Mitä voin tehdä?

Mulla on ollut yli 2 viikkoa veristä vuotoa päivittäin (ei kuukautisten verran, tiputtelua enemmänkin), ja vahva olo, että positiivisesta testistä huolimatta en ole vakaasti raskaana. Mitään oireita ei ole tullut. Olen nyt n. 6:nnella viikolla.

Takana on melko tuore keskenmeno, joten siksikin luulin, että muut ottaisivat huoleni yhtä vakavasti, kuin minä. Edellisessä raskaudessa raskausoireet olivat selkeät, toisin kuin nyt.

Neuvolassa eivät ota mua tarkastukseen, saati sitten varhaisultraan, ja yksityiset ovat tällä seudulla törkeän kalliita. Tk:ssa yritin pyytää hcg:n mittausta toisen verikokeen yhteydessä, mutta eivät ottaneet. Ahdistaa ja huolettaa ihan kauheasti, eikä kukaan tunnu ottavan vakavasti tai voivan auttaa. Mitä teen seuraavaksi?

Hiivatulehdusta lisäksi epäilen. Kutinaa... Voisiko sen ajatella aiheuttavan 2 viikkoa kestäneen verisen vuodon?
8234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minun mielestäni mielenrauhasta kannattaa maksaa se 120-160 euroa, minkä yksityinen ottaa varhaisraskauden ultraäänestä. Hyvässä lykyssä sieltä löytyvät sydänäänet jo tuossa vaiheessa ja se tietää hyvää raskauden kestoa ajatellen. Ei kai hiiva sentään veristä vuotoa aiheuta:o

Äänestä
  • Niin, en sitten tiedä, aiheuttaisiko... Järkeilin, että jos siellä on limakalvot tosi rikki tulehduksen takia, niin ties vaikka aiheuttaisikin vuotoa (joka siis edelleen jatkuu, ja omissa silmissäni ei ainakaan ole loppumaan päin). Tiedä sitten... (; Ajattelin vielä huomenna soittaa neuvolaan, että enkö tosiaan pääse, kun apteekissa ja tk:ssakin sitä ihmettelivät, kun heiltä kyselin apua neuvolan sijaan... Ja jos en pääse, niin sitten kyllä maksan sen 150 € mielenrauhasta. Tein jo suunnitelmankin, että pystyn helposti skippaamaan kampaajan, johon olen jo puoli vuotta ollut menossa. Mieluummin tukka rempallaan kuin se sisäpuoli... Puhumattakaan siitä, että masussa on jotain rempallaan. Sitten täytyisi arvioida, että menenkö heti, vai jännitänkö tilanteeni kanssa vielä 7 viikkoon, niin kaikilta mahdollisilta väärinkäsityksiltä olisi vielä todennäköisempää välttyä...

    Miksi ihmeessä tämän täytyy olla näin raastavan hankalaa? (ensin keskenmeno, siitä toipuminen ja nyt tämä hankaluus... Tosin en missään nimessä väitä, etteikö monella olisi vielä paljon hankalampaakin..)

    Äänestä

  • sama huolestunut kirjoitti:

    Niin, en sitten tiedä, aiheuttaisiko... Järkeilin, että jos siellä on limakalvot tosi rikki tulehduksen takia, niin ties vaikka aiheuttaisikin vuotoa (joka siis edelleen jatkuu, ja omissa silmissäni ei ainakaan ole loppumaan päin). Tiedä sitten... (; Ajattelin vielä huomenna soittaa neuvolaan, että enkö tosiaan pääse, kun apteekissa ja tk:ssakin sitä ihmettelivät, kun heiltä kyselin apua neuvolan sijaan... Ja jos en pääse, niin sitten kyllä maksan sen 150 € mielenrauhasta. Tein jo suunnitelmankin, että pystyn helposti skippaamaan kampaajan, johon olen jo puoli vuotta ollut menossa. Mieluummin tukka rempallaan kuin se sisäpuoli... Puhumattakaan siitä, että masussa on jotain rempallaan. Sitten täytyisi arvioida, että menenkö heti, vai jännitänkö tilanteeni kanssa vielä 7 viikkoon, niin kaikilta mahdollisilta väärinkäsityksiltä olisi vielä todennäköisempää välttyä...

    Miksi ihmeessä tämän täytyy olla näin raastavan hankalaa? (ensin keskenmeno, siitä toipuminen ja nyt tämä hankaluus... Tosin en missään nimessä väitä, etteikö monella olisi vielä paljon hankalampaakin..)

    jos vaan millään maltat odottaa, niin tee se. olisihan se kauheeta maksaa noin suuri summa, jos sieltä ei vielä mitään näkyisikään.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    jos vaan millään maltat odottaa, niin tee se. olisihan se kauheeta maksaa noin suuri summa, jos sieltä ei vielä mitään näkyisikään.

    ydinkeskustassakin sai naistentautien ja synnytysten dosentilla varhaisultran hintaan 80e.. kannattais vaan mennä, oli ainakin mulla sen arvosta..

    Äänestä

  • rv 13+3 kirjoitti:

    ydinkeskustassakin sai naistentautien ja synnytysten dosentilla varhaisultran hintaan 80e.. kannattais vaan mennä, oli ainakin mulla sen arvosta..

    neuvolassa ultra vasta joskus rv 9 aikoihin (oli vähän samanlainen tilanne kuin sulla, vuoto vain oli ruskeaa). mutta sitä ennen en päässyt mihinkään. luulisi kyllä, että kun sulla jo yksi keskenmeno takana, että ottaisivat. ainakin meillä päin riittää syyksi varhaisempaan ultraan.

    Äänestä

  • rv 13+3 kirjoitti:

    ydinkeskustassakin sai naistentautien ja synnytysten dosentilla varhaisultran hintaan 80e.. kannattais vaan mennä, oli ainakin mulla sen arvosta..

    tosiaan olet jo viikolla 6!
    Minä menisin heti.

    Äänestä

  • rv 8+1 kirjoitti:

    tosiaan olet jo viikolla 6!
    Minä menisin heti.

    oih... sain kuin sainkin neuvola-ajan (lääkäri ja ultra), kun vielä kerran soitin. En ilmeisesti pelkästä vuodosta johtuen, vaan mahdollisen tulehduksen takia. No, pääasia, että sain. Pelottaa vain ihan kamalasti, että jotain on pielessä... Tänään alkoi omituinen polttava mahakipukin, ja ruoka ällöttää. Jollei olisi vuotoa, niin saattaisin pitää molempia vain raskausoireena, mutta tuo edelleen jatkuva vuoto ei jätä mun mieltäni rauhaan... No, onneksi viimein tiedän olevani parin päivän päästä viisaampi...

    Äänestä

  • yhä huolestunut kirjoitti:

    toivotaan että kaikki on ok.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

niin huolestunut kirjoitti:

Mulla on ollut yli 2 viikkoa veristä vuotoa päivittäin (ei kuukautisten verran, tiputtelua enemmänkin), ja vahva olo, että positiivisesta testistä huolimatta en ole vakaasti raskaana. Mitään oireita ei ole tullut. Olen nyt n. 6:nnella viikolla.

Takana on melko tuore keskenmeno, joten siksikin luulin, että muut ottaisivat huoleni yhtä vakavasti, kuin minä. Edellisessä raskaudessa raskausoireet olivat selkeät, toisin kuin nyt.

Neuvolassa eivät ota mua tarkastukseen, saati sitten varhaisultraan, ja yksityiset ovat tällä seudulla törkeän kalliita. Tk:ssa yritin pyytää hcg:n mittausta toisen verikokeen yhteydessä, mutta eivät ottaneet. Ahdistaa ja huolettaa ihan kauheasti, eikä kukaan tunnu ottavan vakavasti tai voivan auttaa. Mitä teen seuraavaksi?

Hiivatulehdusta lisäksi epäilen. Kutinaa... Voisiko sen ajatella aiheuttavan 2 viikkoa kestäneen verisen vuodon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu