On se kumma, ettei yhtä ihmistä mielestä saa vaikka kuinka yrittää. Asuu liian kaukanakin... kerran kun uskalsin kertoa tunteistani, sain tietää että hänelläkin on tunteita. Silti koko juttu menikin kummallisella tavalla piloille ennenkun kerkesi alkaakkaan. :( Joskus oli aikoja ettemme olleet kuukausiin missään yhteyksissä (olimme saattaneet riidellä/hän halusi omaa aikaa). No, silti tuollaisinakin aikoina ajattelin ja kaipasin häntä mielettömästi. Kaikista riidoista ja muista sellaisista huolimatta palasimme kuitenkin aina uudestaan toistemme luo, pidimme taas yhteyttä kuten ennen. Olin tuolloin aina itkeä onnesta, kun olin saattanut kuvitella menettäväni hänet loppuajoiksi...
No, palataanpas lähemmäs nykytilannetta. Joitakin kuukausia sitten ajattelin että olen jo päässyt hänestä yli... Tuona aikana olin jo toisen löytänyt ja olisi luullut että silloin ainakin unohtaisi hänet kun on uusia ihmissuhteita... Tavallaan siis seurustelen nyt. Silti minua raastaa aivan mieletön ikävä tätä yhtä toista ihastusta kohtaan ja tuntuu että itken kohta jo epätoivosta että enkö ikinä saa olla hänen kanssaan. Nuokin kuukaudet jolloin olin ajatellut hänestä päässeeni yli, olivat ilmeisesti vain itseni huijaamista. Yhtäkkiä hoksasin että olin siltikin usein häntä ajatellut ja kaivannut että hän tulisi takaisin luokseni, hänellä olisi myös tunteita minua kohtaan ja voisimme olla kerrankin yhdessä. Mitä unohtamista sellainen on?
Yhtäkkiä olen myös ymmärtänyt, ettei tämä minun nykyinen seurustelusuhde oikein onnistu vaikka onkin alussa... eikä kyllä onnistu muutkaan suhteet vaikka kuinka yrittäisin. Tämä kumppani on kyllä aivan täydellinen, mutta silti en vain oikein osaa tuntea häntä kohtaan yhtä voimakkaasti ja asia surettaa minua mielettömästi, mutta en voi sille mitään.
Nyt kun mietin, niin olen tainnut olla ihastunut kohta jotain 6 vuotta eikä loppua ilmeisesti tule ja sekoan kohta lopullisesti ellen tuota miestä itselleni saa. Vanhan sanonnan mukaan paras lääke tälläisiin on aika... No kuinka kauan pitäisi vielä odottaa että unohdan...?
No, palataanpas lähemmäs nykytilannetta. Joitakin kuukausia sitten ajattelin että olen jo päässyt hänestä yli... Tuona aikana olin jo toisen löytänyt ja olisi luullut että silloin ainakin unohtaisi hänet kun on uusia ihmissuhteita... Tavallaan siis seurustelen nyt. Silti minua raastaa aivan mieletön ikävä tätä yhtä toista ihastusta kohtaan ja tuntuu että itken kohta jo epätoivosta että enkö ikinä saa olla hänen kanssaan. Nuokin kuukaudet jolloin olin ajatellut hänestä päässeeni yli, olivat ilmeisesti vain itseni huijaamista. Yhtäkkiä hoksasin että olin siltikin usein häntä ajatellut ja kaivannut että hän tulisi takaisin luokseni, hänellä olisi myös tunteita minua kohtaan ja voisimme olla kerrankin yhdessä. Mitä unohtamista sellainen on?
Yhtäkkiä olen myös ymmärtänyt, ettei tämä minun nykyinen seurustelusuhde oikein onnistu vaikka onkin alussa... eikä kyllä onnistu muutkaan suhteet vaikka kuinka yrittäisin. Tämä kumppani on kyllä aivan täydellinen, mutta silti en vain oikein osaa tuntea häntä kohtaan yhtä voimakkaasti ja asia surettaa minua mielettömästi, mutta en voi sille mitään.
Nyt kun mietin, niin olen tainnut olla ihastunut kohta jotain 6 vuotta eikä loppua ilmeisesti tule ja sekoan kohta lopullisesti ellen tuota miestä itselleni saa. Vanhan sanonnan mukaan paras lääke tälläisiin on aika... No kuinka kauan pitäisi vielä odottaa että unohdan...?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Unohtaminen alkaa siitä kun tahdot unohtaa.
Tahtominen alkaa siitä kun itse päätät haluta jotain muuta.
Aika ei auta, jos on tunteita jäljellä.Itse olin ihastunut mieheen toisella paikkakunnalla..siitä on noin 5v.Sittemmin, tapailtuamme enemmän..pahus, se kääntyi puoleltani rakastumiseksi.Oli ihanaa tapailla, ne hetket säilön sydämeeni. Mutta ne erot, väliajat, kun emme nähneet..silkkaa piinaa..
Oli pitkiä aikoja ettemme olleet yhteyksissäkään, kuin satunnaisesti.Viime tapaamiskerrastakin on kuukausia.Järki sanoo..ei tuu mitään..liian radikaaleja päätöksiä, pitäisi jomman kumman uskaltaa tehdä..vetäydyn kauemmas, etten satuttaisi itseäni, sydäntäni, enempää.Jokainen kuulumisten kysely viesti nostaa taas tunteet pintaan..välillä en vastaa edes..aiheutan varmaan pahan mielen miehelle. mutta uskon hänen löytävän sen ihanan rakkauden vielä jostain. Itse olen raukkamainen, kun en uskalla heittäytyä ja taas kerran pettyä.
"Järki sanoo..ei tuu mitään..liian radikaaleja päätöksiä, pitäisi jomman kumman uskaltaa tehdä..vetäydyn kauemmas, etten satuttaisi itseäni, sydäntäni, enempää.Jokainen kuulumisten kysely viesti nostaa taas tunteet pintaan.."
Niin nostattaa tunteet pintaan ja tuntuu aina vain onnellisemmalta jos toisesta edes jotain kuulee... :(
kumpa minunkin järkeni jotain sanoisi, vaan se ei tunnu sanovan yhtään mitään varsinkaan silloin, kun tuosta ihanasta tyypistä on kyse.
Tuleeko maaliskuulla 6 vuotta täyteen? Tapasin hänet työn kautta. Olemme pitäneet yhteyksiä, välillä oltu pitkään ilman mitään kontaktia. Tapaamiset meni hankalasti kun aina jommalla kummalla oli kiire. Silti jokainen kerta kun nähdään, haluaisi jäädä siihen ikuisesti tekemättä mitään. Silittää niskaansa, poskia, suukottaa ja halia vaan.
Tiedän hän oli minulle se oikea, mutta pakenin kauas itään. (?)
Elävänä muistan sen hetken kun tarjosit minulle juomaa "lähteestä" siellä meidän paikassa(?)
Enkä muutenkaan usko että tämä tyyppi edes tätä keskustelua koskaan eksyisi lukemaan. :D
Päivistystä tilanteeseen... ilmeisesti hänkin on minua kaivannut. Juteltiin jokunen tunti...