Satu

Kuulkaapas pikku mussukat. Koska viikonloppu on aluillaan, lienee aika pienen sadun. Ja vanhan perinteen mukaisesti sadussa on aina opetus, tässä tosin niitä on enemmänkin.

Päähenkilönä tässä sadussa on mukava setä Tampereelta, kutsutaan häntä nyt vaikka Hannuksi. Tämä setä pyöritteli aikoinaan pikku liiketoimintaan Tampereen seudulla. Sedän liiketoiminnat eivät vaan ottaneet luistaakseen, seurauksena oli taloudellisia vaikeuksia ja jopa konkursseja. Hannu tosin kertoi itse, että vaikeuksien takana oli yleinen lama, josta hän ei välittänyt vaan porskutti eteenpäin uusia ideoita pursuten. Siinä sivussa jäivät maksamatta sitten niin verot, työntekijöiden sosiaaliturvamaksut ja muut velvoitteet. Nämä maksut menivät ulosottoon, mutta koska Hannu on reilu ja suoraselkäinen mies, hän yritti tässä kohdin hieman piilotella kertynyttä omaisuuttaan. Tästä rapsahti sitten kahdessa (2) eri oikeusasteessa pitänyt ehdollinen vankeustuomio. Ja nyt tarkkana: tässä kohdin on Hannun ensimmäinen valhe! Palataan siihen vähän myöhemmin.

Kun Hannu viranomaisten mielivallan takia ei voinut enää jatkaa rehellistä liiketoimintaa, hän alkoi pelailemaan vedonlyöntipelejä öisin netissä. Ja menestyikin oman kertomansa mukaan niin hyvin, että kaveritkin alkoivat kantaa rahojaan Hannulle menestymisen toivossa. Mutta tällä oli jo uudet suunnitelmat. Nyt aletaan tehdä rahaa, ja paljon. Jopa niin paljon, että sitä voi sitten kuljeskella ympäriinsä jakelemassa ihmisille.

Hannu aloitti valuuttakaupan. Paitsi että tässä kohdin Hannu hieman jälleen muutteli totuutta, ei hän oikeasti mitään valuuttakauppaa tehnyt, kunhan vähän koitti. Eikä homma toiminut. Onneksi Hannulla oli kavereita, jotka innostuivat asiasta, ja niin aloitettiin voimakas markkinointi; valuuttakauppaa tehtäisiin semmoisella vempaimella, että se tahkoaa paremmin kuin muinainen Sampo. Kohta kaikilla mukaan lähtijöillä olisi rahaa niin etteivät p..lle taivu. Pikkaisen tuli taas muunneltua totuutta, mutta palataan tähänkin myöhemmin.

Homma karkasi kuitenkin pikkaisen lapasesta, ja kohta tämän uuden aikakauden Sammon parissa tuohta tahkosi semmoinen määrä ihmisiä, ettei kukaan sitä enää hallinnut. Ei Hannu eikä kukaan hänen kavereistaan. No, töpseli irti seinästä ja kaikki johtohahmot maan alle, kyllä ne asiat siitä selviäisivät.

Tämän jälkeen Hannu eleli vaatimattomasti ja huomaamattomasti, sillä hän tiesi, että jos pahat poliisisedät saisivat vihiä hänen olopaikastaan, ne alkaisivat hänen kiusaamisensa. Kuten väistämättä sitten tapahtuikin, Ruotsissa eräässä pienessä kylässä. Mutta koska Hannu on suoraselkäinen mies, hän esitteli itsensä tuhmille poliiseille ensin väärän nimen turvin. Mutta kuten edellä on huomattu, tämä totuuden muunteluhan Hannulta käy.

No, Hannun matka suuntautui tuhmien poliisisetien vankilaan, jossa Hannu joutui asumaan kakan peittämien seinien ja kauhean sotkun keskellä. Ikkunakin oli rikki. No, taas tuli pikkaisen muunneltua totuutta, mutta väliäkös sillä. Kukaan ei varmaan ollut tullut maininneeksi Hannulle, että jos sen oman putkansa sotkee, sen joutuu myös ihan itse siivoamaan. Hannu varmaan odotteli siivoojatätejä…..

Pahassa vankilassa Hannu vihdoin pääsi tuhmien setien, joihin Hannu itse ei luonnollisestikaan kuulu, kanssa juttuihin, kun pahat poliisisedät eivät enää pitäneet Hannua pimeässä perunakuopassa. Kukaan ei varmaan tullut kertoneeksi Hannulle sitäkään, ettei hän saisi lähetellä salaa kirjeitä pahasta vankilasta, koska Hannu värväsi toisen tuhman sedän viemään itse kirjoittamansa lapun kilteille sanomalehtimiehille. Eli jälleen Hannu pikkaisen rikkoi sääntöjä, mutta sehän on sallittua, jos on joutunut elämään huoneessa jossa on ikkuna rikki.

Ja nyt tämän sadun opetukseen: aina kannattaa uskoa ja luottaa semmoisiin setiin, jotka oikovat totuutta ihan vähän. Tämän tarinan täysin fiktiivinen Hannu –setäkään ei ole valehdellut kuin omissa konkursseissaan, vedonlyönneistään, valuuttakaupassa, omasta nimestään, pahan vankilan olosuhteista, rikkonut tietoisesti vankilan sääntöjä…. Ja herra tietää mitä. Nyt kun olen kirjoittanut tarinani, ymmärrän täysin, että Hannu –sedän kaverit, tai ainakin osa heistä, uskoo Hannua ja Hannun tarinoita vakaasti. Eihän tuollainen suoraselkäinen suomalainen mies voi oikeastaan muuta kuin koittaa kerätä rahaa täysin tuntemattomille ihmiselle mahdollisimman paljon.

9

488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • USKOISIKAAN

      Ei ollut mikään kiva satu. Aika tuhma ja ilkeäntuntuinen setä oli se Hannu.
      Onneksi oli satu vaan.
      Eikä tollaista setää kukaan oikeasti uskoisikaan. Ei ainakaan meidän iskä, koska iskä on niin viisas.
      Naapurin setä kyllä voisi uskoakkin koska se on niin tyhmä, ahne ja laiska. Se ei koskaan tee mitään muuta kun valittaa kaikesta ja istuu huoltoaseman baarissa kaiket päivät. Mutta ei naapurin setäkään niin tyhmä voi olia että tota satusetää uskoisi. Tai enpä tiedä.....

    • Mutta mutta...

      Aikaa mennyt varmasti useampi kymmenen minuuttia puuhastella tuo, mutta minulla meni tuo opetus vähän ohi. Ja vähän pitkäveteinen, joskin ihan sujuva. Olen tosikko, kenties?

      Näissä tarinoissa on kunnon opetus:

      Jänis ja kettu olivat kävelyllä metsässä. Kuinkas ollakaan, jänikselle tuli väsy. Sillon kettu sanoi:
      - Istu tuohon minun häntäni päälle, niin minä vedän sinut kotiin.
      Niin jänis pääsi mukavasti metsästä kotiin. Näihin eläinvitseihin kuuluu yleensä jokin opetus, ja tämän vitsin opetus on, että ystäviä aina saa kun on pitkä häntä.

      Muutamaa viikkoa myöhemmin kaverukset olivat taas kävelyllä, ja nyt väsyi kettu. Jänis sanoi:
      - Kuomaseni, Minulla on Mersu tuossa mäen takana. Minä vien sinut kotiin.
      Tämän vitsin opetus on se, että hännän pituudella ei ole väliä, jos on näyttävä auto.

      • kivoja satuja..

        Kuten sinullakin, mutta sitten on ihan kertomuksia joissa puhutaan totta kuten Columbon blogissa videolla (11/19
        alkaen 4.25) jonka katsottuasi selviää, millaista teatteria meille on esitetty Ruotsista linjalla KRP/Ruotsin poliisi/media. ;) HEH HEH!

        ps. nautin suunnattomasti tilanteesta, että oikein oli Hannu yllättänyt ja kertoi väärän nimenkin.;)


    • pulinat pois.

      Osaa jotain ottaa päähän kun totuus alkaa paljastua,
      ja vielä verovaroin tuollaista soopaa suolletaan, en hyväksy.

      Tunnustakaa erehdyksenne virkavalta ja lopettakaa pelleily,
      emme tarvitse täällä maassa narusta talutettavia viranomaisia, vaan toimivia.

      Masakaa jäädytysvaroista pois mitä ilmontekijät tahtovat ja tunnustakaa erehtyneenne.

      • AdaFlink

        ... sun mielestä pitäisi jakaa noiden reilun 2.000 tyytymättömyytensä kertoneen kesken? Riittääkö sun mielestä noin 17 miljoonaa €uroa (osa on rahaa ja osa on erilaista omaisuutta, kuten asuntoja, autoja, veneitä ja jokunen veneentappikin). Miten 17 miljoonaa riittää, kun vaatimukset ovat noin 40 miljoonaa €uroa?

        Ja mitaan ette voi...


      • AdaFlink kirjoitti:

        ... sun mielestä pitäisi jakaa noiden reilun 2.000 tyytymättömyytensä kertoneen kesken? Riittääkö sun mielestä noin 17 miljoonaa €uroa (osa on rahaa ja osa on erilaista omaisuutta, kuten asuntoja, autoja, veneitä ja jokunen veneentappikin). Miten 17 miljoonaa riittää, kun vaatimukset ovat noin 40 miljoonaa €uroa?

        Ja mitaan ette voi...

        Tuolla edellä joku kyseli satuni opetuksien perään. Mutta se juuri näissä saduissa onkin mukavaa, että kukin ymmärtää ja löytää selityksiä niille aivan oman mielensä mukaan. Esimerkiksi tässä tapauksessa osa pitää tuota fiktiivistä Hannu-setää nerona, niin talous- kuin tietokone-sellaisena, toiset taasen paatuneena valehtelijana joka yrittää muuntaa totuutta juuri siihen suuntaan josta hänelle itselleen on eniten hyötyä. Tällä hän kerää jollei ei nyt oikeutusta huijauksilleen, niin ainakin sääliä ja ymmärrystä. Mutta kukin lukija löytänee sadusta ihan sen oman opetuksen, sen mikä juuri häntä koskettaa eniten.


      • jespers
        jaquesh kirjoitti:

        Tuolla edellä joku kyseli satuni opetuksien perään. Mutta se juuri näissä saduissa onkin mukavaa, että kukin ymmärtää ja löytää selityksiä niille aivan oman mielensä mukaan. Esimerkiksi tässä tapauksessa osa pitää tuota fiktiivistä Hannu-setää nerona, niin talous- kuin tietokone-sellaisena, toiset taasen paatuneena valehtelijana joka yrittää muuntaa totuutta juuri siihen suuntaan josta hänelle itselleen on eniten hyötyä. Tällä hän kerää jollei ei nyt oikeutusta huijauksilleen, niin ainakin sääliä ja ymmärrystä. Mutta kukin lukija löytänee sadusta ihan sen oman opetuksen, sen mikä juuri häntä koskettaa eniten.

        Pannaan pari lisää:

        Västäräkki oli tullut valuuttaheittelyn takia liian aikaisin Suomeen, mutta kylmä kangisti keskelle tietä. Kylmissään valuutta-västäräkki näki jo kuolon tulevan, mutta yli kulki hevonen joka päästi läjänsä suoraan valuutta-västäräkin päälle. Valuutta-tipun kankeus helpotti ja oli tuntui paremmalta ja jokusen hetken päästä oikein lämpimältä ja mukavalta. Iloissaan se nosti päänsä ylös ja lauloi luikautti ilonsa syvimmistä syövereistä. Paikalla oli kuitenkin kettu, joka pisti valuutta-tipun poskeensa.

        Opetus on, ettei kannata laulaa, jos on kaulaa myöten paskassa!


        Ja mitä mahtaa KRP:n etsivä vastata capitaanolle, joka tivaa kuittia takavarikoidusta omaisuudestaa?

        Ei kukaan sellaista enää jaksa.


    • CAPITAATTIIN

      Rehellisenä miehenä Hannu vielä mökkinsä portailla KERTOI poliisisedille väärän nimen.
      Nimeä häneltä uudelleen kysyttäessä Hannu vielä VARMISTI poliisisedille väärän nimen.
      Kauniiksi lopuksi Hannu VAKUUTTI poliisisedille ettei hän ole Hannu Kailajärvi.

      Poliisit kun eivät mitään Hannun KERTOMIA, Vahvistamia ja lopuksi VAKUUTTAMIA tosiasioita uskoneet, he heittivät Hannun likaiseen putkaan jossa on ikkunakin rikki.

      Mutta onko varmaa, että putkassa on Hannu, eikä joku rehellinen Ruotsissa sattumoisin mökkiremonttia tekemässä ollut Suomalaisen oopperalaulajan tuttu?

      Onko EOK selvittänyt asiaa.....

      • Onko näin?

        Minä epäilen, että pidätettynä onkin oopperalaulaja itse.
        Joku tunnetusti miljoonia omistava henkilö on maksanut hänet sijaisekseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2528
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1811
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      127
      1541
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      51
      1521
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      174
      1327
    6. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      162
      1317
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      148
      1285
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1208
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1148
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      66
      1105
    Aihe