2 kieltä

oletteko huomanneet viivästyykö lapsen puhumisen oppiminen, jos lapsi kuulee 2 eri kieltä? Kyseessä ei ole toinen kotimainen kieli, eli ruotsi toisena kielenä. Miten tukea lapsen toisen kielen, ei suomen, oppimista muuallakin kuin kotona.
5726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen itse kaksikielinen (suomi, ruotsi). Olemme myös puhuneet kohta 1v pojallemme kahta kieltä ihan syntymästä lähtien. Selviä sanoja meillä ei vielä lausuta, johtunee varmaankin siitä että on motoorisesti aina ollut tosi nopeasti kehittynyt ja puhepuoli jäänyt siltä osin vähemmälle. En pelkää että ei oppisi kumpaakin kieltä kunnolla. Usein kuulee enemmän äidin puhumaa kieltä jos äiti hoitaa kotona..mutta kyllä ne kummatki sieltä tulee.

Itse olen kuulemma oppinut kummatkin kielet lähes yhtä aikaa. Paljon ollut kaksikielisiä kavereita, joten välillä on tullut sekakieltä puhuttua. Jos ei ruotsinkielistä tai suomenkielistä sanaa muistanut niin on lainannut toisen kielen sanaa. Tämä tietenkin hankalempaa porukassa jossa puhutaan vain yhtä kieltä. Koen kumminki suureksi rikkaudeksi kaksikielisyyden. Töitä ja opiskelupaikkoja hakiessa tämä suuri meriitti.

Äänestä

Kokemukseni perustuvat työhöni mm. puhehäiriöisten lasten kanssa ja lukuisiin monikielisiin tuttavaperheisiin.
On luonnollista, että vanhemmat käyttävät omaa äidinkieltään. Äidinkieli=tunnekieli. Puheenkehitys ei viivästy, sanasto saattaa olla suppeampi ja lapsi voi aluksi sekoitella kieliä. Vanhempien kannattaa vain johdonmukaisesti puhua omaa äidinkieltään. Hyvä olisi, jos lapsi tapaisi samaa kieltä puhuvia lapsia ja aikuisia mahdollisimman säännöllisesti.
Muutama tuttavani on viettänyt ennen lapsensa kouluikää useamman kuukauden toisen vanhemman kotimaassa, jolloin lapsen kieli on vahvistunut nopeasti. Usein tämä ei ole mahdollista,
Lastenohjelmat ja kirjat ovat myös hyvä tuki.

Äänestä

on vanhemmilla eri äidinkielet, niin molempien pitäisi puhua omaa kieltänsä. Tuo asia ei taas sitten päde silloin, jos vanhemmilla on eri äidinkielet mutta ovat esim. eronneet. Lapsen kotikieli ei häiriinny, mutta etävanhemman kieltä hän ei kuulemma koskaan opi ymmärtämään kunnolla, kun kuulee sitä vain joskus.

Tämä nyt hieman asian ohitse, kun käsitin ap:n kodissa puhuttavan päivittäin kahta kieltä.

Äänestä
  • Olen KATEELLINEN kaksikielisille lapsille, olisi todella rikkaus osata puhua kahta kieltä. Puhukaa ihmeessä molempia kieliä lapselle.

    Äänestä

  • LeilaHoo kirjoitti:

    Olen KATEELLINEN kaksikielisille lapsille, olisi todella rikkaus osata puhua kahta kieltä. Puhukaa ihmeessä molempia kieliä lapselle.

    Meillä puhutaan lapselle kahta kieltä, mutta lapsi kuulee kotona kolmea kieltä. Kaikkia kolmea ymmärtää, mutta puhuu ainoastaan suomea. Joitakin yksittäisiä sanoja tai fraaseja tulee isänsä kielellä (joka ei ole ruotsi) ja nekin sulassa sovussa sekaisin suomen kanssa.

    Hieman on lapsen puhe viivästynyt. Esim. kaksi vuotiaana ei vielä puhunut kuin ehkä viisi sanaa ja vielä viimeisen vuoden ajan puhe on ollut paljon epäselvempää kuin ikätovereidensa. Ikää lapsella on nyt muutamaa viikkoa vajaa neljä. Puhe on kuitenkin kehittynyt hurjasti viimeisen vuoden aikana, eikä ainakaan päiväkodissa tai neuvolassa olla oltu huolissaan tasosta.

    Minä itse liikuttuneena seuraan lapseni kielellistä kehitystä ja mietin, kuinka maailmasta tulee hänelle avoimempi paikka kun puhuu suomen lisäksi kahta erittäin kansainvälistä kieltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


coco 77 kirjoitti:

oletteko huomanneet viivästyykö lapsen puhumisen oppiminen, jos lapsi kuulee 2 eri kieltä? Kyseessä ei ole toinen kotimainen kieli, eli ruotsi toisena kielenä. Miten tukea lapsen toisen kielen, ei suomen, oppimista muuallakin kuin kotona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu