Onko oikein?

Että toiset työkaverit joutuu tekemään yhden työstä kieltäytyvän työt?
Että työntekijä piilottelee itseään työnjohdolta, niin että työt joudutaan antamaan/teettämään muilla työn tekijöillä?
Että työntekijä tekee työaikana vain omia henk.kohtaisia puuhasteluja sekä juoksentelee pitkin kyliä?
Onko työntekijällä ollenkaan oikeus kieltäytyä tekemästä sitä työtä mitä hänelle on tarjottu?

Vai onko, niin että työntekijä saa valita mitä hän tekee???????????????!!!!!!!!!!
Jos näin on, niin kyllä maailma on mallillaan.

Annoin tällaiselle työstä kieltäytyvälle loparit. Samalla muiden työmiesten työmoraali ja -henki parani.
32509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ei sellainen peli ainakaan työyhteisön ilmapiiriä paranna. Onhan noita luusereita nähty. Ei kai se niin ole , että työpaikoilla tehdään mitä halutaa. Kyllä jokaisen pitäis oma työnsä hoitaa, mutta meitä on moneksi.

Äänestä

Jos ei tee töitään kunnolla ja löysäilee liikaa, ei muuta kun pihalle vaan. En itsekään tuollaista työntekijää kauaa kattelis!

Äänestä
  • kylmät porvarilliset arvot kunniaan! mutta mitäs jos sillä on vaikka jotakin ongelmia terveyden kanssa? no mitäs niistä, lähimmäisenrakkaus kuuluu menneisiin vuosikymmeniin. nykyään ei ole edes tuotta tärkeintä, vaan maksimituotto!

    miksi nämä "yrittäjät" eivät potkaisen kaikkia haisevia, laiskoja, tyhmiä, vittumaisia jne työntekijöitään pihalle kerralla? ajateltaa mitkä katteet, kun ei kukaan ole vaatimassa itselleen mitään...

    Äänestä

  • ghdxfhgjcvh kirjoitti:

    kylmät porvarilliset arvot kunniaan! mutta mitäs jos sillä on vaikka jotakin ongelmia terveyden kanssa? no mitäs niistä, lähimmäisenrakkaus kuuluu menneisiin vuosikymmeniin. nykyään ei ole edes tuotta tärkeintä, vaan maksimituotto!

    miksi nämä "yrittäjät" eivät potkaisen kaikkia haisevia, laiskoja, tyhmiä, vittumaisia jne työntekijöitään pihalle kerralla? ajateltaa mitkä katteet, kun ei kukaan ole vaatimassa itselleen mitään...

    Kaikki semmoiset lähteekin kun kuppa töölöstä, hoidetaan lääkäriin vaikka, eli pihalle jos työt ei maistu ja katsotaan vaan mitä palkkaa tulee ja milloin, ns. vittumoiset pilaa koko työpaikan viihtyvyyden ja niitäkään ei katsella. Firman täytyy pyöriä ja jos hiekkaa on rattaissa, niin rattaat puhdistetaan.

    Äänestä

  • Toinen yeittäjä kirjoitti:

    juupajuu. jos sulla on ongelma jonkun työntekijäsi kanssa, niin täällä sitä tuskin kannattaa puida. meneppäs vaikka kyseisen henkilön juttusille ja selvittäkää asia. niinkuin sanoin, hänellähän saattaa olla joku ihan oikeakin ongelma, joka voi olla helpostikin hoidettavissa. samoin kehotan vilkaisemaan peiliin, ennenkuin menet juttusille, sillä pitkällä uralla olen nähnyt todella usein kuinka huonot sosiaaliset taidot omaava yrittäjä/pomo pilaa koko työyhteisön syyttelemällä milloin ketäkin ongelmista, mutta ei ikinä ota itse vastuuta.

    lähes kaikki asiat ja ongelmat on hoidettavissa keskustelemalla, mutta väitän ettei yksikään niistä aukea täällä valittamalla. tosin epäilen ettet ole ikinä ollut palkoillisena töissä, saati sitten yrittäjä...

    Äänestä

  • ghjhsdfg kirjoitti:

    Sinua en ottaisi ikinä töihin, olisit se pilaaja työpaikalla. Jaarittelisit vain ja itsellesi et ottaisi osaa eikä arpaa ja vika olisi muualla kun sinussa. Tämmöiset ensimmäisenä pihalle, niinhomma on kunnossa ja ei tarvi toisten työntekijöittenkään ressaantua ja työnantaja pääsee mahdollisiman helpolla ja voi keksittyä firman asioihin.

    Äänestä

  • Toinen yrittäjä kirjoitti:

    no älä hätäile, en ole ennenkään hölmöille töitä tehnyt, en edes isosta palkasta.

    Äänestä

  • Sama koskee varmaan myös kunnan työntekijöitä. Pihalle vaan, jos ei työ maita. Eikö niin.

    Äänestä

  • Luuserin työkaverina kirjoitti:

    Sama koskee varmaan myös kunnan työntekijöitä. Pihalle vaan, jos ei työ maita. Eikö niin.

    Mitäs mieltä on Perussuomalaiset?
    Pitääkö kunnan töissä olevia työstä kieltäytyviä suojella irtisanomiselta, vai antaa kenkää?

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    Nimimerkki Kysyn vaan kysyy persuilta.
    Eikö persut uskalla vastata.

    Äänestä

  • vbnvb,m kirjoitti:

    no älä hätäile, en ole ennenkään hölmöille töitä tehnyt, en edes isosta palkasta.

    Sun työkokelu loppuisi pyhättömään viikkoon, niin älytön olet ja sitten ei tarvis alkaa "ammatti hörvelön" kanssa enempiin tekemisiin ja sais firmalle taas työrauhan.

    Äänestä

  • Kiva tietää kirjoitti:

    Nimimerkki Kysyn vaan kysyy persuilta.
    Eikö persut uskalla vastata.

    Eivät Pesut uskalla!!!!!!
    Miksi?????

    Äänestä

  • Toinen yrittäjä kirjoitti:

    Sun työkokelu loppuisi pyhättömään viikkoon, niin älytön olet ja sitten ei tarvis alkaa "ammatti hörvelön" kanssa enempiin tekemisiin ja sais firmalle taas työrauhan.

    ja sitte heräsit ja menit siivoojaksi rakennuksille... olisi kyllä kiva tietää ala missä tuollainen "yrittäjä" toimii.

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    Mitäs mieltä on Perussuomalaiset?
    Pitääkö kunnan töissä olevia työstä kieltäytyviä suojella irtisanomiselta, vai antaa kenkää?

    Ja Persuhan vastaa..

    Oli työnantaja yksityinen tai kaupunki, miksi ihmeessä pitäisi katsella pidempäänkin työntekijää, joka selvästi löysäilee/laiskottelee, eikä tee työtään niinkuin pitäisi? Ahkeria ja motivoituneitakin työntekijöitä kun olisi taatusti tarjolla. Tätä mieltä mä olen.

    Äänestä

  • Eeva.Salenius kirjoitti:

    Kiitos Eeva. Tällaista vastausta minä odotin.
    Muistakaa se jatkossakin ja toivottavasti muutkin poliitikot ovat kanssasi samaa mieltä.

    Äänestä

  • Eeva.Salenius kirjoitti:

    Ja Persuhan vastaa..

    Oli työnantaja yksityinen tai kaupunki, miksi ihmeessä pitäisi katsella pidempäänkin työntekijää, joka selvästi löysäilee/laiskottelee, eikä tee työtään niinkuin pitäisi? Ahkeria ja motivoituneitakin työntekijöitä kun olisi taatusti tarjolla. Tätä mieltä mä olen.

    eli ei ole mitään tarvetta selvittää syitä, keskustella kenenkään kanssa jne? suoraan potkut vaan ja sillä siisti? ja tämäkö on sun mielipide vai edustaako tämä perussuomalaisten ajatusmaailmaa?

    Äänestä

  • gjkfgd kirjoitti:

    No en todellakaan kannata sitä, että _samantien_ kylmiltään annetaan potkut, antamatta edes mitään varoitusta ensin, saatika ettei asioista edes keskustella. Mutta jos esim. varotuksesta huolimatta meno jatkuu samanlaisena, eikä mitään parannusta ole havaittavissa, sitten ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin potkut.

    Äänestä

  • gjkfgd kirjoitti:

    eli ei ole mitään tarvetta selvittää syitä, keskustella kenenkään kanssa jne? suoraan potkut vaan ja sillä siisti? ja tämäkö on sun mielipide vai edustaako tämä perussuomalaisten ajatusmaailmaa?

    Olen sitä mieltä, että keskustelut ei johda kunjaaritteluun, joka venyy ja nenyy ja koko ajan jaarittelusta piäisi maksaa vielä palkkaa ja firma kärsii ja toiset työ tekijät myös. Kysyn vaan, että miksi pitäisi alkaa "keskustelemaan"? Jos ei tehdä töitä vaan "keskustellaan" niinei ole enää hyvä. Huomautus tai pari asiasta jos työt ei suju ja jos ei tepsi, niin oihalle meno on sitten vaihtoehto ja taas saadaan rauhassa jatkaa töitä, niin työtekiät kuntyönantajakin voi paneutu firman asioihin, näytät tosi jaarittelialta, kyllä lähtisit liukkaasti jos minun kohdalla ilsit.

    opetteles nyt kirjoittamaan suomea edes kohtalaisesti ennenkuin alat työllistäjänä esiintymään. tuolla äidinkielentaidolla ei pysty edes ilmoittautumaan alv-velvolliseksi niin, että se perille menisi. hyvät jatkot vaan herralle "yrittäjälle".

    Äänestä

  • Eeva.Salenius kirjoitti:

    Ja Persuhan vastaa..

    Oli työnantaja yksityinen tai kaupunki, miksi ihmeessä pitäisi katsella pidempäänkin työntekijää, joka selvästi löysäilee/laiskottelee, eikä tee työtään niinkuin pitäisi? Ahkeria ja motivoituneitakin työntekijöitä kun olisi taatusti tarjolla. Tätä mieltä mä olen.

    Eevan vastaus oli hatunnoston arvoinen. Kiitos.
    Mutta mitä mieltä ovat Perussuomalaisten Merivirta ja Hirvonen?
    Saisikos heiltäkin vastauksen?

    Minä täällä valtionleipää nauttivana, olisin tiedosta kiitollinen.

    Äänestä

  • En tiedä kirjoitti:

    Eivät Pesut uskalla!!!!!!
    Miksi?????

    Vois tähän muutkin puolueet vastata, jos heitä näillä sivuilla vain on.

    Äänestä

  • Oikei vai väärin. kirjoitti:

    Eevan vastaus oli hatunnoston arvoinen. Kiitos.
    Mutta mitä mieltä ovat Perussuomalaisten Merivirta ja Hirvonen?
    Saisikos heiltäkin vastauksen?

    Minä täällä valtionleipää nauttivana, olisin tiedosta kiitollinen.

    Ei Merivirta eikä Hirvonen uskalla vastata.
    Eivät varmaan ole saaneet vastaus lupaa eikä valmista tekstiä heidän "puolue" pomolta.

    Äänestä

  • Töissä kunnalla kirjoitti:

    Ei Merivirta eikä Hirvonen uskalla vastata.
    Eivät varmaan ole saaneet vastaus lupaa eikä valmista tekstiä heidän "puolue" pomolta.

    Ei oo tullu persujen pomolta herroille vastaus lupaa, ei oo eikä tuu.
    On se heille sen verran arka asia.

    Äänestä

  • Turhaan odotan. kirjoitti:

    Ei oo tullu persujen pomolta herroille vastaus lupaa, ei oo eikä tuu.
    On se heille sen verran arka asia.

    Poliitikkojen pitäis omalla nimellä esiintyy!

    Äänestä

  • nyyland kirjoitti:

    Poliitikkojen pitäis omalla nimellä esiintyy!

    En oo Pasi enkä poliitikko

    Äänestä

Minä niin odotan, että meidän pomo antais potkut vastaavalle venkurille.
Tästä venkurista on puhuttu pomolle, mutta hän pelkää että joutuu tämän venkurin ja liiton kanssa käräjöimään, mihin firmalla ei olis aikaa.

Pomot ovat monesti puhutellet ja jaelleet tälle venkurille varoituksia, mutta turhaan.

Meidän neljän muun alaisen mittakin on jo täyttynyt.
Pitääkö muka meidän hakeutua muille markkinoille, missä näitä venkureita ei ole.

Äänestä

Kiitos nimimerkille. Yrittäjä myös.
Oletko mahdollisesti meidän työnantaja?
Olemme sinulle sydämmellisesti kiitollisia siintä, että pääsimme eroon kyseisestä henkilöstä, jolta täysin puuttui työmotivaatio!
Tämän luuserin työelämän tarkoitus oli vain lusmuilla, nauttii palkasta ja jättää kaikki hommat muiden riesaksi.

Äänestä
  • Täällä STEVECO OYssä ei ole yhden yhtäkään tällaista työntekijää, niin voimme keskittyä rauhassa töihimme.

    Äänestä

  • tr180 kirjoitti:

    Täällä STEVECO OYssä ei ole yhden yhtäkään tällaista työntekijää, niin voimme keskittyä rauhassa töihimme.

    Eikä täällä lasikuitumattotehtaalla.

    Äänestä

Ihan oikein. Jos ei työ maita, niin pihalle vaan.
Kyllä kaikkien työntekijöiden tulisi olla työnteko halukkaita ja huolehtia myös omalta osaltaan työpaikan hyvinvoinnista.

Minä en halua aina tehdä toiselle kuuluvia töitä, kun laiskiainen nauttii vain palkastaan

Äänestä

Meilläkin firman omistaja antoi tälläiselle laiskamadolle lopputilin ja samalla työyhteisön henki parani lähes 100%.
Aikasa kaveri ja liitto kiukutteli, muuta irtisanominen piti.

Yhteishenki on paras henki!

Äänestä

Kyllä on se sydäntä lämmittävää kuulla että meitä yrittäjiäkin ymmärretään, haukkumisten sijaan.

Lamasta huolimatta, nyt kannattaa muistaa omia työntekijöitäkin hiukan paremmalla joululahjalla, niin hyvä mieli tuli!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yrittäjä myös kirjoitti:

Että toiset työkaverit joutuu tekemään yhden työstä kieltäytyvän työt?
Että työntekijä piilottelee itseään työnjohdolta, niin että työt joudutaan antamaan/teettämään muilla työn tekijöillä?
Että työntekijä tekee työaikana vain omia henk.kohtaisia puuhasteluja sekä juoksentelee pitkin kyliä?
Onko työntekijällä ollenkaan oikeus kieltäytyä tekemästä sitä työtä mitä hänelle on tarjottu?

Vai onko, niin että työntekijä saa valita mitä hän tekee???????????????!!!!!!!!!!
Jos näin on, niin kyllä maailma on mallillaan.

Annoin tällaiselle työstä kieltäytyvälle loparit. Samalla muiden työmiesten työmoraali ja -henki parani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu