Pahoinvointi :(

Pyytäisin hieman vinkkejä...olen nyt kaksi päivää ollut syömättä täysin koska tämä pahoinvointi on jotain todella järkyttävää.Hädin tuskin pystyn juomaan edes vettä ja sekin tuppaa tulemaan ulos. Väkisinsyömisestä ei tule mitään vaikka sanottiinkin että se hieman helpottaisi oloa. Soitin terveyskeskukseen mutta siellä vain sanottiin että syö tai juo edes nestettä.mutta kun ei voi...:( huolestuttaa kun veriarvoni, varsinkin hemoglobiini muutenkin alhainen (115).

Eli pitäisikö jotain vitamiineja hakea apteekista vai...?lääkäristä ei tosiaan saanut paljon apua.
Rv 7 4
10131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ite oksensin kolme viikkoa, enkä saanut mistään mitään apua. Vesikään ei pysynyt sisällä ja ainoa hetki jolloin sain jotain syötyä oli heti oksentamisen jälkeen ja puolen tunnin kuluttua siitä oksensin taas. Olin tuolloin työttömänä enkä tarvinut sairaslomaa. Kävin kyllä lääkärillä ja neuvolasta kysyin ohjeita, mutta tuntui kuin minua ei olisi edes uskottu missään. Kaikki vain hokivat, että ´kyllä se siitä´ ja ´et olisi siinä kertomassa jos ei mikään pysyisi sisällä´. Tuosta ajanjaksosta jäi kyllä niin paha mieli ja hieman katkerana muistelen sitä aikaa, kun olisin itse ollut valmis sairaalahoitoon ja tiputukseen, mutta lääkäri käski vain syödä jääpaloja..

Nyt odotan toista lasta ja olen jonkin verran kärsinyt pahoinvoinnista, mutta ei mitään verrattuna aikaisempaan raskauteen. Olen saanut ohjeita neuvolasta ja ollut sairaslomallakin. Minulla auttaa mehujään syönti ja ihan lepäily. Onneksi mieheni pitää huolta minusta ja tulevasta lapsestaan ja hoitaa kotityöt kun voin huonosti.

Itse kokeilin läpi kaikki ohjeet mitä neuvolasta ja tutuilta olen saanut ja vaikka syöminen kuvottaa välillä suunnattomasti. niin täytyy silti yrittää.
Ota yhteyttä lääkäriin jos viikkoon et saa mitään pysymään sisällä. Tiedän todellakin miltä sinusta tuntuu nyt. Voimia. :)

Äänestä

Itellä kesti tokassa raskaudessa tuollanen vaihe kaks viikkoo ja hengissä selvisin :)

monet sanoo että jos syö aamulla jo ennen kun nousee ylös niin helpottais, eli illalla vaikka joku korppu tai näkkäri sängyn viereen ja aamulla syöt heti herättyä.

itellä autto yllättävän paljon kamomilla tee. Se jotenkin rauhotti vatsan kyllä kertaheitolla. Ja kannattaa tunnustella vaan niitä omia oloja, että jos yhtään tuntuu että vaikka jotain hapokasta tekee mieli niin syö hedelmä. Ekassa raskaudessa join kivennäisvettä kun oli paha olo, se ei tullut pihalle toisin kun tavallinen kraanavesi. Eli JOS YHTÄÄN tuntuu että jotain tekee mieli niin syö sitä, olipa se mitä vaan. Itse söin aika paljon maustekurkkuja, niitä oikein etikkaisia, niistä ei tullu huono olo, kumma kyllä ;) Jostain kuulin että naisen vartalosta tulis raskauden alkuaikoina jotenkin "liian emäksinen" ja siksi nuo happamat jutut auttaa.Kannattaa kokeilla myös piimä. Siitäkin löytyi yllättävä apu, normaalisti en pidä siitä yhtään, mutta pahoinvoinnin aikana saatoin juoda litran päivässä!

Äänestä

vastauksistanne...
Tosiaan vähän epätoivoinen olo ja huolissani myös vauvan puolesta..Voiko tällainen aiheuttaa esim. keskenmenon?? Esikoinen masussa ja sitä kyllä kiinnittää huomiota jokaiseen risaukseen.Hedelmistä tulee ensin kammottava närästys ja sen jälkeen oksennus. Eipä juuri mitään tee mieli, tee kuulostaa lähinnä kamalalta, mutta pakkohan se on toki kokeilla tätä "pakkosyömistä"..Eli miehelle tekstarilla ostoslistaa.;) Ulkoilmakin voisi tehdä ihan hyvää mutta täältä sängynpohjalta ei paljon mihinkään pääse.
Kaiken lisäksi hormoneiden aiheuttamat mielialanvaihtelutkin aiheuttaa järjettömiä itkukohtauksia ja täällä sitä sitten itsesäälissä kieriskellään.mies ihan helisemässä, mutta toivottavasti ymmärtää...:)

Äänestä
  • no ei se kamomilla tee miullakaan mikään ihan eka vaihtoehto ollu, mut kannattaa kuitenkin kokeilla :D ei siinä sen pahemmin voi käydä ku oksennat korkeintaan jos se ei auta

    Äänestä

  • dhxdjnxfgjnxfgn kirjoitti:

    no ei se kamomilla tee miullakaan mikään ihan eka vaihtoehto ollu, mut kannattaa kuitenkin kokeilla :D ei siinä sen pahemmin voi käydä ku oksennat korkeintaan jos se ei auta

    totta ei se olo tästä voi pahentua ainakaan....:)

    Äänestä

Oletkos kokeillut pakastettuja mustikoita? Niissä on paljon terveellisiä flavonoideja ja jäinen yleensä myös helpottaa oloa. Niitä on myös helppo vaikka imeskellä, koska ovat pieniä. Toinen on pakastetut karpalot. Kummista sitten itse enemmän tykkää... Mustikoillahan on myös vatsaa rauhoittava vaikutus :)

Ja tosiaan niin kun joku mainitsi, niin ennen kuin aamulla nouset ylös, juo vähän mehua ja syö vaikkapa korppu tai keksi. Silloin maha ei ehdi ärtyä ja verensokeri ei laske liian alas.

Äänestä
  • kyllä se vauva susta saa energiaa,vaikka et söisikään. joten en usko tuohon keskenmenoon.

    Äänestä

  • Nuo jäiset mustikat ei kuulosta ihan niin pahalta...tosin närästävä olo tuli kun mietinkään niitä. Pakko se on vain kokeilla. Tuon keksin laitan kyllä ehdottomasti yöpöydälle odottamaan aamua. Vaikkakin yökkäilen jo valmiiksi makuuasennossa.mutta...(huokaus) yritetään! Alkaa vaan olla voimat aivan loppu. vettä pystyn imemään ainoastaan jääpaloista.

    Äänestä

  • bella* kirjoitti:

    Nuo jäiset mustikat ei kuulosta ihan niin pahalta...tosin närästävä olo tuli kun mietinkään niitä. Pakko se on vain kokeilla. Tuon keksin laitan kyllä ehdottomasti yöpöydälle odottamaan aamua. Vaikkakin yökkäilen jo valmiiksi makuuasennossa.mutta...(huokaus) yritetään! Alkaa vaan olla voimat aivan loppu. vettä pystyn imemään ainoastaan jääpaloista.

    kannattaa seurata painoa, sillä multa kysyttiin lääkärissä sitä heti aluksi et paljon on tippunut. Jos paino tippuu enemmän kuin pari kolme kiloa, mut ainakin ois laitettu tiputukseen. Sitä tippaa kannattaa jossain vaiheessa ihan vaatiakin, jos ei terveydenhoitaja tai lääkäri tajua sitä tarjota. Se helpottaa oloa huomattavasti ja monella auttaa pääsemään taas kiinni syömiseen, edes jossain määrin. Itse söin vaikka tiesin kohta sen oksentavani. Kaksi kuukautta söin vaan sellaista mikä on helppoa oksentaa, ei mitään paakkuja... perunamuusia, kiisseleitä, mehuja yms. ja kivennäisvesi auttoi myös minulla. Se pysyi paremmin sisällä. Normaalisti en juo sellaista ollenkaan. En voi kun toivottaa hyvää jatkoa ja tsemppiä! Onneksi se menee joskus ohi, vaikka todella tiedän, että pahimmassa vaiheessa tuollainen lohdutus ei auta, kun tuntikin eteenpäin tuntuu tuskalle... mut silti...onnea odotukseen!

    Äänestä

  • mievaan.... kirjoitti:

    Joo olen, kilo tippunut....Melko pienikokoinen olen muutenkin. mutta pitänee tosiaan vaatia sitä tippaa jos vesikään ei pysy sisällä...ettei keho kuivu!
    Kiitos, tosiaan tuntuu että nää päivät menee todella hitaasti. Mutta toivottavasti pian helpottaisi ja pääsisi nauttimaan kunnolla raskausajasta.:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

bella* kirjoitti:

Pyytäisin hieman vinkkejä...olen nyt kaksi päivää ollut syömättä täysin koska tämä pahoinvointi on jotain todella järkyttävää.Hädin tuskin pystyn juomaan edes vettä ja sekin tuppaa tulemaan ulos. Väkisinsyömisestä ei tule mitään vaikka sanottiinkin että se hieman helpottaisi oloa. Soitin terveyskeskukseen mutta siellä vain sanottiin että syö tai juo edes nestettä.mutta kun ei voi...:( huolestuttaa kun veriarvoni, varsinkin hemoglobiini muutenkin alhainen (115).

Eli pitäisikö jotain vitamiineja hakea apteekista vai...?lääkäristä ei tosiaan saanut paljon apua.
Rv 7 4

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu