minäyuion

pelkäsin pitkään ruumiita ruumisarkussa. olen pääsemässä pelosta yli sillä kertaan asioitaja kuolleita sukulaisiani.3 kertaa olen katsonut ruumista arkussa. pelottavan näköinen. 1. kerta oli kun olin 12- vuotta. seuraavaksi kun äitini oli arkussa. teki isemurhan, oli kamalan näköinen.nyt viimeinen kun arkku aukaistiin kappelissa aamulla kun oli vähän hämärää vielä. se valkea väri on niin visto ja kylmä, se on niin kuoleman väri.hirveän näköinen kun ei muuta ollut kuin valkoista väriä.kuollut on niin poissa, niin poissa, minusta se ei näytä nukkuvalta, vaan niin poismenneeltä.se on niin mieleenpainuva näky. pitkään en illalla pystynyt kunnolla nukahtamaan kun mietin kuollutta arkussa. se aina tuli jostain mieleen, jostain mieleen.pelkäsin jo että näen näkyjä kun tuo arkku aina tulvahti mieleeni. se kuolema on niin lopullinen vaan ei enään pelottava. ne kuolinkellot ovat niin kolkot ja poismenneet soitot. kamalaa ajatella että me kaikki kuolemme joskus, ihan hirveää ajatella että minäkin kuolen joskus, isäni kuolee joskus, veljeni, siskoni ja omat lapsenmi kuolevat joskus. mikä se tämän elämän tarkoitus sitten on.lopussa olemme kaikki ruumisarkussa "odottamassa " että joku toimittaa hautaan, on se ihmeellistä tämä elämä, sitä ei voi kuin ihmetellä.kamalaa on katella kuolemaa kasvoista kasvoihin. ruumishuoneet ovat niin kylmiä ja vistoja paikkoja. ne on niin kolkkoja ja kylmiä paikkoja. sitten hautaan ja 3 metriä multaa päälle, ...minä en tajua tätä ollenkaan, miksi tämän näin täytyy mennä tämän elämän, niin miksi. minua inhottaa kun ketään ei voi omistaa. minusta olisi ihanaa omistaa ihmisiä jotka olisivat vain minua varten, mutta aina pitää kaikki jakaa jonkun kanssa, mutta sitten kun ajattelee, olisi hautajaisissa aika kamalaa jos olisi vain minä ja kuollut. mutta minä en osaa vielä jakaa ihmisiä, olen heistä toisinaan mustasukkainen, että miksi tuo ja tuo on noin hyviä ystäviä keskenään, ja samalla minäkin voin olla yhtä hyvä ihminen ja ystävä kaikille.vituttaa kun ei voi aina olla kaiken keskipiste, aion päästä siitä tunteesta erooon, se on erittäin epämiellyttävä tunne kun tuntee mustasukkaisuutta.minä olen tuntenut pitkään alemmuutta omaan pikkusiskooni.hänestä tuli veljeni lapsen kummi ja minut sysättiin syrjään kylmästi. se osasi pitkään paremmin olla ihmisten kanssa.nyt on minunkin tyyli muuttunut.minusta on tullut räväkämpi persoona, mutta töitä olen joutunut itseni kanssa kyllä tekemään.ja kuolema, se nyt liittyy jokaisen elämään, sitä ei kukaan pääse pakoon, parempi vain hyväksyä se tosiasia että menetys kuuluu jokaisen elämään.olen kateellinen serkulleni kun se pääsee niin paljon liikkumaan sukulaisissa. minäkin haluan päästä sukulaisiin paljon enemmän.
haluan oppia jakamaan muiden kanssa muita ihmisiä. sen minä haluan oppia, haluan päästä eroon kateuden ja alemmuudenkompleksista.minä olen yhtä hyvä kuin kaikki muutkin, paremmaksi en tule ketään, mutta voin kehittää omia lahjojani siihen suuntaan mitä haluan. niin niin.
Hauskaa syksynjatkoa kaikille. !
0130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

NIMIMDER kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu