mielipiteenne?

Hei,

olen ollut syömishäiriötaipuvainen (voiko näin sanoa?) jo usean vuoden.
Aina olen ollut harvinaisen tarkka siitä, että painan tietyn verran, joka on se 44-45kg.
Nyt haluaisin tähän takaisin. Painoni nousi lääkityksen takia 50kg.
Tunnen itseni kömpelöksi ja lihavaksi toisten rinnalla, ahdistaa, kun vaatteetkaan eivät oikein mahdu..
Minulla ei ole edes paljoa rahaa, jotta voisin ostaa mieluisat vaatteet.
Minussa on perfektionistin vikaa, niin tyylin suhteen, kuin kaiken muunkin.

Miten saan siis laihdutettua itseni takaisin tuohon 44-45kg paikkeille suht. nopeasti? Itsekuri ei ole ongelma, vaikka se pettäisikin, voin aina liikkua.

Olen suunnitellut, että söisin pinaattikeittoa ja voisin paastota. Kahvia, teetä ja vettä.
Ei ruokaa enää kello 18-19 jälkeen.
Aamulla ei aamupalaa, korkeintaan teetä ja vettä.

Haluan niin palavasti laihtua. Minulla ei ole edes aikaa juurikaan liikkua, kun koulussa menee niiin pitkään
ja tähän aikaan on jo pimeä, kun vapaudun.

Eli kotijumppaa. Mitkä ovat hyviä liikkeitä?

Ja keinoja saa antaa!
3320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja minä haluaisin kovasti halata sinua, kaunis, surullinen ihminen :/

Perfektionismi on tuskallista ja kuitenkin tyydyttävää. Siitä ei ole helppo päästä eroon. Mutta voisitpa olla laihduttamatta...

Äänestä

Mielipidettä kysyit. Tyhmää, sanon minä. Et kertonut pituuttasi, mutta vaikka et olisi minua tynkätappia pidempi, niin 44 - 45 on liian vähän.

Jostain löydät varmaan täältäkin sen virallisen linkin jossa kerrotaan, että laihduttaminen altistaa influenssalle. Kannattaisiko sinunkin hakea arkkukuvasto ja valita sopiva ruumiskirstu itsellesi sikainfluenssan varalta?

Äänestä
  • Jos tyyppi on jotain 150-160cm se on ihan ok, mut yli 160cm on huolestuttavaa, jos aikoo sen 44-45 painaa.
    Oletan että kirjoittaja on lyhyt.

    Mutta auttaako tuollainen sättiminen, jos toisella on anoreksia? Tuntuuko hyvältä pahoittaa toisen mieltä lisää ja lisätä ongelman määrää?


    Tottahan se on, en kiellä, että laihduttaminen altistaa influenssalle. Mutta yleensä kyllä myös influenssasta parannutaan, kunhan vain toimii niin, että parantuu.

    Kirjoittajalle toivotan onnea. Kyllä sä onnistut. Mutta pid järki päässä, vaikka ootkin perfektionisti. Se on vaikeeta, mutta yritä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikiliikkujais kirjoitti:

Hei,

olen ollut syömishäiriötaipuvainen (voiko näin sanoa?) jo usean vuoden.
Aina olen ollut harvinaisen tarkka siitä, että painan tietyn verran, joka on se 44-45kg.
Nyt haluaisin tähän takaisin. Painoni nousi lääkityksen takia 50kg.
Tunnen itseni kömpelöksi ja lihavaksi toisten rinnalla, ahdistaa, kun vaatteetkaan eivät oikein mahdu..
Minulla ei ole edes paljoa rahaa, jotta voisin ostaa mieluisat vaatteet.
Minussa on perfektionistin vikaa, niin tyylin suhteen, kuin kaiken muunkin.

Miten saan siis laihdutettua itseni takaisin tuohon 44-45kg paikkeille suht. nopeasti? Itsekuri ei ole ongelma, vaikka se pettäisikin, voin aina liikkua.

Olen suunnitellut, että söisin pinaattikeittoa ja voisin paastota. Kahvia, teetä ja vettä.
Ei ruokaa enää kello 18-19 jälkeen.
Aamulla ei aamupalaa, korkeintaan teetä ja vettä.

Haluan niin palavasti laihtua. Minulla ei ole edes aikaa juurikaan liikkua, kun koulussa menee niiin pitkään
ja tähän aikaan on jo pimeä, kun vapaudun.

Eli kotijumppaa. Mitkä ovat hyviä liikkeitä?

Ja keinoja saa antaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu