Hei! Miesystäväni soittaa eräässä tanssiorkesterissa . Se ei ole mikään kovin tunnettu orkka ( ainakaan vielä ;) ) ja heillä on ensivuoden puolella smalla keikalla, kuin Tapani Kansa. Ihan vaan uteliaisuuttani haluaisin tietää, että miten Tapsa suhtautuu illan kakkosbändiin. Katsoin netistä ,että Tapsaa säestää Pepito-nimineen orkesteri. Onko jonkulla jotain kokemusta heistä ? Minkälaisia kavereita he ovat ? Onko täälä jotain muusikoita, joilla olisi kokemusta asiasta ?
Miesystäväni kertoi ,että keikoilla starojen suhtaumumisessa on ollut aikalailla eroja. Toiset juttelevat ja tervehtivät oikein käsipäivää, mutta toiset taas eivät noteraa hetä oikein miksikään.
Kakkosbändinä samalla keikalla ?
10
1542
Vastaukset
No, mä en siitä asiasta sen enempää tiedä, mut mietin vaan , että liekö siinä juurikaan mitään tilaisuutta sen toisen bändin muusikoihin tutustuakkaan, kun eri aikaa esiintyvät ja ovat tauolla.
Pepito bändin muusikoistakaan en osaa sen enempää sanoa, mut ainakin se kosketinsoittaja Pekka Saralevä vaikuttaa ihan mukavalta tyypiltä. Sitä näkee usein tauolla tanssimassa. Kerran sille tuli vähän kiire, kun Tapsa ja muu bändi oli jo lavalla ja joutuivat vähän odottelemaan kun Pekka vasta kiiruhti tanssilattialta esiintymislavalle. Tapsa sanoi , että: Jaaha, sieltä se parkettien vaalea partahöylä saapui.
- ei kai
Eipä kai se Tapsa sen kakkosbändin kanssa kauheasti seurustele, kun ainakaan yhdellä keikalla ei tiennyt edes sen toisen bändin nimeä. Kun hänen piti kuuluttaa toinen bändi esiintymään, niin kysyi bändinsä muusikolta ,että minkäniminen se toinen yhtye on.
- Saksafoni
Meillä oli/on ei kuuluisa bändi (kvintetti) keikalla erään kerran tuolla Kritiinan kaupungin suunnalla.Jussi Raittinen oli vieraileva tähti .Tervehti kädestä pitäen myös minua? roudari.,jäi hyvä mieli.Tämä tähdistä.
- minna.
Tuollaista käytöstä siltä voi odottaakin. Ylimielinen.
- Gilla*
minna. kirjoitti:
Tuollaista käytöstä siltä voi odottaakin. Ylimielinen.
Ei se välttämättä ylimielisyyttä ole. Se voi olla , että jos on joku tuntemattomanpi yhtye ettei se nimi ole jäänyt hänelle mieleen. Tapsa kun ei ole kovin hyvä muistamaan nimiä.
Olen monet kerrat ollut Tapsan keikoilla ja hän minut ulkonäöltä tunnistaa ja muistaa kun aina tervehtii, mutta kun nimmaria häneltä pyydän, niin kysyy aina nimeäni. Tapsa naurahti kerran sitä itsekkin että kasvomuisti hällä on erinomainen, mutta nimimuisti pätkii. - säälittävää
Gilla* kirjoitti:
Ei se välttämättä ylimielisyyttä ole. Se voi olla , että jos on joku tuntemattomanpi yhtye ettei se nimi ole jäänyt hänelle mieleen. Tapsa kun ei ole kovin hyvä muistamaan nimiä.
Olen monet kerrat ollut Tapsan keikoilla ja hän minut ulkonäöltä tunnistaa ja muistaa kun aina tervehtii, mutta kun nimmaria häneltä pyydän, niin kysyy aina nimeäni. Tapsa naurahti kerran sitä itsekkin että kasvomuisti hällä on erinomainen, mutta nimimuisti pätkii.Te Tapsukkafanit olette kyllä selityksen mestareita. Luulin että se on Justiinaxin ihan ikioma piirre, mutta tuntuu olevan muidenkin.
- Varmaa tietoa!
Älköön kukaan missään nimessä, missään olosuhteissa ja millään ehdoilla suostuko Tapsukan kakkosbändiksi! Törkyturpa vie kaikki lipputulot (ja niitä ei ole koskaan paljon) ja jättää kakkosbändin tehtäväksi siivota paikat - vessanpönttöjen harjaamisesta alkaen. Kas kun se kuuluu salaiseen sopimukseen! Lisäksi kakkosbändin esiintymistä on jo etukäteen sabotoitu (mm. mikrofooneja säädelty ja teknisiä apuvälineitä käsitelty) jotta illan lahjaton "pääesiintyjä" esiintyisi edukseen. Näin on!
Sä olet kyllä täysin kahjo noitten juttujes kanssa. Mistähän pöpilästä olet taas päässyt lomille . Sitäpaitsi Tapsa ei oo mikään törkyturpa. Sun juttus on paljon törkyisempiä kun Tapsan.
- Inka*
Ei sen paremmin ykkös-kuin kakkosbändikään mitään vessoja joudu siivoamaan. Siivojat hoitaa sen homman.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1452851- 2322157
- 482050
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2161954Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261710Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1451542Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä821456Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve291204- 1221168
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3131039