Moi!
Onko kenelläkään kokemusta näiden kahden asian yhdistelmästä?
Itse olen saanut yhden ainoan epilepsiakohtauksen kesällä 2006. Tämäkään ei ollut ihan tavanomainen epilepsia kohtaus ja lääkäritkään eivät olleet asiasta ihan varmoja, sain kuitenkin epilepsialääkityksen jota syön edelleenkin. Ei voida lopettaa, vaikka kohtauksia ei ole enempää tullut.
Sain lapsen n. 3kk sitten ja olen alkanut pelkäämään uutta epilepsiakohtausta aina liikkuissani lapsen kanssa.
Tämä aiheuttaa minulle kamalia paniikkikohtauksia! Tuntuu etten kohta uskalla lähteä kotoa mihinkään :(
Onko kenelläkään kokemusta näiden kahden asian yhdistelmästä?
Itse olen saanut yhden ainoan epilepsiakohtauksen kesällä 2006. Tämäkään ei ollut ihan tavanomainen epilepsia kohtaus ja lääkäritkään eivät olleet asiasta ihan varmoja, sain kuitenkin epilepsialääkityksen jota syön edelleenkin. Ei voida lopettaa, vaikka kohtauksia ei ole enempää tullut.
Sain lapsen n. 3kk sitten ja olen alkanut pelkäämään uutta epilepsiakohtausta aina liikkuissani lapsen kanssa.
Tämä aiheuttaa minulle kamalia paniikkikohtauksia! Tuntuu etten kohta uskalla lähteä kotoa mihinkään :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lääkitystäsi lopettaa 2006 viimeinen ja ainut kohtaus ollut lapsen takia ? epilepsia "lääkityksen" sivu vaikutuksinakin voi tulla paniikkihäiriö eikä ole paniikkikohtaukset harvinaista epi potilailla minulla vastaavia oireita.
Viimeinen kohtaushan on ollut v-06 ja lapsi on syntynyt -09, koska on nyt 3 kuukautinen!
Kirjoitettu kysymykseni lapsen saannin takia ei voida lääkitystäsi lopettaa ilmeisesti.
Eli siis lääkitystäni ei voida lopettaa, koska se kohtaus minkä silloin kesällä 2006 sain, oli niin raju että lääkärit ovat sitä mieltä että lääkitystä ei voi lopettaa vielä moneen vuoteen.
Lapsen tosiaan sain elokuussa 2009 eikä sillä ole mitään tekemistä epilepsialääkitykseni kanssa.
Nyt vaan aina, kun liikun pienen vauvani kanssa, pelkään että vastaavanlainen kohtaus tulee taas. Lähinnä se pelottaa, että mitä sitten vauvalle tapahtuu jos lähden jonnekkin taas hortoilemaan täyttä ymmärrystä vailla :(
Tämä pelko aiheuttaa minulle paniikkikohtauksia julkisilla paikoilla.
harvinaisen selvää.
En ymmärrä miksi sitä lapsen saantia sekoitat tähän epilepsiaan?!
Aloittaja;
ymmärrän hyvin pelkosi ja panikointisi, voisitko keskustella vaikkapa neuvolapsykologin kanssa asiasta?
Jaksamisia ja onnea pikkuisesta!
Itsellänikin on epilepsia sellaista tyyppiä että lääkitystäni ei neurologin mukaan voi koskaan lopettaa. Ei vaikka yksi ainoa kohtaus (tosin se kohtaus sitten veikin 4:n päivän nukutukseen) vuonna 2007 eikä tämän jälkeen kohtauksia.
Ymmärrän pelkosi mutta jos sinullakaan ei ole kohtauksia ollut niin silloin kannattaa luottaa siihen, että lääkkeesi pitää kohtaukset poissa. Ihan nyt ei auta jäädä täysin neljän seinän sisälle lapsen kanssa. Olisiko sinulla aluksi mahdollisuus liikkua vaikka jonkun ystävän kanssa? Miten olisi joku äiti-lapsikerho jossa voisit tutustua samanikäisen lapsen äitiin ja liikkua hänen kanssaan niin pelkosi jäisivät pikkuhiljaa kenties pois? Terveisin MLL
minulla oli aikanaan epiä ja paniikioireita ja ne meni vielä sillee sekaisin et ensin tuli kohtaus ja siihen päälle paniikkikohtaus. olin tutkittavana osastolla siitä ku epäilivät et se on pelkkää paniikkioireilua mut olihan siinä sit epikohtaus ensin ja se laukas sen paniikkikohtauksen, se olikauhea sekamelska! sain sit paniikkilääkkeet lisäksi. tosin mulla oli vaikea elämäntilanne sillon mikä vissiin noi paniikkijutut toi mukaan, ne jäi sit kyllä pois. suaki vois auttaa lääkkeet paniikkioireisiin, koska se on tosi inhottava tunne ja rajoittaa tosi paljon. ja niitä kun pelkää niin ei tod. halua mitään tehdä mikä niitä voi laukasta.
jaksamista sulle, kannattaa puhua vaikka siellä neuvolassa ni sieltä saa kyllä apua ja neuvoja:)
Kiitoksia kommenteista. Taitaa tosiaan olla paras hakea paniikkioireisiin lääkitystä, koska se tosiaan rajoittaa tätä elämistä niin paljon, kun aina ei edes kauppaan uskalla lähteä :(
Tästä olen kirjoittanut palstalle aiemminkin, mutta en nyt muista koska se oli.
Kärsin tosiaan n.6 vuotta sitten pahasta paniikkihäiriöstä, eli samoihin aikoihin kun minulla todettiin epilepsia (poissaolokohtauksia, lääke Neurotol Slow). Suhtauduin epilepsiaan melko huolettomasti, joten ajattelin ettei niillä voi olla yhteyttä, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna todennäköisesti alitajuisesti pelkäsin kohtauksen saamista julkisella paikalla. 20 minuutin kotimatkat kesti joskus tunteja, sillä välillä piti aina hypätä ulos bussista hiestä märkänä, itkien. Leffaan meno tms ei tullut kuuloonkaan ja tiesin kaikki Helsingin WC:t ulkoa (niihin juoksin aina rauhoittumaan) ja pidin aina kännykkää kädessä johon näppäiltynä rakkaan äitini numero :) Hän osasi puhua niitä näitä ja sai ajatukseni rauhoittumaan. Myös siideri auttoi, mutta en voinut alkoholiin tai äitiin turvautua joka kerta. Puolen vuoden jälkeen mainitsin tästä neurologilleni, ja hän lähetti minut psykiatrille. Yksi kerta siellä riitti. Sain rauhoittavat (Alprox) ja niitä otin aina tarpeen vaatiessa. Pikkuhiljaa ne jäi laukun pohjalle, ja n.vuoden päästä uskalsin jo jättää ne kotiin.
Se oli ehdottomasti hirveintä aikaa elämästäni, ja mielelläni kerron lisää jos tuntuu että siitä on sinulle apua.