osaatko sanoa onko minulla syytä huoleen siinä miten pojan isä poikaa kohtelee? Äidin vaisto sanoo että on mutta kaikki muut ihmiset ovat toista mieltä. Pelkäänkö turhaan? Kiitos
Sandra
Pojan äiti
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei,
näkisin että poikasi on hyvissä käsissä. Olette kumpikin rakastavia ihmisiä.
En kuitenkaan halua yhtään vähätellä tuntemuksiasi, sillä aina tuntemuksille on perustelu. Sinun kannattaa puhua pojan isän kanssa pojasta ylipäänsä, sillä tuntemuksiaan on aina seurattava. Niiden takana voi lopulta olla jokin aivan toisenlainen huoli. Älä kuitenkaan lähde syyttelemään pojan isää mistään, sillä sillä tavalla saat vain vihat niskoillesi vaan pikemminkin puhu hänen kanssaan kehittävästi siitä, kuinka asiat olisivat parhaiten pojan kannalta.
Muista myös, ettet saa antaa epäilyksiesi varjostaa muuten elämääsi, sillä epäilykset tuovat usein mm. terveyteen vaikeuksia (ei suuria, mutta kuitenkin). Epäilykset on aina selvitettävä, sillä tavalla ne eivät pääse vaikuttamaan sinuun.