..kaupunginvaltuutettujen puolesta, kun olin varajäsenyyteni puolesta tiedoksiannossa alkuviikosta kaupungintalon valtuustosalissa. Kyselytunnin aikana puoluetoverini Hirvonen ilmaisi syvän huolensa eräästä pienestä pojasta, jota on mm. kiusattu sekä kohdeltu eri arvoisesti, myös - ja etenkin - hoitajien osalta, eräässä päiväkodissa. Kysyi, onko tälläinen toiminta oikeutettua ja ihmetteli, onko se kovin yleistäkin..jne.
Mitä tekee muut salissa istuvat? Naureskelivat ja pyörittelivät päitään. Ei ilmeisesti ollut muiden valtuutettujen mielestä kovinkaan mielenkiintoinen, saatika ajankohtainen aihe. Niinhän sitä kovasti toitotetaan, kuinka lasten ja nuorten hyvinvoinnista pitäisi kantaa huolta. Sitten kun joku kantaa ja huolensa ilmaisee, asiaan suhtaudutaan ylimielisesti olkia kohautellen.
Kyllä hävetti toisten puolesta siinä kohtaa ja huolella! Olisin pitänyt oman puheenvuoron, vaan tietääkseni varavaltuutetuilla ei ole siihen tuollaisissa tilaisuuksissa oikeuksia.
Mitä tekee muut salissa istuvat? Naureskelivat ja pyörittelivät päitään. Ei ilmeisesti ollut muiden valtuutettujen mielestä kovinkaan mielenkiintoinen, saatika ajankohtainen aihe. Niinhän sitä kovasti toitotetaan, kuinka lasten ja nuorten hyvinvoinnista pitäisi kantaa huolta. Sitten kun joku kantaa ja huolensa ilmaisee, asiaan suhtaudutaan ylimielisesti olkia kohautellen.
Kyllä hävetti toisten puolesta siinä kohtaa ja huolella! Olisin pitänyt oman puheenvuoron, vaan tietääkseni varavaltuutetuilla ei ole siihen tuollaisissa tilaisuuksissa oikeuksia.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Kun nahkatakkiset kännikalat hortoilee pikkulasten kanssa Kotkassa, eikä kukaan välitä! Lasten suojelun kautta menee sen pikkupojan asiat eteenpäin, ei niitä nyt suoraan jos ei ollenkaan valtuustoon viedä! Ei kuulu Eeva Sinun tänne tollaisia laittaa. Ettekä tajua mitä kautta mikäkin asia menee????
Aloitus oli asiaa, etkö tajua mitään!
Ylimielisesti valtuutetut käyttäytyvät perussuomalaisia kohtaan, he ovat aina olleet vaatimassa persuilta sivistynyttä käytöstä, miten he voivat sitä muilta vaatia kun eivät itse osaa käyttäytyä sivistyneesti.Siinä heillä pulma ratkaistavaksi.
Valtuuston puheenjohtajan tulee olla niin napakka että se naureskelu ym. aliarvostelu huudot kovaääniset kommentit salissa loppuu, muuten pääsee sirkusvalloilleen ja ns. valtuuston arvokkuus kärsii.
Näin räikeä epäkohta mitä Kotkan Päiväkodeissa tapahtuu yksittäisille alle kouluikäisille lapsille nöyryytyksenä ja pahoittaa mielensä ehkä iki ajoiksi. Pitääkö kaupunginvaltuutetun ummistaa silmänsä jatkuvasti eri puolilta tuleville vanhempien valitukselle miten nykypäivänä vielä syrjitään lapsia ja nöyryytetään muiden lasten silmissä.
Vaikka Kotkan kaupunginvaltuutetut ovat paremmassa asemassa muihin nähden. Katsoin aiheelliseksi ja sivistyneeksi tuoda valtuutetuille julki mitä Kotkan Päiväkodeissa tapahtuu valtuutettujen silmien alla.
Valtuustonpuheenjohtajana oleva Pentti Tiusanen siirsi viranhaltialle selvittää laajemminkin mitä Päiväkodeissa tapahtuu. Ymmärsin, että viranhaltia oheistaa tiedottamalla kaikkiin Päiväkoteihin lapsen aseman olevan kaikkein tärkeimmän mitä päivähoidossa toteutetaan.
Pompottelunsijaan on puututtava todelliseen asiaan.
Nyt se on jo hoitumassa päiväjärjestykseen.
Arto Hirvonen
Perussuomalaiset
Kaupunginvaltuutettu
Valtuuston kyselytunti on paras mahdollinen paikka kysyä näistäkin asioista. Siellä ovat vastaamassa ylimmät virkamiehet joka toimialalta, eli viesti menee varmasti perille. Arton kysymykseen lupasi vastauksen selvittää toimialajohtaja Tauno Telaranta.
"Arton kysymykseen lupasi vastauksen selvittää toimialajohtaja Tauno Telaranta." Toivottavasti tosiaan selvittää ja mahdollisimman pian!
Perun sitten aiemmat puheeni, mutta on mulla kuitenkin sellainen ole, että lautakunnat esim. sosiaalilautakunta olis niinkuin ensimmäinen paikka minne tällaiset asiat viedään, tiiä sitten. Aika kumma juttu jos yhtä lasta on ruvettu kohtelemaan väärin!!!
ja että kunnioita puheenjohatajan ohjeistuksia. Taas käännätte oman tekemänne muiden syyksi niin kuin aina.
"Aika kumma juttu jos yhtä lasta on ruvettu kohtelemaan väärin!!!" Niin, tämä on valitettavasti ihan tätä päivää ja tuollaista tapahtuu jatkuvasti. Terveisin päiväkodeissa itsekin työskennellyt..
töissä ollut, mutta en ole kyllä tavannut hoitajien puolelta lasten syrjintää. Erillaisia persooniahan ne "penskat" on joka iivari. Ihan saman kaavan mukaan heitä ei voi käsitellä. Pitää ottaa huomioon lapsen persoona. Mutta että kohdeltais huonommin jotain lasta kuin muita en ole kyllä huomannut. Yksi agressiivinen nelivuotias on tullut vastaan. Hän töni raivareissaan pienimmät kumoon(minut harjoittelijankin tönäs pihalla jäätikköön)No vanhemmat hoitajat joutuivat sitten pitelemään sylissä niinkauan kun raivari ja siihen kuuluva huuto meni ohi. Sekin tuntui minusta pahalta, mutta eipä juuri muuta keinoa ollut. Rauhoituttuaan leikki taas toisten kanssa ihan kiltisti. Suurin syy agressiiviseen käytökseen oli varmaan se, että hänen puheistaan ei tahtonut saada selvää ja siitä hän suuttui. Mutta tilanne muuttui, kun lapsi pääsi puheopetukseen ja löyty ne puuttuvat kirjaimet. Ei niillä hoitajilla siellä aina helppoa ole. En ole vuosiin enää ollut alalla.
"en ole kyllä tavannut hoitajien puolelta lasten syrjintää." Hyvä tuuri sulla käynyt sitten. :)
olin(pieni ryhmis) Tutut lapset ja vakihoiturit. Pikkuinen tuppukylä. Minä haluan kovasti aina korostaa tuota puheopetusta ja se kyllä pitäis ekaksi lähtä kotoa. Haetaan lapselle apua ennenkuin sen hermot palaa. Tässä tapauksessa tarhantädit hommas hänelle hoidon.
se huutelu vieraisiin pöytiin tekemättä, myös muille kaiken nähneille "huruvaltuutetuille" , sillä menetätte arvokkuuttanne jos sitä lienee yleensä kertynytkään, mm.tämän vuoden ikäviin tapahtumiin perustuen, tutkintoja 2kpl jne. henkilökohtaisesti en voi arvostaa, päinvastoin . Sopimattomilla huuteluilla ym.huokauksien mielenosoituksilla yritätte vain provosoida valtuuston jäseniä , samalla ekankauden valtuutetuille syntyy väärä mielikuva lain määrittelemästä valtuustotyöskentelystä ja sen arvokkuudesta "julkisuudessa" jne.Suosittelen kuntalakikirjaa tutkittavan.
"henkilökohtaisesti en voi arvostaa, päinvastoin ." Juu en mäkään arvosta, jos tärkeille asioille kohautellaan ylimielisesti olkia ja vielä naureskellaan. Ja noin yleensäkin arvostukseni toisia kohtaan lähtee ihan muista asioista kuin esim. koulutuksesta. Mut kukin tavallaan..
kuki pois vaan...
"Antaa kaikkien kukkien kukkia kukkia vaan"!;D
Kaupungin hallintokulttuurissa on tuikitavallista, että siellä asioivia kohdellaan vastoin lakia ja hyvää hallintotapaa! Viimeisenä esimerkkinä tästä enstisen museomestari Asko Kervisen tapaus! Muita esimerkkejä on tiedossani pilvin pimein! NIiden luetteleminen tässä yhteydessä lienee kuitenkin tarpeetonta!
On todella hienoa, että kaupunginvaltuutettu Arto Hirvonen ja varavaltuutettu Eeva Salenius ovat nostaneet taas yhden esimerkin julkiseen keskusteluun! Vaikka ne Telarannan tekemät selvitykset eivät tähän mennessä ikinä ole mihinkään johtaneet, niin julkisesti avoin keskustelu osaltaan on edistämässä kaupunkimme hallintokulttuurin kehittymistä!
On kyllä maailma mallillaan kun tarhantädit joutuu hommaamaan lapselle apua eikä vanhemmat.
kuntalaisten olisi hyvä tietää, miten valtuutetut suhtautuvat lasten asioihin. Ennen vaaleja uvataan maat ja taivaat, mutta käytännössä ei lasten asioihin suhtaudutaan naureskellen ylimieisesti.
Hienoa että tällainen asia on ottu esille.
käynyt niin, että persujen lapsi on joutunut vääräoppisten hoitoon. VAADIN, persujen lapsille omat päiväkodit, hoitajilla ei tarvi olla mitään koulutusta. Jäsenkirja riittää. Minä en usko, että oikein useampi hoitaja kiusaa ja syrjii. Potaskaa.
paljastuisi.
ihmisiä, eikö hän(kunhan synnykseltään kerkiää)voisi perustaa yksityisen perushoitolan lapsosille? Kun nämä nykyhoitajat ei kerran hallitse hommiaan. Ite alan ihmisenä mollaa hoitajia, ei hyvä.
katsoisitko uudestaan eevan tekemän aloituksen? niin asia saattaa aueta mistä pitäis keskustella.
Hymyilemisestäpä hynnii!
huulenheitoksi vakava asia. Minä nyt vaan uskon, että hoitajat parhaansa yrittää. Joku tässä pikkupojan tapauksessa mättää, jospa vanhemmat on niin sanottuja ammattivalittajia. Asiat pitää hoitaa siellä paikan päällä päiväkodissa, ei täällä. Tästä ketjusta ei taida paljoa olla apua tähän juttuun. Ei kai ne valtuustossa voi ottaa mitään kantaa jos eivät asiasta mitään tiedä! Mollausta tämäkin.
Kyllähän se niin on,että kiusaaminen alkaa jo päiväkodista ja jatkuu koulussa sekä työpaikoilla,asia ei kuitenkaan kuulu valtuustoon vaan jokainen katsokoon peiliin ja esimies on se jolle asiasta kerrotaan.Sitäpaitsi jokainen kokee kiusaamisen eritavalla,toiselle kiusaamista on jo se että joku haukkuu paukapääksi toinen ei ole nimittelystä moksiskaan.
ei kyetä hoitamaan kiusausasioita. Kierre jatkuu. Ja tätä tapahtuu jatkuvasti. Ikävintä jos tilanne jatkuu vielä koulussa. Tiedän tapauksen, jossa rehtorin riidanselvittelytaidot kyseenalastaisin ja
eipä ihme, että tilanne pääsee jatkumaan.
Ikävintä, että tällaiset henkilöt yrittävät vieläpä hakeutua suuremmalle pallille, kun ei edes lasten kiusaus/riitatilanteita kyetä selvittämään.
vittu mä en usko että jotain kiusaamista on. Persuilla on itsellä ongelma kun kaikki heidän mielestä on kiusaamista. Perkele että yököttää vääristely
kertoo, että hoitajien lasten kiusaaminen on tätä päivää. EI todella ole. pitää vaan taas hyökkäillä jonkun ammattiryhmän kimppuun. Yäk!
Kuten jo tuossa yllä kirjoitin, niin Kotkan kaupungin hallinnossa on valitettavan yleistä asiakkaiden huono ja lainvaistainen kohtelu! Jokaiseen tapaukseen on syytä puuttua ja asettaa moiseen syyllistyneet vastuuseen.
Tässä kyseessä olevassa tapauksessa asian tekee vielä huolestuttavammaksi se, että menettely on kohdistunut puolustuskyvyttömään lapseen!
KYLLÄ MOINEN VASTUUTTOMUUS ON TÄTÄ PÄIVÄÄ, - JOSKAAN SE EI OLE VALLITSEVA KÄYTÄNTÖ EDES KOTKASSA!
hyvin, hyvin vihainen! Ihmisiä kun vain kaikki ollaan omine luonteenpiirteineen ja olemuksineen. Ei ole lastenhoitajakaan mikään ohjattu robotti joka toimii kaikkien mieliksi kun nappulasta painaa. Eeva ei voi sietää kun sanotaan populistiksi, mutta tämmöinen hyökkäily on justiinsa sitä. Hyvää joulunalusta kuitenkin Sinulle!
"Ei ole lastenhoitajakaan mikään ohjattu robotti joka toimii kaikkien mieliksi kun nappulasta painaa." Tiedän kyllä. Ja _suurin osa_ hoitajista, keiden kanssa oon työskennelly saa kyllä pelkkää plussaa ja papukaijamerkin!! Mutta kyllä, olen valitettavasti nähnyt, miten jotain tiettyä lasta/tiettyjä lapsia kohdellaan aivan selkeästi eri arvoisesti kuin toisia. Enkä ole missään kohdassa väittänyt, että tälläseen olisin (välttämättä) törmännyt Kotkan alueen päiväkodeissa, onhan noita päiväkoteja muissakin kaupungeissa.
Jos joku ei suostu uskomaan, että tälläistä tapahtuu, se on mielestäni hyvin surullista. En usko, että kukaan olisi niin hölmö, että menisi "vetämään hatusta" tälläisiä tarinoita. Eikä varmasti Hirvosellakaan sentään niin tylsä elämä ole, että pitäisi keksimällä keksiä tuollainen asia, minkä kyselytunnilla viimeksi sattui esittämään.
valtuutettujen nimet julki, jotka vähättelivät koko asiaa. Jos olisi jonkin heidän oma lapsi kyseessä, niin ei varmasti paljon naurattaisi.
Tärkeän aiheen otit esille. Valtuutettujen tehtäviin kuuluu puuttua havaittuihin ongelmiin. Itselläni vastaavanlainen tappaus. Tytärtäni kiusattiin. Huomautin henkilökuntaa, mutta asiaa vähäteltiin.
Kiusaamiseen ja syrjintään on puututtuva, mutta harvat rohjentuvat niihin puuttua, jota en ymmärrä laisinkaan. Pitkäaikainen kiusaaminen ja syrjintä voidaan sallia, tätä tapahtuu, jolloin kiusaamisen sallijoista tulee kiusaajia siinä missä alkuperäinen kiusaajakin.
Lapsia pitää käsitellä ja ohjata tasa-puolisesti ja kiusaamiseen puututtava välittömästi ja katkaistava se lujalla tahdolla, ilman ongelma-asian esille tuojan haukkumista.
Kiitos!
kiusanneet. Siihen vaan täytyy puuttua heti kun huomaa. Lapset osaa olla tosi raakoja toisilleen. Kokemusta on. Mutta siihen, että hoitajat kiusaa en usko. En mitenkään. Tuolla luki nimenomaan hoitajat monikossa, hei haloo!
Luin lokakuun Hesarista yhden kiusaamistapauksen jossa, jossa alakoululaista oli kiusattu monta vuotta ja syyttäjä vaati rangaistusta pitkäaikaisen kiusaamisen sallimisesta kahdelle opettajalle, rehtorille ja terveydenhoitajalle.
vältytään molemminpuolisilta ylilyönneiltä, mutta asialinjalla kuitenkin.
Kiitokset "isälle" ja mukavaa joulun odotusta. :)
5-vuotias poika muutti äitinsä kanssa pääkaupunkiseudulle ja kysyin häneltä, että onko siellä hesalaisessa päiväkodissa kivaa. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä, että ainakin kivempaa kuin Palotornissa, mistä lie välähti. Lasten suustahan se totuus tulee ja en voinut kuin nauraa kippurassa pojan vastaukselle. Poikaa tuskin on koskaan kiusattu ja on ollut ihan pienestä päiväkodissa. Itse en kyllä usko, että hoitajat antavan kenenkään ketään kiusata tai syrjiä. 2 lasta ollut päivähoidossa ja monta päiväkotia nähty ja kivoja ammattilaisia kaikki tädit olleet.
Lueppa Eeva alla olevasta säädöksestä, joka ohjaa tiedonantokokousta, että voiko kyselytunnilla kysyä ihan mitä vaan. Mahtoiko Arton kysymys mahtua kohdan viisi kriteereihin?
VALTUUSTON TIEDONANTOKOKOUKSET JA KYSELYTUNNIT
(Hyväksytty valtuustossa 3.3.2004)
Kaupunginhallitus järjestää valtuustolle tiedonantokokouksia seuraavien periaatteiden mukaisesti:
1. Kokouksia järjestetään kaupunginhallituksen harkinnan mukaan
2. Kokouksen puheenjohtajana toimii valtuuston puheenjohtaja tai vara-puheenjohtaja.
3. Kokoukset ovat julkisia ellei niitä erityisestä syystä järjestetä suljettuna valtuuston informaatiotilaisuutena.
4. Kokouksessa annetaan selvityksiä ja tietoja keskeisistä vireillä olevista asioista.
5. Tiedonantokokouksen päätteeksi pidetään tarvittaessa kyselytunti, jol-loin valtuutettu voi esittää kaupunginjohtajan tai asianomaisen toimi-alajohtajan tai suunnittelu- ja rahoitusjohtajan vastattavaksi kaupungin hallinnon ja talouden hoitoa koskevan kyselyn. Puheenvuoropyyntö kyselyä varten on esitettävä puheenjohtajalle ennen kyselytunnin alkua.
6. Kysely, joka ei saa sisältää perusteluja eikä arvostelevaa lausumaa, saa kestää enintään yhden minuutin. Samalla kyselytunnilla valtuutettu saa esittää kaksi kyselyä. Vastauksen tulee olla lyhyt ja kyselyn esittä-nyt valtuutettu saa sen johdosta välittömästi esittää yhden kyselyyn liit-tyvän enintään yhden minuutin kestävän lisäkysymyksen, johon vas-tauksenantajan tulee heti vastata. Muuta keskustelua asiasta ei sallita.
7. Tiedonantokokous järjestetään valtuuston kokousta edeltävänä maa-nantaina ja se saa kestää enintään 1 tunti 30 minuuttia.
8. Kokouksiin osanotosta maksetaan palkkiosäännön mukainen kokous-palkkio ja matkakustannusten korvaus.
Mahtoiko kyseinen herra osata esittää kysymyksen ilman perusteluja ja arvostelevaa lausumaa? Kuten kohta kuusi näyttää vaativan. Jospa siellä ei pyöritelty päätä kysymykselle, vaa kysyjän tavalle kysyä? Arton juttuja torilla kuulleena pidän sitäkin ihan mahdollisena. Epäilen vielä, ettei tainut kysymy yhteen minuuttiin mahtua. Ei taida kyseinen mies saada itseään vielä vauhtiin siinä ajassa.
perustein ko.asiassa, asia kuului palvelujohtajan sektorin alaisuuteen, joka "kuittasi" arton infon tiedoksi saaneeksi, luulen että asia on nyt päiväjärjestyksessä.
kontrasti asioihin puolin ja toisin, kyl tääl kyläl on niin paljo asioita "viturallaan"joita säästö ym. yt-neuvottelupaineet synnyttävät.
Onhan eduskunnassakin kyselytunti, jota kansa tv:stä seuraa, mielenkiintoinen lähetys.
"Vanha viisaus: kysyvä ei tieltä eksy" ! Pätee varmaan Kotkan politiikassakin.