Onko BED?

basketballer

Mittani ovat 185cm/86kg. Harrastan todella paljon liikuntaa, koska pelaan koripalloa. Harjoitukset on monta kertaa viikossa, teen joka päivä sen lisäksi muutaman tunnin kuntosalireissun ja kotona illalla vatsalihaksia, 200-400, riippuu siitä kuinka väsynyt olen.
Olen aina syönyt paljon, minkä takia olin aika isokokoinen pienempänä kun en vielä harrastanut mitään, ja olen aina kuvitellut sen olevan suht normaalia. Nykyinen tyttöystäväni on kuitenkin muutamaan otteeseen ilmaissut olevansa huolissaan syömistäni määristä. En ole lihava ja energiankulutukseni on suht korkea liikuntani ansiosta. Silti suurimman osan vapaa-ajastani vietän syöden, erityinen himo minulla on suklaaseen. Suklaata menee SUURET määrät päivässä. Tavalliset päiväruoatkaan eivät ole erityisen terveellisiä, yleensä kebabbia/pizzaa/hampurilaisia, mitä vain tekee mieli. Mäkkärissä yleensä perustilaus on 20 euron juustohampurilaista, jotka otan mukaan kotiin ja syön illalla hyvällä ruokahalulla. Niiden lisäksi menee myös paljon suklaata sun muita herkkuja illan myötä.
Kysymys kuuluu, onko tämä normaalia vai voiko kyseessä olla BED?

2

427

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Inka...

      En ehkä ymmärrä näitä itsensä diagnosoivia mutta vastaanpa silti.
      Ei, ei millään muotoa voi olla BED koska syömishäiriöt on aina myös psyykkisiä sairauksia.
      BEDiin kuuluu myös paastokaudet, mitä sulle ei selvästikkään ole.
      Joten ei, olet täysin normaali.

    • ex-urheilija...

      heh, no, kuulostat tyypilliseltä amerikkalaiselta nuorelta :D et vaan ole pätkääkään lihava.
      mutta jos nyt ihan tosissaan...no siis ensinnäkin olet pitkä mies joten takuulla ruokahalusi ovat muutenkin suuret. lisäks todellakin energiankulutuksesi on niin suuri että se vaan lisää sitä rutkasti (energiantarve). ja koska nykypäivänä tarjolla on erilaisia herkkuja joita saa hyvin vaivattomasti (joidenkin miesihmisten ruoanlaittokiinnostus tiedetään) niin nälissään sitä kai ihminen sortuu osatamaan niitä rasvaisimpia ja herkullisimpia vaihtoehtoja. niinhän sitä sanotaan että nälissänsä ei saisi lähteä kauppaan kun tulee ostettua kaikkea epäterveellistä.
      varsinkaan jos olet yhtään mukavuudenhaluinen (siltä vaikutat vaikken sinua tunne mitenkään) ja tuon tyylinen kulinaristi joka arvostat juustohampurilaisten kaltaista ruokaa, rakastat sitä, niin yhdistelmä on silloin täysin"normaali." sinulla tuskin on BEDiä.

      tilanne on "normaali" siinä mielessä, että en ihmettele näin empaattisena ihmisenä syömiskäytöstäsi siis ollenkaan. ja myös sympaattisena tyyppinä aijon nyt sanoa, että suosittelen sinulle ravintoterapeuttia. urheilijakin kun olet, niin ei tee hyvää tuollainen rasvaisten ja ylisuolaisten ruokien ahminta, ei elimistöllesi, ei pian jaksamisellesikaan. vaarana on verenpainetauti ja ym. muut sydänongelmat ajan mittaan.., kannattaisi myös mittauttaa sun kolesteroliarvot. veikkaan että ne on enemmän kuin koholla. :(

      luulisi että sinä urheilijana haluaisit nauttia terveellisistä elämäntavoista. ravintoterapeutti varmasti olisi hyvä tuki sinulle aloittaessasi vähän terveempää ruokavaliota, johon kuuluu myös se salaatinlehti ja muut terveelliset kotiruuat. ravintoterapeutin avulla varmasti myös löytäisitte sulle sopivan päiväruokavalion, aamupalasta ihan sinne iltapalaan asti vaikkapa malliruokavalio, jota voisit noudattaa. sen avulla oppisit syömään järkevämmin. jaksaisit liikkua entistä ehommin, eikä sinun ehkä tekisikään enää mieli kamalia kasoja juustohampurilaisia...:)
      koska selvästi sinulla on hiukan hukassa se mitä on normaalisyöminen. ja mitä normaaliruokavalio on sinun kohdallasi. eikä kannattaisikaan verrata sitä kenenkään muun ruokavalioon, sillä pieleen se menee. sinulla on ihan yksilöllinen energiatarpeesi ja sen varmasti laskee sinulle ravintoterapeutti, jota todella todella lämpimästi suosittelen ennenkuin olet ihan rapakunnossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5700
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      212
      1765
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1722
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      93
      1188
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1145
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      876
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe