Aloitin syyskuun alussa yliopisto-opinnot uudella paikkakunnalla 500 km päässä kotoa(vanhempien luota) ja muutin myös ensimmäistä kertaa omaan asuntoon, lukiosta siis suoraan yliopistoon.
Pari ekaa kuukautta meni hyvin, mutta nyt vasta ehkä alan hahmottaa tätä tilannetta, että oikeasti olen tavallaan aivan tyhjän päällä täällä. Arki tuntuu tylsältä, varsinkin kun yliopisto-opiskelussa ei ole kunnon rutiineja.
Olen kyllä tutustunut ihmisiin hyvin ja saanut kavereitakin, mutta silti nyt on alkanut turhauttaa esim se ettei kukaan odota mua kotiin. Toisaalta taas tykkään itsenäisyydestä ja yksinkin asumisesta, koska nään tän vaan vaiheena mun elämässä.
Kotona mulla oli (ja on edelleenkin..) hyvät välit vanhempiini ja varsinkin äidin kanssa oon voinut puhua avoimesti,jos joku ahdistaa tms. Nyt on outoa, kun ei oikein ole ketään jolle avautua. Joo, puhelimet on keksitty, mutten viitsisi äitiä nyt ainakaan toistaiseksi täältä käsin häiritä, ettei se huolestu liikaa ja ala hössöttää.
Lisäksi tuo yliopisto-opiskelu tuottaa vähän ongelmia... Se on niin erilaista kuin lukiossa, enkä ole oikein päässyt siihen vielä kiinni. En oikein tiedä, miten tarkkaan lukisi tentteihin ja miten todesta ne pitäisi ottaa jne. Myös opiskelu - vapaa-aika hahmottelu on vaikeaa. Kuinka paljon voin viettää vapaa-aikaa jotta pääsen maisteriksi 5 vuodessa?
Miten nopeesti tälläset asiat alkaa hahmottua? Tuntuu, että meidänkin tiedekunnassa jokaisella on selkeät suunnitelmat, mitä tehdään, ja mä vaan seilailen ympäriinsä... Onkohan tämä ihan normaalia? :O
Miten saisin pidettyä oman elämäni kasassa ja rutiinit yllä? Ja miten voisin saada opiskelumotivaatiota?
Ois vaan kiva tietää, onko tää kaikki normaalia ja miten kauan tällänen epätiedottomuus voi jatkua. Oon helposti syrjäytyvää tyyppiä ja haluankin varmistaa, että oon vielä hyvissä voimissa henkisesti esim ens keväänä, joten ihan senkin takia ois kiva kuulla neuvoja..
Pari ekaa kuukautta meni hyvin, mutta nyt vasta ehkä alan hahmottaa tätä tilannetta, että oikeasti olen tavallaan aivan tyhjän päällä täällä. Arki tuntuu tylsältä, varsinkin kun yliopisto-opiskelussa ei ole kunnon rutiineja.
Olen kyllä tutustunut ihmisiin hyvin ja saanut kavereitakin, mutta silti nyt on alkanut turhauttaa esim se ettei kukaan odota mua kotiin. Toisaalta taas tykkään itsenäisyydestä ja yksinkin asumisesta, koska nään tän vaan vaiheena mun elämässä.
Kotona mulla oli (ja on edelleenkin..) hyvät välit vanhempiini ja varsinkin äidin kanssa oon voinut puhua avoimesti,jos joku ahdistaa tms. Nyt on outoa, kun ei oikein ole ketään jolle avautua. Joo, puhelimet on keksitty, mutten viitsisi äitiä nyt ainakaan toistaiseksi täältä käsin häiritä, ettei se huolestu liikaa ja ala hössöttää.
Lisäksi tuo yliopisto-opiskelu tuottaa vähän ongelmia... Se on niin erilaista kuin lukiossa, enkä ole oikein päässyt siihen vielä kiinni. En oikein tiedä, miten tarkkaan lukisi tentteihin ja miten todesta ne pitäisi ottaa jne. Myös opiskelu - vapaa-aika hahmottelu on vaikeaa. Kuinka paljon voin viettää vapaa-aikaa jotta pääsen maisteriksi 5 vuodessa?
Miten nopeesti tälläset asiat alkaa hahmottua? Tuntuu, että meidänkin tiedekunnassa jokaisella on selkeät suunnitelmat, mitä tehdään, ja mä vaan seilailen ympäriinsä... Onkohan tämä ihan normaalia? :O
Miten saisin pidettyä oman elämäni kasassa ja rutiinit yllä? Ja miten voisin saada opiskelumotivaatiota?
Ois vaan kiva tietää, onko tää kaikki normaalia ja miten kauan tällänen epätiedottomuus voi jatkua. Oon helposti syrjäytyvää tyyppiä ja haluankin varmistaa, että oon vielä hyvissä voimissa henkisesti esim ens keväänä, joten ihan senkin takia ois kiva kuulla neuvoja..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kun pääset kunnolla rutiiniin kiinni, alkaa helpottaa. Tuollainen juureton olo on ihan normaalia, ja aika monesta tuntuu vielä keväällä siltä, että vaikka onkin ihan kivaa, tekisi mieli sännätä heti äidin ja isän luokse kotiin.
Vuodenvaihteessa on lomaa reilusti olla kotikulmilla, sitten tuntuu (kokemuksesta) tosi ikävältä palata opiskelemaan, mutta kyllä se sitten siitä lähtee. Kärsivällisyyttä!
Yksin kaukana kotoa ja suoraan lukiosta... Olisipa ihme jos ei olisi kumma olo! Mutta kyllä sä selviät! Älä liikaa mieti hankaluuksia, älä jää rypemään niihin. Tiedän varoittavia esimerkkejä siitä, kuinka ongelmiinsa voi suorastaan rakastua. Arvaa pääseekö niistä sitten irti?
Mitä kannattaa tehdä? Tee opinnoissa parhaasi. Hahmottele kalenteriin tai muualle, missä aikatauluissa saat luettua tentteihin ja muut suoritukset tehtyä. Suunnitelmat ovat tärkeitä, vaikka ne eivät pätisi 100 prosenttisesti. Iloitse hyvistä suorituksista ja sisuunnu sopivasti pieleen menneistä.
Päätä pitää vaikka viikonloppuisin edes jompi kumpi päivä vapaata. Tapaile niitä uusia kavereita ja juttele opinnoista ja muusta elämästä. Älä vertaa liikaa itseäsi muihin. Harrasta edes vähän liikuntaa. Arkirutiinit antavat toimeliaan olon päivinä, jolloin et opiskele. Kirjoita vaikka päiväkirjaa: saat perspektiiviä tekemisiisi ja tunteisiisi.
Pidä kiinni pienistä, hyvistä, pinnallisenkin tuntuisista asioista. Pidä kiinni ystävyydestä ja rakkaudesta. Ja sinulla on hyvä pohja, kun on välit lapsuudenperheeseen.
Usko mua, mä kerrankin tiedän mistä puhun :)
Jos olet nainen, niin tuo "yksinäisyys" ongelma on helposti korjattavissa, hommaat vain poikakaverin.
Jos taas olet mies, niin eipä tuohon "yksinäisyyteen" ole paljoa tehtävissä, voit joko vieraantua yhteiskunnasta ja alkaa pelaamaan vaikka WOWia, tai sitten kehität jonkin sellaisen harrastuksen jossa aikaa kuluu sen verran paljon ettei tarvitse olla yksin.
Mulla oli ihan samanlainen olo kun muutin 16-vuotiaana toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Ajattelin jopa koulun vaihtamista ja takaisin kotiin muuttamista. Se meni kuitenkin ohi. Kai siihen uuteen tilanteeseen vaan tottui. Olisko sulla mahdollisuutta ottaa vaikka joku lemmikki. Olis ainaki joku odottamassa kotiin.
Minäkin aloitin syksyllä yliopistossa ja olen myös ihan pihalla kaikesta. Uskoisin että se on ainakin ihan normaalia vielä tässä vaiheessa.
Kyllä se siitä. En sen kummempia ohjeita osaa antaa, mutta tenttiin lukemiseen ja yleisesti opiskelutekniikkaan voisin tarttua. Eli luentoja ja harjoituksia yms. on (yleensä) loppujen lopuksi melko vähän suhteessa itsenäiseen oppimiseen (toki hieman oppiaineesta riippuen). Karkeasti voi arvioida, että 1/3 on kontaktiopetusta, 2/3 omatoimista oppimista, kuten lukemista, tiedonhakua, itsenäisiä harjoituksia, esseiden kirjoittamista yms.
Tarkkoja vinkkejä on toki vaikea antaa, kun et tainnut mainita oppiainetta tai edes tiedekuntaa. Tentteihin kannattaa tietysti lukea ne pakolliset tenttikirjat, mutta toisaalta kaikenlainen oppiainetta läheltäkään liippaava "ylimääräinen" kirjallisuus on aina hyödyksi - ja toisaalta opiskeluaika on mitä parasta aikaa muutenkin lisätä oma yleissivistystä - työelämässä siihen ei sitten enää välttämättä ole hirveästi aikaa. Ja tietysti lukutekniikka paranee, kun lukee monenlaisia tekstejä. Luentolukujärjestyksen lisäksi kannattaa ehkä laatia itselleen jonkinlainen "työlukujärjestys", jolla saa jonkinlaista rytmiä ja rutiinia elämään ja opintoihin.
Älä huolestu, moni muukin tuntee samalla tavalla kuin sinä.
Tähtää opinnoissasi suorittamaan noin 60op vuodessa, silloin valmistut noin 5 vuodessa. Uskoisin, että jos olet ahkera viikolla, niin voit rauhassa lomailla viikonloput. Opinnot kannattaa hoitaa hyvin, mutta kaikesta ei tarvitse saada vitosta, eikä nelostakaan. Tuskinpa kukaan työelämässä kysyy mitä mistäkin kurssista sait. He katsovat ainoastaan sitä, että sinulla on korkeakoulututkinto. Ei siis kannata ottaa liikaa stressiä.
Jos kaipaat rutiineita, voit toki tehdä niitä itsellesi. Voit mennä yliopistolle aina samaan aikaan aamusta. Jos luento alkaa, niin mene luennolle. Jos ei ala niin lue tentteihin kirjastossa tai tee tehtäviä atk-luokassa, noin esimerkkinä. Voit siis itse säädellä kuinka rutiininomaista yliopisto-opiskelu on.
Jos sinua häiritsee pitkään, että opiskelujutut on vielä hämäriä, niin yliopistolta löytyy kyllä apua. Kysy neuvoja opiskelukavereilta, tuutoreilta, opiskelijaopoilta, opintopsykologilta tai keneltä vain. Heidän kanssaan voit keskustella siitä, mitä opintoja haluaisit, voisit tai kannattaisi suorittaa.
Hyvä, että olet tutustunut ihmisiin. Panosta kaverisuhteisiin, niin et tunne oloasi yksinäiseksi. Kutsu vaikkapa opiskelukavereitasi luoksesi peli-iltaan tai pikkujouluihin. Ja yksin asumiseen kyllä tottuu, eikä se ole iästä kiinni, että harmittaa kun kukaan ei ole kotona odottamassa.
Tsemppiä opintoihisi!
Hyviä vastauksia tullut,kiitos niistä.
Oon miettinyt mm. jonkun lemmikin, esim koiran, ottoa, jotta saisin seuraakin ja joku ois kotona odottamassa. En vain tiedä, kannattaisiko sitä vielä tässä vaiheessa ottaa, kun opinnot ovat niin alussa eikä tiedä, mihin tää tästä kehittyy..
Totta sekin, ettei kannata jäädä ongelmiinsa kiinni. Itse oon vähän sellaista tyyppiä, että teen niin, ja sitten voivottelen monta päivää putkeen samasta ongelmasta.. Toisaalta musta tärkeää myös se,että osaa surra asioita ja osaa olla surullinenkin jne. Mutta kai sitäkin voi tehdä liikaa..
Rutiineja mun on vaikea asettaa sen takia, että jos tiedän , että seuraavana päivänä alkaa luento esim klo 15, en osaa mennä ajoissa nukkumaan ja siitä se rutiinittomuus sitten alkaakin.
Kai se tästä alkaa hahmottua, mutta siis on aivan normaalia jos esim vielä keväällä, vajaa vuoden opiskelujen aloittamisesta , mulla on kauhea ikävä ja tuntuu ihan mahdottomalta tilanne? Vai eiköhän jollekin vaan sovi yksin asuminen ja yliopisto-opiskelu.... Vai onko se asenteesta kiinni?
Niin, sanon vielä yhden jutun......
Eli kun esim luin yo-kirjotuksiin, niin oli helppoa hahmottaa päivää niin, että aloitin lukemisen kun muu perhe lähti töihin ja lopetin, kun he palasivat takaisin kotiin.
Nyt tällaista hahmotusta on todella vaikea tehdä, koska asun tosiaan yksin..
Miten voin siis nyt tietää, miten paljon minun pitää lukea ja missä vaiheessa päivää?
Huoh.
Jos tentistä tulee hylsy, niin silloin olet opiskellut siihen liian vähän. Jos taas viitonen tulee joka tentistä kuin itsestään, niin voit hieman höllätä opiskelutahtia.
Totta puhuen opiskeluihin tulee vuoden kahden aikana sellainen rutiini, jonka pohjalta tietää, missä mennään. Tekemistä tahtoo useimmille kertyä niin paljon, ettei silloin ehdi paljon tällaisia murehtia, vaan riittää, kun saa hommansa pidetyksi kuta kuinkin ajan tasalla.
Noista arvosanoista: meillä ainakin on paljon kursseja, jotka ovat oikeasti vaikeita: moni saa hylsyn ja voi olla tyytyväinen 1:een tai 2:een. Jotkut kurssit taas ovat helppoja, minimaalisella vaivalla saa helposti vitosen. Ja kuitenkin ihmiset ovat erilaisia, jotkut saavat hyviä numeroita minimaalisella lukemisella, toiset joutuvat ahkeroimaan enemmän.
Voisin mainita vielä Nyytin. Niiden nettisivuilta (nyyti.fi) löytyy mm. virtuaaliolkapää, jonne voi purkaa murheitansa, jos oikein pahalta tuntuu.