En tiedä mihin minun pitäisi hakeutua ja mikä minua vaivaa?!
Sain lääkäriltä rauhoittavia paniikkihäiriöihin mutta en tiedä onko se oikea diagnoosi.
Masennus alkoi kai jo 10 vuotta sitten mutta en ole koskaan käynyt sen takia missään.
Se on lähinnä ollut jaksottaista mutta jaksot tuntuvat aina vain pitenevän..
Kesällä meni olo niin huonoksi että ahdisti koko ajan ja tuntui että en saa happea. Lisäksi olen yliherkkä itkemään. En vain kestä enää mitään.
Pitäisi koko ajan olla jossain ikkunan lähellä ja tuntuu että pitäisi muuttaa tai tehdä jotain kunhan pääsisi pois täältä. Vaikka todellisuudessa olen muuttanut niin paljon että se ei ole kuitenkaan koskaan poistanut ongelmaa.
No sain kuitenkin itseni lääkäriin vatsaongelmien takia ja sain niitä rauhoittavia. En tiedä onko niistä sitten vain enemmän haittaa? Nyt olen vielä väsyneempi eikä kiinnosta mikään. En jaksa enää edes liikkua yhtään.
Töissä saan juuri ja juuri käytyä mutta sielläkään ei tarvi ihmisten kanssa olla paljon tekemisissä. En osaa olla ihmisten seurassa mitenkään oma itseni. Pelkään sanomisiani ja että minut torjutaan.
Menetin sen 10 vuoden aikana monta läheistä ihmistä. He joko tappoivat itsensä tai heidät tapettiin tai kuolivat muuten vain. En tiedä kenen pää sellaista kestää. Minusta tuli aina vain sulkeutuneempi ja kaikki ystävätkin kaikkosivat. Sitten tulikin elämääni viina.
Sepä auttoikin tosi paljon. Minut raiskattiin ja muutenkin käytettiin hyväksi. En vain välittänyt enää mistään. Silloin minulla oli "ystäviä" mutta ei kai mitään tosi ystäviä. Elämä oli yhtä helvettiä kun siinä ei ollut yhtään selväjärkistä. Nyt olen jättänyt viinan mutta nyt olen niin yksin että en tiedä kestänkö sitä. Vaikka elämässäni onkin vielä muutamia ihmisiä en tiedä miksi tunnen itseni niin pirun yksinäiseksi. Se on vain niin ahdistavaa. Kaikki tuntuu turhalta. Miksi edes jatkaa koko elämää kun kuitenkin kuolee joku päivä.. Tuntuu että olen niin tyhjä ja tunteeton. Ei minulla kai koskaan voi olla normaalia elämää. Muutenkin jo pilasin maineeni juoppohulluus aikana eikä kukaan jaksa ymmärtää.
Lapsia tällaiseen maailmaan ei kenenkään kannata tehdä ja siksi en näe itselläni mitään käyttötarkoitusta tässä elämässä.
Pitäisikö mennä jo suljetulle vai voiko tätä elämää enää korjata?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.