pelännyt kuolemaa ja jännittänyt niin paljon hautajaisia. sukulaiseni kuoli ja haudattiin. pelkäsin sitä valkoista arkkua, vainajan valkoisia vaatteita. sitä hiljaisuuttta mikä vainajaa ympäröi.niin eloton on ihminen siinä tilassa.
se ruumishuone oli niin kamala. kylmiö vain missä vainajalla oli 2 toveria.eipä ole ihmisen loppu kaksinen.2 metriä maata päälle ja kukat koristamaan maanpäällistä.toisaalta jotenkin kuolema kiehtoo minua, en osaa selittää miten. se pelottaa , arveluttaa ja kiehtoo että mitä tapahtuuu ihmiselle poismenon jälkeen.itse uskon ruumiin ylösnousemiseen, mutta missä vaiheessa tämä tapahtuu. tämä maanpäällinen loppu on niin kammottava, kait minä pääsen pelostani eroon. joudun yksin käymään nukkumaaa illalla kun asun yksin. ei siis varmaan ihme jos vähän vistottaaa näin vasta hautajaisten jälkeen ja vainajan katsomisen jälkeen. se hiljaisuus ja poissaolo jäi niin mieleen, ja ne valkeat liinavaatteet eivät olleet mitään mieluista katseltavaa.menin jotenkin sekasin siitä ja ajattelin illalla mielessäni että kamalaa jos yöllä heräisin ja vainaja olisi näyssä jotenkin läsnä ja tuijottaisi minua. olin jotenkin niin poissa tolaltani. hirveää oli, otin aina rauhoittavaa illalla että päääsin uneen, olin tietenki muutaman yön ystävälläni yötä kunnes hain lääkkeet., mutta oikeasti siinä tilassa pelkäsin että näen kammottavia unia kuolleesta ja niin.rukoilin hiljaa mielessäni Jumalaa ja sain rauhan. jos annan vallan pelolle ja kammottavuudelle sekoan, annan ajan kulua ja uskon että se auttaa, olenhan pahimman yli jo selvinnytkin.mutta kun arkku aukaistiin keskellä kappelia ja ruumis paistoi arkusta niin siinä oli leikki kaukana, se oli niin hiirenhiljaa, ei puhua pukahtanut, ei ilmekään värähtänyt, se vain oli valkeissa niin kaukaisen ja etäisen oloinen, niin poissa kuin ihminen vain voipi olla.pelottava oli arkku , mutta halusin itse mennä katsomaan sitä, oli se oven kiinni paiskaus kamalaa.sinne kylmiöön vain ja ovi lukkoon, sieltä ei asiakkaat halunneet pois, siis vainajat. niin poissa olivat, niin kaukana jo meistä, niin muualla.kait minä olin melkein hulluksi tulon partaalla kun ajattelin kuolleesta että se hyppää henkiin ja alkaa tuijottamaan minua, vaikka tiedän että näin ei voi käydä kuin pahimmassa painajaisessa.onneksi ystäväni on kohta täällä.
se ruumishuone oli niin kamala. kylmiö vain missä vainajalla oli 2 toveria.eipä ole ihmisen loppu kaksinen.2 metriä maata päälle ja kukat koristamaan maanpäällistä.toisaalta jotenkin kuolema kiehtoo minua, en osaa selittää miten. se pelottaa , arveluttaa ja kiehtoo että mitä tapahtuuu ihmiselle poismenon jälkeen.itse uskon ruumiin ylösnousemiseen, mutta missä vaiheessa tämä tapahtuu. tämä maanpäällinen loppu on niin kammottava, kait minä pääsen pelostani eroon. joudun yksin käymään nukkumaaa illalla kun asun yksin. ei siis varmaan ihme jos vähän vistottaaa näin vasta hautajaisten jälkeen ja vainajan katsomisen jälkeen. se hiljaisuus ja poissaolo jäi niin mieleen, ja ne valkeat liinavaatteet eivät olleet mitään mieluista katseltavaa.menin jotenkin sekasin siitä ja ajattelin illalla mielessäni että kamalaa jos yöllä heräisin ja vainaja olisi näyssä jotenkin läsnä ja tuijottaisi minua. olin jotenkin niin poissa tolaltani. hirveää oli, otin aina rauhoittavaa illalla että päääsin uneen, olin tietenki muutaman yön ystävälläni yötä kunnes hain lääkkeet., mutta oikeasti siinä tilassa pelkäsin että näen kammottavia unia kuolleesta ja niin.rukoilin hiljaa mielessäni Jumalaa ja sain rauhan. jos annan vallan pelolle ja kammottavuudelle sekoan, annan ajan kulua ja uskon että se auttaa, olenhan pahimman yli jo selvinnytkin.mutta kun arkku aukaistiin keskellä kappelia ja ruumis paistoi arkusta niin siinä oli leikki kaukana, se oli niin hiirenhiljaa, ei puhua pukahtanut, ei ilmekään värähtänyt, se vain oli valkeissa niin kaukaisen ja etäisen oloinen, niin poissa kuin ihminen vain voipi olla.pelottava oli arkku , mutta halusin itse mennä katsomaan sitä, oli se oven kiinni paiskaus kamalaa.sinne kylmiöön vain ja ovi lukkoon, sieltä ei asiakkaat halunneet pois, siis vainajat. niin poissa olivat, niin kaukana jo meistä, niin muualla.kait minä olin melkein hulluksi tulon partaalla kun ajattelin kuolleesta että se hyppää henkiin ja alkaa tuijottamaan minua, vaikka tiedän että näin ei voi käydä kuin pahimmassa painajaisessa.onneksi ystäväni on kohta täällä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.