Laitoin tämän viestin aamulla tuonne keskenmeno-osastolle, mutta siellä ei tunnu käyvän oikein kukaan, joten kokeilen, tietäisikö joku täällä asiasta. Kävin muuten jo paikallisessa arvauskeskuksessa, jossa lääkäri ei osannut käyttää doppleria (ei löytänyt sillä edes mun sykettä, joten luonnollisesti ei vauvankaan), eikä silti antanut ultralähetettä. Yksityisellekään ei pääse ennen tiistaita, joten siihen asti on lusittava, jos ei vuoto hurjan kovaksi mene. Laitan alkuperäisen viestini alle.
---
Mulla on ollut aiemminkin (rv10) tiputtelua, silloin todettiin, ettei mitään hätää ole. Pari viikkoa meni ilman mitään. Sitten toissailtana olin jumpassa ja harrastettiin illalle seksiä (en tiedä, vaikuttaako, lääkäri kyllä sanoi edellisellä tutkimuskerralla, että itse ei voi normaalilla toiminnalla asiaan vaikuttaa). Sen jälkeen yöllä/aamulla ihan pientä tiputtelua. Se meni ohi, olo normaali, ajattelin, että seksissä vaan tuli joku limakalvohaavauma.
No seuraavana iltana (=eilen torstaina) taas jumppaan, kun olo ihan normaali (en tosiaan ole mikää superliikkuja, että kävisin joka päivä, tuohon vaan sattui kaksi päivää peräkkäin). Ei sielläkään mitään hätää, olo hyvä, ei erityisen rankka tunti. Yöllä sitten runsasta, kirkasta verenvuotoa, ihan kuin kuukautiset. Myöhemmin muuttunut rusehtavaksi, tuli vähän hyytymiä, mutta ei isoja.
Nyt odottelen, että terveyskeskus aukeaa (päivystykseen soitin, mutta sanoivat, että oman aseman kautta) ja panikoin, Kipuja ei oikeastaan ole ja verenvuoto on vähenemään päin (toistaiseksi). Voiko näillä viikoilla keskenmeno alkaa näin vähäisillä oireilla? Onko tuollaisen kirkkaan vuodon jälkeen enää kauheasti toivoa, että siellä olisi joku hengissä? Viikko sitten ultrassa oli kaikki ok.
Keskenmeno viikolla 13+??
19
3414
Vastaukset
- engelmama
Hei!
Vastasin jo tuohon ylös, mutta laitan vielä tännekin. Seksi ja jumppa voivat hyvinkin olla syynä siihen, että kirkasta vuotoa tulee. Minulla on tällä hetkellä rv. 15 2 ja tuollaista vuotoa on tullut rv. 10 jälkeen aina, kun olen vähän tehnyt jotain. Syy on todennäköisesti vuotava verisuoni kohdunsuulla. (Löytyi ultrassa.) Minulla tulee myös aina, kun alkaa vuotamaan, kerralla enemmän kirkasta vuotoa, joka sitten loppuu parin tunnin sisällä kuin seinään. Sen jälkeen saattaa tulla hieman tummaa, mutta ei paljoa.
Kannattaa silti käydä tarkistuttamassa tilanne, ainakin oman mielenrauhan vuoksi. - löpis
Siis oletko ollut yhteydessä neuvolaan... sieltä varmaan lähetetään äitiyspolille.
- 574389574
kirkas vuoto on yleisesti ottaen huono merkki ja suurimmassa osassa tarkoittaa keskenmenoa, mutta poikkeuksiakin löytyy (kuten yllä olevan teksti). ruskea vuoto sen sijaan voi olla ihan normaalia. mutta mene kuitenkin nopeasti lääkäriin.
- ap.
574389574 kirjoitti:

Siis soitin neuvolaan, mutta meni keskukseen joka sanoi, että neuvola vastaa seuraavan kerran tiistaina. (Terkkari lienee rokottamassa lapsia tänään ja maanantaina, täällä on juuri menossa pikkulasten rokotukset).
Soitin terveysasemalle, kävin lääkärissä. Oli yleislääkäri, joka ei kauheasti tuntunut asiasta tietävän. Teki sisätutkimuksen, sanoi, että paikat ovat kiinni. Yritti kuunnella dopplerilla, ei saanut kuulumaan. Soitti jollekin henkilölle (vastaanottoon?), jolta kysyi, että pääseekö ultraan, jos ei ole kipuja vaan pelkkää vuotoa. Tuli siihen tulokseen, ettei pääse. Käski odotella ja soittaa tiistaina neuvolaan.
Sen jälkeen soitin kaupungin molemmat isot yksityiset lääkäriasemat, mutta kumpaankaan ei pääse ennen ensi viikkoa. Varasin ajan ensi torstaille, mutta aika pitkältä tuntuu sitkuttelu siihen asti. Tietysti päivystykseen voi mennä viikonloppuna, jos vuoto yltyy taas. Nyt on onneksi rauhoittunut, enää vähän ruskeaa vuotoa.
Mutta siis jotenkin älyttömälle tuntuu tämä arvauskeskustouhu. Sama lääkäri määräsi taannoin pojallemme Zyrtecciä, kun tämä sai pahan allergiareaktion antibiooteista... seuraavana päivänä mentiin ambulanssilla sairaalaan.
Olispa joku kotiultra, millä voisi katsoa, onko vauva hengissä :) - ghghghgjj
ap. kirjoitti:

Olispa joku kotiultra, millä voisi katsoa, onko vauva hengissä :)Siis nyt, älä odottele.
- ap.
ghghghgjj kirjoitti:
Siis nyt, älä odottele.
Äitiyspolille ei täällä pääse kuin lähetteellä, ei ainakaan näillä viikoilla. Lähetteen saa joko neuvolasta (ei onnistu nyt), omalta lääkäriltä (kokeiltu, ei antanut) tai menemällä (virka-ajan ulkopuolella) päivystykseen, jossa ensin jonotetaan yleislääkärille, joka saattaa hyvää hyvyyttään päästää ultrajonoon.
Kokeilin tuota päivystystä kolme viikkoa sitten, kun oli takana pitkä tiputtelujakso ja siihen tuli vatsakivut päälle. Tosi pitkin hampain ottivat minut edes yleislääkärille ja siellä sain mankua tosissani, että pääsin siihen tuntikausien erikoislääkärijonoon (koko sairaalassa päivystää vain yksi gyne, joka hoitaa hätäsektiot yms. ja sitten nuot tutkimukset). Silloin kaikki oli ok (kivut aiheutti joku keltarauhanen tms.), ja gyne harmitteli, että noin ilta-aikana jonotusajat on pitkät. Siksi olinkin ihan toiveikas, kun menin tänään aamupäivästä lääkäriin, että nyt jos saa ultralähetteen, niin siellä voi jopa olla henkilökuntaa. Mutta en saanut, ja nyt on taas päivystysaika alkamassa (ja ennen sen alkua mun on pakko hakea esikoinen hoidosta, joten en nyt voi lääkäriin lähteäkään, jos ei hengenhätä ole).
Jos kovien kipujen ja tiputtelun kanssa oli vaikea päästä ultraan, niin en usko, että ottavat nyt, kun kipuja ei ole ja vuoto on käytännössä loppunut. Se on tietysti hieno juttu, että loppui, mutta epävarmuushan tässä kalvaa.
En tiedä, jos olisin heti aamulla tajunnut soittaa äitipolille (soitin vaan ensiapuun), niin olisivatko neuvoneet, miten oikeasti olisi voinut sen lähetteen saada. - ap.
ap. kirjoitti:
Äitiyspolille ei täällä pääse kuin lähetteellä, ei ainakaan näillä viikoilla. Lähetteen saa joko neuvolasta (ei onnistu nyt), omalta lääkäriltä (kokeiltu, ei antanut) tai menemällä (virka-ajan ulkopuolella) päivystykseen, jossa ensin jonotetaan yleislääkärille, joka saattaa hyvää hyvyyttään päästää ultrajonoon.
Kokeilin tuota päivystystä kolme viikkoa sitten, kun oli takana pitkä tiputtelujakso ja siihen tuli vatsakivut päälle. Tosi pitkin hampain ottivat minut edes yleislääkärille ja siellä sain mankua tosissani, että pääsin siihen tuntikausien erikoislääkärijonoon (koko sairaalassa päivystää vain yksi gyne, joka hoitaa hätäsektiot yms. ja sitten nuot tutkimukset). Silloin kaikki oli ok (kivut aiheutti joku keltarauhanen tms.), ja gyne harmitteli, että noin ilta-aikana jonotusajat on pitkät. Siksi olinkin ihan toiveikas, kun menin tänään aamupäivästä lääkäriin, että nyt jos saa ultralähetteen, niin siellä voi jopa olla henkilökuntaa. Mutta en saanut, ja nyt on taas päivystysaika alkamassa (ja ennen sen alkua mun on pakko hakea esikoinen hoidosta, joten en nyt voi lääkäriin lähteäkään, jos ei hengenhätä ole).
Jos kovien kipujen ja tiputtelun kanssa oli vaikea päästä ultraan, niin en usko, että ottavat nyt, kun kipuja ei ole ja vuoto on käytännössä loppunut. Se on tietysti hieno juttu, että loppui, mutta epävarmuushan tässä kalvaa.
En tiedä, jos olisin heti aamulla tajunnut soittaa äitipolille (soitin vaan ensiapuun), niin olisivatko neuvoneet, miten oikeasti olisi voinut sen lähetteen saada.Niin, tulipa mieleeni vielä olennainen kysymys, jota ei tullut lääkäriltä kysyttyä (en tajunnut, on vähän tööt-olo, kun valvoin melkein koko yön, siksi ilmaisu on täälläkin varmaan aika epäselvää). Tyhmä kysymys ehkä, mutta osaisikohan joku vastaavaa kokenut neuvoa:
Eli jos sisätutkimuksessa nähtiin, että paikat on kiinni, niin onko oletettavaa, että aiempi verenvuoto tuli jostain muualta kuin kohdusta? Ja jos verenvuoto tulee jostain muualta, niin onko silloin niin, ettei keskenmeno liity tarinaan ollenkaan? Vai voiko olla alkava keskenmeno verenvuotoineen, vaikka kohdunsuu on kiinteä ja kiinni? - engelmama
ap. kirjoitti:
Äitiyspolille ei täällä pääse kuin lähetteellä, ei ainakaan näillä viikoilla. Lähetteen saa joko neuvolasta (ei onnistu nyt), omalta lääkäriltä (kokeiltu, ei antanut) tai menemällä (virka-ajan ulkopuolella) päivystykseen, jossa ensin jonotetaan yleislääkärille, joka saattaa hyvää hyvyyttään päästää ultrajonoon.
Kokeilin tuota päivystystä kolme viikkoa sitten, kun oli takana pitkä tiputtelujakso ja siihen tuli vatsakivut päälle. Tosi pitkin hampain ottivat minut edes yleislääkärille ja siellä sain mankua tosissani, että pääsin siihen tuntikausien erikoislääkärijonoon (koko sairaalassa päivystää vain yksi gyne, joka hoitaa hätäsektiot yms. ja sitten nuot tutkimukset). Silloin kaikki oli ok (kivut aiheutti joku keltarauhanen tms.), ja gyne harmitteli, että noin ilta-aikana jonotusajat on pitkät. Siksi olinkin ihan toiveikas, kun menin tänään aamupäivästä lääkäriin, että nyt jos saa ultralähetteen, niin siellä voi jopa olla henkilökuntaa. Mutta en saanut, ja nyt on taas päivystysaika alkamassa (ja ennen sen alkua mun on pakko hakea esikoinen hoidosta, joten en nyt voi lääkäriin lähteäkään, jos ei hengenhätä ole).
Jos kovien kipujen ja tiputtelun kanssa oli vaikea päästä ultraan, niin en usko, että ottavat nyt, kun kipuja ei ole ja vuoto on käytännössä loppunut. Se on tietysti hieno juttu, että loppui, mutta epävarmuushan tässä kalvaa.
En tiedä, jos olisin heti aamulla tajunnut soittaa äitipolille (soitin vaan ensiapuun), niin olisivatko neuvoneet, miten oikeasti olisi voinut sen lähetteen saada.Kyllä kun tätä luen, niin olen onnellinen, että en asu Suomessa. Minulla jos on jotain hätää, kun oma gyne on kiinni, menen lähimmän sairaalan gynekologiselle ja siellä katsotaan aina mukisematta vauvan vointia. (On tullut jo pari kertaa käytyä tässäkin raskaudessa, juuri noiden vuotojen takia.) Tosin iltaisin saattaa myös joutua odottamaan, mutta pisin odotusaika oli tähän mennessä n. 45 min.
Ihan oikeasti, jos siellä ei pääse ultraan pelkän vuodon takia, siis jos ei ole kipuja, niin sano seuraavalla kerralla että joo, vihloohan se. Ei Luoja, mitä puoskarointia ja raskaana olevan naisen psyykellä leikkimistä. Minua pistää ihan vihaksi sinun puolesta.
Tuohon sinun kysymykseen alaalla. Minä olen sitä mieltä, että JOS se olisi keskenmeno ja tuota vuotoa on jatkunut jo noin kauan, olisi kohdunsuu jo todennäköisesti muuttunut. Joka tapauksessa, pidän peukkuja. - ap.
engelmama kirjoitti:
Kyllä kun tätä luen, niin olen onnellinen, että en asu Suomessa. Minulla jos on jotain hätää, kun oma gyne on kiinni, menen lähimmän sairaalan gynekologiselle ja siellä katsotaan aina mukisematta vauvan vointia. (On tullut jo pari kertaa käytyä tässäkin raskaudessa, juuri noiden vuotojen takia.) Tosin iltaisin saattaa myös joutua odottamaan, mutta pisin odotusaika oli tähän mennessä n. 45 min.
Ihan oikeasti, jos siellä ei pääse ultraan pelkän vuodon takia, siis jos ei ole kipuja, niin sano seuraavalla kerralla että joo, vihloohan se. Ei Luoja, mitä puoskarointia ja raskaana olevan naisen psyykellä leikkimistä. Minua pistää ihan vihaksi sinun puolesta.
Tuohon sinun kysymykseen alaalla. Minä olen sitä mieltä, että JOS se olisi keskenmeno ja tuota vuotoa on jatkunut jo noin kauan, olisi kohdunsuu jo todennäköisesti muuttunut. Joka tapauksessa, pidän peukkuja.Joo, jälkikäteen tasjusin, että olisi pitänyt keksiä niitä kipuja. En vaan tajunnut alunperin, kun pidin ihan itsestään selvänä, että tuollaisen vuodon jälkeen ultraan pääsee, kun kuitenkin oli arkipäivä ja virka-aika eikä mikään yömyöhä.
Voi olla että Suomessakin jossain homma toimii hyvin, mutta meidän arvauskeskus on kyllä niin onneton, että olen ollut tosi onnellinen esikoiselle hankitusta vakuutuksesta. Ainoa vaan, että yksityiselle ei sitten aina pääse (esim. viikonloppuisin ovat huonosti auki).
Joo, meni aiheen vierestä, mutta menköön. Jos nykyinen vauva kestää kyydissä tästä rytyytyksestä huolimatta, niin laitan kyllä lähiaikoina vakuutushakemuksen vetämään.
Kiitos peukkujen pitämisestä. - engelmama
ap. kirjoitti:
Joo, jälkikäteen tasjusin, että olisi pitänyt keksiä niitä kipuja. En vaan tajunnut alunperin, kun pidin ihan itsestään selvänä, että tuollaisen vuodon jälkeen ultraan pääsee, kun kuitenkin oli arkipäivä ja virka-aika eikä mikään yömyöhä.
Voi olla että Suomessakin jossain homma toimii hyvin, mutta meidän arvauskeskus on kyllä niin onneton, että olen ollut tosi onnellinen esikoiselle hankitusta vakuutuksesta. Ainoa vaan, että yksityiselle ei sitten aina pääse (esim. viikonloppuisin ovat huonosti auki).
Joo, meni aiheen vierestä, mutta menköön. Jos nykyinen vauva kestää kyydissä tästä rytyytyksestä huolimatta, niin laitan kyllä lähiaikoina vakuutushakemuksen vetämään.
Kiitos peukkujen pitämisestä.Hehe, tämä nyt taitaa olla jo myötätuntovuotoa, minullakin taas vuotaa. Ei ole paljoa ja on jo rusehtavaa. Tänään imuroin meidän asunnon ja se taisi taas avata verisuonen. No joo, jos ei huomiseen mennessä lopu, käyn sairaalassa ultrassa oman mielenrauhan vuoksi. Ensin otan kuitenkin magnesiumia (taisin unohtaa tänään päivällä).
Jotenkin sitä toivoisin, että saisin edes kerran elämässäni tulla raskaaksi ilman minkäänlaisia komplikaatioita. Mutta kai se vain on liikaa pyydetty... - ap.
engelmama kirjoitti:
Hehe, tämä nyt taitaa olla jo myötätuntovuotoa, minullakin taas vuotaa. Ei ole paljoa ja on jo rusehtavaa. Tänään imuroin meidän asunnon ja se taisi taas avata verisuonen. No joo, jos ei huomiseen mennessä lopu, käyn sairaalassa ultrassa oman mielenrauhan vuoksi. Ensin otan kuitenkin magnesiumia (taisin unohtaa tänään päivällä).
Jotenkin sitä toivoisin, että saisin edes kerran elämässäni tulla raskaaksi ilman minkäänlaisia komplikaatioita. Mutta kai se vain on liikaa pyydetty...Auts, aika kurjaa tuokin, jos imuroinnistakin heti tulee vuotoa... vaikea välttää kaikkea vähääkin rankempaa se joku puoli vuotta, mitä tuosta vielä synnytykseen menee. Toisaalta voisipahan hyvällä omatunnolla nakittaa imuroinnin miehelle :)
Ei vaan, toivottavasti sulla vuotelut loppuu. Mä olen ajatellut, että jos mulla yhtään alkaa uudestaan viikonlopun aikana, niin keksin itselleni hillittömät kivut ja painun päivystykseen. Se on tosin kai aika tukossa sikainfluenssan takia, mutta eri lääkärillehän sitä tietty jonotetaan, jos ultraan pitää päästä.
Josko ensi yönä saisi nukuttua. Tuntuu, että kohta rupeaa saamaan mahakipuja pelkästä stressaamisesta. - usko ja mene
ap. kirjoitti:
Auts, aika kurjaa tuokin, jos imuroinnistakin heti tulee vuotoa... vaikea välttää kaikkea vähääkin rankempaa se joku puoli vuotta, mitä tuosta vielä synnytykseen menee. Toisaalta voisipahan hyvällä omatunnolla nakittaa imuroinnin miehelle :)
Ei vaan, toivottavasti sulla vuotelut loppuu. Mä olen ajatellut, että jos mulla yhtään alkaa uudestaan viikonlopun aikana, niin keksin itselleni hillittömät kivut ja painun päivystykseen. Se on tosin kai aika tukossa sikainfluenssan takia, mutta eri lääkärillehän sitä tietty jonotetaan, jos ultraan pitää päästä.
Josko ensi yönä saisi nukuttua. Tuntuu, että kohta rupeaa saamaan mahakipuja pelkästä stressaamisesta.ottaa varmasti vastaan jos sinne menet. Menet siis sitä kautta kuin synnyttäjätkin nii et tarvitse mitään saamarin lähetettä. Voi joutua hetken odottelemaan lääkäriä, mutta varmasti pääset lääkärille. Missähän kunnassa näi toimitaan missä äitiyspoliei ote muka vuodon takia vastaan. Meillä Lahdessa asia ainakin toimii näin jos ei muualle pääse ja miski pitäisi edes mennäkkään koska äp asiat tiedetaan varmasti parhaiten. Minä ole käynyt ja en tosellakaan muualle menisi.
- kaupunki Helsinki
engelmama kirjoitti:
Kyllä kun tätä luen, niin olen onnellinen, että en asu Suomessa. Minulla jos on jotain hätää, kun oma gyne on kiinni, menen lähimmän sairaalan gynekologiselle ja siellä katsotaan aina mukisematta vauvan vointia. (On tullut jo pari kertaa käytyä tässäkin raskaudessa, juuri noiden vuotojen takia.) Tosin iltaisin saattaa myös joutua odottamaan, mutta pisin odotusaika oli tähän mennessä n. 45 min.
Ihan oikeasti, jos siellä ei pääse ultraan pelkän vuodon takia, siis jos ei ole kipuja, niin sano seuraavalla kerralla että joo, vihloohan se. Ei Luoja, mitä puoskarointia ja raskaana olevan naisen psyykellä leikkimistä. Minua pistää ihan vihaksi sinun puolesta.
Tuohon sinun kysymykseen alaalla. Minä olen sitä mieltä, että JOS se olisi keskenmeno ja tuota vuotoa on jatkunut jo noin kauan, olisi kohdunsuu jo todennäköisesti muuttunut. Joka tapauksessa, pidän peukkuja.pelkän tihkuvuodon perusteella päivystyspolilla (gynekologi ultras)
- - - - - - -
kaupunki Helsinki kirjoitti:
pelkän tihkuvuodon perusteella päivystyspolilla (gynekologi ultras)
Meilläkään ei pääse neuvolaan eikä tk:seen tiputteluvuodon takia. Suututtaa ja ahdistaa... :(
- ap.
kaupunki Helsinki kirjoitti:
pelkän tihkuvuodon perusteella päivystyspolilla (gynekologi ultras)
Kiitos kaikille kommenteista. Mulla alkoi tänä aamuna uudestaan runsas vuoto, ja painuin suoraan sinne päivystykseen (sunnuntaina onneksi ei tarvi mennä minkään tk:n kautta). Viikkoja oli just sen verran kasassa, että pääsin suoraan gynekologiselle puolelle (edellisellä kerralla siis yleislääkärin kautta, kun viikkoja oli vähemmän, ja hän ei olisi mielellään gynelle laittanut, kun "se on luultavasti ihan normaalia". Laittoi sitten lopulta kun kovasti vinguin.).
Hoitaja oli vastaanotossa kirjannut oireiden perusteella tulosyyksi keskenmenon, ja olin itsekin aika toivoton, kun vuoto oli vielä edelliskertaista pahempaa. No, pääsin lääkärille ja ultraan, ja huh helpotusta, siellä se vauva vielä liikkui. Kohdunsuu edelleen kiinni. Vuodon syytä ei saatu selville (se oli alkanut jo hieman laantua, mutta jatkuu ruskeana vielä nyt illallakin), mutta joko se on istukan reuna, joka on aika lähellä kohdunsuuta (istukka takaseinässä, mutta jotenkin niin laaja-alainen, että menee sinne reunaan asti) tai sitten kuulemma se itse kohdunsuukin saattaa olla aika herkkä.
Tänään on ollut vielä kummallista vatsanipistelyä ja tuota pientä vuotoa, mutta kuulemma hyvin voi mennä huomenna töihin. Liikuntaakaan ei tarvi välttää (mä tosin kyllä aioin välttää nyt ainakin muutaman päivän) ja seksiäkin tarvii vältellä vain pari päivää (oman mielenrauhan takia pitää kyllä vältellä vähän pitempään).
Kysyin, että mitä pitää tehdä, jos tällaista on jatkossa. Arkipäivinä kuulemma neuvolaan (meillä vaan neuvolaan saa huonosti yhteyden muulloin kuin puhelinaikoina) ja viikonloppuisin voi mennä päivystykseen. Äitipolista ei maininnut mitään. Johtunee siitä, että ainakin meidän sairaalan nettisivujen mukaan varsinainen äitipoli hoitaa lähinnä seulontoja yms. (ja vain virka-aikaan) ja sitten on lisäksi päivystävä synnytysvastaanotto. Mutta se sama gyne siis hoitaa koko keskussairaalaa päivystysaikoina, eli kun menin päivystykseen, niin gyne tuli sieltä synnytysvastaanotolta.
Mutta toistaiseksi tosiaan kaikki hyvin. Täytyy toivoa, ettei näitä inhoja yllätyksiä tule enää uudestaan, mutta jos tulee, niin ehkä osaan suhtautua vähän vähemmällä paniikilla. Tuntuu nyt olevan tällainen kummallinen vuototaipumus. Hassua sinänsä, että edellisessä raskaudessa ei ollut mitään tämän tapaista. Ehkä se on se istukan paikka tai jotain. - engelmama
ap. kirjoitti:
Kiitos kaikille kommenteista. Mulla alkoi tänä aamuna uudestaan runsas vuoto, ja painuin suoraan sinne päivystykseen (sunnuntaina onneksi ei tarvi mennä minkään tk:n kautta). Viikkoja oli just sen verran kasassa, että pääsin suoraan gynekologiselle puolelle (edellisellä kerralla siis yleislääkärin kautta, kun viikkoja oli vähemmän, ja hän ei olisi mielellään gynelle laittanut, kun "se on luultavasti ihan normaalia". Laittoi sitten lopulta kun kovasti vinguin.).
Hoitaja oli vastaanotossa kirjannut oireiden perusteella tulosyyksi keskenmenon, ja olin itsekin aika toivoton, kun vuoto oli vielä edelliskertaista pahempaa. No, pääsin lääkärille ja ultraan, ja huh helpotusta, siellä se vauva vielä liikkui. Kohdunsuu edelleen kiinni. Vuodon syytä ei saatu selville (se oli alkanut jo hieman laantua, mutta jatkuu ruskeana vielä nyt illallakin), mutta joko se on istukan reuna, joka on aika lähellä kohdunsuuta (istukka takaseinässä, mutta jotenkin niin laaja-alainen, että menee sinne reunaan asti) tai sitten kuulemma se itse kohdunsuukin saattaa olla aika herkkä.
Tänään on ollut vielä kummallista vatsanipistelyä ja tuota pientä vuotoa, mutta kuulemma hyvin voi mennä huomenna töihin. Liikuntaakaan ei tarvi välttää (mä tosin kyllä aioin välttää nyt ainakin muutaman päivän) ja seksiäkin tarvii vältellä vain pari päivää (oman mielenrauhan takia pitää kyllä vältellä vähän pitempään).
Kysyin, että mitä pitää tehdä, jos tällaista on jatkossa. Arkipäivinä kuulemma neuvolaan (meillä vaan neuvolaan saa huonosti yhteyden muulloin kuin puhelinaikoina) ja viikonloppuisin voi mennä päivystykseen. Äitipolista ei maininnut mitään. Johtunee siitä, että ainakin meidän sairaalan nettisivujen mukaan varsinainen äitipoli hoitaa lähinnä seulontoja yms. (ja vain virka-aikaan) ja sitten on lisäksi päivystävä synnytysvastaanotto. Mutta se sama gyne siis hoitaa koko keskussairaalaa päivystysaikoina, eli kun menin päivystykseen, niin gyne tuli sieltä synnytysvastaanotolta.
Mutta toistaiseksi tosiaan kaikki hyvin. Täytyy toivoa, ettei näitä inhoja yllätyksiä tule enää uudestaan, mutta jos tulee, niin ehkä osaan suhtautua vähän vähemmällä paniikilla. Tuntuu nyt olevan tällainen kummallinen vuototaipumus. Hassua sinänsä, että edellisessä raskaudessa ei ollut mitään tämän tapaista. Ehkä se on se istukan paikka tai jotain.Huh, tuo nyt jo on hieman hermoja raastavaa. Minulla ei ole enää ollut perjantain jälkeen minkäänlaista vuotoa. Olen viikonloppuna siivonnut, liikkunut ja ... ;D Ehkäpä tämä nyt alkaa tasoittumaan, tällä hetkellä rv. 15 5.
- ap.
engelmama kirjoitti:
Huh, tuo nyt jo on hieman hermoja raastavaa. Minulla ei ole enää ollut perjantain jälkeen minkäänlaista vuotoa. Olen viikonloppuna siivonnut, liikkunut ja ... ;D Ehkäpä tämä nyt alkaa tasoittumaan, tällä hetkellä rv. 15 5.
Ääh, mä taas vähän ulkoilin esikoisen kanssa (lääkäri siis käski elää normaalia elämää), seurauksena taas veristä vuotoa, joka siis oli loppunut jo yli vuorokausi sitten, nyt alkoi taas.
Alkaa ärsyttää, ja ihmetyttää, että eikö tästä muka tosiaan ole haittaa (hyvä tietysti, jos ei ole). Ehkä nyt on vaan joku yliherkkyys päällä, mutta mulla on vielä senluontoinen työkin, että ei oikein istumalla selviä, vaan liikkeessä ollaan jatkuvasti. Argh. - ap.
ap. kirjoitti:
Ääh, mä taas vähän ulkoilin esikoisen kanssa (lääkäri siis käski elää normaalia elämää), seurauksena taas veristä vuotoa, joka siis oli loppunut jo yli vuorokausi sitten, nyt alkoi taas.
Alkaa ärsyttää, ja ihmetyttää, että eikö tästä muka tosiaan ole haittaa (hyvä tietysti, jos ei ole). Ehkä nyt on vaan joku yliherkkyys päällä, mutta mulla on vielä senluontoinen työkin, että ei oikein istumalla selviä, vaan liikkeessä ollaan jatkuvasti. Argh.Kyselisin vielä sulta engelmama, että liittyykö/liiityikö sulla niihin vuotoihin mitään kipua? Mulla on ollut sellaista tasaista jomotusta, joka jatkuu nytkin kun vuoto taas (hetkellisesti) on vähentynyt. Vähän niin kuin kiristää alhaalla sivuissa molemmin puolin. Tuo on kuitenkin eri tunne kuin supistukset, joita mulla kyllä myös on koko ajan. Niitä oli kyllä älyttömästi edellisessäkin raskaudessa, silloin tosin alkoivat vasta kuukautta myöhemmin (tai sitten en tunnistanut niitä aiemmin).
En ole vielä perunut yksityistä ultra-aikaa torstailta, ja nyt kyllä saattaa hyvinkin olla, että menen vielä sinne ja varmistan, että eikö tästä tosiaan tarvitse huolehtia.
Tein muuten luultavasti klassisen mokan ja googletin oireita. Paitsi paljon kauhutarinoita, löysin myös tietoa, että streptokokki B aiheuttaa joillakin tällaisia oireita. Tarvii vissiin mennä sinne lääkärille sellaisen printatun pumaskan kanssa, että mulla on varmaan tää, anna lääkettä ;) Joka lääkärin unelma? (joo, älkää pelätkö, en ajatellut tehdä tuota oikeasti) - engelmama
ap. kirjoitti:
Kyselisin vielä sulta engelmama, että liittyykö/liiityikö sulla niihin vuotoihin mitään kipua? Mulla on ollut sellaista tasaista jomotusta, joka jatkuu nytkin kun vuoto taas (hetkellisesti) on vähentynyt. Vähän niin kuin kiristää alhaalla sivuissa molemmin puolin. Tuo on kuitenkin eri tunne kuin supistukset, joita mulla kyllä myös on koko ajan. Niitä oli kyllä älyttömästi edellisessäkin raskaudessa, silloin tosin alkoivat vasta kuukautta myöhemmin (tai sitten en tunnistanut niitä aiemmin).
En ole vielä perunut yksityistä ultra-aikaa torstailta, ja nyt kyllä saattaa hyvinkin olla, että menen vielä sinne ja varmistan, että eikö tästä tosiaan tarvitse huolehtia.
Tein muuten luultavasti klassisen mokan ja googletin oireita. Paitsi paljon kauhutarinoita, löysin myös tietoa, että streptokokki B aiheuttaa joillakin tällaisia oireita. Tarvii vissiin mennä sinne lääkärille sellaisen printatun pumaskan kanssa, että mulla on varmaan tää, anna lääkettä ;) Joka lääkärin unelma? (joo, älkää pelätkö, en ajatellut tehdä tuota oikeasti)Hei!
Välillä vähän jomotti vuodon aikana vatsassa. Ennen kuin vuoto alkoi, oli vähän sellaista viiltävää kipua, joka kyllä meni nopeasti ohitse. Tuo kiristämisen tunne muuten saattaa johtua siitä, että paikat venyy, kun kohtu kasvaa.
Itse tein ensimmäisessä raskaudessa (jossa myös vuodin ja vielä enemmän kuin nyt) myös sen virheen, että hain liikaa tietoa netistä. Meinasin tulla hulluksi. :D Vuodon syitä kun ei aina pysty selvittämään. Silloin kyllä tuo vuoto loppui pari viikkoa aikaisemmin kuin nyt.
Tällä kertaa en ole pahemmin syitä etsinyt, yksihän jo tod.näk. löytyikin, tosin ihan vahingossa. Nyt olen ollut jo kohta viikon vuotamatta ja elän aika normaalia elämää. Töihin tosin en enää mene, vaan olen joko sairaslomalla tai saan työskentelykiellon. Sen päättää lääkäri viimeistään maanantaina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273643- 412479
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut372333Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72097Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 381569
- 141412
- 1291329
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2751310Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451285