Vaihtoehdot ovat tasan tarkkaan antaa periksi ja luovuttaa tai tehdä asioille jotakin. Olen muutaman vuoden kärsinyt masennuksesta, mutta vasta viime aikoina olen pystynyt myöntämään itselleni, että tarvitsen apua. Monesti olen miettinyt ja jopa suunnitellut elämäni päättämistä, mutta joko heikkouttani tai vahvuuttani en siihen pysty (enkä halua tehdä sitä vanhemmilleni). Tämä olo ei vaan voi enää jatkua. En vain saa aikaiseksi soittaa mihinkään tai puhua kenellekään. Minua vaivaa sama pelko kuin montaa muutakin ettei kukaan ymmärrä. Olen kerran joutunut pettymään, kun muutama vuosi sitten kävin juttelemassa koulupsykologin kanssa, joka ainoastaan syytti minua ongelmistani eikä näin ollen ainakaan helpottanut oloani. Sen lisäksi olen huono puhumaan ääneen tunteistani, kirjoittaminen on niin paljon helpompaa. Mikäli saan itseäni niskasta kiinni ja soitan terveyskeskukseen ja varaan ajan omalääkärille, sanonko syyksi vain masennuksen? Ottavatko he minua tosissaan? Monet täällä kirjoittavat myös fyysisistä oireista, jotka minun kohdalla ovat ainoastaan väsyneisyys (ehkä nukun liikaa)ja pahoinvointi. Jos ne edes johtuvat henkisestä huonovoinnista. Ovatko nämä syy hakeutua lääkäriin?
Avun hakeminen
nytvaanriittäätää
3328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aloin vastaileen jotain kun kuulostaa niin tutulta tuo sinun kertomasi, mullekkin avun hakeminen masennukseen oli todella vaikeaa ekan kerran ja senkin jälkeen pitkään puhuminen oli vaikeaa.
Itse ehdin olla vakavammin masentunut myös n. 2-3 vuotta ennen avun hakemista ( nykyään käsittänyt että olin masentunut jo paljon aiemmin mutta nuo pari viimeistä vuotta ennen avun hakua olivat pahimmat ).
Muistan että itsekkin mietin elämäni lopettamista monesti ja lopulta noin ehkä noin pari kk.tta mietin melkein joka päivä että pitäis hakea apua mutta en uskalla, hävettää, kukaan ei ymmärrä, ei siitä kuitenkaan ole mitään hyötyä ja sitten se minulle kaikista vaikein asia jonka takia meni niin kauan että uskalsin hakea apua; olen jotenkin elänyt koko elämäni siinä uskossa että kun on itsellä paha, masentunut mieli niin siitä ei vaan yksinkertaisesti voi puhua, se pitää pystyä oman pään sisällä selvittään.
Itse lopulta soitin mielenterveystoimistoon ja pääsin heti samana pv.nä käymään siellä, se oli kai sellaista kriisiapua aluksi jossa oli mukana kuuntelemassa psykologi ja hoitaja. Sain sitten ajan psykiatrille ja sen jälkeen olen saanut keskusteluapua sieltä jo muutaman vuoden, aluksi hyvin epäsäännöllisesti koska mulla meni tosi kauan että saatoin myöntää itelle että todella tarvin apua ja että ei tarvitse jaksaa yksin.
( siis vaikka olin jo saanut sen ekan kerran haettua apua niin meni edelleen vielä n. pari vuotta jopa että välillä kävin keskustelemassa ja sitten taas ajattelin että selviän yksin enkä voi puhua enempää )
Haluankin sanoa sulle että hae apua vaikka se tuntuis kuinka vaikealta, soita joko terveyskeskukseen tai mielenterveystoimistoon ( itse soitin heti miel.toimist. koska siellä pääsee heti puhumaan "alan" asiantuntijoille ).
Kyllä he ottavat tosissaan ja kuuntelevat, ainakin itse koin että minua kuunneltiin ja ymmärrettiin.
Voithan vaikka kirjoittaa kotona valmiiksi paperille asiat joista koet että on vaikea puhua ja vaikka jo ennen sitä ekaa soittoa, jos se helpottaa.
Itselläni oli myös pitkään tuota liikaa nukkumista, mulla se ainakin on asioiden ja pahan mielen pakenemista peiton alle ja uneen. Pahimpina aikoina saatoin nukkua parikin päivää putkeen, tuntui vain kun välillä heräsi että ei ole mitään syytä nousta ylös.
Nukun välillä vieläkin ylipaljon ja sairastan masennusta edelleen mutta tunnistan mielessäni nykyään kuitenkin jonkunlaista toivoa ja en näe tulevaisuutta enää niin mustana. Ja välillä on jopa ihan kivoja päiviä!
En edes uskalla ajatella missä tilanteessa olisin nyt jos en olisi uskaltautunut hakemaan apua..
Tsemppiä ja voimia sulle kovasti avun hakuun, se kannattaa ihan varmasti!
Eli siis mielenterveystoimistoon on mahdollista soittaa suoraan? Katselin eilen kotikaupunkini nettisivuja, jossa käskettiin aluksi ottamaan yhteyttä omalääkärille, josta sitten saa lähetteen eteenpäin.
Suoraansanottuna helpointa olisikin jos pääsisi suoraan juttelemaan asioista sillä eniten pelottaa se miten omalääkäri asiaan suhtautuu. Kaupungin sivuilla ei kuitenkaan löytynyt minkäänlaisia puhelinnumeroita mihinkään neuvontaan/ajanvaraukseen ja yksityinen on täysin pois suljettu vaihtoehto, koska opiskelijana minulla ei sellaiseen ole varaa.
Toisaalta kynnys soittamiseen ja avun pyytämiseen on korkea, mutta toisaalta tämän olon on pakko loppua. Enkä vain tiedä kuinka kauan jaksan, jos jonot ovatkin kovin pitkät ja kestää viikkoja tai jopa kuukausia päästä juttelemaan asioista. Täytyy kai silti vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja soittaa, eihän siinä oikein mitään menetäkään enää tässä tilanteessa.
Kiitos neuvoista ja tsemppiä ja voimia sinullekin.
Hei!
Menet omalääkärille ja sanot että masennuksesta olet kärsinyt jo pari vuotta . Viimeiset pari kuukautta on ollut itsetuhoajatuksia . Sanot että nukut jatkuvasti, itkettää ja olet epätoivoinen.Vaikka vähän liioitteletkin. Alat itkee jos lähetettä ei tuu.... Ja kyllä se tulee : ) Sinnikäs täytyy olla jos meinaat apua saada - valitettavasti.
Saat kyllä varautua siihen että joudut kertoo ongelmistasi 2-4 ihmiselle ennen kuin saat oman hoitajan tai terapeutin.
Myös Kela tukee yksityistä terapiaa. En tiedä mitä nykyään on omavastuuosuus. Mutta että saa kelan tukemaa terapiaa, pitää käydä jonkun psykologin juttusilla joka tekee psykologisia testejä ja antaa sitten lausunnon tai suosituksen terapiaan. Mulla aikoinaan tuon lausunnon saaminen kesti yli 2 kk ja psykologilla piti käydä 5 kertaa. Maksoi yli 2000 markkaa eli n. 330 euroa.