Eli halusinpas jonnekin tulla suuria tuskiani vuodattamaan.
Olen aina vihannut kroppaani (osittain siksi, että minua kiusattiin lähes koko ala-asteen ja sairastin masennusta), ja kun näin miten hyvä kaverini on hoikistunut ja kaikki muut ovat kaposia ja normaalipainoisia, päätin alkaa pudottamaan painoa elokuun lopussa.
Aluksi homma sujui hyvin: jätin vain kaikki herkut pois, söin kohtuullisesti ja harrastin liikuntaa monta kertaa viikossa.
Vähän ajan kuluttua (kuukauden, puolentoista?) asiat riistäytyivät käsistä. Laskin kaikista ruoka-aineista kaloreita, päivän aikana söin normaalisti omenan ja pari kurkunpalaa. Itse en kokenut laihtuvani, mutta kaverit ja perheenjäsenet huomasivast painoni pudonneen merkittävästi paaston aikana.
Pahimillaan tuo omenakausi oli muutama viikko sitten: en pystynyt syömään edes viinirypäleitä. Äiti passitti minut terveydenhoitajalle.
Minulla on vaakakammo, ollut jo 3. luokasta lähtien, joten en tiedä tarkkaan paljonko painoa on pudonnut: vähän yli 10 kilogrammaa on villi veikkaukseni (ja äitini ja terveydenhoitaja olivat samaa mieltä). Nyt olen yrittänyt syödä normaalisti, mutta huomaan olevani kykenemätön siihen. Kalorisaantini jää noin 1000 kaloriin päivässä. En itse välttämättä haluaisi enää laihtua (vaikka vihaankin pömppömahaani, reisiäni ja hurmaava pehmeää persettäni), mutta - en vain pysty syömään normaalisti. Olen uskotellut terveydenhoitajalle, lääkärille ja äidilleni että syön normaalisti ja ajatukseni ovat kirkastuneet ja blaablaa, mutta. On aina se mutta.
Olen 15-vuotias, lukion ekalla ja täysin normaalipainoinen, mutta pelkään painoni vielä putoavan. Mitä teen, kelle voin puhua? Tiedän että minulla on anoreksian oireita, vaikka olenkin normaalipainoinen.
Olen aina vihannut kroppaani (osittain siksi, että minua kiusattiin lähes koko ala-asteen ja sairastin masennusta), ja kun näin miten hyvä kaverini on hoikistunut ja kaikki muut ovat kaposia ja normaalipainoisia, päätin alkaa pudottamaan painoa elokuun lopussa.
Aluksi homma sujui hyvin: jätin vain kaikki herkut pois, söin kohtuullisesti ja harrastin liikuntaa monta kertaa viikossa.
Vähän ajan kuluttua (kuukauden, puolentoista?) asiat riistäytyivät käsistä. Laskin kaikista ruoka-aineista kaloreita, päivän aikana söin normaalisti omenan ja pari kurkunpalaa. Itse en kokenut laihtuvani, mutta kaverit ja perheenjäsenet huomasivast painoni pudonneen merkittävästi paaston aikana.
Pahimillaan tuo omenakausi oli muutama viikko sitten: en pystynyt syömään edes viinirypäleitä. Äiti passitti minut terveydenhoitajalle.
Minulla on vaakakammo, ollut jo 3. luokasta lähtien, joten en tiedä tarkkaan paljonko painoa on pudonnut: vähän yli 10 kilogrammaa on villi veikkaukseni (ja äitini ja terveydenhoitaja olivat samaa mieltä). Nyt olen yrittänyt syödä normaalisti, mutta huomaan olevani kykenemätön siihen. Kalorisaantini jää noin 1000 kaloriin päivässä. En itse välttämättä haluaisi enää laihtua (vaikka vihaankin pömppömahaani, reisiäni ja hurmaava pehmeää persettäni), mutta - en vain pysty syömään normaalisti. Olen uskotellut terveydenhoitajalle, lääkärille ja äidilleni että syön normaalisti ja ajatukseni ovat kirkastuneet ja blaablaa, mutta. On aina se mutta.
Olen 15-vuotias, lukion ekalla ja täysin normaalipainoinen, mutta pelkään painoni vielä putoavan. Mitä teen, kelle voin puhua? Tiedän että minulla on anoreksian oireita, vaikka olenkin normaalipainoinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aivan sama tilanne itselläni- aloitin laihduttamisen joskus elokuun lopussa, koska olin niiin kyllästynyt olemaan joukon 'lihavin' vaikka en koskaan ole ollut ylipainoinen tms, vaan ihan normilukemissa/suht hoikka.
Nyt olen jo vähän parempaa päin menossa, vaikka en mitenkään saa 1500-2000 kcal/pvä syötyä, aina n. 1000 tai alle.
Mutta pahimpina aikoinani kalorit oli jotain 200-500 per päivä,enkä syönyt yhtään mitään herkkuja/pastaa/tai mitään minkä ajattelin lihottavan minut valaaksi :s Olin koko ajan väsynyt, pyörrytti, hiukset lähti yms. Silloin päätin että nyt se loppuu, en halua luopua hyvästä tukastani jota olen kantanut monta vuotta ylpeänä päässäni, ja jota kaikki ovat aina kehuneet ..
Juu ja vaakaan en ole juuri koskaan uskaltanut vilkaista, viimeksi lukema oli 50 kun katsoin.. ja pituutta n.163 cm.
Mutta nyt olen o_i_k_e_a_s_t_i yrittänyt parantua tästä, koska en ole edes 14 vuotta täyttänyt ja en todellakaan halua päästää tätä pidemmälle, siksi aion luopua tästä nyt ettei elämästäni tule mitään anoreksia- helvettiä tms :c
Sori tämä sekava vuodatukseni, oli vain pakko saada vastata jotain ;))
Kannustan molempia! ^^päivä kerrallaan antaa itelleen aikaa hyväksyy pikku hiljaa ja unohtaa sen muun miettimisen syöminen menee siinä ohella muistaa kasn touhuta muuta.
Samoilla syillä alkanut pari vuotta ollut nyt normipaino vihdoin silti...ei en ikinä astu enää puntarille ja apua rakkaista.
Olen laihtunut viimisen vuoden aikana n.3kg painoni on nyt 39,6 ja pituutta on 157-160cm olenko alipainoinen äitini väittää niin mös jotkut kaverini sanovat että olen todella laiha itse en huomaa juurikaan muutosta entiseen. Syön yleensä aamiaiseksi leivän mutta vain siksi koska äitini pakottaa! Koulussa en syö ikinä lounasta juon vain lasillisen vettä. Välipalaa en syö.Kotona on aina jonkinlainen lämminruoka päivälliseksijota sön aina ja iltapalaksi taas leivän. Olen nyt karkki ja herkku lakossa (Joka ei todellakaan ole helppoa ainakaan tällaiselle herkkusuulle)Käyn jokapäivä melkein kahden km lenkilla (hölkäten) haluaisin kovast olla laihempi en anorektisen laiha mutta laihempi antakaa toki neuoja