Hei íhmiset miettikää kaksi kertaa ennekuin alatte kokeilee, käyttää mitään huumetta. Tässä on yks ihminen joka sai masennuksen ja paniikkihäiriöitä ihan parista kerrasta lähtien! Melkein henkikin lähti omaa tyhmyyttäni.
Vieläkin kolmen vuoden takaa tulee masennus kausia. Mitään muuta en kadu kuin sitä, että olen kokeillut huumeita. En voi puhua kuin omasta puolestani, muut tekee omat päätöksensä.
Vieläkin kolmen vuoden takaa tulee masennus kausia. Mitään muuta en kadu kuin sitä, että olen kokeillut huumeita. En voi puhua kuin omasta puolestani, muut tekee omat päätöksensä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mitäs "huumeita" kokeilit?
Millaisia määriä?
Käytitkö yksittäin vai eri "huumeita" sekaisin tai alkoholia ja "huumeita" sekaisin?
Mikäli käytit aineita sekaisin, mitä tarkkaanottaen sekoittelit?
Pääosin kokeilin/käytin, pilveä, amfetamiinia, ekstasia ja rauhottavia ja ym. jotai mieliala lääkkeitä..
Aika isoja määriä.
Myös sekaisin rauhottavia ja viinaa. Milloin mitäkin sekasin esim. lääkkeitä ja viinaa, pilveä ja ekstasia. Pakko sanoo etten niin muista.. niista ajoista, ne on pääosin pimennossa.
Kunpa valistusjärjestöt voisivat antaa ideologiastaan sen verran peräksi, että myöntäisivät sen tosiasian, että oikeasti vain harva jää kertakokeilusta koukkuun ja että usein huumeen (siis yksittäisen huumeen) viihdekäyttö (ei siis jatkuva käyttö) ei useinkaan johda koviin haittoihin, vaan ne haitat tulevat usein vasta kun henkilö sortuu jatkuvaan käyttöön tai sekakäyttöön...
Ja kunpa sanoisivat vielä senkin, että viinan lääkkeiden sekakäyttö johta usein pahempiin ongelmiin kuin yksittäisen huumeen käyttö, oli se yksittäinen huume "miten paha tahansa".
Eiköhän tätä ole tullut ajateltua jo melko paljonkin ja kertaakaan en ole katunut nautintoaineiden käytön aloittamista.
Nyt olen käyttänyt nautintoaineita (enimmäkseen kannabista) melkein 10 vuotta, ei minkäänlaisia vaikeuksia poliisin kanssa tai työpaikalla.
Odotapa vaan, kunhan tulee ongelmia poliisin kanssa niin kyllä se työpaikkakin menee...
Puahahaaa!!!
..olit kiinnostunut aiheestani ja luit sen :) se riittää minulle..
Miksi sitten puolustelet? jos ei ole mitään tapahtunut..
Meitä löytyy monenlaisia.
voi johtua myöhäisestä kellonajasta...
Mutta en ymmärrä mitä yritit sanoa?
"Miksi sitten puolustelet? jos ei ole mitään tapahtunut.."
Sillonko pitäisi puolustella kun jotain on tapahtunut? Mielestäni edellisen teksti oli vain hyvä vastapaino siitä että kaikki ei ole niin mustavalkoista kuin oma tekstisi antaa ymmärtää.
Jos sinä olet mennyt käyttämään kaikkea mahdollista ja vielä sekaisin niin en ihmette yhtään vaikka on hengen lähtökin ollut lähellä.
Suurin osa ymmärtää onneksi käyttää päihteitä kohtuudella.
Voimia sinulle ystäväni!
Sanomasi on terve ja selkeä. Varsinkin nuorimmille palstan lukijoille. Päihteily ei ole hyvä juttu, varsinkaan siinä tapauksessa mikäli mukana ei ole kykyä rajoittaa omaa käyttöään.
Kertomuksesi olisi saattanut olla kattavampi mikäli olisit välttänyt summaamisia (huumeita) ja eritellyt sanomaasi sen verran että olisit kertonut sinulla olleen sekakäyttäjän historia.
Älä käsitä minua väärin, minulla ei ole mitään tarvetta syyllistää sinua. Oman sanomani sisältö lienee se, että mietoja huumeita/päihteitä pitäisi pystyä käyttämään oikein, mikäli tajuaa pysyä yhdessä aineessa ja siinäkin kohtuudessa.
Voimia sinulle
Naapurin äijä
kannabismyönteinen
Taas löysimme esimerkin siitä, kuinka tällä palstalla jeesustellaan. Sekakäyttö on varmasti huono juttu, mutta jos käyttää pieniä määriä ja yhtä ainetta, niin siinä ei ole mitään vikaa. Ja kannabishan on luonnon lahja ihmisille, halleluja. :)
eräällä mieheni tuttavalla on vuoden ikäinen poika, jota isä hoitaa äidin käydessä töissä. vaikka pieni lapsi on talossa, pilven polttelu on jokapäiväistä. "Lapsenvahtimisen" lomassa. Olin varma, että lapsen syntymä hillitsee polttelua mutta mitä vielä. Todella ahdistaa tuommoinen!
Pienten lasten nähden ei yksinkertaisesti pitäisi tupakoida. Mikäli henkilön on pakko tupakoida, olisi todellakin suotavaa mennä ulos, ja mielellään pois näkyviltä. Mikäli lapset näkevät koko ajan tupakointia, se varmasti alentaa kynnystä kokeilla tupakkaa tavallista nuorempana. Ei liene kenenkään (paitsi tupakkatehtaiden) etu, että tupakointi popularisoidaan tällä tavalla. Tietenkin se on jokaisen aikuisen ihmisen itsemääräämisoikeuteen liittyvä asia tupakoiko vaiko ei, mutta pieniin lapsiin ei tulisi tällä tavoin juurruttaa tupakointia.
tapauksessa kyseessä oli siis pilven polttelu, eikä tupakka. En itse tupakoi, mutta huumeiden käyttö taloudessa, jossa on pieni lapsi, on mielestäni paljon vastuuttomampaa kuin "pelkkä"tupakointi.
Niin, no tupakkaa pidetään kannabista haitallisempana ja tupakkaan syntyy addiktio helpommin kuin kannabikseen, joten kyllä se tupakointi on mielestäni vastuuntunnottomampaa.
Toki koska olemme vuosikymmenet peesanneet USA:ta kieltolain kirkastotsaisessa soveltamisessa ja koska valistusjärjestöillä on ollut yleisesti hyväksytty vapaus valehdella kansalle kannabiksesta, ei ole ihme, etteivät aivan kaikki kansalaiset jaa näkemystäni.
poikaystäväni polttaa tupakkaa askin päivässä ja on luonteeltaan kohtelias, kärsivällinen ja huumorintajuinen. Kun taas nämä hänen pilveä polttavat kaverinsa ovat täysiä vihanneksia, joilla ajatuksenjuoksu on melko olematonta. He ovat myös ailahtelevaisia, töykeitä ja aggressiivisia. Luulevat kätkevänsä huumeiden käytön, mutta eivät huomaa kuinka heille naureskellaan joka puolelta.
No sepä hyvä, että poikaystäväsi polttaa askin tupakkaa päivässä ;-) Eivaan, se ei ole ollenkaan hyvä. Tupakanpoltto jos mikä on tarpeetonta ja typerää ja epäterveellistä...Noh, mutta aikuisilla tosiaan on lain suoma oikeus polttaa tupakkaa, joten eipä tästä tämän enenpää...
Voipa tosiaan olla, että minunkin ajatuksenjuoksuni on olematonta ja olen ailahtelevainen, töykeä ja agressiivinen ja kätken huumeiten käyttöni (Iso-K, tupakka ja toisinaan etanoli), enkä huomaa kuinka minulle naureskellaan joka puolella. Hyvä niin, siis etten huomaa, sillä (jos huomaisin) tulisin siitä hyvin surulliseksi, sillä oikeasti minä tarvitsen aivojani työssäni, jossa minun pitää olla yhtäaikaa sekä luova että rationaalinen (teen teknistä suunnittelua), siviilielämässäni (in real life) yritän olla johdonmukainen, kohtelias sekä toiset huomioonottava, enkä pyri kätkemään huumeiden käyttöäni, vaan päin vastoin pyrin keskustelemaan asioista erityisesti alkoholia litkivien kavereideni kanssa (jotta he saisivat objektiivista tietoa asioista).
Aikaisemmin luulin, että kannabinistit ovat yleisesti "parempia" ihmisiä kuin tavan (agressiiviset ja ääliösti käyttäytyvät) alkoholihörhöt, mutta sittemmin olen joutunut korjaamaan käsityksiäni. Kyllä meissä kannabinisteissakin näkyy kaikenlaista hörhöä olevan; toiset popsivat toisinaan essoja, toiset litkivät välillä DXM:ää ja ties mitä tutkimuskemikaaleja, ja sitten jotkut yksinkertaisesti polttavat kilon ruohoa vuodessa (ja luulevat sen olevan hyvästä) ja sitten kokonaan oma lukunsa on 15 vuotiaat käryttelijät, joiden olisi syytä suunnata ponnistuksensa vähän toisaalle kuin PL:n hankintaan...
Kohtuus kaikessa, varsinkin sen alkoholin kanssa, sen kanssa tie vie hautaan muuten vähän turhan nopeasti.
ei ollut suinkaan yleistää. Puhuin vaan näistä hörhöistä, joita minä tunnen, joilta kannabis on tosiaan vienyt aivoista jotain olennaista.
Hmm... Ihan vaan mielenkiinnosta haluaisin kysyä, että onko kannabiksen käyttö jollain tavalla tarpeellista? Jos on, niin kerro ihmeessä, että millä tavalla. Onko se fiksua? Tai onko se terveellistä?
katselisin polttelua kuin kännäämistä!!!!Juopot kuopan reunalle ja...
Onko kannabiksen käyttö tarpeellista?
- Vain sairaille ihmisille, jotka tarvitsevat sitä lääkkeeksi.
Onko kannabiksen käyttö fiksua?
- Seikkaperäinen kysymys...Todella. Ensin pitäisi kysyä, onko minkään päihteen käyttö fiksua? MIKÄLI päädytään vastaukseen, että on (esimerkiksi sillä perusteella, että päihteen avulla yksilö saattaa kyetä elvyttämään elinvoimaansa jaksamaan tässä jokapäiväisessä kärrynpyörässä tai saattaa muuten vain tehdä psyykkeelle hyvää), niin siinä tapauksessa kannabiksen käyttö on fiksua, onhan se vähähaittaisin päihde.
Onko kannabiksen käyttö terveellistä?
- Kuten kaikki lääkkeet, niillä on tervehdyttävä vaikutus kun niitä käytetään hallitusti lääkkeenä, ja silloin kannabiksen käyttö lienee tulkittava terveelliseksi. Mikäli kannabista käytetään päihtymistarkoitukseen, se ei ole suoranaisesti terveellistä, vaikka monet kokevat sillä olevan tervehdyttäviäkin vaikutuksia, mutta silti se on päihde, ja päihteillä on kaikilla haittansa -joskin kannabiksella nämä haitat ovat vähäisempiä kuin muilla päihteillä.