Onko teillä niin pahoja et se ei mee siin tilantees ohi jos se tullee esim kun mulla on sos.pelko ja jos siin tullee niin ei mee ohi ennen kun on ohi.
Miten teillä menee? mitä teillä siinä tullee?
Miten teillä menee? mitä teillä siinä tullee?
Minkälainen teillä on paniikkikohtauksenne? pahoja?
täälläääätaas.
12503
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kotona saan hallintaan aika helposti. Ikää myöten pannarit ovat menettäneet vähän tehoaan. Vai olisiko niin että olen jo vähän tottunut niihin. :) Kun saan pannarin tunnen aluksi pistelyä sormissa ja tuo merkki on minulle eräänlainen siunaus. Saan sopivasti aikaa ajatella/valmistautua että jaha, taas pannari tulosssa.
Sen tiedostaminen on ollut minulle hyväksi ja usein käy niin että pannari jää tulematta. Olisi ylimielistä sanoa että hallitsen tämän joka kerta mutta usein kuitenkin.
Ehkä tuo on jotain itsehillintää ja ajattelua että, "olen saanut tämän miljoona kertaa enkä silloinkaan kuollut" Tai "minulla on paperipusseja, rauhoittavia joten ei hätää ja sohva on pakoillaan:) johon voin pyörtyä kylkiasennossa tietysti".
Ei siis mitään hätää? Bullshit!
Yleisellä paikalla kohtaus on rajumpi koska siellä pelkään enemmän joten sehän ruokkii kohtausta lisää.
Sormien pistely on sama sielläkin mutta piilopaikan löytäminen on joskus mahdotonta. Linja-autossa se on aivan järkyttävää ja yleensä jäänkin seuraavalla pysäkillä puuskuttamaan pussiin. Olen puhunutkin tuosta aiemmassa viestissäni. Olen kehittänyt julkisenpaikan lääkkeeksi "paniikkipuhelun". Eli soitan kelle tahansa ystävälleni ja sanonut: "paniikkipuhelu voitko vähän aikaa jutella". Lähimmät ystäväni ja tietysti sukulaiseni tietävät vaivastani. Suosittelen että kerrotte lähimmille ei se pannari enää mikään häpeä ole. Joku voisi sanoa julmasti että muotisairaus jota se ei todellakaan ole, mutta kaikki tietää paniikkikohtauksesta.
Sopranossakin Tony ja sen poika kärsii siitä. :)
Jos täällä on joku joka kärsii kohtauksen ylhäisessä yksinäisyydessään niin thats bad! En voisi kuvitellakaan salaavani vaivaani se olisi aivan järkyttävää ja luultavasti olisin sairaalahoidossa. Edes terapeutti ei voi korvata ystäviä ja sukulaisia.
Anteeksi ap. mutten ihan tajunnut kysymystäsi joten kerroin vähän yleisesti. Kyllä se kohtaus menee ohi ja harvemmin tulee uudelleen samana päivänä. Aivot kuluttaa sen kohtauksen aikana niin paljon virtaa että pannari luultavasti joutuu lataamaan itsensä kuin kännyn akku. :)
Johtuuko julkisenpaikan kammosi pannareiden pelosta vai julkisesta paikasta yleensä?
Lopuksi ajattelemisen aihetta. Olemmeko me pannaristit hieman itsekeskeisiä kun tarkkailemme bodya koko ajan vai eikö meillä ole valinnanvaraa?
Tuli vieraita... Möhemmin samalla kanavalla.
.
ThePing kirjoitti: "Kyllä se kohtaus menee ohi ja harvemmin tulee uudelleen samana päivänä. Aivot kuluttaa sen kohtauksen aikana niin paljon virtaa että pannari luultavasti joutuu lataamaan itsensä kuin kännyn akku. :)"
Sanotaanko näin, että koskaan ei voi tietää kuinka kauan kohtaus kestää, saati kuinka usein sellaisen voi saada - nämä ovat täysin yksilöllisiä asioita. Myöskin tilanne, jossa "pannari" tulee, on usein kovin erilainen ihmisestä riippuen. Voimme toki antaa neuvoja, mitkä keinot auttavat meitä itseämme ja toivoa, että ne saattaisivat auttaa myös muita. Nämä sanottuani - viitaten yhä Pingin kirjoitukseen - pahojen kohtausten mennessä ohi, elimistö vapauttaa endorfiineja, jotka rauhoittavat ja väsyttävät usein siinä määrin, ettei samana päivänä välttämättä uutta pahaa kohtausta saakaan, vaikka itse ahdistava olo jatkuisikin läpi päivän.
Kysymyksesi "täälläääätaas" jättää tosiaan aika paljon tulkinnan varaa, mutta koetetaan siitä huolimatta antaa jotain omakohtaisia neuvoja.
"Pannarikohtauksen" pituuteen tai voimakkuuteen on todella vaikea vaikuttaa, mutta ei suinkaan mahdotonta. ThePing on onnistunut hienosti arvioimaan oman kohtauksensa alun, ja jopa kohtauksen mahdollisen keston, etukäteen. Omat kohtaukseni ovat sen verran rankkoja, että niihin ei muiden ihmisten seura tai puhelut juuri auta, eli on joko lääkittävä itseään tai kestää kohtaus, joskus edes rauhoittavat eivät tepsi, kun kohtaus on vaikea. Itse hakeudun omiin oloihini kunnes kohtaus on ohitse, koska mihinkään muuhun ei voi samaan aikaan keskittyä, ja naamasta näkee puolisokeakin, kun se vetää veret kasvoista ja muuttuu valkeaksi kuin lakana.
Monilla paperipussiin hengittäminen auttaa, koska se vähentää hyperventilaatiota. Jos tunnistaa kohtauksen alun merkit, niin kannattaa totta kai kokeilla erilaisia keinoja sen estämiseksi, siihen saattaa läheisten tai ystävien kanssa keskusteleminen auttaa. Se on totta, että kannattaa kertoa läheisille kärsivänsä "pannareista", ja kertoa MILLAISINA ne suurin piirtein sinulla ilmenee - ettei sitten tositilanteessa kun olet sairas, niin kukaan aliarvioi tai jätä huomiotta oireitasi.
Joka tapauksessa kannattaa hakeutua lääkärille ja terapiaan, mielellään ajoissa, ettet joudu kuntoutustukikierteeseen ja sitä kautta liian aikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. tai ettet saa tarvitsemaasi kuntoutusta, mikäli siihen on tarvetta. Tsemppiä! :O)
Pelko ruokkii pannaria. Luulisin että suurin osa vaivasta kärsiviä on samaa mieltä.
Välihuomautuksena sanon että tämä kirjoittelu on minullekin terapiaa ja mielipiteeni ovat vain mielipiteitäni. Joskus vain esitän näkökulmia kuten te esitätte omianne. Mikäli ammun yli joskus suokaa se minulle anteeksi ja huomauttakaa siitä koska eihän netissä kirjoittelu vastaa irl:ää.
Lukekaa vaikka kirja ilmeet ja eleet, oliko joku Desmond?
On siis olemassa pelko pannarista ja silloin on saanut jo koodin aivoihin että tällainen on olemassa.
Koodilla tarkoitan opittua reaktiota joka alkaa jo ensimmäisestä kohtauksesta.
Pannarihan on 100% varma jos valmiiksi pelkää sitä.
Kertokaa muut miten olla pelkäämättä pannaria ilman mitään kemiallisia apukeinoja. Okei kahvi on tullut jo selväksi ja se tekee levottomaksi ja voi laukaista kohtauksen. Oliskos muita ennaltaehkäiseviä keinoja tai ajatustapoja joilla lieventää pelkoa?
Olisi ehkä kannattanut lukea onko tullut aiempia vastauksia.
Mutta samaa mieltä olen.
Häpeäkseni tunnustan että pelaan livessä gtr2-ajopeliä ja ajan välillä muutaman kierroksen.
Pelaaminen on muuten jännä juttu ja verrattavissa oppimiseen.
Aloin harjoittelemaan Barcelonan GP:tä ja joka kierroksella ajan yli yhden pirullisen ykösvaihteen mutkan.
Kun kärrynä on Lambo niin seinäänhän sitä päätyy. Opin vasta 30kierroksen jälkeen jarruttamaan kyseisessä mutkassa.
Kuinka monta kertaa on törmättävä seinään oikeassa elämässä että oppii jonkun asian kun se pelissäkin kestää noin kauan :)
Muistaakseni joku lekuri kirjoittikin artikkelin ettei oppiminen välttämättä toimi.
Jotakin Tietävä: Annoit minulle paljon ajattelemisen aihetta ja toivon ettet tuomitse minua liian jyrkästi.
Tein juuri sen virheen mitä olen toisille sanonut: Älkää yksilöikö.
Tuskin pystyn keskittymään kisaan joka alkaa 5minuutin kuluttua. :) Lämppärikierroskin jäi väliin mutta toivon että vastaisit tuohon edelliseen viestiin onko siinä mitään järkeä.
Live-kisaa ei pysty perumaan ja lähtöpaikkakin on kuudentena :)
Pelaaminen vähentää stressiä.
Tuomitseminen kuuluu yhtä paljon minulle, kuin koko prkleen kristinuskolle - eli ei oo varaa hyväksyä rasismia, typeryyttä, pieruja, nauruja, itkuja, onnea.... Oho!, Mentiinkö tunteiden puolelle, härre guud...
olipa jyrkkää tekstiä? mie luulin että joku järkityyppikin oli tullu palstalle mutta samassa kerhossa oletta kofeiinityypin kanssa. Toinen sen kahvinsa kanssa, pingistä ei saa selvää ja nyt vielä joku uskontoparanoidi tunteidensa kanssa?
ota teistä selvää.
Tuomitse sitten.
Viittaatko käyttämiini raamatun sanoihin: siunaus, tuomio.
En ole mikään uskovainen ja kirkossakin käynyt joskus vuosia sitten.
Tarkoitukseni ei ollut leuhkia että pystyn jotenkin hallitsemaan kohtauksia. Kyseessä on vuosikausien harjoittelun tulos. :)
"jopa kohtauksen mahdollisen keston, etukäteen" Missä näin olen sanonut?
En saa kohtausta aina hallintaan ja se voi kestää 5-30minuuttia. No nyt tuli se aikakin mainittua :)
Mutta vielä kerran:
"Välihuomautuksena sanon että tämä kirjoittelu on minullekin terapiaa ja mielipiteeni ovat vain mielipiteitäni. Joskus vain esitän näkökulmia kuten te esitätte omianne. Mikäli ammun yli joskus suokaa se minulle anteeksi ja huomauttakaa siitä koska eihän netissä kirjoittelu vastaa irl:ää."
"eli ei oo varaa hyväksyä rasismia, typeryyttä, pieruja, nauruja, itkuja, onnea...."
hmm... tuo ei mennyt jakeluun?
ps. ZZZ-nukkumaan, ei meistä tarvitsekaan ottaa selvää vaan senkin ajan voi käyttää Keskusteluun paniikkihäiriön oireista ja hoidosta.
En missään nimessä tuomitse ketään, se oli pointtini, mutta taisi tulla sarkasmini kirkkoa, ja muutenkin yleisiä suomalaisia tapoja suhtautua asioihin, ehkä hieman kärjistetysti esiin tuoduksi. Tarkoitukseni oli juuri todeta, että on niin paljon asioita, joita yhteiskuntamme hyväksyy korrektina käytöksenä ja täten "normaalina" pidettynä käyttymisenä. Tunteita taas ei saisi tuoda ilmi, tai ainakaan kovin näkyvästi, eikä niistä puhuminen ole kovinkaan mediaseksikästä - muotia olisi vain puhua ilmastonmuutoksesta, lamasta ja sikainfluenssasta. Kaikkien tulee myöskin seisoa yhtenä rintamana kaikenlaista rasismia ym. syrjintää vastaan. Ei sillä, että olisin rasisti tms. vaan tuo nyt vain yhtenä esimerkkinä laumakäyttäytymisestä. Eli sellaista pientä yhteiskuntakritiikkiä oli tuossa aiemmassa viestissäni, ei sen kummempaa. :O)
Olen vähän vastarannankiiski (tunnetteko sanonnan) ja minulle on jäänyt päälle tuo luonteenpiirre jota yritän hillitä. Olen aika uusi palstalla joten testailen kuinka pitkälle voisin mennä. Jos kirjoittaisin täysin suoraan minut bannattaisiin alta viiden minsan.
Ymmärrän nyt kuitenkin mitä tarkoitit.
Tosin normaalia käytöstä ei ole olemassakaan tai olisin suljetulla. :)
Mutta vuosien aikana olen oppinu sietämään niitä. Jos saan kohtauksen tai muita paniikkioireita, jatkan siitä mihin jäin ennen paniikkia. Mulla kohtaukset mennee ohi ajan kanssa, ja auttaa jos en keskity niihin liikaa.
"ei mee ohi ennen kun on ohi" Eiköhän se niin ole kaikilla ja joka asiassa!
En ymmärtänyt mitään viestistäsi. :(