Tämä on varmaan typerä kysymys, mutta alkoi kiinnostamaan, kun olen huomannut ainakin tietyissä kristityissä ihmisissä ja piireissä varsin vahvaa paheksuntaa "turhamaisuutta" ja ulkonäöstä huolehtimista ja myöskin tiettyjä vaatevalintoja kohtaan ja muuta sellaista.
Ja kun sitten moni romani on uskovainen kristitty, niin tuleeko muilta kristityiltä mitään paheksuntaa esimerkiksi romaninaisten pukeutumista kohtaan. Esimerkiksi vihjailuja siitä, että kristityn ei olisi sopivaa käyttää noin koristeellisia vaatteita tai näyttäviä koruja, ja syytöksiä turhamaisuudesta ja muuta sellaista vastaavaa.
Kiinnostaisi vain, kun olen törmännyt muissa yhteyksissä tällaiseen muiden ulkonäön paheksuntaan, jota tietyt kristityt tuntuvat harjoittavan aika tavalla.
Ja kun sitten moni romani on uskovainen kristitty, niin tuleeko muilta kristityiltä mitään paheksuntaa esimerkiksi romaninaisten pukeutumista kohtaan. Esimerkiksi vihjailuja siitä, että kristityn ei olisi sopivaa käyttää noin koristeellisia vaatteita tai näyttäviä koruja, ja syytöksiä turhamaisuudesta ja muuta sellaista vastaavaa.
Kiinnostaisi vain, kun olen törmännyt muissa yhteyksissä tällaiseen muiden ulkonäön paheksuntaan, jota tietyt kristityt tuntuvat harjoittavan aika tavalla.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meikäläiset eivät kulttuurista luovu, vaikka itse Jumala käskisi niistä luopua. En tajua miksi kulttuurit koroitetaan suuremmaksi kuin Jumala on.
ihmisen ulkoasuun? Ei, vaan sydämeen ja sisäiseen mieleen. Ihmiset ne arvostelevat ja retostelevat toistensa ulkomuotoa ja pukeutumista. En millään jaksa uskoa, että uskovaisuus ja kaunis pukeutuminen olisivat ristiriidassa keskenään. Kuten joululaulussa sanotaan: "hetken kestää vain elämää ja sekin synkkää ja ikävää", niin eikö kaunis ja värikäs pukeutuminen vähän lievitä tätä synkeyttä ja harmautta? Onko se muka syntiä?
Se on päivänselvää, etteivät kauniit vaatteet ja korut saa muodostua elämän tärkeimmäksi sisällöksi. Eikä uskovainen tai fiksu ihminen yleensä arvostele toisen vaatteita, vaan pitää huolen omasta sielustaan ja asioistaan. Mutta periluterilainen ajattelu on jotenkin onnistunut sisäistämään sen idean, että kaikki, mikä vähänkin tuo väriä ja iloa on jollain tavalla paheksuttavaa. En näe siinä mitään logiikkaa.
Itse ortodoksisen kirkon jäsenenä arvostan kauneutta sen kaikissa ilmenemismuodoissaan. On ilo kirkossa katsella värikylläisyyttä: upeita maalauksia, hartautta herättäviä ja kauniita ikoneita, tuohusten palavia liekkejä ja tuntea sielussaan tuon kauneuden herättämä heijastus taivaallisesta kauneudesta.
Kerran nuoruudessani olimme mieheni kanssa New Yorkin Harlemissa ja vierailimme mustan väestön gospel-messussa. Ihmiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa - voi sitä väriloistoa -ja ylistivät upealla musiikilla Herraa. Riemu ja ilo olivat suunnaton elämys. Periluterilainen (ei ns. uskovainen) mieheni paheksui tapahtumaa sanomalla, että ihan kuin olisi sirkuksessa ollut ja onko tuo nyt SOPIVAA? Sopivaa? Sanoin, että paljon mieluummin kuulen Jumalaa ylistettävän ilolla kuin katsomalla synkeitä ja tuomitsevia ilmeitä.
Tulee mieleen Tuntemattoman Sotilaan kenttähartaustilaisuus: "Koska nämä miehet eivät tunteneet minkäänlaista hartautta, he osoittivat kunnioitusta Jumalalleen olemalla mahdollisimman synkeän ja vihaisen näköisiä. Kun komennettiin "Rukousasento", muuttuivat ilmeet vieläkin vihaisemmiksi. Oli kuin miehet olisivat valmistautuneet syömään jonkun elävältä..."
Mutta siunattua viikonloppua vain kaikille. Jumala ei katso ulkokuoreen, oli se kuinka värikäs tai harmaa hyvänsä.
t. Mirkku
Mirkku. Jumala ei katso. Mut kun ihminen katsoo! Ennen hoettiin että yksinkertanen pitää olla uskovan ulkomuoto, ei mailmallinen ja niin minäkin riisuin kauniit korvarenkaani. Nyttemmin on pannu renkaat korviin ja se on ok. Meikkiä ei saanut käyttää, nyt saa. Tukan oli oltava nutturalla, naisilla tietysti, nyt saa olla miten vaan. Hiusten värjyy ja permanentti oli kiellettyä, nyt saa tehä. Helluntailaisena kauan mukana olleena, on nähnyt sen muutoksen. Vielkin on niitä jotka paheksuu. Niin totta että lyhyt ja harmaa on elämä, laittakaamme siskot siihen väriä!
Viestini ei koske suoranaisesti, aloitettua keskustelua, muuta muutama ajatus putkahti tätä lukiessa.
Itselläni oli ennen uskoontuloa hyvin perinteinen stereotypia uskovaisista..kirsitävää nutturaa, harmaata vaatetta ja tosikkomaisuutta. Kaikki tämä kyllä karisi kun uskoon tulin. Ehkä nuo ennakkoluulot ovat vaikuttaneet siihen, että uskontielle en aikasemmin ollut "valmis"...moni muu asia kyllä vielä enemmän.
Olen miettinyt usein että miksi me suomen pääväestö olemme niin synkkämielisyyteen taipuvaisia..johtuuko pimeästä, kylmästä ja historian jättämistä jäjistä. Tuntuu että ilo, laulu, värikkyys on kaukaista haavetta.
Itellekkin on kyllä jälkensä jättänyt, pienenä saadut opit kun kyllänkin mentiin "oot sitten ihmisiksi" ja niin sitä sitten oltiin, niinkuin vanhemmatkin..naama totisena ja niinkuin robotit.
Itse puheliaana ihmisenä monesti koen esim. kaupassa yms. että kun oudolle sanoo jotain..ne ovat kuin karkuun juoksemassa..sillä ei meidän tapoihin niin kuulu, muuten vain rupatella. Onneksi on myös paljon niitä joiden kanssa keskustelua syntyy luonnostaan.
lauantaisin ja uusintana sunnuntaisin esitettyä melko hyvää ohjelmaa "Yhteinen sävel"? Ohjelman punaisena lankana on ollut sen seikan esiintuominen, miksi venäläinen musiikki ja nimenomaan melankolinen, kaihoisa musiikinlaji on niin tavattoman suosittua Suomessa, huolimatta historiallisista rasitteista. Entä miksi kaihoisa tango on nimenomaan suomalaisten keskuudessa supersuosittua?
Venäläisissä ja suomalaisissa on paljon yhteistä. Pitkä pimeä kaamosaika, taipumus synkkyyteen ja melankolisuuteen, taipumus itsetuhoon. Toisaalta venäläisille on ominaista myös riehakkuus ja vaikka yhteisön - oli se sitten perinteinen kyläyhteisö tai kaupunkiyhteisö - sosiaalinen kontrolli on vähintään yhtä tiukkaa kuin Suomessa, sallitaan Venäjällä poikkeava käyttäytyminen herkemmin ilman, ettät tulee leimatuksi kylähulluksi.
Suomalainen kansanperinne on täynnä sellaisia sananlaskujakin kuin esim. "Itku pitkästä ilosta" tai "Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta". Toisin sanoen, kaikki ilo ja riemu on pelkkää harhaa ja sitä seuraa väistämättä itku ja hammasten kiristely ja paiskaaminen alimpaan kattilaan. Eipä ihme, ettei juuri kukaan uskalla ilmaista itseään ainakaan riemulla: "Kell´onni on, se onnen kätkeköön".
Mutta kyllä Suomessakin huumori kukoistaa. Sitä epäilevä lukekoon vaikka Kalle Päätaloa. Pahimmistakin ajoista selvittiin huumorin avulla. Tai uskoontulolla, joka kielsi sitten kaiken huumorin. Joko tai - valinta oli oma.
Lapissa, missä vasta pitkä ja pimeä kaamos onkin, saamelaisten asuissa loistavat auringon ja revontulten värit. Paitsi luonnon symboliikkaa, nämä värit ja koristeet ovat ilmiselvä selviytymiskeino pitkän pimeyden aiheuttamasta henkisestä rasitteesta. Onhan tutkittua ja tunnustettua, että väreillä on suora vaikutus ihmismieleen. Onneksi Lapissa vahvasti vaikuttava lestadiolaisuus ei - kiitos Jumalan - ole nitistänyt väriloistoa puvuissa. Kaikkeen muuhun se sitten onkin ollut vaikuttamassa, tietysti tuomitsevassa mielessä.
Joten väriä päälle, hyvät ihmiset. Punaista, kultaa, turkoosia, keltaista, oranssia...selätetään masennus ja pimeys värien voimalla.
t. Mirkku
En ole kyseistä ohjelmaa seurannut..kiitos vinkistä ja kalle Päätalon voisin ottaa seuravaksi käsittelyyn, paljonkin kun tulee luettua..eihän lukeminen viisaaksi tee, lukeneeksi vain : )
Itsekkin olen melankoolisuuteen taipuva, joten silläkään saralla en oo paree muita...ehä aito oma "itse" ei pääse kukoistamaan vaan lakastuu ja siitä tämä synkkyys...niinkuin oravanpyörä.
Ehkäpä jos onkin niin, että lähes jokainen meistä Suomalaisista ajattelee niin. että voi kun olisi ihanaa olla aito ja heittäytyä, mutta kukaan ei uskalla tehä sitä ensimmäistä askelta "mitä muukkin ny ajattelis jos minä..." ja niin sitä mennään eteenpäin, kuin jo satoja vuosia.
Huumoria on, onneksi!!!se auttaa monessa tilanteessa..usein sekaan ripajaa aina sitä itseironiaakin.
Olen eksynyt kyllä kysytystä aiheesta ehkä kauas, mutta kiitos Mirkku vastauksesta.
Se aito oma itse...kuka estää, jollet Sinä itse? Tähän maahan mahtuu nykyään monennäköistä ja -kirjavaa tossunkuluttajaa, joten kukaan ei enää estä heittäytymästä hulvattomaksi, jos ei sisälläsi se sormenheristäjä itse. Paitsi jos asut jossain Kihniössä tai muussa vastaavassa, missä kaikki tuntevat toisensa ja kyyläävät verhojenraosta, että tuossa toikin menee ja mitä sillä taas on päällään.
Minun on ehkä helppo puhua, kun asun pääkaupunkiseudulla, kuten nimimerkkikin kertoo, enkä välitä pyhää pöläystä, mitä joku ajattelee vai ajatteleeko mitään. Mutta se sisäinen vapaus on kyllä jokaisen hankittava vapautumalla kahleista, siis periteisyyden ja pinttyneen ajattelutavan kahleista. Vapauden mukanaantuoma riemu kyllä kompensoi kritiikin ja tiukkapipojen tuomitsemisen. Kalle Päätalo on hyvä esimerkki siinäkin suhteessa: hän rikkoi kaikki rajat ja kohosi lopulta ennennäkemättömään suosioon ja maineeseen. Ja hänen kirjojaan lukiessa saa nauraa. Miten osaakaan asettaa sanat niin kohdalleen ja lausua nappiin! Olen hillitön Päätalo-fani enkä häpeä lausua sitä julki. 11.11. tuli muuten kuluneeksi 90 vuotta Päätalon syntymästä: voi vanhakehno, kun ei tullut juhlituksi, vaikka sitten Arnolds´ in donitseilla.
t. Mirkku
Muutin suuremmalle paikkakunnalle, kun tuntui että kotiseuduilla sai naapurilta kysyä "että mitä mulle tänään kuuluu"..tuntuu että luokitellan ja tehdään johtopäätökset sen mukaan mitä iso iso isäni on ollut jne. Loppuviimeksi sehän on juuri niin, että pakoon sitä sais mennä lopun elämäänsä..aina löytyy joku joka muistuttaa.
Vaikeinta ja kipeintä tässä onkin ollut pysähtyä ja tajuta se, että loppuviimeksi minä ja vain ja ainoastaan minä olen vastuussa siitä miten elän. On ollut kipeää herätä tähän päivään ja tajuta, ettei toisten syyttely johda mihinkään ja tosi asia on että muut tulee aina kyseinalaistamaan..ainoastaan itseään voi muuttaa.. tää on mulle ollut vaikein tähän astinen oivallus..tekee kipeää kun täytyy katsoa itseensä..mutta se on ainoa tie, eikä se tarkota että kaikki pitäs hammasta purren niellä vaan itseään ja omia oikeuksia saa puollutstaa.
Itse olen tällä opin tiellä heiveröinen ja pieni..joku tönäisee ja kaadun ja helposti kaadunkin, jalat ei vielä kanna..ei muutakuin ylös taas ja menoksi..opettelen kävelemään, se ei ole helppoa..ehkä vikeinta ja elinikäinen prosessi.
Ihan sama juttu itselläni: aina kompastun ja joudun kysymään: kuka kannattelee? No "uskovaisena" tietysti tiedän, että se joka kannattelee, on Jumala. Laitoin uskovaisen lainausmerkkeihin siksi, että en todellakaan täytä uskovaisen tunnusmerkkejä: nuhteeton, moitteeton..mitä kaikkea nyt onkaan. Vaan onko kukaan sellainen?
Mutta omaa persoonallisuuutta etsiessä olen monta kertaa törmäillyt seiniin ja eksynyt. Kaale vaiko kaaje? uskovainen vaiko epäuskoinen? Se on mielettömän vaikeaa! Tällä palstalla ollessani olen jatkuvasti kuullut: olet kaaje, mene sinne! Kuitenkin sisäinen ääni sanoo: olen kaalo. Joten seilaan tällä välillä. Kuten vanha romanilaulu kertoo: vain hetken mä torin tällä piirulla seistä, vaikka lyönnit putois molemmilta puolen...
Ja molemmilta puolilta putoo. Jos itse olet puolikas, tiedät sen kyllä, sanomattakin, miten putoo. Ja miten molemmat lyönnit satuttaa.
Opettelemme kävelemään. Vaikka olen yli 50-vuotinen, joudun turvautumaan Jumalan apuun tässä kävelemään opettelussa. Mutta Hän on kärsivällinen ja jaksaa opettaa. Lankeamme ja taas tarvitsemme apua. Luota Sinäkin Hänen opastukseensa. Jos olet nainen, kuten oletan, rukoile myös Pyhää Jumalansynnyttäjä Mariaa ja pyydä häntä puhumaan puolestasi Pojalleen. Hän on erityisesti naisten puolestapuhuja, mikä on hyvä tässä miesten hallitsemassa maailmassa.
Siunattuja terveisiä,
t. Mirkku
kun olet muuttunut. Hyvä, minun ei tarttekaan enää vastata, kun vastasit puolestani. Ei Jumala käske meidä muuttua rotultamme toisenlaiseksi, ei varmasti. Jumala on meidät tähän luonnut, niin pysykäämme siinä. Jokainen han saa pukeutua miten tahtoo, kun on säätöllistä, myös romanit, mutta ei tietenkään mitään farkkuja.
P:S. meistä voi vielä tulla toverit Mirkku. Nauraa.
kääntynyt sosialistiksi? Meinaan, kun sanotte, että meistä voi tulla tovereita? Sehän pelkästään ilahduttaa, käännyttäkää vain lapsenne ja lastenlapsenne. Niin minäkin yritän tehdä, lapseni lauloivat lastentarhassa "siis vasen yks kaks, siis vasen yks kaks, missä paikkasi tiedätkö sen? Täällä päin täällä marlssivat työläiset, sinä myös olet työläinen". Minua nauratti.
Tänä päivänä, kun samat laulut soivat autoboxissa, kysyvät: "Oletko sä Mirkku työläinen?". Siihen vastaan, että joo, mieluummin työläinen kuin omahyvä porvari. Toivottavasti Tekin.
t. Mirkku
Minä olen valkolainen, joten en tiedä oikeata vastausta tähän alkuperäiseen kysymykseen. Mutta tästä tuli vain heti mieleeni yksi lehtijuttu 70-luvulta. Siinä haastateltiin romaniperhettä, jonka poika oli kirjoittanut ylioppilaaksi. Muistan pojan nimenkin vielä, jäi niin hyvin mieleen. Perhe oli tullut uskoon, ja siksi perheen äiti ei kuulemma käyttänyt enää mitään näyttäviä koruja. Se ei kuulemma ollut enää sopivaa, kun oli uskossa.
Olen ollut Isossa Kirjassa Keuruulla joskus sellaisena päivänä, kun siellä on ollut romani-ilta, ja ihan mielenkiinnosta katselin, oliko romaninaisilla koruja, kun olivat romaniteltassa rukoustilaisuudessa. Kyllä nuorilla naisilla näkyi koruja, mutta vanhemmilla ei ainakaan kaikilla ollut. Niin että olisiko tämäkin sellainen asia, jota vanhemmat noudattavat tarkasti, mutta nuoret ei enää. No en tiedä.
Me valkolaiset ei kovin näyttäviä koruja harrasteta yleensä. Jotenkin oli minustakin oudon näköistä, kun kirkossa yksi vanha nainen (valkolainen) oli pukenut päälleen luultavasti kaikki omistamansa kultakorut ja kimalteli kuin joulukuusi. Ei oikein tullut sellainen harras vaikutelma. Ehkä hän ajatteli Jumalan huomaavan hänet paremmin sieltä kaikkien keskeltä ja arvostavan häntä enemmän, kun oli kaikki korunsa laittanut esille, Jumalan kunniaksi tietenkin. Mene ja tiedä.
Jumala ei käske meitä vaihtamaan rotua. Se on täysin totta, mutta kulttuurit eivät ole Jumalalle mieluiset, mikäli ne nousevat yhtä korkealle kuin Jumala on, tai vaikkapa korkeammalle.
Ja toiseksi, Jumala ei ole luonut meitä elämään kulttuureissa, joista puuttuu rakkaus ja vapaus valita. Jos Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon valita Hänet tai maailman, niin miksi Jumala olisi sitonut meidät noudattamaan kulttuureita?
Ymmärtäkää, että kulttuurit ovat ihmisten keksimiä asioita, eikä Jumalan (paitsi ne mitä Mooseksen kirjassa sanotaan, mutta Jeesuskaan ei kaikkia niitä kunnioittanut).
Ensin Jeesus ja sitten maailma.. Oletteko pappa70 samaa mieltä?