Raskaan työpäivän jälkeen hän käy kaupassa.
Kävellessään
ihmettelee maailman sekasortoa,
ahneutta ja riistämistä, nälänhätää, rikkaiden itsekkyyttä.
Kuinka paljon parempi paikka tämän maailma olisi,
jos vain ihmiset eivät olisi niin kovasydämisiä toisiaan kohtaan!
Kaupan ovella resuinen kulkija
vahvasti humalassa
pyytää pari euroa
että saisi purkin piimää ja ranskanleivän.
Tai jos ostaisit viereiseltä grilliltä
lihapiirakan hänelle?
Ei ole saanut syödyksi, juonut vain.
Omapa on vikansa,
ajattelee hän - ja ohittaa inhoten
resuisen pummin.
Käyttäisi vähemmän viinaa, jäisi rahaa ruokaankin.
Totta.
Mitäpä sitä kenenkään alkoholismia tukemaan?
Parilla eurolla...
Tai edes lihapiirakalla.
Hatuttaa muutenkin tämä vähäosaisten älytön paapominen!
Senkö takia minä veroja maksan,
että valtio saa kustantaa tuollaisten hamppareiden
ja sosiaalipummien elämiset.
Kyselee hän.
Kävellessään
ihmettelee maailman sekasortoa,
ahneutta ja riistämistä, nälänhätää, rikkaiden itsekkyyttä.
Kuinka paljon parempi paikka tämän maailma olisi,
jos vain ihmiset eivät olisi niin kovasydämisiä toisiaan kohtaan!
Kaupan ovella resuinen kulkija
vahvasti humalassa
pyytää pari euroa
että saisi purkin piimää ja ranskanleivän.
Tai jos ostaisit viereiseltä grilliltä
lihapiirakan hänelle?
Ei ole saanut syödyksi, juonut vain.
Omapa on vikansa,
ajattelee hän - ja ohittaa inhoten
resuisen pummin.
Käyttäisi vähemmän viinaa, jäisi rahaa ruokaankin.
Totta.
Mitäpä sitä kenenkään alkoholismia tukemaan?
Parilla eurolla...
Tai edes lihapiirakalla.
Hatuttaa muutenkin tämä vähäosaisten älytön paapominen!
Senkö takia minä veroja maksan,
että valtio saa kustantaa tuollaisten hamppareiden
ja sosiaalipummien elämiset.
Kyselee hän.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hän tulee kaupasta
otsa syvissä rypyissä, maailman pahuus
ahdistaa häntä kovasti, taaskin oli iltapäivälehden lööpissä
että joku pahoinpideltiin kuoliaaksi keskellä kirkasta päivää Helsingissä
eikä kukaan ohikulkijoista auttanut tai
soittanut edes poliisia.
Mihin tämä maailma oikeasti on menossa?
Resuinen pummi makaa jalkakäytävällä.
No niin, siihen se nyt sammui.
Vai onkohan sillä sairaskohtaus?
Pitäisikö soittaa ambulanssi tai poliisi?
Äh, minä kun en toisten asioihin sotkeudu.
Jokainen pitäköön huolta vain itsestään.
On se vaan kumma
että ihmiset ei osaa erottaa omaa ja toisten omaisuutta.
Naapurin pihasta anastettiin lapsen kolmipyörä,
viime viikolla apteekin edestä
jonkun rollaattori.
Päivittelee hän.
Ja maailman pahuus kouristaa rintaa.
Tuleeko tässä vielä sydänvikakin
kaikesta murehtimisesta?
Kenen syy se sitten on?
Maailman syy!
Pahojen ihmisten ja kaiken maailman
kiusallisten hamppareiden.
Jos maailma olisi vähän parempi paikka,
ihmiset vähemmän itsekkäitä, enemmän toisistaan välittäviä,
ja olisi vähemmän hamppareita sun muita hylkiöitä ja kiusankappaleita,
niin ei tarvitsisi minunkaan tällä tavalla ahdistua ja stressaantua.
Vietävä sentään tätä armotonta touhua, se sairastuttaa
terveenkin ihmisen!
Kauppakassia purkaessaan
laittaa povitaskusta hyllylle päivän saldon:
kolme kynää, pyyhekumi ja terotin.
Tulipa taas verotettua työnantajaa.
Jaa että varastamista?
Pyh, kaikkihan niin tekevät.
Mutta on se tosiaan kummallista
kuinka väkivaltainen paikka tämä maailma on.
Ajattelee hän
ja istahtaa nojatuoliin,
avaa television.
Jos ihmiset enemmän kantaisivat henkilökohtaista vastuuta,
nousisivat pahuutta ja pornoilua vastaan
julkisin mielenilmauksin,
puhtaan rakkauden ja siveellisyyden puolesta.
Ja paheksuisivat kaikenlaista fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä
ja vaatisivat kovempia rangaistuksia
raiskaajille ja pedofiileille.
Varmasti maailma muuttuisi paremmaksi.
Toteaa hän.
Surffaillen kanavalta kanavalle
kunnes löytää
mielenkiintoisen toimintaelokuvan.
Himomurhaaja saalistamassa nuoria tyttöjä...
Ja jopas onkin paljasta pintaa... vau.
Tuokin näyttelijä tuossa, viihdeteollisuuden uusi löytö
ei liene viittätoista täyttänyt, mutta - vietävä sentään -
seksikäs pimu.
Tekisivät tällaisia elokuvia enemmänkin,
ihan tässä vanha nuortuu
tirkistellässään tuoretta lihaa.
Ja väkivaltakohtaukset antavat kunnon adrenaliinipaukun,
niin että veri kiertää ja kohisee suonissa.
Tällä menolla sydänkin elpyy, heh.
Mainostauolla mieleen juolahtaa vielä yksi tärkeä ajatus.
Anteeksiantavaisuus!
Kuinka paljon helpompi ihmisten olisi tulla toimeen keskenään
kun antaisivat anteeksi, oltaisiin armollisia
ja ei muisteltaisi pahalla.
Mutta.
Onhan toki anteeksiantamuksellakin rajansa.
Ajatellaan nyt vaikka sitä maailman ärsyttävintä työkaveria,
kuinka paheksuvasti se minua katsoi laittaessani kynät takintaskuun.
Luuleeko olevansa parempi ihminen kun ei ota työnantajalta?
Kaikenlaisia luurankoja varmasti on sen kaapissa
mutta työpaikalla on olevinaan niin niin niin tunnollinen,
ylipirteä ja... jos minulta kysytään... suorastaan sairaalloisen rehellinen.
Minä kyllä pidän mielessä hänen tuikean katseensa,
ja sopivan tilanteen tullessa
järjestän kunnollisen opetuksen.
Oppii huomaamaan että minun varpailleni ei astuta,
maksan potut pottuina - korkojen kanssa.
Niin.
Minun kanssani on syytä varoa
miten katsot - ja kuinka sanasi asetat!
Minulle ei totta vieköön keljuilla.
Ajattelee hän, ja murahtaa itsekseen
marraskuisessa illassa.
Kuinka ikävää onkaan
kaikenlainen mustasukkaisuus ja kontrollointi.
Yksikin tuntemani mies
tutkii vaimonsa pikkuhousut työpäivän jälkeen
että onko se kostunut flirttailusta vieraiden kanssa, huoks!
Ihminen sitoo toisen itseensä,
kuin kaikki saisi arvon ja merkityksen
vain hänen kauttaan.
Kuinka ikävää se onkaan...
Kaikenlainen manipulointi ja piilovaikuttaminen.
Ja kristityiksi itseään luulevien hihhuleiden julistus nettipalstoilla!
Tuomitsevat toisia ja sanovat että tämä tai tuo on syntiä,
pyh, kyllä asia on niin että tuollainen tuomitseminen, jos mikä, on syntiä.
Sanoohan Raamattukin ettei saa tuomita...
Minun mielestäni kunnollinen kristitty on sellainen ihminen
joka pitää uskonsa omana tietonaan
ja hyväksyy kaikki uskonnot samanarvoisina.
Sellaisen oikean kristityn kanssa voisin jopa keskustella...
Kyllä asia on niin että jokainen menee taivaaseen omalla uskollaan,
uskoo kuinka tahansa!
Mutta kaikenmaailman hihhuleilta ja fanaatikoilta,
putkinäköisiltä julistajilta jotka hyväksyvät vain oman totuutensa,
tuomiota jakelevilta toisten arvostelijoilta -
Heiltä pitäisi kokonaan kieltää pääsy tänne nettiin.
Totta.
Heidät pitäisi lähettää autiolle saarelle.
Tuomitkoon siellä rauhassa toisiaan ja kiisteltöön doktriineistaan.
Juu, taas tuli yksi runo kyhättyä.
Tuleekohan siihen paljon kommentteja?
Mietin jo valmiiksi kuinka kommentteihin vastaan.
Ja jos kommentteja ei tule - kommentoin itse itseäni toisella nimimerkillä.
Kuinka saisin itsestäni luotua positiivisen kuvan?
Tietenkään en suoraan sano että olen maailman empaattisin ihminen,
se vaikuttaisi ylpeältä, mutta kirjoitan niin että jokainen
sanomattakin huomaa - kuinka rakastava ja älykäs ihminen olen.
Ja että toimin spontaanisti ja laskelmoimatta.
Olenhan aina inhonnut kaikenlaista pelaamista, naamioleikkejä!
Ja ehkä minun pitäisi taas kommentoida muutaman kirjoittajan runoa,
ei muuten, mutta sillä tavalla itsekin saan kommentteja.
Ajattelee hän.
Ihminen.
Katson itseäni peilistä.
Ja vielä!
Rukoilen ihmisille nöyryyttä
ja avarakatseisuutta, ymmärrystä hyväksyä toinen toisensa
sekä näkökykyä ja moraalista selkärankaa, tuomita pahuus ja vääryydet,
hyväksikäytöt, manipulointi ja ahdistelu, ennen kaikkea ja ensin
omassa sydämessään, sitten
ei ylhäältä päin, vaan apua tarjoten, myös toisissa.
Ja hurskaiden lauseiden taakse kätkeytyy hän.
Tai ainakin
kompleksisten runolitanioidensa taakse
kätkeytyy
itsetietoisesti myhäillen - tai niin kuin epävarma, eksynyt pikkupoika -
hän.
Niinhän.
Kyselee hän?
Loppuun pitäisi laittaa hymiö... mutta menköön tällaisena.
Ja nyt kupin teetä hakee hän.
(Kirjoitettu 12. - 13. 11. 2009)
... sopinee kaikkiin tämä ritirimpsuni:
Niinpäniin. Eilen kiireen kinterein oikaisin Rautatieaseman kautta, siellä oli jos jonkinlaista eri rotuista kulkijaa, mutta ei kerjäläisiä.
Kerjäläiset olivatkin ulkona lyyhistyneinä pakkasenpuremissaan Mannerheimintien kulmalla ja Kampin aukion laidalla.
Taskussani oli pari euroa, en antanut kumpasellekaan. En sille nuorelle miehelle, jolla oli edessään pahvikahvimuki, enkä sille vanhalle naiselle, joka hiljaisena kädet yhteen liitettyinä nyökki edestakaisin.
Ajattelin vain kuinka heillekin olisi parempi oma koti.
minun kaiken tietävä, ainut oikea maailmani, mulle heti kaikki, nyt eikä su. 15 päivä.
sytytit minussa surullisia tuntemuksia maailman kovuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.
miksi kaikki eivät ole työelämässä, omista omakotitaloa, autoa, rakkauselämä kukoistaa, lapset saavat ihanan kodin, pappi saa kahvia juodakseen, isä on kovin jätkä kulmilla, lapset tuovat pelkkiä kymppejä, äiti on koulun johtokunnassa, meillä on kulmakunnan suurin arvostus, veljellä on nopein prätkä, koirakin on kulmakunnan kaunin, tyttärellä on kalleimat vaatteet mitä löytyy, me tunnetaan vaan ministeritason ihmisiä, poliisi poistaa ja puhdistaa ympäristön pysyy tontin arvo...
vittu, mikä meitä ihmisiä vaivaa, mikä on meidän vastuumme ympäristöstämme?
ihmiset, jotka puhuvat heräämisestä ja tässä hetkessä olemisesta, he ymmärtävät ne monasti intellektuaalisella tasolla. kuitenkin, teot määrittävät meidät, eli katsomalla näiden henkilöiden omaa elämää on helppo nähdä, elävätkö he sitä mitä puhuvat, vai onko se vain teoreettista höpötystä. maailma on täynnä tyhjänpuhuvia tuuliviirejä, joissa todellisuutta on vain ääni, joka värähtelee aaltoina kääntyen tuulen suuntaan ja löytäen aina sopissa kulmassa lisää pelastettavia.
autamme liian harvoin pyyteettömästi ja rakastamme, jotta saisimme itse jotain, olemmeko aidosti hyviä, rakastavia. me pyöritämme koneistoa, missä ei ole tarkoituskaan kyseenalaistaa vaan ottaa vastaan mitä annetaan.ollemmeko me tarpeeksi rohkeita, että uskallamme kyseenalaistaa oman elämämme ja yhteiskuntamme, vai olemmeko me jo niin mukavuuksiemme vankeja, että emme yksinkertaisesti enää voi?
kirkkojen yksi suurimmista aseista on tuomitseminen ja pelottelu iankaikkisella helvetillä. kirkko ei tässä mielessä perustu hyvyyteen, anteeksiantamiseen tai pyhyyteen, vaan niiden vastakohtiin.kirkko on kautta aikojen saarnannut kaikkea muuta kuin hyvyyttä, avoimutta, vapautta, tukea, myötätuntoa, iloa tai lähimmäisenrakkautta...tai on se näistä asioista saarnannut, mutta ei itse ole elänyt niiden mukaan. ja miten tällaista pittäisi kohdella tai kyseenalaistaa?
olemmeko me onnellisia? jos me suomalaiset todella olemme niin edistyksellinen, sivistynyt, onnellinen ja vapaa kansa, niin miksi meillä on samalla niin paljon ongelmia etenkin henkisellä tasolla?
kun emme voi olla sitä, mitä todellisuudessa haluaisimme olla, se aiheuttaa sen, että hukkaamme polun. tunnemme sisällämme, että jotain uupuu, emmekä tunne oloamme täysin kotoisaksi missään, vaan etsimme alituiseen sitä jotain, joka toisi sisäisen rauhan.
itse asiassa suurin osa meistä elää roolia eikä suinkaan omaa elämäänsä. jotkut meistä ovat olevinaan menestyneitä liikemiehiä tai boheemeja taitelijoita, mutta todellisuudessa emme haluaisi olla näitä rooleja, jos vain löytäisimme tien ulos tästä omatekoisesta ansasta. jos emme voi vapaasti elää omaa totuuttamme, olemmeko silloin vapaita?
loppujen lopuksi kaikki höpinä vapaasta ja tasa-arvoisesta yhteiskunnasta on vain pelkkää höpinää. vapaus ei tule toteutumaan luultavasti koskaan, ainakaan minkäänlaisia merkkejä sen toteutumisesta ei ole havaittavissa millään ilmansuunnalla.
miten voi olla vapaa? kun poistaa omasta elämästään mahdollisimman tarkkaan kaikki ne asiat, jotka eivät ole vapautta, niin jäljelle jää vapaus ;)
kiitos kuuntelusta, maailmani parani taas kybällä, hymyilee ;)
Taas ravistelit kirjoituksellasi.
Muistin erään talvisen yömyöhän nuoruudestani, pakkasta
oli 30 astetta. Olin tulossa kotiin (minä 15-v)autokyydillä kun huomasin pimeydessä lyyhistyneen hahmon
hangella, käskin kuskin pysäyttää auton ja menin katsomaan ja tunnistin kaverin paikalliseksi
laitapuolen kulkijaksi joka ilmeisessä laitamyötäisessä oli sammunut tienvarteen. Ei meillä mitään
kännykkää siihen aikaan ollut, mie menin kotiini ja soitin poliisit hänet noutamaan...Vielä vuosienkin
jälkeen koin pelastaneeni sen ihmisen hengen vaikka loppujenlopuksi hän kuitenkin joi itseltänsä veivin
veks parin vuoden päästä tapahtuneesta....
Lähimmäisenrakkaus on kadonnut tämän päivän maailmasta, moraalittomuus ja pahuus saa rauhassa rehottaa....tämän päivän pelikyllästetyt lapset pystyvätkö tulevaisuudessa tuntemaan oikeaa empatiaa...
liekö maailmanlopun merkit jo ilmassa...ken tietää....
Luin koko litanian ja kerrankin voin sanoa, että pituudella ei ole väliä :). Aiheutti mukavan sekalaisen ajatusten myllyn.
miksi minustakin on tullut sellainen
omanarvon kadottanut
eksynyt nainen, ihminen
kaikkien muiden joukkoon sulautuva
silti
sulautumaton
jos näkisit sydämeeni
tietäisit
miten rosoinen se on
irrallinen
mutta koska et näe
näet vain epävarmuuteni
harhailevan
hapuilevan minäni
Maailmanlaitojen hylkiöt ja nykyajan spitaalitautiset, jotka ovat saaneet onnettoman kohtalon ja epäonnistuneet riippuvuusgeenit, herkän sydämen ja liian vähän rakkautta.
Mitä me heille tekisimme?
ehkä kannattaa kulkea ohi paremman näköisenä ja olla vilkaisematta sairasta nestettä tihkuvaa maailmaa ympärillään. ehkä sen sairaus tarttuu.
Enpä tämän enempää keksi keinoja. Semmonen simpukankuori olis hyvä, johon vois piilottaa herkkyytensä ja eristäytyä, ihmisenlapsi toisista kaltaisistaan.
Tuo alkujuurten metsä on siitä hyvä, ettei siellä tarvitse notkua baaritiskeillä. Siellä saa olla pieni ja keskenkasvuinen ja hakea turvaa suuremmistaan.
Tässä nää päällimmäiset ajatukset, jotka heräsivät kirjoituksestasi, nopeasti aamukiireen keskellä.
Kaikkea hyvää sinun elämääsi!
Hyvä huomio
on Heikki Hiiren tuomio.
Kerjäläisen nähdessään
ryhtyi itse kerjäämään.
Sanna Kurki-Suonio.
Ja Seura-lehdestä muistan perhe Juonion!
Ah, niin se on:
Lappeenrannan kautta mennään Muonioon.
Laittoi eteensä kyltin harmaan
olen hiiri sokea - mua säälikää.
Ja että kaikki huomaisivat varmaan
himosilmin katsoi naisten sääriä.
Jaa - miksi?
No, siksi tietenkin
että oltaisiin kaikki ihmisiksi.
Ja vielä sittenkin.
Riimittelee tässä Heikki,
sillä tärkeintä on elämässä feikki.
Ei mitä on, vaan miltä näyttää
ja että sanan säilää kätevästi käyttää.
Rakkaani!
(10:53 - 11:12)
Yritin sitä kerran,,,*pyrskis*....istuttiin puistonpenkillä, kun siihen 'käveli' sellainen.... n.2m ja 150kg ( 'klums') ja pyysi muutamaa markkaa, että saa puuroa... kuinkas ollakaan taskussani oli 5mk ja hetken mielijohteesta annoin sen hänelle.. kuvittelin, että tilanne olisi siinä korkientaan jotain kiitosta...mutta..ei, ei sinnepäinkään! Hän alkoi hykkäävästi esiintyä ja örisi ja kähisi että eikö sulla oon 10mk ja muuta 'mukavaa'... jos ei muuten, niin 'siperia' opettaa! *nauraa*.. :]
Runojesi matkassa, pieni hymynvärekin suupielessäni viipyi...
http://www.youtube.com/watch?v=_EKnOaOLmf8&feature=related
Näin mukvaa viik.lop. aitiparta tv. Murukulta! :)
Kuinka tämän sanoisin, etten loukkaisi, kun runoilijat ovat pakostakin herkkä ihmislajia. Muuten he eivät olisi runoilijoita. Kuten ennenkin, tekstisi oli hyvää, ellei enemmänkin. Tykkäsin siitä kovin. Tärkeä aihe, keskeinen tässä elämässä. Mutta sama syy josta taisin kirjoittaa joskus aiemmin. Ehkä loukaten, vaikken sitä tarkoittanut, oli se, että tällaisella palstalla ja jossain määrin runossa yleensä, lukija odottaa tiivistystä.
Tiedän itsekin kuinka vaikeaa se on, asiaa on ja se pursuu yli reunojen.
Niin, mitä pitikään sanomani. Hieno runo!