Kysymys kuuluu: miten huomasitte olevanne homo ja kuinka homoutenne on ajan kanssa muuttunut (vahvistunut/heikentynyt)?
Olen nuori mies (24v) ja kovasti alkanut pohtimaan olisinko jotain muuta mitä olen aina luullut olevan. Itse olen tähän saakka pitänyt itseäni heterona, vaikka vuotta pidempää seurustelusuhdetta naisen kanssa ei olekaan takana (ei tosin omasta valinnasta). Erektiohäiriöt (todella suuri asia minulle, kun en pystynyt) naiseni kanssa laukaisivat kuitenkin jonkinlaisen identiteettikriisin minussa (eli olenko homo kun ei seiso), joka vuoden aikana kulki suunnilleen tätä rataa:
1) syvä järkytys,
2) homoseksuaalisia pakkoajatuksia,
3) masennus ja fyysinen pahoinvointi,
4) pitkä pohdiskelu,
5) runkkaamisyrityksiä homopornolla ja miesten perseiden fantasiointiyrityksiä - tuloksetta,
6) hyväksyntä, että ihmisessä on sekä homoseksuaalisia että heteroseksuaalisia piirteitä,
7) ensimmäinen kiihottuminen koulussa miessukupuolen hauiksista,
8) itsetutkiskelua haukkarikuvien kanssa netissä - ei toimintaa alakerrassa,
9) ensimmäinen onnistunut itsetyydytys miehen perseeseen tunkeutumista ajatellen - olihan se ihan kiihottavaa, samalla tavalla mitä olin aikaisemmin haaveillut pilluun tunkeutumista ajatellen,
10) mitä seuraavaksi?
Tiedän, että kysymys on aika naurettava, mutta näitä palstoja selatessa tällainen itseään homoksi pakottava hetero voi olla aika järkyttynyt näistä homojen identiteettikriisistä ja siitä että pitäisikö tässä nyt tulla jostain kaapista ulos, eikä oikein mistään löydä tarinaa siitä kuinka tällaiset myöhäisherääjät (?) ovat lopulta löytäneet itsensä tai siitä miten heterot ovat selvinneet tällaisesta kriisistä, jos siis ovat.
Ja mikä se homon identiteettikriisi oikein on? Onko se jotain mitä olen tuolla yllä kuvannut, vai onko se jotain sellaista, että homoksi itsensä mieltävä nuori ei saa kannustetta ympäristöstä ja yrittää siksi omaksua heteroidentiteetin, mikä tuntuu luonnottomalta ja aiheuttaa kriisin.
Nyt siis tarinoita kehiin, kiitos!
Olen nuori mies (24v) ja kovasti alkanut pohtimaan olisinko jotain muuta mitä olen aina luullut olevan. Itse olen tähän saakka pitänyt itseäni heterona, vaikka vuotta pidempää seurustelusuhdetta naisen kanssa ei olekaan takana (ei tosin omasta valinnasta). Erektiohäiriöt (todella suuri asia minulle, kun en pystynyt) naiseni kanssa laukaisivat kuitenkin jonkinlaisen identiteettikriisin minussa (eli olenko homo kun ei seiso), joka vuoden aikana kulki suunnilleen tätä rataa:
1) syvä järkytys,
2) homoseksuaalisia pakkoajatuksia,
3) masennus ja fyysinen pahoinvointi,
4) pitkä pohdiskelu,
5) runkkaamisyrityksiä homopornolla ja miesten perseiden fantasiointiyrityksiä - tuloksetta,
6) hyväksyntä, että ihmisessä on sekä homoseksuaalisia että heteroseksuaalisia piirteitä,
7) ensimmäinen kiihottuminen koulussa miessukupuolen hauiksista,
8) itsetutkiskelua haukkarikuvien kanssa netissä - ei toimintaa alakerrassa,
9) ensimmäinen onnistunut itsetyydytys miehen perseeseen tunkeutumista ajatellen - olihan se ihan kiihottavaa, samalla tavalla mitä olin aikaisemmin haaveillut pilluun tunkeutumista ajatellen,
10) mitä seuraavaksi?
Tiedän, että kysymys on aika naurettava, mutta näitä palstoja selatessa tällainen itseään homoksi pakottava hetero voi olla aika järkyttynyt näistä homojen identiteettikriisistä ja siitä että pitäisikö tässä nyt tulla jostain kaapista ulos, eikä oikein mistään löydä tarinaa siitä kuinka tällaiset myöhäisherääjät (?) ovat lopulta löytäneet itsensä tai siitä miten heterot ovat selvinneet tällaisesta kriisistä, jos siis ovat.
Ja mikä se homon identiteettikriisi oikein on? Onko se jotain mitä olen tuolla yllä kuvannut, vai onko se jotain sellaista, että homoksi itsensä mieltävä nuori ei saa kannustetta ympäristöstä ja yrittää siksi omaksua heteroidentiteetin, mikä tuntuu luonnottomalta ja aiheuttaa kriisin.
Nyt siis tarinoita kehiin, kiitos!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mielenkiintoinen kirjoitus. Ite oon 22-vuotias bi-jätkä, enemmän kylläkin miehiin kallellani. Oon ollu kiinnostunut myös miehistä niin kauan kuin oon ylipäätään ollut kiinnostunut kenestäkään. Kyllähän silloin alkuaikoina yritti olla ajattelematta koko asiaa ja vähän myös pakotti itseään ajattelemaan enemmän tai pelkästäänkin tyttöjä, mutta kyllä aika nopeasti huomasi, ettei se vaan onnistu. Eli mulla ei oikeastaan mitään yhtäkkistä "pim, tykkään myös miehistä" -hetkeä missään vaiheessa tullut, koko ajan se on ollut osa mua. En voi tietenkään vannoa miten muilla on, mutta luulisin silti että jonkinlainen pieni tietoisuus kiinnostuksesta omaan sukupuoleen on kaikilla täysi-ikäisillä, joilla sellaista ylipäätään koskaan tulee olemaan. En jotenkin usko, että se tulisi ihan puun takaa.
En myöskään usko, että olet homo pelkästään sen takia, ettei sulla joskus seisonut naisen kanssa. Aina ei vaan seiso. Ite varmaankin tiedät parhaiten, oliko sillä hetkellä jotain stressiä tai vastaavaa, mikä olisi myös voinu vaikuttaa asiaan.
Listauksesi perusteella ei kuulosta ainakaan siltä, että olisit selkeästi miesten perään. Kyllä sen kiihottumisen pitäisi tulla ihan itsestään eikä yrittämällä. Lähinnä toi kuulostaa siltä, mitä jotkut homot tekee silloin, kun yrittävät epätoivoisesti muuttua heteroiksi, eli yrittävät pakonomaisesti kiihottua jostain, mikä ei oikeastaan kiihota tai kiihota niin paljon. Sinänsä jännää, että sulla homma on mennyt toisin päin.
Jäi vähän epäselväksi se, mikä sun nykyinen suhtautumisesi naisiin on. Eikö ne kiinnosta enää yhtään? Koska jos ne kuitenkin kiinnostaa vielä romanttisessa mielessä, et oo homo, korkeintaan bi.
Tässä muutamia juttuja mitä tuli ekana mieleen, toivottavasti niistä oli jotain apua.
Kyllä auttoi. Kiitos!
Tätä mä oon tässä juuri ajanut oikeastaan ajatellut - käänteinen identiteettikriisi: keskustelupalstat ovat nyt puoli vuotta sanoneet mulle mitä minä olen/voisin olla ja en (todellakaan) koe sitä omakseni. Pidän itseäni aika hyvänä itsetuntijana ja enkä myöskään usko, että tällainen asia olisi voinut jäädä keneltäkään ns. huomaamatta.
Jotenkin vaan nämä kaikki netistä löytyneet tarinat alitajunnassa muhivasta todellisesta identiteetistä olivat niin perustuksia järisyttäviä, että huonoimpana mahdollisena hetkenä (seksuaalinen epäonnistuminen) ne iskivät kuin salama taivaalta ja veivät minut mukanaan. Epäonnistumisten taustalla oli paljon alkoholia ja ehkä vähän suorituspaineita, mutta ratkaisevana tekijänä todennäköisesti pelko oman kokemattomuuden paljastumisesta. Jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänyt kertoa, mutta mitäs teet kun ei vain kehdannut. :)
Suhtautumiseni naisiin on tuskin muuttunut. Olen aina ollut kova poika ihastumaan (vain) tietynlaisiin tyttöihin ja ajattelemaan suhdetta heidän kanssaan. Olen usein miettinyt asioita hyvin pitkälle ennen kuin olen tehnyt mitään aloitetta ja kriteerit ovat olleet korkealla, mutta tutka on myös ollut koko ajan päällä. En siis ole ollut moksiskaan, vaikka juuri kokeilemisen arvoisia ehdokkaita ei aina ole ollut tarjolla, sillä olen ollut sinut identiteettini kanssa ja uskonut siihen, että kyllä minullekin tyttö löytyy. Seurustelemattomuuteni ei siis ole ollut ongelma minulle, vaikka olenkin sen myötä saanut kuulla mitä ihmiset minusta oikein selkäni takana puhuvat...
Kuitenkin myös tietyntyyppiset miehet ovat kiinnostaneet: tyyliin onpa cool jätkä, ton seurassa minuakin voisi onnistaa naisten suhteen - ja kieltämättä olen nuoruudessani myös tällaisten seuraan hakeutunut. Nykyään kuitenkin ja erityisesti tämän kriisin myötä olen alkanut pelkäämään, että mitä jos esimerkiksi saunassa minulla alkaa seisoa heidän seurassaan tai mitä jos olenkin hakeutunut heidän seuraan vain jostain ihan muusta syystä. Järjetöntä, mutta minkä sitä ihminen omille ajatuksilleen mahtaa.
Joo... paljon on asioita kelattu ja jotenkin tekisi mieli kääntää aivot vaan pois päältä, mutta ehkä tämä on hyvä käydä nyt läpi, eikä sitten kun on vaimo, pari lasta, yhteinen asuntolaina, yms. Olen myös tämän myötä alkanut ymmärtää seksuaalivähemmistöjä paremmin, vaikka ei minulla koskaan ole ollut heitä mitään vastaan - ihmisiä siinä missä muutkin. Harmi vaan, että yleinen ilmapiiri tuntuu olevan todella kiinnostunut mitä näiden ihmisten makuuhuoneissa tapahtuu, kun taas heteroparien intiimiasiat eivät välttämättä kiinnosta ketään, ainakaan pidemmän päälle.
Mutta kiitos hyvistä ajatuksistasi. Eiköhän se oma minä sieltä vähitellen löydy...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6394986
Kannattaa lukea tota palstaa. Et ole oikeasti homo tai bi koska et ihastu miehiin, ja joudut lähinnä pakotamaan itsesi katsomaan mieihiä. Sulla taitaa olla lähinnä vaan seksuaalisia pakkoajatuksia. Koska pelkäät sitä että menetät rakkautesi naisiin/ naiseen. Sen takia sun on varmistettava tollasella pakkoajatelulla ja ajatusleikillä kokoajan itsellesi, että et varmasti ole homo. Ja sitä kaoottisemmaks se kuvio muodostuu kun huomaat että jotenkin pystyt itsesi pakottamalla jollain tasolla saamaan kiksejä katsomalla jotain miehen kohtaa.
Oikeat bi- ja homoseksuaalit miehet rakastuu miehiin ja haluaa ilman minkään näköistä pakottamista harrastaa seksiä toisten miesten kanssa. Jos vaikka pidät kuukauden tauon tosta pohdiskelusta, huomaat kuinka absurdeja noi ajatuskuviot on. Koska homoilu on kait aika paljon muutakin kuin miehen perseeseen tunkeutumisen ajattelua ja masturboimista. Varmasti siinä oikeassa homoseksissä ajatellaan sitä miestä kaikkena muunakin kuin perseenä. Saisitko kiksenä siitä että alastomana suutelisit jotain alastonta, karvaista ja haisevaa miestä :D
Itsekin olen tietääkseni hetero, mutta olen alkanut miettimään voisinko alitajuisesti olla jotain muuta. Olen yrittänyt runkata homopornolla, mutta siinä on jännää se, että joudun ensin hakemaan erektion heteropornosta, koska en saa erektiota homopornosta.