45min

Katsoiko joku juuri 45min ohjelmaan jossa käsiteltiin osteoporoosi lääkettä joka aiheuttaa luustovaurioita nyt jo 5% kaikista vauroista. Mikähän mahtaa olla parin vuoden päästä tämän possurokotteen vauriot?
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

en ole niin sanottu uskovainen mutta heitän raamatusta ,tauteja toisensa jälkeen.uskon että maailmaa tulee kohtaamaan monenlaisia tauteja tulevaisuudessa .emme asu paratiisissa.

Äänestä
  • Herra Jeesus sanoi Matteuksen evankeliumissa 24 luvussa (alkutekstin mukaan), että ennen kuin Hän tulee takaisin, niin maailmassa kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja tulee nälänhätää, kulkutauteja ja maanjäristyksiä monin paikoin. Herra Jeesus myös sanoi Luukkaan evankeliumin 21 luvussa, että maan päällä ihmisillä on ahdistus ja epätoivo kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät pelätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.

    Kansa sana on alkukielessä ethnos, joka tarkoittaa etnistä kansanryhmää. Herran Jeesuksen sanojen mukaan ennen Hänen tulemustansa on paljon sisällissotia eri maissa, jossa erilaiset etniset kansanryhmät ja heimot sotivat toisiaan vastaan. Tämä on arkipäivää tässä ajassa missä me elämme. Myös monet valtiot ovat sotineet toisiaan vastaan. Näemme nälänhätää joka kylvää kuolemaa ja nämä nälänhädät lisääntymään valtavasti tulevina vuosina ilmastonmuutoksen takia. Herra Jeesus kertoi myös, että ennen Hänen tulemustaan on kulkutauteja maailmassa sekä maanjäristyksiä monin paikoin. Elämme ajassa jossa koko ajan puhkeaa vanhoja ja uusia kulkutauteja, jotka tuovat mukanaan joillekin kuoleman. Samoin eri puolella olevat maanjäristykset tekevät valtavia tuhoja. Herra Jeesus vertasi edellä olevia asioita naisen synnytystuskiin, jotka koko ajan lisääntyvät ja voimistuvat. Ei ole mikään ihme, että Herran Jeesuksen todistuksen mukaan lopun ajan ihmiset Hänen tulonsa kynnyksellä pelkäävät ja heillä on ahdistus ja epätoivo maailmassa kun meri ja aallot pauhaavat, joka kuvaa maailmassa tapahtuvia lopun ajan katastrofeja. Monta pelon ja ahdistuksen päivää on ihmisillä edessä tässä maailmassa lopun aikana.

    Raamatun profetian mukaan antikristus nousee hallitsemaan maailmaa lopun aikana ja hän saa aikaan uuden maailman järjestyksen, jossa Hän yhdistää kansat, uskonnot ja poliitikot suvaitsemaan toinen toisiaan. Petollinen antikristus pettää maailman ihmiset ja saa aikaan rauhan maailmassa vähäksi aikaa ja jopa Lähi-idässä hän onnistuu tekemään valerauhan Israelissa ja Jerusalemissa. Mutta tätä valerauhaa ei kestä pitkään, sillä antikristus johdattaa maailman tuhon partaalle ja saa aikaan suuren sodan lopun aikana, samoin myös Lähi-idässä puhkeaa sota, jonka seurauksena Israel koitetaan tuhota.

    Lähde: http://koti.phnet.fi/petripaavola/sikainfluenssarokote.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lääkejuttu kirjoitti:

Katsoiko joku juuri 45min ohjelmaan jossa käsiteltiin osteoporoosi lääkettä joka aiheuttaa luustovaurioita nyt jo 5% kaikista vauroista. Mikähän mahtaa olla parin vuoden päästä tämän possurokotteen vauriot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu