Onnea Asko

Vastaus alla olevaan ala-arvoiseen aloitukseen joka koski minua ja Pasi Hirvosta. Ensinnäkin olen moneen otteeseen todennut jos oikeus päättää että Asko Kerviselle on annettava Kervistä koskevat paperit niin mulle se käy oikein hyvin. Nyt oikeudesta on tulossa sellainen päätös että paperit on Askolle annettava. Sitä en osaa sanoa mihin jatkotoimenpiteisiin se johtaa mutta nyt mielestäni Askon on paperit saatava. Toivon ettei kaupunki lähde enää asiasta valittamaan vaan antaa kiltisti kyseiset asiakirjat. Lisäksi haluan oikaista alla olevan valheen jonka mukaan olisin ollut nyrkit pystyssä jossain kapakassa. Tuollainen valehtelu on mielestäni mautonta mutta jos siitä joku saa nautintoa niin mikäs siinä. Jollain saattaa olla mielenkinntoa mustamaalata ihmisiä mutta minusta se lähinnä on säälittävää.

Terveisin Semi Lommi
16205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Minusta ei ketään haluta mustamaalata eikä satuttaa Askokeissisä vaikka en toki
tiedäkkään koko keissistä todellisia fhaktoja vaikka lukijana olenkin seurannut
asiaa noin neljä vuotta. Kysymys on minusta siinta että Asiakirjoja oliko ne sitten
mitätahansa ei EIPIDÄ tuoda TÄNNE julki. Kukin viisas sen ymmärtää.

Äänestä

Tämä kirjoituksesi on suorastaan erinomainen ja osaltaan varmasti yhteistyötä rakentava, jossa jo ollaan päästy hyvään alkuun!

Vaikka Kouvolan hallinto-oikeus antaakin asiassa valitusosoituksen se ei todellakaan tarkoita sitä, että asia olisi ihan pakosta vietävä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kouvolan hallinto-oikeuden menettely asiassa on nyt ollut erinoamista ja päätös perustuu huolelliseen harkintaa, joten tosiasiallisesti korkein hallinto-oikeus ei edes ota asiaa tutkittavakseen. Näin ollen asian käsittelyssa tulisi myös tämä fakta ottaa huomioon!

Kyllä minäkin pidän tuota sinuun kohdistettua väitettä ainakin huonon maun osoituksena. Kyllä me niin monta kertaa ollaan tavattu vähän huonommissakin merkeissä, että tiedän väitteen todellakin olevan täyttä roskaa!

Yhteistyöterveisin!

Äänestä
  • Aloittaja

    Joo ollaan monesti oltu erimieltä asioista ja kapakassakin nähty mutta sivistyneesti ollaan morjestettu ja sama tyyli jatkukoon. Asiat riitelee ei ihmiset.

    Äänestä

  • UPDATE_8913468 kirjoitti:

    Joo ollaan monesti oltu erimieltä asioista ja kapakassakin nähty mutta sivistyneesti ollaan morjestettu ja sama tyyli jatkukoon. Asiat riitelee ei ihmiset.

    "se mikä ei tapa,vahvistaa",itse tiedät parhaiten omat polkusi.

    Äänestä

  • et ole kauhian tarkka, välillä tulkitset miten sattuu ja vastaat samalla tyylillä, välillä huomaat taas pienetkin epämääräiset seikat, nyt jäi kuitenkin pois jotain hyvin oleellista semin vastauksesta huomaamatta.

    Äänestä

  • UPDATE_8913468 kirjoitti:

    Joo ollaan monesti oltu erimieltä asioista ja kapakassakin nähty mutta sivistyneesti ollaan morjestettu ja sama tyyli jatkukoon. Asiat riitelee ei ihmiset.

    Media-agentille kun vielä olisi selvä, mitä tarkoittaa sana kunnianloukkaus , että kritiikki ja virkamiesten arvostelu heidän tekemisistään ei voi aiheuttaa kunnianloukkaussyyte tutkintoja, eikä edes kieltoa mielipiteiden esittämisessä heidän vaatimuksilleen, jotka eivät viime aikoina ole olleet kovin järkeviä.

    Mitäs mieltä Media-agentti on tästä ?

    Äänestä

jos ruonala sanookin että ei ole niin taas olet sitä mieltä mitä muutkin ovat, eli sulla ei todellakaan ole omaa päätä. olet sitä mieltä mitä muutkin oli se sitten väärin tai oikein. siitähän tämä kertoo, ainiin olit kuulemma sporttibubis alkanut riehuu ja käymään erään henkilön päälle kun ei ollut samaa mieltä kun sinä.

muutenkin sulla oli kuulemma monen muunkin suhteen agressioita, jatka samaan malliin...

Äänestä
  • Aloittaja

    Jos kaupunki meinaa asiasta valittaa ja jos siitä päättää kaupunginhallitus niin lupaan olla nyt annetun oikeuden päätöksen takana. En tiedä mitä Asko niillä tiedoilla tekee sen aika näyttää mutta itse ne paperit lukeneena on hyvä Askonkin ne saada. Vielä noihin sun riehumis vihjailuihin ei voi sanoa muuta kuin hohhoijaa.

    Kyllä näiden ala-arvoisten vihjailujen olisi nyt yksinkertaisesti syytä loppua! Minä voin vielä toisinaan käyttäytyäkin vihvailulla tavalla, mutta Semi Lommi ei takuulla!

    Kun tuokaan nimimerkin "rokkenrollen" väite "olet sitä mieltä mitä muutkin oli se sitten väärin tai oikein" Semi Lommin osalta ei pidä paikkaansa, niin miksi ihmeessä täällä pitää tuollaista kirjoittaa?

    Joskus tosin jopa toivon, että asia olisi mainitsemani nimimerkin väittämällä tavalla!

    Äänestä

  • Paras_Fiilari kirjoitti:

    sulla on mielipide fillari, ja saakin olla mutta olitko paikalla kun asioita tapahtui? Et ollut, niinpä....

    Äänestä

  • fillarista kumipuhki kirjoitti:

    sulla on mielipide fillari, ja saakin olla mutta olitko paikalla kun asioita tapahtui? Et ollut, niinpä....

    en ollut minäkään paikalla, mutta totean, että ei olisi semi aivan ensimmäinen eikä toinenkaan ihminen, jolle olisi rähinäpullo sattunut kohdilleen osumaan. joten jos sulla ei muuta sanottavaa ollut, niin napautas vaikka hanskaan joutessasi, se voi auttaa akuuttiin pahaanmieleen.

    Äänestä

  • kari es kirjoitti:

    Mutta viinaakin jos juo kohtuudella niin ei se rähinäksi mene, päinvastoin leppoisaa ja naurua.

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    Mutta viinaakin jos juo kohtuudella niin ei se rähinäksi mene, päinvastoin leppoisaa ja naurua.

    nooo, on se varmaan kiva hurskastella, mutta en ainakaan itse taida tuntea ketään, jolla olisi aina juhlailtoina iloinen nousukänni, eikä ikinä ottaisi liikaa. sen mitä itse olen semin kanssa "muutaman" kerran humalassa törmännyt, niin en ole ikinä nähnyt miestä tappelemassa tai olevan agressiivinen. en toki sano, etteikö niin voisi olla, koska vain ihminenhän semikin on, mutta se kuva mitä täällä nyt joku yrittää antaa aina dokaavasta agressiivisestä kaupunginvaltuutetusta on takuulla väärä.

    Äänestä

  • fillarista kumipuhki kirjoitti:

    sulla on mielipide fillari, ja saakin olla mutta olitko paikalla kun asioita tapahtui? Et ollut, niinpä....

    Kyllä minä Semin tunnen!

    Aina ja joka paikassa tilanteen huomioon ottaen hän minua paremmin käyttäytyy, joten en todellakaan usko tuohon väitteeseen! Eikä tuo nyt ole oikein sopivaa kirjoitella mitä tahansa!

    Äänestä

  • Paras Fiilari kirjoitti:

    Kyllä minä Semin tunnen!

    Aina ja joka paikassa tilanteen huomioon ottaen hän minua paremmin käyttäytyy, joten en todellakaan usko tuohon väitteeseen! Eikä tuo nyt ole oikein sopivaa kirjoitella mitä tahansa!

    Sun uskosi ei sitä asiaa muuksi muuta, se vain on niin ja sillä hyvä. Et näytä kovinhyvin tuntevan, no sitähän ei tuossa määriteltykkään miten hyvin, puhelit vain tuntemisesta. Tapahtu mikä tapahtu, onneksi siun usko ei sitä muuksi muuta.

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    Mutta viinaakin jos juo kohtuudella niin ei se rähinäksi mene, päinvastoin leppoisaa ja naurua.

    Semin!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8913468 kirjoitti:

Vastaus alla olevaan ala-arvoiseen aloitukseen joka koski minua ja Pasi Hirvosta. Ensinnäkin olen moneen otteeseen todennut jos oikeus päättää että Asko Kerviselle on annettava Kervistä koskevat paperit niin mulle se käy oikein hyvin. Nyt oikeudesta on tulossa sellainen päätös että paperit on Askolle annettava. Sitä en osaa sanoa mihin jatkotoimenpiteisiin se johtaa mutta nyt mielestäni Askon on paperit saatava. Toivon ettei kaupunki lähde enää asiasta valittamaan vaan antaa kiltisti kyseiset asiakirjat. Lisäksi haluan oikaista alla olevan valheen jonka mukaan olisin ollut nyrkit pystyssä jossain kapakassa. Tuollainen valehtelu on mielestäni mautonta mutta jos siitä joku saa nautintoa niin mikäs siinä. Jollain saattaa olla mielenkinntoa mustamaalata ihmisiä mutta minusta se lähinnä on säälittävää.

Terveisin Semi Lommi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu