Olin vasta osastohoidossa. Olen nyt alkanut syömään ja vähän liikaakin. Kuten varmaan monille parantuville, mulle tulee nykyään hirveitä ahmimiskohtauksia. Ahmin n. 4000 kcal 5 tai 6 kertaa viikossa. ''Parantumisen'' jälkeen mulle on siis tullut ahmimiskohtauksia, finnejä, tukka rasvottuu helpommin, lihonu (en silleen kivasti, vaan just perseestä ja reisistä ja mahasta), koko ajan kuuma, henkisesti ja fyysisesti huono olo, en kehtaa enää tehdä mitään (olla kavereita, olla poikaystävän kanssa), syöminen syrjäyttää normaalit toimet (läksyt, suihkussakäynti) ja olen alkanut pyörimään yöllä hirveänä, kuten ennen anoreksiaa. Lisäksi mahani on koko ajan kuin pallo ja todella kipeä. En keksi oikeastaan mitään hyvää.
Kunpa pääsisin ennalleni.
Kunpa pääsisin ennalleni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa äärettömän tutulta. Itse tosin en ollut osastohoidossa, aloin itse syömään kun ravintoterapeutti pelotteli "jos joudut osastohoitoon, joudut syömään todella paljon enemmän etkä saa yhtään liikkua". Siinä vaiheessa havahduin ja tajusin että en halua että liikunnallisuuttani riistettäisi minulta, vaikka syöminen suurempaa ongelmaa tuotti. Aloin syömään ja sitten ahmimaan. Oli hirveää kun kontrolli oli karannut käsistä. Yritin liikaliikkuakin välillä, mutta tämä oli mahdotonta, kun oli niin hirveä olo. Yhden ahmimiskerran päädyin sairaalaan kun luulin kuolevani, vatsani oli aivan pingittynyt ja kova, kuin raskaalla naisella. Teki mieli rikkoa peilejä kun näin uuden olemukseni, perse, reidet, maha - mistä tämä kaikki on tullut, miten olen sen sallinut?! Oli hetkiä kun ahmin vain siksi että "no, ollaan jo tultu tämän kokoiseksi, mitän sen on enää väliä!" Pelkäsin poistua kotoa kavereita näkemään yms kun pelkäsin arvioivia katseita. SE EI KANNATA. Vaikealta kuin se kuullostaakin, älä luovu elämästäsi vain koska haluat parantua. Yleensä sitä halutaan parantua juuri siksi että voi tehdä asioita taas kuten ennenkin. On muuta sisältöä kun ruoka ja liikunta ja vaaka. Jos tunnet olosi epämukavaksi vartalossasi, laita vaikka vähän löysempää vaatetusta niin tuntuu hitusen vapaammalta. Mutta älä eristäydy kavereistasi tai poikaystävästäsi! He eivät ole kanssasi vartalosi takia, vaan sinun persoonasi takia. Jotta voit olla terve ja eloisa, pitääkin syödä, tällöin on energiaa iloita elämästä. Arvosta itseäsi muutoksen aikana niin on helpompi olla ihmisten parissa. Kuulostaa niin vaikealta mutta oikeasti se on yksinkertaista, ei elämä ole kuitenkaan pelkkää ruokaa vaan kokemuksia.
Jotta ruoka ei pyöri koko ajan mielessä, niin yritä vain tehdä itsellesi ruokasuunnitelma, että aterioit 5-7 krt päivässä 2,5-4h välein. Pysyy verensokeri tasaisena ja se vähentää ahmimishalua. Itselläni auttoi roimasti, kun vihdoin uskalsin mennä töissäni ruokatauolle, olin kaksi vuotta käymättä siellä. Tottakai työkaverit hiukan ihmettelivät mutta eivät sanoneet mitään. Et ole porsas jos menet ruokatauolle, kaikki muutkin syövät, sitä ei tule hävetä. Niin ja kun syöt, niin perusruokaa, älä yritä vältellä mitään tiettyjä aineita. Aamulla on hyvä vaikka syödä puuroa ja ruisleipä juustolla ja kasviksilla, lounaana pastaa/perunaa, lihaa (kanaa/kalaa jos haluaa hiukan tinkiä rasvasta) tomaattia, kurkkua ym kasviksia ja päivälliseksi samankaltainen yhdistelmä. Välipaloina esim. jogurtti&banaani, ruisleipä juustolla ja kasviksilla. Jos joskus tekee mieli makeaa, älä kiellä sitä itseltäsi, mutta älä osta järjettömiä satsejakaan. Tummaa suklaata vaikka 3 palaa ja yleensä täyttää makeannälän. Mutta turhaa se on kieltää täysin herkkuja, tämä johtaa vain ahmimiseen. Itse käytän myös kuivattuja hedelmiä ja esim omenahilloa puuron seassa. Se että joissain määrissä sallii sokerin, ei tee mieli kauhean usein mitään teollisuusvalmisteisia herkkuja. Pidä myös liikuntaa jonkin verran yllä.
Olen nyt siinä elämäni vaiheessa, että ahmiminen on poistunut kuvioista ja pyrin saamaan fyysistä kuntoani takaisin. Minulla on tuota ylimääräistä rasvaa jopa kertynyt kun tuli ahmittua herkkuja, mutta olen nyt valmis haasteeseen. Kiduttamalla ruokamäärillä ja urheilurääkillä ei saa tuloksia aikaan. Syön tasapainoisesti ja harrastan urheilua. Käyn ryhmäliikunnassa jotta saan aerobisen liikunnan maksimiin (auttaa aina kun on muita mukana rehkimässä, saa enemmän itsestä irti) ja painojen nostolla pyrin palauttamaan lihaskuntoni. Muutos on hidasta, mutta ei ole kiire, on niin paljon muutakin tekemistä. Paraneminen on todellakin vaikeaa ollut, välillä kiroan itseni alimpaan helvettiin kun en enää vaadi itseltäni niin paljoa, mutta oikeasti elämä normaalipainoisena on paljon mukavampaa.
En tiedä onko tästä nyt mitään apua, mutta toivon että saat tasapainon elämääsi... Ja niin, heivaa vanhat vaatteet kirpparille ja osta uusia, tämä edesauttaa eteenpäin menemisessä. Älä vertaile itseäsi sairaaseen minääsi vaan pyri saavuttamaan terve tulevaisuus!
Hei,
Olen iloinen lukiessani parantumiskokemuksista ja muiden tilanteista. Olen itse paraikaa osastohoidossa nenämahaletkussa ja yritän taistella näitä sairaita ajatuksia vastaan. Ahdistusta tuottaa se, että syön normaalisti, mtuta sen lisäksi joudun ottamaan yli 1000kaloria ravintoliuoksena. Mitat ovat nyt 173/41 ja pääsen letkusta kun paino nousee BMI 14 asti. Matka ei ole pitkä, mutta kärsivällisyyteni alkaa pettää. Yllätyin kuitenkin alkuahdistuksen jälkeen siitä, että paino ei lähde räjähdysmäiseen nousuun vaikka saankin lähemmäs 3000kaloria päivässä. Nousu on ollut n.400g muutamassa päivässä, mikä on itsellekin suhteellisen hyväksyttävä tahti. Odotan että pääsen letkusta eroon ja saan syödä pelkästään normaalia ruokaa! Uskon tällä hetkellä että pystyisin normaaliin ruokailuun--mitä tahansa että en joudu enää koskaan tähän letkutukseen!
Oma pää on niin sairas että en edes tunnista kaikkia sairaita ajatuksiani. On havahduttavaa huomata joskus ajattelevansa, että nyt syön paljon ja kun on pari kiloa tullut ja pääsen irti letkuista, voin taas palata omaan sairaaseen kuviooni! On tärkeää kun havaitsee itsessään nämäkin ajatukset ja oppii tunnistamaan niiden hulluuden. Kyllä tämä on yhtä suurta taistelua. Kuolemankielissä olen ollut ja käynyt läpi todella rankkoja hetkiä. Olen haukkunut hoitajat pystyyn, huutanut ja itkenyt ja lupaillut vaikka kuuta taivaalta etten joutuisi letkuihin. Noh, alkujärkytys lauhtui hieman kun huomasin että tämä neste onkin sellaista, että se ei jää vatsaan turvottamaan vaan ravintoaineet imeytyvät nopeasti. Tiedostan myös että näissä litkuissa ei ole mitään ylimärääistä, se kun oli suurin pelko alussa; että se varastoituu ja on vaan lisäkaloreita. Olotila on vireämpi ja labraluvut alkavat näyttää paremmilta. Osaan ajoittain jopa olla ylpeä siitä että olen hakeutunut hoitoon ja selviytynyt näinkin pitkälle. Seuraava voitto on se, kun letku otetaan pois!
Liikkumattomuus ahdistaa suunnattomasti. Minulla on liikkumislupa vain pyörätuolissa ulkona, joten ei tule liikuttua ollenkaan. Toisaalta olen huomannut että voimatkin ovat hyvin vähissä ja jokaisen syömisen jälkeen on uupunut olo; keho käyttää nyt kaiken saamansa energian niin kovalla teholla pitkän aliravitsemusajan jälkeen. Paino heittelehtii näin alussa rajustikin ja pelästyin aivan punnistusaamuna kun paino olikin laskenut 200g. Mutta se johtunee vain siitä, kun keho korjaa puutostiloja ja vauriokohtia kovalla teholla, eikä kykene todellakaan vielä aikoihin varastoimaan mitään. Silti liikkumattomuus aiheuttaa lihomisenpelon. Tulee huoli siitä että kun ei jumppaa, niin kaikki syömäni ruoka varastoituu suoraan selluliittina takapuoleen jne. :D Hullua. Eihän se mitään varastoidu! Yritän kääntää ajattelumallini toisin päin, oikein; en liho vaan tulen TERVEEKSI! ja sehän tässä on kaiken ydin. eivät hoitajat halua mua kiusata tai tehdä ylipainoiseksi, vaan auttaa ja tehdä TERVEEKSI! yritän jankuttaa sitä itselleni.
Teillä jotka sanotte tervehtymisenne jälkeen lihonneenne suunnattomasti, selluliitin ja läskin kera, niin onko se oikeasti tapahtunut perusruokavaliolla? vai luuletteko että syynä on ahmiminen, tai liiallinen epäterveellinen syöminen tms.? Itseä vähän huolettaa tosiaan se, että kun ravintomääräni ovat niin suuret ja liikkuminen nollassa, että kertyykö kaikki ylimääräinen lopulta läskiksi, ja sitten kun pääsen pois täältä, onkin vaan hurja urakka saada itsensä ihmismäiseen kuntoon? Vai pelkäänkö ihan suotta, jos pystyn jatkamaan normaalia säännöllistä syömistä? Antakaa mitä tahansa parantumista tukevia ajatuksia, sillä tämä vaihe parantumisessani on kuin astelua heikolla jäällä... Olen ihan vaakalaudalla ajatusteni ja pelkojeni kanssa, ja letkun poiston jälkeen voi tapahtua käänteitä suuntaan tai toiseen... Pelkäänkö turhaan? Jos saan 2kg viikossa, onko se liian nopeaa, ja kilot kertyvätkin löllönä ihrana reisiin ja takapuoleen? Auttakaa terveisiin ajatuksiin kanssasisaret! =)
Tsemppiä kaikille parantujille ja sairastajille!
Voisin väittää että itselleni on tullut juuri siksi ihan rasvaa kun ahmein sipsejä, keksejä, karkkia yms yms tuhottomia määriä. Välillä itseäni ketuttaa kun en kaiken sen sairastelun jälkeen jatkanut terveellisten ruoka-aineiden syömistä yhtä sinnikkäästi kuin sairaana. Mutta se pitää silti muistaa ettei ole vaarallisia ruokia ja herkkuja on myös oikeus syödä, ei ehkä vaan kannata ihan pussikaupalla vetää. :) Nykyään on suht järkevä suhde ruokaan, myös pullaa uskallan ottaa kahvin kanssa tuntematta syyllisyyttä ja kulutuksen tarvetta.
Aivan mahtavaa että olet ottanut apua vastaan. Vaikka tekee mieli taistella hoitajien tarkoitusta vastaan, älä anna sairaudelle valtaa voittaa! Pysyin itse sairaana lähinnä siksi, että tunsin olevani velvollinen sille, että kun on niin paljon käyttänyt aikaa pakonomaiseen ajatteluun yms, niin on pysyttävä laihana, muuten koko homma olisi ollut ajan hukkausta. Painon noustessa se olikin juuri tämän takia vaikein hyväksyä, mutta kun olen ajatellut aikaa taaksepäin, ei se ollut elämää jollaista halusin elää. En ollut onnellinen. Vaikka minulla ei olekaan täydellinen vartalo, minulla on niin paljon parempi elämänlaatu, ei ole tarvetta jatkuvasti miettiä kehon epäkohtia. Osaan olla tyytyväinen siihen että olen epätäydellinen ja minut hyväksytään juuri tällaisena. :) Se on tavoittelemisen arvoinen asia.
Mahtavaa, näitä teidän kirjoittamienne viestien kaltaisia viestejä olen toivonutkin löytäväni täältä.. Aivan liikaa tällä palstalla on juuri laihdutusviestejä, kun yrittää löytää apua. Kiitos, ihanaa!!