oikea suhtautumistapa?
Mikä olisi mielestänne oikea suhtautumistapa miniän kohdalla, joka tuntuu ottavan hernettä nenään minun mielestäni hyvin pienistä. En hirveästi viitsi kertoa yksityiskohtia ettei ketään tunnistettaisi, mutta jotain viittauksia annan.
Lapsenlapseni oli meillä hoidossa viikonloppuna ja meillä meni kaikki hyvin. Lapsen isä eli poikamme oli työmatkan takia ulkomailla. Hoitoapu on ollut tarpeen kun pikkuinen on 1 vuotias ja aika vaativa ja energinen pakkaus.
Vietiin pikkuinen kotiin illalla(asumme 90 km päässä) ja hieman myöhästyimme aikataulusta. Meidän piti olla tiettynä kellonlyömänä kotona koska lapsen rytmit ovat tietynlaisia ja me näitä vanhempien toiveita ollaan lähestulkoot kirjaimellisesti noudatettu. Ruoka-ajat ja mitä lapsi syö ja miten on kaikki tiukasti kerrottu ja me tehdään niin kun pikkuinen on meidän hoidossa. Samoin on ulkoilut ja nukkumiset yms.
No eilen kävi sitten niin että ei onnistuttukaan lähtemään ajoissa matkaan. Tuli sellainen ulkopuolinen este joka vaati välittömiä toimenpiteitä, ja matka viivästyi puoli tuntia. Ilmoitimme asiasta selkeästi äidille, hän ei vastannut puhelimeen. Kun saavuimme perille, äiti oli hyvin närkästynyt viipymisestä. Selitimme uudelleen tilanteen, asia oli sitä luokkaa että se todellakin esti matkan teon saman tien vaikka muuten olikin kaikki valmista. Selitys ei auttanut, miniä ei katsonut meihin silmiin eikä suostunut ymmärtämään lainkaan viivytyksen syitä(ei mitään taivaasta temmattuja todellakaan).
Tuli taas kerran todella paha olla tästä. On tapahtunut aikaisemminkin. Ei minkäänlaista joustoa ei edes silloin kun on jotain niin hankalaa että asiat eivät vaan kertakaikkiaan mene suunnitellusti. Elämää voi suunnitella miten pitkälle haluaa, mutta joskus tapahtuu sellaista mikä romuttaa suunnitelmat.
Alan olla aika väsynyt tähän jännitykseen, tuntuu kuin olisimme rikollisia vaikka emme oikeasti ole tehneet yhtään mitään väärää. Päinvastoin, teemme tarkalleen niin kuin meiltä odotetaan ja kiltisti noudatamme äidin toiveita pikkuisen lapsenlapsemme suhteen. Emme puutu nuorten elämään millään muotoa. Mutta tuntuu kuin pienikin mielenkiinnon ele lapsenlapsestamme tulkittaisiin heidän elämäänsä puuttumisena. Tästä on tullut poikamme kautta välillä outoa palautetta. Poikammekin on hieman hämmentynyt välillä ja yrittää luovia tilanteessa, sanoo usein että vaimo ylireagoi herkästi.
Mitenköhän tässä jaksaisi nyt olla kun on syyllinen olo vaikka ei mitään syyllisyyttä tarvitsisi kantaakaan. Me yritetään vaan olla hyvät mamma ja pappa, mutta tuntuu kuin mikään mitä tehdään ei kelpaa tai ole oikein. Eikä sekään ole hyvä jos ei tehdä mitään, ollaan saatu kuulla mm. kesällä että me ei välitetä lainkaan lapsenlapsesta, me yritettiin pitää hieman etäisyyttä kun tilanne tuli raskaaksi ja saimme olla koko ajan varpaillamme mitä sanomme ja teemme kun kaikesta tuli jonkin asteinen ongelma.
Otan neuvoja vastaan äideiltä ja isiltä ja keneltä tahansa joka asiaa haluaa kommentoida. Kiitos.
Mikä olisi mielestänne oikea suhtautumistapa miniän kohdalla, joka tuntuu ottavan hernettä nenään minun mielestäni hyvin pienistä. En hirveästi viitsi kertoa yksityiskohtia ettei ketään tunnistettaisi, mutta jotain viittauksia annan.
Lapsenlapseni oli meillä hoidossa viikonloppuna ja meillä meni kaikki hyvin. Lapsen isä eli poikamme oli työmatkan takia ulkomailla. Hoitoapu on ollut tarpeen kun pikkuinen on 1 vuotias ja aika vaativa ja energinen pakkaus.
Vietiin pikkuinen kotiin illalla(asumme 90 km päässä) ja hieman myöhästyimme aikataulusta. Meidän piti olla tiettynä kellonlyömänä kotona koska lapsen rytmit ovat tietynlaisia ja me näitä vanhempien toiveita ollaan lähestulkoot kirjaimellisesti noudatettu. Ruoka-ajat ja mitä lapsi syö ja miten on kaikki tiukasti kerrottu ja me tehdään niin kun pikkuinen on meidän hoidossa. Samoin on ulkoilut ja nukkumiset yms.
No eilen kävi sitten niin että ei onnistuttukaan lähtemään ajoissa matkaan. Tuli sellainen ulkopuolinen este joka vaati välittömiä toimenpiteitä, ja matka viivästyi puoli tuntia. Ilmoitimme asiasta selkeästi äidille, hän ei vastannut puhelimeen. Kun saavuimme perille, äiti oli hyvin närkästynyt viipymisestä. Selitimme uudelleen tilanteen, asia oli sitä luokkaa että se todellakin esti matkan teon saman tien vaikka muuten olikin kaikki valmista. Selitys ei auttanut, miniä ei katsonut meihin silmiin eikä suostunut ymmärtämään lainkaan viivytyksen syitä(ei mitään taivaasta temmattuja todellakaan).
Tuli taas kerran todella paha olla tästä. On tapahtunut aikaisemminkin. Ei minkäänlaista joustoa ei edes silloin kun on jotain niin hankalaa että asiat eivät vaan kertakaikkiaan mene suunnitellusti. Elämää voi suunnitella miten pitkälle haluaa, mutta joskus tapahtuu sellaista mikä romuttaa suunnitelmat.
Alan olla aika väsynyt tähän jännitykseen, tuntuu kuin olisimme rikollisia vaikka emme oikeasti ole tehneet yhtään mitään väärää. Päinvastoin, teemme tarkalleen niin kuin meiltä odotetaan ja kiltisti noudatamme äidin toiveita pikkuisen lapsenlapsemme suhteen. Emme puutu nuorten elämään millään muotoa. Mutta tuntuu kuin pienikin mielenkiinnon ele lapsenlapsestamme tulkittaisiin heidän elämäänsä puuttumisena. Tästä on tullut poikamme kautta välillä outoa palautetta. Poikammekin on hieman hämmentynyt välillä ja yrittää luovia tilanteessa, sanoo usein että vaimo ylireagoi herkästi.
Mitenköhän tässä jaksaisi nyt olla kun on syyllinen olo vaikka ei mitään syyllisyyttä tarvitsisi kantaakaan. Me yritetään vaan olla hyvät mamma ja pappa, mutta tuntuu kuin mikään mitä tehdään ei kelpaa tai ole oikein. Eikä sekään ole hyvä jos ei tehdä mitään, ollaan saatu kuulla mm. kesällä että me ei välitetä lainkaan lapsenlapsesta, me yritettiin pitää hieman etäisyyttä kun tilanne tuli raskaaksi ja saimme olla koko ajan varpaillamme mitä sanomme ja teemme kun kaikesta tuli jonkin asteinen ongelma.
Otan neuvoja vastaan äideiltä ja isiltä ja keneltä tahansa joka asiaa haluaa kommentoida. Kiitos.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Onko sinulla kirjallinen työsopimus ja saatko palkaa tekemästäsi työstä? Jos niin ei ole, on työsi täysin vapaaehtoista palvelua ja "köyhänapua", josta miniälläsi ei ole muuta sanottavaa kuin kaunis kiitos. Myös ansiotyössä voi tulla esteitä ja viivytyksiä, jotka selvitetään puhumalla.
Asutte niin kaukana, että jo senkin takia miniäsi on hankittava lastenhoitoapua muualta, jos hänellä itsellään on minuuttiaikataulu.
Muista, että sinä itse päätät, minkä verran ja milloin annat apua. Miniäsi ei pysty määrittelemään sitä, oletteko hyviä isovanhempia. Hänen itsensä olisi opeteltava hyvät käytöstavat, mutta ellei hän niitä opi, ei sekään ole sinun syysi. Uskon, että lapsenlapsella on helppo kiristää, mutta älä rupea uhriksi.
Nauti elämästäsi, tee omat ratkaisusi ja anna muiden tehdä samoin!
"Onko sinulla kirjallinen työsopimus ja saatko palkaa tekemästäsi työstä? Jos niin ei ole, on työsi täysin vapaaehtoista palvelua ja "köyhänapua", josta miniälläsi ei ole muuta sanottavaa kuin kaunis kiitos."
No mielipidehän tuokin, mutta itse ajattelen, että lapsen äiti on vastuussa lapsensa hyvinvoinnista ja hänellä on sanansa sanottavana lapsen hoidossa.
Aloittajalle sen verran, että kaikki mistä syytät miniääsi ne kaikki samat jutut löytyvät myös sinusta. Ne ilmenevät eriasteisina, erilailla ja eri tilanteissa, mutta asiat ovat samoja. Vastaustesi myötä alkaa selkeästi näkyä myös teidän osuutenne skismaan.
Ristiriitaisia juttuja löytyy aikalailla. Ensin kirjoituksessa on, että kunnioitetaan miniää ja sitten jo vihataan ja vähätellään ja ihmetellään miniän vääriä valintoja ja huonoa lapsenhoitoa ja epäillään jopa kykyä toimia äitinä ("lapsen äiti on sitä tyyppiä että hän haluaa kaiken ja heti mutta ei tee minkäänlaista myönnytystä. Ei edes silloin kun ajatellaan mikä voisi olla lapsen parasta siinä hetkessä").
Jospa koko homma onkin lähtöisin sinun vihastasi miniääsi kohtaan. Mutta kerrottakoon vielä tämäkin, että oikeasti et vihaa miniääsi vaan omia puoliasi, jotka miässäsi tulee esiin. Hän toimii peilinä sinun kätketyille ominaisuuksillesi mitä et syistä ja toisista salli itsessäsi olevan.
ajattelen, että lapsen vanhemmat ovat vastuussa lapsensa hyvinvoinnista. Isovanhemmille sitä vastuuta ei pidä eikä voi vierittää.
Isovanhemmilla ei ole minkäänlaista velvollisuutta hoitaa palkatta lapsenlapsiaan. Hyvän hyvyyttään ja omilla ehdoillaan he voivat lasta tietysti hoitaa, jos lapsen vanhemmat siihen suostuvat.
Kaikkien kannalta on parempi, että vanhemmat huolehtivat omista lapsistaan ja palkkaavat tarvittaessa lastenhoitajan. Isovanhemmat nauttikoot lapsenlapsistaan ilman velvoitteita.
Huomaa ettet ole mummo..
Onkohan kenenkään etu, jos vanhemmat ja heidän vanhempansa eivät voi sopia asioista vaan hommat hoidetaan "joko tai" -tyylillä. Jäisi isovanhemmilta kokonaan lapsenlapsien kanssa olo jos he alkaisivat määräilemään tahdin, kuten anopin kanssa jo kävikin. Isovanhemmilla ei ole velvoitteita eikä oikeuksia lapsenlapsiinsa, mutta kypsä isovanhempi kunnioittaa lapsenlapsen perheen omanlaista elämää, niin ettei tarvitse kenenkään vihoittaa mieltään.
kirjoittanut, etteivät vanhemmat ja heidän vanhempansa voi sopia asioista? Minusta on luonnollista, että isovanhemmat kunnioittavat lastensa ja lastenlastensa perheiden sekä kaikkien muidenkin perheiden, mukaan luettuna omansa, omaa elämää. Samoin minusta on luonnollista, että muut kunnioittavat isovanhempien yksityisyyttä. En ymmärrä, miksi sinä alat vastauksessa minun viestiini puhua mielen vihoittamisesta, tahdin määräilemisestä jne.
Oletko muuten sinä jo mummo?
"En ymmärrä, miksi sinä alat vastauksessa minun viestiini puhua tahdin määräilemisestä.."
"Isovanhemmilla ei ole minkäänlaista velvollisuutta hoitaa.. omilla ehdoillaan he voivat lasta tietysti hoitaa.."
..Tuosta syystä..
isovanhemmat elävät elämäänsä omilla ehdoillaan, ja tietenkään heillä ei ole mitään velvollisuutta hoitaa kenenkään lapsia. Mitä epäselvää siinä on?
Kirjoittamani lause, josta lainasit osan, kuuluu kokonaisuudessaan näin: "Hyvän hyvyyttään ja omilla ehdoillaan he voivat lasta tietysti hoitaa, jos lapsen vanhemmat siihen suostuvat." Jätitkö loppuosan tahallasi pois, ja jos, niin miksi?
Et kai suinkaan ajattele, että jonkun muun ihmisen pitäisi määrätä isovanhempien tahti? Jos ajattelet, niin kertonet, kenen ja miksi?
"..omilla ehdoillaan he voivat lasta tietysti hoitaa, jos lapsen vanhemmat siihen suostuvat."
Toisin sanoen, "isovanhemmat määräävät tahdin, niihin suostutaan tai sitten ei. Eli neuvottelua ei käydä vaan se on joko tai"
Yleensä elämä menee mukavammin, kun tullaan puolin ja toisin vastaan sopimalla asioista ja kompromissejäkin tekemällä. Mutta onhan noita itsekkäästi toimiviakin ihmisiä, mutta he jäävätkin lopulta ihan itsekseen ihmettelemään, kun ihmiset (myös ne lapsenlapset) ovat kaikonneet ympäriltä.
Vaikutat hyökkäävältä, määräilevältä ja komentelevalta minua kohtaan.
isovanhemmat määräävät omasta elämästään ja tietävät itse, milloin heille sopii ja sopiiko heille ollenkaan hoitaa lastenlapsia. He voivat sitten tehdä ehdotuksensa lastenlasten vanhemmille, ja nämä puolestaan saavat päättää, sopiiko se heille vai ei. Käsittääkseni asiat hoidetaan yleensäkin tällä tavoin. Ja käsittääkseni elämä menee mukavammin näin kuin silloin, jos toinen osapuoli alkaa määräillä toista.
Isovanhempia on tietysti helppo kiristää ja uhkailla sillä, etteivät he saa nähdä lastenlapsiaan, elleivät suostu siihen tai siihen, mutta ei kai kukaan normaali ihminen moista kiristystä harrasta.
Mitään itsekästä ei liene siinä, että tarjoutuu hoitamaan korvauksetta lastenlapsiaan, jos itselle se sopii. Itsekästä sen sijaan on vaatia ilmaispalveluita toisilta ihmisiltä.
Mieleenikään ei tulisi hyökkäillä sinua kohtaan tai määräillä tai komennella sinua. Tuntemuksesi johtuvat ihan omista ongelmistasi.
"Tuntemuksesi johtuvat ihan omista ongelmistasi."
Tai sinun ongelmistasi.
mahdollisista ongelmistani eivät muut kirjoittajat tiedä, joten heidän ei tarvitse niitä ottaa murheikseen.
Lohdutan kuitenkin huolestuneita kertomalla, että minulla ei ole pieneimpikään ongelmia vanhempieni eikä lastenlasteni suhteen. Kirjoitin tänne vastaukseksi isoäidille, jolla on vaara joutua hyväksikäytetyksi. Hänelle toivotan oikein iloista ja antoisaa isoäitiyttä - hänen omilla ehdoillaan.
"Minun mahdollisista ongelmistani eivät muut kirjoittajat tiedä.."
Niinhän sinä ehkä luulet.. Osaamme lukea ja ymmärrämme tekstiä.
sitten ihmeessä, mitä ongelmia minulla on. Olisi hyvä tietää, että voisin ruveta ratkomaan niitä.
Kiitos jo etukäteen!
"heh" ja "olet määräilijä" jne nimimerkeillä---
näyttää olevan joko kipiä tai kakara. tai molempia.
Jos on tehny lapsia niin pitää olla valmis hoitamaan myös lapsenlapsia.
mustavalkoista päätelmää kukaan normaali laukaise. Joskus ja aika useinkin isovanhemmilla on erilaisia sairauksia jotka rajoittavat lapsenhoitoa. Tai asuvat sen verran kaukana että tapaamisetkin jäävät harvoiksi.
Sekin on ymmärrettävää, että isovanhemmat eivät jaksa. Itse olen huomannut omien lastenlapsien kanssa että ei jaksa kuin pienissä erissä. Nykylapset ovat tyystin erilaisia - siltä ainakin näyttää.
Erilaisia siten, että heillä on ollut pienestä pitäen liian paljon virikkeitä ja lapset ovat vilkkaita.
Osa isovanhemmista on myös työelämässä ja vapaa-aikana haluaa levätä. Ei ole mitään velvoitetta hoitaa lapsenlapsiaan aina kun sitä pyydetään. Jokainen sukupolvi saa hoitaa itse. Tosi naiivi väite että on hoidettava kun tehnyt itse lapsia.
Pientä piikkiä näille joiden mielestä ihminen ei ole oikeutettu pyytämään apua omien lasten hoitoon...
Olet hyvän vastauksen jo saanutkin, mutta lisään vielä...
Sano asiat suoraan, niin kuin ne ovat! Kertomassasi tilanteessa sano miniälle, että et voi olla tosissasi, että vedät herneen nenään moisesta asiasta ja sanot, että nyt ei kestä enää teidänkään hermo, kun avun annosta tulee haukut aina, kiitoksen sijasta, että niin kiva kun se olisikin olla lapsenlapsen kanssa niin sinä (miniä) pilaat sen ja viet siitä kaiken hohdon...
Kiitos nopeista vastauksistanne!
Tämä ei ole helppo kuvio. Olette tosiaan oikeassa. Minusta on muutenkin tuntunut että ollaan oltu "liian kilttejä" miniän suhteen. Hän on aina ollut, niin kauan kuin muistan, hyvin vaativa ihminen. Nyt tämä tietenkin korostuu kun on pieni lapsi. Ja meillä mammalla ja papalla tietenkin on sydän täynnä rakkautta ja lämpöä tätä pientä ihmistä kohtaan ja halutaan että kaikki mene mukavasti nuorella perheellä.
Olette oikeassa. Ei pidä ruveta uhriksi. PItäisi osata sanoa suoraan, se vaan on vaikeaa tämän ihmisen kanssa kun hän tuntuu olevan todella herkkähipiäinen ja samalla kaikkitietävä äiti.
Sitä vaan toivoisi että ihmiset osaisivat suhtautua asioihin sopivalla rentoudella. Meitä joskus on alkanut pelottaa että mitä jos jotain vahinkoa sattuisi pikkuiselle kun on meidän hoidossa. Ainahan välillä tulee pikku kommelluksia ja pitää mennä vaikkapa tikkauttamaan lapsen silmäkulmaa lääkäriin jos on satuttanut. Ollaan vähitellen muuttumassa hermoheikoiksi, kun pieni immeinen vielä on kovin energinen ja kiipeilee ja juoksee ja touhuaa kaikenlaista. Entä jos jotain sattuukin?
Ja jos miniä pyytää hoitamaan lasta, niin sanot että ei uskalla, jos jotain vaikka sattuu, ettet te pysy aikataulussa, tai jotain, koska teidän iällänne ei mennä kellokortilla, vaan keskitytään elämästä nauttimiseen.
Eli olette yhteyksissä, MUTTA ETTE HOIDA LAPSENLASTANNE!!!! Ja jos pyydetään hoitamaan, niin ilmaiset juuri että ilman aikatauluja ja eri kriteereja onnistuu, mutta ei muuten!
Olemme jutelleet mieheni kanssa ja tuntuu tosiaan siltä että ollaan oltu liian kilttejä ja käytettävissä, kun tietynlainen kunnioitus on kadonnut ja on vain vaatimuksia ja odotuksia.
Nyt pitäisi osata vetää rajaa ja sanella vähän niitä pieniä ehtoja myös meidän puoleltamme.
Olemme todellakin rakastuneet tähän pieneen ihmiseen ja ainoastaan toivomme hänelle ja näille nuorille vanhemmille hyvää. Meitä vähän on pelottanut sekin että huomaamme pojassamme kyllästymisen merkkejä. Jos vaikka ero tulisi jossain vaiheessa, lapsen äiti on sitä tyyppiä että hän haluaa kaiken ja heti mutta ei tee minkäänlaista myönnytystä. Ei edes silloin kun ajatellaan mikä voisi olla lapsen parasta siinä hetkessä. No toivottavasti ei sentään eroa tule näille nuorille, vaan kasvavat ja oppivat kantamaan vastuuta ja elämään myöskin rennosti ja nauttimaan elämästä.
Mutta ehkä olisi todella hyvä jos mentäisiin kyläilemään puolin ja toisin ja me ottaisimme hieman etäisyyttä?
ja mulla on ihana anoppi eikä tulisi kuuna valkeanakaan sanoa hänelle moisesta pikkuasiasta mitään. Teitittelen jopa anoppiani ja sekin on luontevaa ja kaunista käytöstä. Kuulostaa että tuossa on ongelma jossain muualla kun lyhyessä myöhästymisessä. Haluaa vähän matsia välillenne tai menee huonosti itsellä tai miehensä kanssa tms. sitten purkaa sen anoppiin. Kummallista. Ikävää ja pahoitteluni. Toivon että puhumalla selviäisi.
En halua sinulle alkuperäinen kirjoittaja aiheuttaa pahaa mieltä tällä viestilläni, enkä edes arvostella sinua kun en tiedä kaikkia asioiden taustoja. Yritän kuitenkin asettua miniäsi asemaan tai ajatella asiaa hänen kannaltaan, josko se selvittäisi syyt, miksi hän niin helposti vetää herneen nenään.
Voisiko olla mahdollista että sinä jotenkin annat hänen ymmärtää sanojesi välistä että pidät häntä turhan tarkkana lapsen rytmeistä sun muista ja että tässä nyt niin kiltisti mennään miniän ehdoilla, huomaahan miniä nyt kuinka me ollaa hyvät mummo ja pappa vaikka miniä noin kummallisia vaatiikin. Jotenkin viestissäsi oli tällainen pohjavire havaittavissa, vaikka ihanasti olettekin kunnioittaneet nuoren perheen(äidin) toiveita.
Usein omaa käytöstä tarkkailemalla ja mahdollisesti muuttamalla on kaikista tehokkain tapa muuttaa myös muita ihmisiä ja heidän suhtautumista itseen.
"En halua sinulle alkuperäinen kirjoittaja aiheuttaa pahaa mieltä tällä viestilläni, enkä edes arvostella sinua kun en tiedä kaikkia asioiden taustoja. Yritän kuitenkin asettua miniäsi asemaan tai ajatella asiaa hänen kannaltaan, josko se selvittäisi syyt, miksi hän niin helposti vetää herneen nenään.
Voisiko olla mahdollista että sinä jotenkin annat hänen ymmärtää sanojesi välistä että pidät häntä turhan tarkkana lapsen rytmeistä sun muista ja että tässä nyt niin kiltisti mennään miniän ehdoilla, huomaahan miniä nyt kuinka me ollaa hyvät mummo ja pappa vaikka miniä noin kummallisia vaatiikin. Jotenkin viestissäsi oli tällainen pohjavire havaittavissa, vaikka ihanasti olettekin kunnioittaneet nuoren perheen(äidin) toiveita.
Usein omaa käytöstä tarkkailemalla ja mahdollisesti muuttamalla on kaikista tehokkain tapa muuttaa myös muita ihmisiä ja heidän suhtautumista itseen"
Totta! Varmasti ollaan omalla olemuksellamme sekä erilaisella elämänmenolla aiheuttaneet miniälle ärtymystä. Mutta on tosiasia sekin että me emme sekaannu heidän elämäänsä emmekä yritäkään puuttua heidän tapoihinsa, teemme monia myönnytyksiä että voimme olla sellaiset kuin miniä toivoo(vaatii itse asiassa). Pakko on sanoa että emme siis pidä toisistamme. Mutta lapsen takia olemme tekemisissä.
Nyt on ikävää että tämä suhteemme on mennyt siihen että miniä ilmeisesti suoranaisesti inhoaa meitä. Kelpaamme lastenhoitajaksi kun miniällä on yllättäviä menoja, kokoukset venyvät, lapsi on sairaana, on varattu aika rakennekynsien laittoon yms.
On ikävää että vaikka me emme pidä miniästämme tyyppinä, me kuitenkin kunnioitamme häntä ja annamme hänen olla se mitä hän on, mutta miniä on monin eri tavoin osoittanut että ei pidä meistä ja meidän tavastamme toimia(kova arvostelemaan) eikä myöskään kunnioita.
Ehkä olemme vaan ns. vanhan kansan ihmisiä joille on opetettu että toisia ihmisiä pitää kaikesta huolimatta kohdella korrektisti piti heistä tai ei. Kyllä me miehen kanssa keskenämme ihmettelemme välillä miniän valintoja ja tapaa olla ja ilmaista asioita, mutta emme mene niitä laulamaan ympäri kyliä.
Pakko on sanoa että emme siis pidä toisistamme. Mutta lapsen takia olemme tekemisissä.
""Nyt on ikävää että tämä suhteemme on mennyt siihen että miniä ilmeisesti suoranaisesti inhoaa meitä. Kelpaamme lastenhoitajaksi kun miniällä on yllättäviä menoja, kokoukset venyvät, lapsi on sairaana, on varattu aika rakennekynsien laittoon yms.
On ikävää että vaikka me emme pidä miniästämme tyyppinä, me kuitenkin kunnioitamme häntä ja annamme hänen olla se mitä hän on, mutta miniä on monin eri tavoin osoittanut että ei pidä meistä ja meidän tavastamme toimia(kova arvostelemaan) eikä myöskään kunnioita.
Ehkä olemme vaan ns. vanhan kansan ihmisiä joille on opetettu että toisia ihmisiä pitää kaikesta huolimatta kohdella korrektisti piti heistä tai ei. Kyllä me miehen kanssa keskenämme ihmettelemme välillä miniän valintoja ja tapaa olla ja ilmaista asioita, mutta emme mene niitä laulamaan ympäri kyliä.""
Kyllähän TUO KAIKKI näkyy teidän käyttäytymisestänne!!! Sitä on ihan turha väilttää etteikö näkyisi!!!!
Se näkyy kierommalla tavalla, mutta miniä näkee sen, eikä jaksa leikkiä teidän kanssanne parempaa mitä onkaan, ja miksi pitäisi, kun lopputulos on sama, tapaamiset eivät ole kivoja kummallekaan ja kummallekin jää paska fiilis, joten näytelmästä ei ole hyötyä!!!
Mutta jos te molemmat pystytte tekemään tuolle oikealle asialle jotain, niin silloin voi asiat parantua, mutta näytelmästä ei ole kyllä hyötyä, läpinäkyvää se on jokatapauksessa!!!!!
Eli omaan asenteeseenne te voitte vaikuttaa, jos miniä on aina kaiken pahan alku ja juuri ja toimii mielestänne väärin, niin ette voi häneltä muuta odottaakaan, hän silloin myös käyttäytyy sen mukaisesti....
että miniä osaa toimia itsenäisestikin, eikä ole vain anopin lausumattomien odotusten täyttäjä?
siis miniällä ei ole mitään vastuuta käyttäytymisestään?Kaikki mitä hän tekee on suoraa seurausta anopin ja appiukon huonosta käytöksestä?
Mielestäni kyllä jokainen on itse vastuussa omasta käytöksestään,myös miniä.Kaikkien kanssa ei vaan voi olla sielunsukulainen,mutta silti voi käyttäytyä asiallisesta ja odottaa sitä käytöstä myös muilta.
itsellä on erilaisia ihmisiä lastenlasten vanhempina.Toisten kanssa on luonnostaan enemmän samalla aaltopituudella,toisten kanssa ei luonteet mene yhtä hyvin yhteen.Odotan itseltäni korrektia käytöstä,samoin lastenlasten vanhemmilta minua kohtaan.Sujunut on,joissain tilanteissa olen suoraan kertonut että varmaan suhtaudumme joihinkin asioihin eri tavalla ja yritetty ymmärtää toistemme näkökulmaa.
Mielestäni siis isovanhemman ei suoranaisesti tarvitse nöyristellä joka tilanteessa,oikeasti sekin on mahdollista että miniä liioittelee asioissa ja on voinut oppia saamaan pienimmänkin vaatimuksensa aina läpi oli tilanne mikä tahansa.
hyviä vastauksia ja jopa jonkun asiattoman. Älä masennu siitä ja mahdollisista muista. Olen äiti, usealle isoäiti ja vielä on yksi lapsi kotonakin asumassa.
Luin ja ymmärrän huolesi, mutta sanon, että älä ala miellyttää liikaa miniääsi. Terve järki käyttöön. Liian tarkat säännöt ja niiden noudatus/vaatimus) ei lupaa hyvää eikä kerro hyvää vaatijasta.
Missä roolissa on miniän äiti? Miksi hän ei hoida lasta, vai hoitaa "vuorollaan" ? Aika outoa, että peräti 90 km:n päästä pitää löytyä hoitaja. Toki harvakseltaan pari kertaa vuodessa käy, mutta ei kovin tiheään, ei ainakaan pitkää hoitorupeamaa.
Ehdotan, että keskustelette nuoren parin kanssa jossa olette kaikki koolla. Ensin ehkä kannattaa kuulostella pojan mielipidettä mistä tyytymättömyys voi olla peräisin. Teillä ei ole mitään velvollisuutta miellyttää ja mennä miniän oikkujen mukaan. Mukavaa talven alkua:) Meillä päin on lumi maassa.
asiattoman (ehkä)!!!! Muita asiattomia täällä ei ole, mielipiteen ilmaisu ei ole asiatonta, huvin vuoksi suun soitto on, eli olitko se sinä?
Meillä miniä oli kovin tarkka ensimmäisen lapsensa kanssa, joten meillä mummoilla alkoi mennä herne nenään. Kas, kun meidänaikaiset kasvatusasiat olivat kuulemma ihan vanhanaikaisia ja epäterveellisiä, nykyisin on paljon parempia hoito- ja kasvatustapoja lapsille. - Siinä me molemmat mummot opeteltiin uutta ja tarvittaessa tukeuduttiin omiin vanhoihin hyviin konsteihimme. - Nyt meillä mummoilla on jo suvun ensimmäisen lapsenlapsen sisaruksia ja serkkuja ilona, joita hellimme ja hoidamme silloin tällöin. Ja meillä on sulassa sovussa anopin, mummon, tätien ja äitien entiset ja uudet (parhaat?) hoitotavat käytössä. - Olemme edelleen kaikki hyvissä väleissä.
kuin "takajaloillaan" syystä että valitsin liian äkkiä sanomani. Kiireessä. Taisin lukea taustakatsojan viestin ja tulkitsin sen asiattomaksi. Olisi pitänyt sanoa "hyökkääviä ja syyttäviä " viestejä...mutta muuttaako se sanomaa..?
Ap:lle ja kenelle vaan totean, ettei pidä lähteä miellyttämisen tielle. Ei puolin eikä toisin. Toimeen voi tulla hyvin erilaisten ihmisten kanssa ja pakko tullakin jos ihminen kuuluu lähipiiriin. Jokaisella saa olla oma elämä joka ei kuulu toisille. Tulehduksellisesta tilanteesta kannattaa keskustella. Mitä toinen/toiset odottaa ja mitä itse odottaa ja toivoo. Kompromissi voi löytyä ja asiat sujuvat sitten paremmin.
Tämähän on ihan normaalia, jotenkin noin se on meilläkin mennyt.
Tilanne on sellainen että molemmat sukupolvet ovat hioutumassa toisiinsa, oppimassa
toistensa tapoja ja käyttäytymistä.
Muutaman vuoden päästä asiat luistavat varmasti paremmin ja jokainen osaa antaa toiselle ja toisen arvomaailmalle tilaa.
Ei kannata antaa hyvän isovanhemmuus-lapsenlapsi-miniä-suhteen huonontua, toimikaa kuten olette tähänkin asti toimineet, hoidatte lasta tasan vanhempien ohjeen mukaisesti.
Jos tulee vastoinkäymisiä joihin itse voitte vaikuttaa, pyytäkää anteeksi, pyrkikää korjaamaan tilanne tms.
Ei kannata olla liian herkkänahkainen, tiedän omasta kokemuksesta että siihen helposti sortuu.
Yksikseen voi itkeskellä pahimmat murhemielet pois.
Nuoret äidit yleensä ylireagoivat, asialle ei voi mitään. Kannattaa olla hieman taka-alalla ja odottavalla kannalla. Kyllä sieltä aikanaan aletaan ottaa yhteyksiä enemmän ja enemmän ja alkaa tulla toivetta vaikka mistä, ja sitten alkaakin tuntua että huh, miten tämänkin jaksaa.
tsemppiä elämäänne!
"Nuoret äidit yleensä ylireagoivat, asialle ei voi mitään. Kannattaa olla hieman taka-alalla ja odottavalla kannalla. Kyllä sieltä aikanaan aletaan ottaa yhteyksiä enemmän ja enemmän ja alkaa tulla toivetta vaikka mistä, ja sitten alkaakin tuntua että huh, miten tämänkin jaksaa."
Luulen että tässä on juuri tästä kyse. Ylireagoinnista ensimmäisen lapsen kanssa. Kun vielä on äitiys hakusessa ja parisuhdekin ehkä kriisissä pikkulapsen syntymän takia ja monia muita ongelmia joita ei ehkä paljastele ainakaan anopilleen.
Kannattaa todellakin jättäytyä taka-alalle, eiköhän se lähestymistapa siitä sitten muutu kun ei ole aina hälytysvalmiudessa.
Meillä kävi niin että nuori äiti eli miniäni ei alkuun halunnut lainkaan olla tekemisissä. Oli surullista vauvan alkuaikoina kun nähtiin noin kerran kuukaudessa ja vauva oli aina kasvanut niin isoksi ettei sitä tuntenut. Samaan aikaan miniä kävi joka päivä omassa lapsuudenkodissaan ja sai valtavasti apua vauvan hoidossa. Poikani kävi töissä ja ulkomaillakin työn vuoksi enkä muutenkaan viitsinyt valitella hänelle asiaa. Annoin olla. Miniä kerran tiuskaisi minulle aika tylysti kun kyselin että mikseivät tule useammin olisi niin kiva nähdä lasta vähän enemmän. Minä siinä sitten tosiaan vetäydyin. Ajattelin että tulee se aika kun minua tarvitaan ja autan jos kykenen.
Kävi niin että miniän äiti sairastui vakavasti, miniä sai poikani kanssa toisen lapsen joka oli hyvin vaikea mm. koliikki-itkua alkuun ja myöhemmin korvatulehduskierre. Tilanne meni hyvin rankaksi, ja nuori äiti tuli ikään kuin "hattu kourassa" kysymään voisinko auttaa lastenhoidossa. Tietenkin autoin! Ja tutustuin vähitellen kahteen lapsenlapseeni ihan rauhassa, ja meillä on ollut erittäin antoisia hetkiä pikkuisten kanssa.
Ehkä ap: n vaan kannattaa jättäytyä tulehtuneessa tilanteessa taka-alalle? Ehkä sieltä lähestytään toisella tyylillä kun tulee hoidon tarvetta enemmän? Ehkä ap: n miniä myös tulee toisella asenteella luokse kun tilanne muuttuu jos muuttuu? Mutta kynnysmatoksi ei kannata suostua! Eikä minkäänlaiseksi hoitoautomaatiksi, siinä voi vähän asetelmat vääristyä.
Onpa kurja lukea kiittämättömästä miniästäsi. Koita kestää. Luulen, että tyttäreni anoppi kertoisi vähän samantyyppisiä juttuja tyttärestäni. Asuvat lähekkäin ja tyttäreni anoppi käy lähes päivittäin pikkuista prinsessaa katsomassa. Tyttäreni aikaisemmin arvosteli anoppiaan minulle kovastikin, mutta annoin hänen ymmärtää, että on arvostettava hänen apuaan ja otettava se vastaan, jos sitä kerran tarvitaan, muussa tapauksessa hän voi sanoa ettei heidän kotiinsa tarvitse tulla kutsumatta. Minun mielestäni hänen anoppinsa on erittäin mukava ja rento tyyppi, eikä mikään arvostelija. Olemme hyviä ystäviä.
Jokin aika sitten sattui jotain aivan käsittämätöntä, jota emme voi ymmärtää. Olimme heidän luonaan kutsuttuna kylässä ja nautimme illalla lapsen nukuttua viiniä. Tyttäreni veti lärvit ja ajoi meidät (minä, mieheni ja alaikäinen siskonsa) ulos kodistaan, vaikka oli tarkoitus jäädä yöksi. Ei auttanut kuin lähteä, hän oli aivan raivoissaan jostain mitä emme kukaan käsittäneet, ei edes hänen miehensä ollut koskaan nähnyt häntä sellaisena. En tietenkään voinut ajaa autoa Helsinkiin otettuani viiniä, joten ajoimme vaan turvaan hänen raivoltaan, hänen miehensä avustuksella. Tytär soitteli poliisille oletetusta kulkureitistämme ja ilmoitti rattijuoposta.
Ihmettelimme, mikä oli tämän jutun juoni. Tyttäreni ilmoitti minulle, että en enää ikinä näkisi lapsenlastani. Okei, ei se mitään, pääasiahan on, että lapsella on kaikki hyvin. Oma äitini oli kuollut kolme viikkoa ennen tätä tapausta aivan yllättäen, täysin terveenä. Olin siitä asiasta onneton, mutta niin olivat kaikki muutkin, molemmat tyttäreni surivat mummiaan mielettömästi. Totesimme tyttären anopin kanssa, että kyseessä oli synnytyksen jälkeinen masennus ja isoäidin kuolema. Tytär kävi neuvolan psykologilla. Nykyisin näemme toki pikkuista noin joka toinen viikonloppu, mutta kyseistä asiaa ei ole käsitelty mitenkään. On hänen asiansa puhua, jos on jotain puhuttavaa. Minä olen vain taustatekijä, ikäänkuin tapetti seinällä. Olen tietoinen siitä, että pikkuinen on usein toisen mumminsa luona yökylässä ja se on ihan kiva juttu, koska hän jaksaa touhottaa lapsen kanssa. Itse olen ajatellut, että en ehkä haluaisikaan sitä huonosti nukkuvaa, yöt huutavaa ipanaa meille. Haluan nähdä vain iloisen ja leikkivän lapsukaisen silloin tällöin. Se on mummin oikeus, minä olen jo kasvattanut omat lapseni, huolehtikoon he omistaan.
Kaikille mummeille tiedoksi, kyllä ne lapsukaiset ovat aivan ihania, mutta meidän omat lapset on välillä ihan paskiaisia kun uhkailevat niillä lapsenlapsilla ja kuvittelevat saavansa jonkun kummallisen vallan itselleen. Minua ainakin huvittaa, koska ei se ikinä voi erottaa minua ja minun rakasta lapsenlastani.
sinulla ikävä tilanne ja tuntuu että tyttäresi tarvitsee psyykkistä apua. Kyse voi olla muustakin mielenterveydenhäiriöstä kuin masennus ja jos tytär tajuaa itse että tarvitsee ammattiauttajaa ja hakee apua niin tilanne korjautuu. Olen kuullut ( ja tiedän) lukuisista tuon tyyppisistä purkauksista ja taustalta on löytynyt muita mtt dg:a kuin masennus. Tärkeää, että hakee apua ja tajuaa hakea. Saa sitten lääkkeitä/terapiaa ym. Olen hoitoalan ammattilainen.
voi kun nuoret ymmärtäisivät ottaa ottaa apua vastaan. ei kukaan voi olla seppä syntyessään, vaan harjoitusta se vaatii. apu annetaan hyvää hyvyyttään, eikä arvosteluna.