Ihmiskauppaa vastaan taisteltava asennekasvatuksella.

Viikon yhdeksi tärkeimmistä uutisaiheista täällä Kaakon kulmalla on noussut Kouvolan Kiina-keskuksen toimintaan yhdistetyt erittäin laajat ja törkeät ihmiskauppaepäilyt. Hienoa asiassa on ainoastaan se, että me rasisteiksi ja suvaitsemattomiksi pilkatut pääsemme jälleen kerran sanomaan, että mitäs minä sanoin.
Ihmiskauppa on huume- ja asekaupan jälkeen maailman kolmanneksi rahakkain bisnes. Maailmanlaajuisesti yleisin ihmiskaupan muoto on prostituutio. Suomessa tavallisinta lienee ollut laittoman työvoiman hyväksikäyttö rakennuksilla ja palvelualoilla.
Kouvolan tapahtumat ovat vain jäävuoren huippu. Itse tiedän lukuisia surullisia tarinoita nk. etnisistä ravintoloista, joihin on värvätty kielitaidotonta työvoimaa orjiksi. Ainoa palkka on ollut ruoka ja muutaman neliön nurkka asuntoetuna muiden kohtalotovereiden kanssa, jossakin tarkoitukseen erikseen vuokratussa yksiössä.
On vastuutonta, että vallassa olevat poliitikot puhuvat ulkomaisen työvoiman tarpeesta samaan aikaan kun maassamme on massatyöttömyys. Kyseinen asenne pitkittää suomalaisten työttömyyttä ja altistaa maamme entistä laajemman ihmiskauppatoiminnan kohteeksi. Edelleen on vastuutonta, että näitä Kiina-keskusten tapaisia viritelmiä touhutaan pitkin Suomea ja niiden ylläpitoon sekä suunnitteluun käytetään kuntien muutenkin vähissä olevia voimavaroja.
Tragikoomisena kuriositeettina mainittakoon, että Kouvolan Kiina-keskukseen on kärrätty asiakkaiksi näitä ikänsä valehtelemaan tottuneita turvapaikanhakijoita ympäri maakuntaa oikein joukkokuljetuksin, kuin mummoja Tuurin kyläkauppaan konsanaan. On siinä "kestävä kehitys" huipussaan, kun tuodaan asiakkaat Afrikasta, yrittäjät Kiinasta ja rahoittajat Suomesta.
Ihmiskauppaa vastaan olisi nyt käytävä laajaa asennekampanjaa. Palveluja ostaessamme, tulisi meidän vanhaan tapaan suosia suomalaista. Näin kansainvälistä orjakauppaa harjoittavilta "yrittäjiltä" putoaisi bisneksistään pohja pois, eikä iljettävä rikollisuus lieveilmiöineen tämän enempää maahamme leviäisi.
Tervehenkinen ennakkoluuloisuus on isänmaan kannalta aina sinisilmäistä suvaitsevaisuutta parempi asennoitumismalli.

Juho S.A. EerolaPerussuomalaisten Kymen piirijärjestön puheenjohtaja.
8224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Itse tiedän lukuisia surullisia tarinoita nk. etnisistä ravintoloista, joihin on värvätty kielitaidotonta työvoimaa orjiksi. Ainoa palkka on ollut ruoka ja muutaman neliön nurkka asuntoetuna muiden kohtalotovereiden kanssa"

Olet sitten tietysti tehnyt noista tietämistäsi tapauksista ilmoitukset poliisille.

Äänestä
  • Vasikointi on yhtä perseestä kuin maahanmuuttopolitiikka. Miksi olisi vasikoinut.

    Äänestä

  • 21+2=23 kirjoitti:

    Vasikointi on yhtä perseestä kuin maahanmuuttopolitiikka. Miksi olisi vasikoinut.

    ...että niin polleana ja tietäväisenä kirjoitellaan palstoilla ja ollaan niin poliittista päättäjää. Tällöin pitäisi olla myös valmis tekoihin. Kuten esimerkiksi tekemään ilmoitus ilmiselvästä rikoksesta. Mutta kukaanhan ei halua oikeasti tehdä mitään, varsinkaan kantaa vastuuta yhtään mistään. Suuta soitetaan kyllä, vaatimuksia esitetään ja "tiedetään" mitä pitäisi tehdä... Mutta itse ei haluta tehdä mitään.

    Äänestä

  • 6+12=18 kirjoitti:

    Mitä jos tässä tarkoitetaan sellaisia tapauksia jotka jo selvinneet? Mitä niitä enää poliisille ilmoittamaan?Kirjoittajahan on kuitenkin Kotkassa ollut useita vuosia pakolaiskeskuksen työntekijänä.Varmaan siis tietää.

    Äänestä

  • Kyssärin kyselijä kirjoitti:

    Mitä jos tässä tarkoitetaan sellaisia tapauksia jotka jo selvinneet? Mitä niitä enää poliisille ilmoittamaan?Kirjoittajahan on kuitenkin Kotkassa ollut useita vuosia pakolaiskeskuksen työntekijänä.Varmaan siis tietää.

    Eipä noita vaan hirveesti ole uutisoitu. Luulisi uutiskynnyksen ylittyvän kun on kyse selvistä asioista.

    Muistan nähneeni uutisissa joistakin kiinalaisista kivimiehistä ja joku ravintoloitsija oli tuomittu alaistensa orjamaisista olosuhteista... Mutta ei niitä ole silmiini osunut kuin nuo kaksi.

    Äänestä

  • 20+1=21 kirjoitti:

    Vuosi sitten Kymenlaaksossa tehtiin erityistarkastus ravintoloihin ja paljon löytyi puutteita. Ihan pieni juttu oli lehdessä vain. Ei noita uutisoida ellei jotain tosi törkeää ole käynyt. kato ettei vaan rasismi leviä..

    Äänestä

sanottu siellä perällä!

Äänestä

Koetas saada läpi jossain alueen lehdistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juho Eerola kirjoitti:

Viikon yhdeksi tärkeimmistä uutisaiheista täällä Kaakon kulmalla on noussut Kouvolan Kiina-keskuksen toimintaan yhdistetyt erittäin laajat ja törkeät ihmiskauppaepäilyt. Hienoa asiassa on ainoastaan se, että me rasisteiksi ja suvaitsemattomiksi pilkatut pääsemme jälleen kerran sanomaan, että mitäs minä sanoin.
Ihmiskauppa on huume- ja asekaupan jälkeen maailman kolmanneksi rahakkain bisnes. Maailmanlaajuisesti yleisin ihmiskaupan muoto on prostituutio. Suomessa tavallisinta lienee ollut laittoman työvoiman hyväksikäyttö rakennuksilla ja palvelualoilla.
Kouvolan tapahtumat ovat vain jäävuoren huippu. Itse tiedän lukuisia surullisia tarinoita nk. etnisistä ravintoloista, joihin on värvätty kielitaidotonta työvoimaa orjiksi. Ainoa palkka on ollut ruoka ja muutaman neliön nurkka asuntoetuna muiden kohtalotovereiden kanssa, jossakin tarkoitukseen erikseen vuokratussa yksiössä.
On vastuutonta, että vallassa olevat poliitikot puhuvat ulkomaisen työvoiman tarpeesta samaan aikaan kun maassamme on massatyöttömyys. Kyseinen asenne pitkittää suomalaisten työttömyyttä ja altistaa maamme entistä laajemman ihmiskauppatoiminnan kohteeksi. Edelleen on vastuutonta, että näitä Kiina-keskusten tapaisia viritelmiä touhutaan pitkin Suomea ja niiden ylläpitoon sekä suunnitteluun käytetään kuntien muutenkin vähissä olevia voimavaroja.
Tragikoomisena kuriositeettina mainittakoon, että Kouvolan Kiina-keskukseen on kärrätty asiakkaiksi näitä ikänsä valehtelemaan tottuneita turvapaikanhakijoita ympäri maakuntaa oikein joukkokuljetuksin, kuin mummoja Tuurin kyläkauppaan konsanaan. On siinä "kestävä kehitys" huipussaan, kun tuodaan asiakkaat Afrikasta, yrittäjät Kiinasta ja rahoittajat Suomesta.
Ihmiskauppaa vastaan olisi nyt käytävä laajaa asennekampanjaa. Palveluja ostaessamme, tulisi meidän vanhaan tapaan suosia suomalaista. Näin kansainvälistä orjakauppaa harjoittavilta "yrittäjiltä" putoaisi bisneksistään pohja pois, eikä iljettävä rikollisuus lieveilmiöineen tämän enempää maahamme leviäisi.
Tervehenkinen ennakkoluuloisuus on isänmaan kannalta aina sinisilmäistä suvaitsevaisuutta parempi asennoitumismalli.

Juho S.A. EerolaPerussuomalaisten Kymen piirijärjestön puheenjohtaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu