mitä sit jos ei vaan jaksa

väsynyt ja poikki

Olen masentunut äiti ja syön lääkkeitä ja käyn terapiassa. Olen häilynyt voimavarojeni rajalla jo jonkun aikaa. Nyt minulle on alkanut tulla paniikki siitä että mitä jos en vaan enää pysty ja jaksa. Jos olisin töissä niin saisin sairaslomaa mutta kun olen hoitovapaalla niin on pakko jaksaa. Mutta mitä jos tulee päivä että en enää jaksa tai että pinnani katkeaa ja teen jotakin pahaa itselleni tai lapselle? Tätä minä olen miettinyt ja vastaus taitaa olla että ei voi minkään kun miehen on käytävä työssä ja muuta tukiverkkoa ei ole.

6

645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tukeatukea

      tukiverkkoa. esim. tukiperheitä. Kysele neuvolasta tai sosiaalitoimistosta.
      Kyllä Suomessa huolehditaan lapsesta ja vähän äidistäkin, mutta kukaan ei tiedä ongelmistasi, ellet kerro niistä.

      • ap...

        Olen lääkärillä ravannut useampaan otteeseen (sain lääkkeitä ja saan terapiaakin) ja olen jutellut oloistani ja välillä sietämättömäksi käyvästä ahdistuksesta. Aina vaan käsketään harrastamaan lenkkeilyä ja menemään perhekerhoihin tms. Valitettavasti mikään noista ei tunnu auttavan yhtään ja harrastukset varsinkin tuntuvat vain suurelta taakalta jota on pakko yrittää kaiken muun askareen ohella toteuttaa että pysyvät lääkärit tyytyväisenä. Nyt on vaan niin että ei vähempää voisi kiinnostaa mennä vääntämään naamaa ja teeskentelemään ihmisten ilmoille että kyllä meillä jaksetaan, kun oikeasti ei todellakaan jakseta. Joinakin päivinä on hetkellisesti tuntunut paremmalta kun olen onnistunut vetämään aamupäivän läpi ilman yhtään itkun tai raivon puuskaa. Sitten on niitä päiviä kun ajattelen että parasta olisi vain kuolla pois, ja niitä päiviä on ollut lähiaikoina paljon.
        Mies ymmärtää tavallaan. Surun tunteet hän kyllä jaksaa ymmärtää ja tukea mutta hän ei yhtään kestä sitä että saan hillittömiä raivonpuuskia joita on koko ajan vaikeampi hillitä.
        Nukkuminen on minulle ollut haasteellista jo monta kuukautta. Tällä hetkellä minulla on lääkkeet nukkumiseenkin mutta nekään eivät tunnu auttavan. Silti makaan monenä yönä hereillä itkua tihrustamassa pikkutunneille asti ja sitten onkin seuraava päivä taas yhtä helvettiä.


      • adsads
        ap... kirjoitti:

        Olen lääkärillä ravannut useampaan otteeseen (sain lääkkeitä ja saan terapiaakin) ja olen jutellut oloistani ja välillä sietämättömäksi käyvästä ahdistuksesta. Aina vaan käsketään harrastamaan lenkkeilyä ja menemään perhekerhoihin tms. Valitettavasti mikään noista ei tunnu auttavan yhtään ja harrastukset varsinkin tuntuvat vain suurelta taakalta jota on pakko yrittää kaiken muun askareen ohella toteuttaa että pysyvät lääkärit tyytyväisenä. Nyt on vaan niin että ei vähempää voisi kiinnostaa mennä vääntämään naamaa ja teeskentelemään ihmisten ilmoille että kyllä meillä jaksetaan, kun oikeasti ei todellakaan jakseta. Joinakin päivinä on hetkellisesti tuntunut paremmalta kun olen onnistunut vetämään aamupäivän läpi ilman yhtään itkun tai raivon puuskaa. Sitten on niitä päiviä kun ajattelen että parasta olisi vain kuolla pois, ja niitä päiviä on ollut lähiaikoina paljon.
        Mies ymmärtää tavallaan. Surun tunteet hän kyllä jaksaa ymmärtää ja tukea mutta hän ei yhtään kestä sitä että saan hillittömiä raivonpuuskia joita on koko ajan vaikeampi hillitä.
        Nukkuminen on minulle ollut haasteellista jo monta kuukautta. Tällä hetkellä minulla on lääkkeet nukkumiseenkin mutta nekään eivät tunnu auttavan. Silti makaan monenä yönä hereillä itkua tihrustamassa pikkutunneille asti ja sitten onkin seuraava päivä taas yhtä helvettiä.

        hyödynnä nyt ihmeessä lastenhoitoapua, jota yhteiskunta tarjoaa. Saisitko neuvolasta vinkkejä, mahdollisuuksia myös ilmaiseen apuun??? MLL:n lastenhoitajat myös edullisia. Entäpä helpottaisiko kuitenkin, jos lapsi menisi edes osittain hoitoon tms. Miksi vääntelet naamaa ja teeskentelet? Avoimuus kyllä yleensä kantaa parempaa hedelmää ja ihmiset alkavat itsekin puhumaan ja jakamaan asioita. Meillä ainakin vetäjät painottavat, että tulkaa tänne jos seinät meinaavat kaatua päälle jne.Ehkä joku ihan oikeasti haluaisi auttaa ja tukea arjessasi. Ainakin itse olisin valmis auttamaan, jos kerhossa joku valittaisi totaalista väsymystä! Niin ja kuten edellinen-olen samaa mieltä-Jeesus oikeasti tuo valon ja tarkoituksen elämään! Älä jää yksin!


      • Minä VAAn
        ap... kirjoitti:

        Olen lääkärillä ravannut useampaan otteeseen (sain lääkkeitä ja saan terapiaakin) ja olen jutellut oloistani ja välillä sietämättömäksi käyvästä ahdistuksesta. Aina vaan käsketään harrastamaan lenkkeilyä ja menemään perhekerhoihin tms. Valitettavasti mikään noista ei tunnu auttavan yhtään ja harrastukset varsinkin tuntuvat vain suurelta taakalta jota on pakko yrittää kaiken muun askareen ohella toteuttaa että pysyvät lääkärit tyytyväisenä. Nyt on vaan niin että ei vähempää voisi kiinnostaa mennä vääntämään naamaa ja teeskentelemään ihmisten ilmoille että kyllä meillä jaksetaan, kun oikeasti ei todellakaan jakseta. Joinakin päivinä on hetkellisesti tuntunut paremmalta kun olen onnistunut vetämään aamupäivän läpi ilman yhtään itkun tai raivon puuskaa. Sitten on niitä päiviä kun ajattelen että parasta olisi vain kuolla pois, ja niitä päiviä on ollut lähiaikoina paljon.
        Mies ymmärtää tavallaan. Surun tunteet hän kyllä jaksaa ymmärtää ja tukea mutta hän ei yhtään kestä sitä että saan hillittömiä raivonpuuskia joita on koko ajan vaikeampi hillitä.
        Nukkuminen on minulle ollut haasteellista jo monta kuukautta. Tällä hetkellä minulla on lääkkeet nukkumiseenkin mutta nekään eivät tunnu auttavan. Silti makaan monenä yönä hereillä itkua tihrustamassa pikkutunneille asti ja sitten onkin seuraava päivä taas yhtä helvettiä.

        Olen myös hoitovapaalla ja samanlaisia jaksamis ongelmia. Minulla on myös älyttöttömän ahdistunut ja masennunut olo. Mies käy myös töissä.

        Välillä on hetkellisesti parempi olo, mutta aika nopeasti ahdistus tulee takaisin. Minäkin monesti itkua tihrustan yöllä ja päivällä.

        En oikein jaksa kauheasti leikkiä lasten kanssa ja tunnen siitä syyllisyyttä.
        Jotenkin välillä tuntuu ei edes enää jaksa mennä psykologille tai jonnekin missä yritetään auttaa...

        Ajattelin kertoa, että on meitä muitakin. Mustakin tuntuu just siltä että ei vaan jaksais enää yhtään!


      • Apua saa
        Minä VAAn kirjoitti:

        Olen myös hoitovapaalla ja samanlaisia jaksamis ongelmia. Minulla on myös älyttöttömän ahdistunut ja masennunut olo. Mies käy myös töissä.

        Välillä on hetkellisesti parempi olo, mutta aika nopeasti ahdistus tulee takaisin. Minäkin monesti itkua tihrustan yöllä ja päivällä.

        En oikein jaksa kauheasti leikkiä lasten kanssa ja tunnen siitä syyllisyyttä.
        Jotenkin välillä tuntuu ei edes enää jaksa mennä psykologille tai jonnekin missä yritetään auttaa...

        Ajattelin kertoa, että on meitä muitakin. Mustakin tuntuu just siltä että ei vaan jaksais enää yhtään!

        Hae apua ennen kuin teet mitään peruuttamatonta. Lapsesi ovat vain kerran lapsia, heitä ei auta jos heidän aikuistuttua saat itsesi kuntoon. Sinun pitää jaksa nyt! Lastesi vuoksi. Hae heti apua!


    • Elämää...

      Heip. Itselläni ollut aivan samanlainen tilanne, voimat eivät vaan riittäneet. Voitko jutella miehellesi ajatuksistasi? Itselläni lääkitys ja terapia auttoivat pahimman yli. Samoja ajatuksia mullakin oli, ja ne olivat pelottavia kun niitä vaan pyöritteli päässä itsekseen. Mitenkä sun uni? Saatko levättyä edes itseksesi pientä hetkeä? Lapset vaativat älyttömästi voimia varsinkin ihan pieninä. Vielä välillä mustakin tuntuu ettei jaksa, mutta ajattelen että kun on tämä päiväkin selvitty tähän asti niin miksei selvitä jatkossakin. En paasaa kenellekään Jumalasta, mutta itse olen turvautunut ylemmän apuun kun olen tarvinnut voimia eikä ole ollut ketään jakamassa sitä olotilaa..Toivotan sulle jaksamisia ja voimia, tiedät että et ole yksin tässä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet paljon ajatuksissani

      Olen väsynyt tähän. Siihen miten paljon olen tuntenut. Miten epätoivoista kaikki on ollut. Unessa me suudellaan intohimo
      Ikävä
      31
      2604
    2. Sano nyt vieläkö

      Sä tykkäät kaivatustasi?
      Ikävä
      37
      1966
    3. Saako hän helposti sinut syttymään?

      Kysymys ihanalle tutulle naiselle. Intohimo, erotiikkaa...
      Ikävä
      39
      1479
    4. Tyhmää sakkia nämä tämän ajan 30-40-vuotiaat, kun eivät tee lapsia.

      Eivät osaa ajatella, mihin joutuvat itse, kun tulee vanhempana terveyspuolen ongelmia ym:ta, missä tarvitsevat apua. Mi
      Maailman menoa
      133
      1168
    5. Erikan pornoshow antaa huonon kuvan Suomesta

      Jos haluan kokea VHS-videoajan saksalaisen pornoelokuvan kuvastoa ja sanastoa, hankin jostain sellaisen, enkä halua nähd
      Maailman menoa
      162
      1047
    6. Nyt kun Suomea myydään perseellä, tisseillä ja kiimaisella tulemisella

      Niin kuin Euroviisuissa, miten näette suomalaisten nuorten tulevaisuudenkuvan. Missä meidän tulisi olla hyviä, ja onko t
      Sinkut
      195
      1046
    7. Helenalle tuli lähtö 2-kerrasta

      Seiska-lehdessä on selväjärkinen selostus riitatilanteesta, joka on ollut päällä jo pidempään. Mikko on ollut oikeassa a
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      963
    8. Mikä hänen tekonsa tai mitkä sanansa saivat ihastumaan?

      Mikä oli ratkaisevaa kohdallasi?
      Ikävä
      106
      887
    9. Et kuule musta enää

      Jos et halua kuulla minusta enää. Olen saanut tarpeekseni tästä paskasta. Haluat että olen yhteydessä mutta sitten kuite
      Tunteet
      5
      870
    10. Mikä on se

      juttu mikä tekee kaivatustasi erityisen?
      Ikävä
      24
      846
    Aihe