Tänään...

klo 12 minulla oli aika varattuna sairaalaan lääkkeelliseen keskeytykseen....istuin odotusaulassa itkua pidätellen ja toivoin että pääsisin vain nopeasti lääkärille ottamaan pillerin.

Ultrassa kuitenkin kuulin sydänäänet ja täällä sitä ollaan kotona, klo 22 ja edelleen vkolla 9 raskaana.

Illalla kerroin itkien miesystävälleni puhelimessa etten pystynyt tekemään sitä ja odotellessani häntä luokseni käymään pelkäsin vimmatusti hänen reaktiotaan. Kun hän vihdoin tuli, oli hänellä mukanaan iso ja pieni ruusu ja halasi minua pitkään. Hän oli kuulemma todella helpottunut etten tehnyt sitä.

Olen peloissani, vauvan tulemisen ajankohta on erittäin huono elämänvaiheeseeni nähden, asun todella pienessä asunnossa jonka juuri ostanut, en ole ollut kauaa yhdessä miesystäväni kanssa, en tiedä yhtään mitä tässä tapahtuu...mutta en kuitenkaan tehnyt aborttia..toivottavasti päätökseni oli oikea...!
13358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Onneksi olkoon. Kiitokset illan parhaasta viestistä.

Sait rakkautta ja ruusuja, mutta sait vielä enemmän, olet saanut varjeltua lapsesi ainutkertaisen elämän. Tuollaisen syöverin partaalta pelastuneesta lapsesta tulee hyvin rakas sekä isälle että äidille.

Älä enää huolehdi, pahin ja paha uni on nyt poistunut. Sinulle ja lapselle sekä isälle paistaa aurinko ja asiat järjestyvät paremmin kuin kuvittelet.

Äänestä
  • Kiitos sinulle...:)
    Itkettää, epätodellinen olo mutta onneksi mulla on tuo mies lähellä...Itkin ihan hirveästi sen ultran jälkeen kun kuulin ne sydänäänet, onneksi lääkäri oli ymmärtäväinen ja antoi minulle aikaa koota itseni ja puhua tilanteesta..sen sijaan että olisi työkännyt pillerin minulle ja lähettänyt ulos.:)
    Kyllä ne asiat järjestyy, pakko uskoa niin.. onhan tässä 9kk aikaa järjestellä niitä.

    Äänestä

  • keijukainen -87 kirjoitti:

    Kiitos sinulle...:)

    Itkekää nyt rakkaat nuoret ihan vapaasti. Itku helpottaa ja puhdistaa. Tuon ihanan itkun muistatte vielä valkohapsina. Tuo itku ei ole eron ja kuoleman itkua vaan löytämisen ja onnen itku.

    Jonakin päivänä oivallatte, miten onnellisia olette omasta ja lapsenne elämästä. Kaikki eivät ole tuosta tilanteesta pelastuneet. Olitte niin lähellä menettää lapsenne ja nyt saattekin kantaa elämän ruusut.

    Äänestä

  • keijukainen -87 kirjoitti:

    Kiitos sinulle...:)
    Itkettää, epätodellinen olo mutta onneksi mulla on tuo mies lähellä...Itkin ihan hirveästi sen ultran jälkeen kun kuulin ne sydänäänet, onneksi lääkäri oli ymmärtäväinen ja antoi minulle aikaa koota itseni ja puhua tilanteesta..sen sijaan että olisi työkännyt pillerin minulle ja lähettänyt ulos.:)
    Kyllä ne asiat järjestyy, pakko uskoa niin.. onhan tässä 9kk aikaa järjestellä niitä.

    Niin sitä pitäää tehdäkin kun ei kerta halunnut eikä pystynyt. Onnittelen.

    Ai miten suloista onkin lukea kun sydänakkakin onnittelee.

    Hän osaa sitten olla niin ihastuttavan herttainen kun joku kertoo tehneensä tällaisen ratkaisun, mutta odotahan jos olisitkin isäsi raiskaama ja raskaaksisaattama ja hätäilemässä täällä, niin hän sylkisi päällesi jos aikoisit tehdä abortin.

    Äänestä

Onneksi olkoon HYVÄSTÄ päätöksestä.

Muista, että raskauteen kuuluu monenlainen hormoonimyllerrys ja mielialanvaihtelut joillakin. Niiden syynä ei tarvitse olla abortinharkinta, vaan nimenomaan hormoonien aiheuttama mielialavaihtelu.

Olet tehnyt ratkaisun elämää suojellen. Muistuta joskus itseäsi ja lastasi tästä prosessista ja kerro kuinka rakas ja erityinen tämä lapsi sinulle on.

Elämä jatkuu jälkipolvissa ja itselle suurimpia iloja on jo neljä hienoa lastenlasta, ilonani hieno katras ja mm. itse tehdyt isäin- ja äietienpäiväkortit, joita en olisi koskaan saanut, jos lapsemme olisi abortoitu. Pieni lämmin käsi ukin kädessä ongelle mentäessä ja ilo retkistä luonnossa. Kaunis hymy ja iloinen huudahdus: "Mummi ja ukki tuli taas" .

Äänestä

välillä näitä hyviäkin uutisia!!!! Näitä tarvittaisiin totisesti enemmän tälle palstalle!!
Niin ne asiat järjestyvät aina jotenkin parhain päin :)

ONNEA tuhannesti Sinulle ja koko perheellenne

Äänestä

kaikille rohkaisevista viesteistä. Vieläkin ajatukset sekaisin mutta tiedän sen myös osittain johtuvan hormoneista...
Tulin raskaaksi, vaikka syön pillereitä, ja minulla on erittäin vaikea endometrioosi, joten kai sillä on sitten joku suurempi tarkoitus ollut.:)

Kirjoitin tämän viestin itseni takia, mutta myös niiden joiden on vaikea tehdä päätöstä... MIETTIKÄÄ tarkkaan mitä haluatte tehdä.

Hyvää syksyn/talven jatkoa kaikille!

Äänestä

Onneksi olkoon!

Viestistäsi näkee hyvin millaisten naisten niitä lapsia kuuluukin tehdä. Elämä ei ole reilua. Itse olen tarkoituksella, toivotusti raskaana jo jonkin verran pidemmällä kuin sinä ja tämän raskauden tiimoilta kolme ultraa käynyt, eikä vielä kertaakaan ole itkettänyt, mitään niin suurta säväytystä alkion ja sikiön näkeminen ei ole saanut aikaiseksi...

Noh, minulla ei tulevaa lasta kohtaan mitään suuria tunteita ole, mutta tiedän paikkavani tunteen puutteen muilla osa-alueilla... Sinulla toisin päin, muiden elämän osa-alueiden puutteet kompensoituvat suurella tunteella lasta kohtaan...

Äänestä
  • Sinulla kultaseni on tavallaan elämä kunnossa! Kaikilla ei ole ja ei mielenterveyskään. Ei lähtökohdat kummoiset ja ei ole miestä, joka onnittelee ruusun kanssa!

    Se tosielämä punnitaan vasta sitten kun olet sen lapsen saanut ja jatkatte elämäänne. Ei se ihanuus ole vain sitä, että maha pyöristyneenä kuljet ja olet onnellinen. Kaikilla asiat eivät ole niin!

    Mutta onnea teille ja toivon, että jaksatte perheenä, lapsenne vuoksi! Moni ei jaksa.

    Äänestä

  • kyynel, joka... kirjoitti:

    Sinulla kultaseni on tavallaan elämä kunnossa! Kaikilla ei ole ja ei mielenterveyskään. Ei lähtökohdat kummoiset ja ei ole miestä, joka onnittelee ruusun kanssa!

    Se tosielämä punnitaan vasta sitten kun olet sen lapsen saanut ja jatkatte elämäänne. Ei se ihanuus ole vain sitä, että maha pyöristyneenä kuljet ja olet onnellinen. Kaikilla asiat eivät ole niin!

    Mutta onnea teille ja toivon, että jaksatte perheenä, lapsenne vuoksi! Moni ei jaksa.

    Tiedän sen enkä ole sanonutkaan että kaikkien pitäisi tehdä niinkuin minä...
    Tämä siis ei ollut minkäänlainen mielipideilmaisu vaan minun tarinani. Ymmärrän että muilla voi olla hieman eri tilanne.

    Äänestä

provo :D Näitä riittää.

Äänestä
  • Siis en minä vastusta aborttia, enkä ole sen puolella...Kirjoitin oman tarinani, mikä siinä on niin vaikea käsittää? En ole millään lailla ilmaissut omaa mielipidettäni asiassa. En ymmärrä miksi tarinani sai niin paljon negatiivista.

    Äänestä

  • keijukainen87 kirjoitti:

    Siis en minä vastusta aborttia, enkä ole sen puolella...Kirjoitin oman tarinani, mikä siinä on niin vaikea käsittää? En ole millään lailla ilmaissut omaa mielipidettäni asiassa. En ymmärrä miksi tarinani sai niin paljon negatiivista.

    Aborttiväelle normaalia elämää ja harkintaa ja lapsen odottamista kuvaavat tarinat ovat myrkkyä. Normaali elämä ja ihmisyys näyttäytyy aborttiväelle aborteista kieltäytymisenä - ja sitähän se onkin ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

keijukainen -87 kirjoitti:

klo 12 minulla oli aika varattuna sairaalaan lääkkeelliseen keskeytykseen....istuin odotusaulassa itkua pidätellen ja toivoin että pääsisin vain nopeasti lääkärille ottamaan pillerin.

Ultrassa kuitenkin kuulin sydänäänet ja täällä sitä ollaan kotona, klo 22 ja edelleen vkolla 9 raskaana.

Illalla kerroin itkien miesystävälleni puhelimessa etten pystynyt tekemään sitä ja odotellessani häntä luokseni käymään pelkäsin vimmatusti hänen reaktiotaan. Kun hän vihdoin tuli, oli hänellä mukanaan iso ja pieni ruusu ja halasi minua pitkään. Hän oli kuulemma todella helpottunut etten tehnyt sitä.

Olen peloissani, vauvan tulemisen ajankohta on erittäin huono elämänvaiheeseeni nähden, asun todella pienessä asunnossa jonka juuri ostanut, en ole ollut kauaa yhdessä miesystäväni kanssa, en tiedä yhtään mitä tässä tapahtuu...mutta en kuitenkaan tehnyt aborttia..toivottavasti päätökseni oli oikea...!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu