Olen masentunut äiti ja syön lääkkeitä ja käyn terapiassa. Olen häilynyt voimavarojeni rajalla jo jonkun aikaa. Nyt minulle on alkanut tulla paniikki siitä että mitä jos en vaan enää pysty ja jaksa. Jos olisin töissä niin saisin sairaslomaa mutta kun olen hoitovapaalla niin on pakko jaksaa. Mutta mitä jos tulee päivä että en enää jaksa tai että pinnani katkeaa ja teen jotakin pahaa itselleni tai lapselle? Tätä minä olen miettinyt ja vastaus taitaa olla että ei voi minkään kun miehen on käytävä työssä ja muuta tukiverkkoa ei ole.
mitä sit jos ei vaan jaksa
väsynyt ja poikki
6
688
Vastaukset
- Tukeatukea
tukiverkkoa. esim. tukiperheitä. Kysele neuvolasta tai sosiaalitoimistosta.
Kyllä Suomessa huolehditaan lapsesta ja vähän äidistäkin, mutta kukaan ei tiedä ongelmistasi, ellet kerro niistä.- ap...
Olen lääkärillä ravannut useampaan otteeseen (sain lääkkeitä ja saan terapiaakin) ja olen jutellut oloistani ja välillä sietämättömäksi käyvästä ahdistuksesta. Aina vaan käsketään harrastamaan lenkkeilyä ja menemään perhekerhoihin tms. Valitettavasti mikään noista ei tunnu auttavan yhtään ja harrastukset varsinkin tuntuvat vain suurelta taakalta jota on pakko yrittää kaiken muun askareen ohella toteuttaa että pysyvät lääkärit tyytyväisenä. Nyt on vaan niin että ei vähempää voisi kiinnostaa mennä vääntämään naamaa ja teeskentelemään ihmisten ilmoille että kyllä meillä jaksetaan, kun oikeasti ei todellakaan jakseta. Joinakin päivinä on hetkellisesti tuntunut paremmalta kun olen onnistunut vetämään aamupäivän läpi ilman yhtään itkun tai raivon puuskaa. Sitten on niitä päiviä kun ajattelen että parasta olisi vain kuolla pois, ja niitä päiviä on ollut lähiaikoina paljon.
Mies ymmärtää tavallaan. Surun tunteet hän kyllä jaksaa ymmärtää ja tukea mutta hän ei yhtään kestä sitä että saan hillittömiä raivonpuuskia joita on koko ajan vaikeampi hillitä.
Nukkuminen on minulle ollut haasteellista jo monta kuukautta. Tällä hetkellä minulla on lääkkeet nukkumiseenkin mutta nekään eivät tunnu auttavan. Silti makaan monenä yönä hereillä itkua tihrustamassa pikkutunneille asti ja sitten onkin seuraava päivä taas yhtä helvettiä. - adsads
ap... kirjoitti:
Olen lääkärillä ravannut useampaan otteeseen (sain lääkkeitä ja saan terapiaakin) ja olen jutellut oloistani ja välillä sietämättömäksi käyvästä ahdistuksesta. Aina vaan käsketään harrastamaan lenkkeilyä ja menemään perhekerhoihin tms. Valitettavasti mikään noista ei tunnu auttavan yhtään ja harrastukset varsinkin tuntuvat vain suurelta taakalta jota on pakko yrittää kaiken muun askareen ohella toteuttaa että pysyvät lääkärit tyytyväisenä. Nyt on vaan niin että ei vähempää voisi kiinnostaa mennä vääntämään naamaa ja teeskentelemään ihmisten ilmoille että kyllä meillä jaksetaan, kun oikeasti ei todellakaan jakseta. Joinakin päivinä on hetkellisesti tuntunut paremmalta kun olen onnistunut vetämään aamupäivän läpi ilman yhtään itkun tai raivon puuskaa. Sitten on niitä päiviä kun ajattelen että parasta olisi vain kuolla pois, ja niitä päiviä on ollut lähiaikoina paljon.
Mies ymmärtää tavallaan. Surun tunteet hän kyllä jaksaa ymmärtää ja tukea mutta hän ei yhtään kestä sitä että saan hillittömiä raivonpuuskia joita on koko ajan vaikeampi hillitä.
Nukkuminen on minulle ollut haasteellista jo monta kuukautta. Tällä hetkellä minulla on lääkkeet nukkumiseenkin mutta nekään eivät tunnu auttavan. Silti makaan monenä yönä hereillä itkua tihrustamassa pikkutunneille asti ja sitten onkin seuraava päivä taas yhtä helvettiä.hyödynnä nyt ihmeessä lastenhoitoapua, jota yhteiskunta tarjoaa. Saisitko neuvolasta vinkkejä, mahdollisuuksia myös ilmaiseen apuun??? MLL:n lastenhoitajat myös edullisia. Entäpä helpottaisiko kuitenkin, jos lapsi menisi edes osittain hoitoon tms. Miksi vääntelet naamaa ja teeskentelet? Avoimuus kyllä yleensä kantaa parempaa hedelmää ja ihmiset alkavat itsekin puhumaan ja jakamaan asioita. Meillä ainakin vetäjät painottavat, että tulkaa tänne jos seinät meinaavat kaatua päälle jne.Ehkä joku ihan oikeasti haluaisi auttaa ja tukea arjessasi. Ainakin itse olisin valmis auttamaan, jos kerhossa joku valittaisi totaalista väsymystä! Niin ja kuten edellinen-olen samaa mieltä-Jeesus oikeasti tuo valon ja tarkoituksen elämään! Älä jää yksin!
- Minä VAAn
ap... kirjoitti:
Olen lääkärillä ravannut useampaan otteeseen (sain lääkkeitä ja saan terapiaakin) ja olen jutellut oloistani ja välillä sietämättömäksi käyvästä ahdistuksesta. Aina vaan käsketään harrastamaan lenkkeilyä ja menemään perhekerhoihin tms. Valitettavasti mikään noista ei tunnu auttavan yhtään ja harrastukset varsinkin tuntuvat vain suurelta taakalta jota on pakko yrittää kaiken muun askareen ohella toteuttaa että pysyvät lääkärit tyytyväisenä. Nyt on vaan niin että ei vähempää voisi kiinnostaa mennä vääntämään naamaa ja teeskentelemään ihmisten ilmoille että kyllä meillä jaksetaan, kun oikeasti ei todellakaan jakseta. Joinakin päivinä on hetkellisesti tuntunut paremmalta kun olen onnistunut vetämään aamupäivän läpi ilman yhtään itkun tai raivon puuskaa. Sitten on niitä päiviä kun ajattelen että parasta olisi vain kuolla pois, ja niitä päiviä on ollut lähiaikoina paljon.
Mies ymmärtää tavallaan. Surun tunteet hän kyllä jaksaa ymmärtää ja tukea mutta hän ei yhtään kestä sitä että saan hillittömiä raivonpuuskia joita on koko ajan vaikeampi hillitä.
Nukkuminen on minulle ollut haasteellista jo monta kuukautta. Tällä hetkellä minulla on lääkkeet nukkumiseenkin mutta nekään eivät tunnu auttavan. Silti makaan monenä yönä hereillä itkua tihrustamassa pikkutunneille asti ja sitten onkin seuraava päivä taas yhtä helvettiä.Olen myös hoitovapaalla ja samanlaisia jaksamis ongelmia. Minulla on myös älyttöttömän ahdistunut ja masennunut olo. Mies käy myös töissä.
Välillä on hetkellisesti parempi olo, mutta aika nopeasti ahdistus tulee takaisin. Minäkin monesti itkua tihrustan yöllä ja päivällä.
En oikein jaksa kauheasti leikkiä lasten kanssa ja tunnen siitä syyllisyyttä.
Jotenkin välillä tuntuu ei edes enää jaksa mennä psykologille tai jonnekin missä yritetään auttaa...
Ajattelin kertoa, että on meitä muitakin. Mustakin tuntuu just siltä että ei vaan jaksais enää yhtään! - Apua saa
Minä VAAn kirjoitti:
Olen myös hoitovapaalla ja samanlaisia jaksamis ongelmia. Minulla on myös älyttöttömän ahdistunut ja masennunut olo. Mies käy myös töissä.
Välillä on hetkellisesti parempi olo, mutta aika nopeasti ahdistus tulee takaisin. Minäkin monesti itkua tihrustan yöllä ja päivällä.
En oikein jaksa kauheasti leikkiä lasten kanssa ja tunnen siitä syyllisyyttä.
Jotenkin välillä tuntuu ei edes enää jaksa mennä psykologille tai jonnekin missä yritetään auttaa...
Ajattelin kertoa, että on meitä muitakin. Mustakin tuntuu just siltä että ei vaan jaksais enää yhtään!Hae apua ennen kuin teet mitään peruuttamatonta. Lapsesi ovat vain kerran lapsia, heitä ei auta jos heidän aikuistuttua saat itsesi kuntoon. Sinun pitää jaksa nyt! Lastesi vuoksi. Hae heti apua!
- Elämää...
Heip. Itselläni ollut aivan samanlainen tilanne, voimat eivät vaan riittäneet. Voitko jutella miehellesi ajatuksistasi? Itselläni lääkitys ja terapia auttoivat pahimman yli. Samoja ajatuksia mullakin oli, ja ne olivat pelottavia kun niitä vaan pyöritteli päässä itsekseen. Mitenkä sun uni? Saatko levättyä edes itseksesi pientä hetkeä? Lapset vaativat älyttömästi voimia varsinkin ihan pieninä. Vielä välillä mustakin tuntuu ettei jaksa, mutta ajattelen että kun on tämä päiväkin selvitty tähän asti niin miksei selvitä jatkossakin. En paasaa kenellekään Jumalasta, mutta itse olen turvautunut ylemmän apuun kun olen tarvinnut voimia eikä ole ollut ketään jakamassa sitä olotilaa..Toivotan sulle jaksamisia ja voimia, tiedät että et ole yksin tässä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lataus pakkaskelissä
En olisi koskaan ostanut sähköautoa jos olisin tajunnut että ne eivät lataa pakkasissa suurteholatauksella vaan istut tu1054124Kun väestö ikääntyy ja veronmaksajat vähenee, mitä sitten vasemmistolaiset?
Maahanmuutto ei vaan ole ratkaisu väestön ikääntymiseen. Maahanmuutto lykkää ja hidastaa väestön ikääntymistä ja työv572338Miksei Trump ole kiinnostunut Suomen valloittamisesta?
Täällähän on enemmän turvetta kuin Norjalla öljyä. Eikö Ttump ole turvenuija?741600Kyllä mä suren
Sitä että mikään ei ole kuten ennen. Ei niitä hetkiä ja katseita. Toisaalta keho lepää eikä enää tarvitse sitä tuskaa ko61093- 66844
- 21813
Olet mies aika ailahteleva luonteeltasi
Olen nähnyt kuinka olet iloinen, sosiaalinen ja osallistuva. Autat ja kannustat muita. Ja sitten olen nähnyt kuinka istu118803- 39782
Olisin valmis tutustumaan uudelleen
En menneisyyden kautta vaan haluaisin tutustua ihmiseen, jollaiseksi olet kasvanut.50769- 62768