Kuten tiedämme, että TYPiin osallistuvalta kysytään lupa tietojenluovutukseen viranaomaisten ja muita viranomaisia lähellä oleville tahoille.
Mitään ongelmaa tietojenluovutuksessa ei olisi, jos luovutetut tiedot pysyisivät viranomaisten keskuudessa. Mutta kun usein TYP-toiminnassa on mukana kolmas taho, niin työllistyminen tietojeluvutusluvan myötä muuttuukin vähintää oudoksi.
Siis kuka ja mikä taho tuo 3. osapuoli on? No se voi olla yhdistys tai sosiaalinenyritys. Mutta kun nämä 3. osapuolet saavat työttämän ja työllistettävin arkaluonteisetkin tiedot käsiinsä, niin voi vain kysyä, että minne muille tahoille 3. osapuoli on laillisesti oikeutettu tietoja työttömästä luovuttamaan.
Yhdistykset kun ovat ketjutettu toisiinsa, niin voi vain arvailla missä ketjun pää sijaitsee. Eli se taho, minne tiedot työttömästä loppujen lopuksi virtaavat ihan laillisesti, on kysymysmerkki.
Sitten lopuksi. Vakuutusyhtiöt ovat erittäin halukkaita olleet jo aikoja sitten saamaan haltuunsa tietoja kansalaisten terveydentilasta. Kun kansalaisen terveydentila on vakuutusyhtiön tiedossa, vakuutusyhtiöillä on hyvät valtit käsissään olla myöntämättä korvauksia vakuutetun terveystietoihin vetoamalla.
Tässä on nyt kerrottu yksi erittäin tärkeä pointti sille, että terveydentietoja ei saisi luovuttaa millekään tuntemattomille 3. osapuolille edes työllistymismielessä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/normi/540001/33538
Kyllähän noita normeja on joka lähtöön. Toinen juttu on sitten, miten käytäntö toimii.
Yksinkertaisesti ei työvoimaviranomaisella pitäisi olla mitään syytä saada noin laaja-alaista tietojenluovutuslupaa haltuunsa. Ei tuollaista lupaa pidä allekirjoittaa. Koskaan ei tiedä, missä luvan perusteella hankittut tiedot tulevat vastaan. Itse en ikinä allekirjoittaisi. Ei suostumusta ole pakko allekirjoittaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8609941