Pelottaa :/

Olen ollut masentunut tässä jonkin aikaa ja nyt saan kriisiapua niin kauan kunnes saan sen "vakituisen" paikan mielenterveyskeskuksesta. Olen raskaana, viikolla 19, ja minulla on itsemurha ajatuksia ja kerran "kokeilin" jo viiltelyä mitä olen tehnyt aiemminkin, monta vuotta sitten, teini-iässä. En pysty myöntämään näitä siellä psykiatrisella, mikään ei tunnu pahemmalta kuin myöntää haluavansa kuolla vaikka sisälläni kasvaa uusi elämä josta minulla pitäisi olla onneni kukkuloilla! Olenkin onnellinen tästä, ja tuleva lapsi on estänyt minua tekemästä vielä mitään peruuttamatonta.
Tuntuu että tällä lapsella olisi melkein missä tahansa muualla parempi olla kuin minun kanssani, rakastan tätä lasta jo niin paljon etten osaa sanoin kuvailla. On käynyt mielessäni lapsen pois antaminenkin vaikka se raastaa sydäntäni, mutta eihän lapsella voi olla hyvä olo tälläisen äidin kanssa?
Ajatukseni kuulostavat itsestäni aivan kamalilta, häpeän aivan kamalasti enkä ole pystynyt myöntämään näitä ajatuksia muille kuin miehelleni ja hän on sanonut että minulla täytyy puhua siellä psykiatrisella näistä. Tiedän sen itsekin, mutta se, että myönnän nämä asiat... Lapsi merkitsee minulle enemmän kuin oma elämäni vaikka hän ei ole vielä edes syntynyt.
Helpotti hiukan kun sai nimettömänä purkaa mieltään, vaikkei tämä ratkaisekaan mitään. Onko monellakin samoja tunteita ja kokemuksia ollut? Kuinka selvisitte? Joudunko jonkinlaiseen tarkkailuun tai lukkojen taakse kun näin ajattelen ja olen jo tehnyt itselleni pahaa, vaikken olekaan mitään esim lääkkeitä väärinkäyttänyt...?