leviää käsiin. Kaikkien ikään katsomatta pitäisi saada rokote heti. Nyt on suuressa vaarassa vanhukset jotka saavat helposti hengitystien kaikki mahdollit taudit. En ymmärrä miksi edes tehtiin päätös jättää ikä-ihmiset pois alunperinkään. Flunssa on niin ärhäkkä että siihen tulee kuolemaan just ikääntyneet, joilla olisi elinvuosia vielä jäljellä yllin kyllin. Tämä suomen sählinki rokotusaikatauluista on ihan sekohommaa ja organisoitu huonosti. Kaikilla terveysasemilla tai missä tahansa piikkejä annetaan, pitäisi olla pari ylimääräistä ihmistä jotka vetävät rokotuksia koko ajan, niin ettei tarvitsisi ovia läiskiä kiinni nenän edestä. Ihan kelvottomasti hoidettu koko järjestys tähän rokotusjärjestelyyn. Olisi pitänyt ensin rokottaa lapset ja vanhukset sekä sairaat.
Sikainfulenssa
jklmn
4195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ne terveet, jotka joutuvat rokotettujen taudinkantajien kanssa tekemisiin, saavat taudin. Ehkä se oli tarkoituskin, että saadaan väestön ikärakennetta muokattua.
viime viikon torstaina. Minulla on mahdollisuus saada vielä tartunta n. puolitoista viikkoa. Jos saan sen tulen olemaan vaikeuksissa kun saan kaikki mahdolliset vaivat jo tavallisesta kausiflunssasta. Keuhkoni ei tule kestämään tätä flunssaa ja kuolen. Minä kyllä poden eri flunssia melkein aina. Ans kattoo kuinka selviän tästä. Ikääkin on 55 joten olen aika turhake tässä maassa joten voinkin lähteä jalat oikosena.
hirveetä!
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/11/993146
olen samaa mieltä.
"Ihan kelvottomasti hoidettu koko järjestys tähän rokotusjärjestelyyn"
Luulisi parin hoitsun ja laatikollisen rokotetta olevan paljon helpompi mennä
yhdellä autollla esim. kouluun rokottamaan kun satojen koululaisten vanhempiensa
autoilla kuskaamina tulla terveyskeskuksiin rokotettavaksi?
Ja päiväkodit sitten.
On päiväkoteja joissa kaikki ovat terveinä ja päiväkoteja joissa on
tartutusvaiheessa olevia sairaaksi tulevia tai olevia lapsia.
Nyt kaikki vaan samaan terveyskeskuksen aulaan yskimään niin
johan leviää tauti.
Miksi ihmeessä ei lähetetä hoitsua rokotteineen rokottamaan täysin
terveitä päiväkoteja paikan päälle niin pysyisivätkin terveinä?
Ei ymmärrä.