Hei,
Terapiani jai kaksi kuukautta sitten kesken.
Kela ei enaa korvannut 3. hoitovuotta.
Kaupungille en paassyt hoitoon, koska en ole heidan mielestaan tarpeeksi huonossa kunnossa.
Millaisia tuntemuksia teissa on herattanyt hoidon ulkopuolelle tippuminen?
Itsellani on kaksi kuukautta ollut pelkkaa alamakea, ja nyt olen taas pohjalla. Opiskelujen tarjoama tutkinto ei tunnu tarjoavan mitaan tulevaisuutta, enka tieda olenko edes oikealla alalla, opintolainaa on kertynyt huomattavan paljon, enka tieda miten siita selviaa, vaikka valmistumisen jalkeen saisikin toita. Lainaa tuli otettua kun ennen ei tullut ajateltua tulevaisuutta lainkaan.
Tuntuu silta, etta elamani on taynna pelkkia umpikujia. Mistaan ei ole ulospaasya, en pysty hengittaa. Elama ei tunnu mielekkaalta, siina ei tunnu olevan oikeastaan mitaan jarkea. Olen harkinnut kaksi viikkoa itsemurhaa, ennen terapiaan paasya yritin, mutta epaonnistuin. Tulevaisuus pelottaa, elamani tuntuu olevan lopussa, tuntuu kuin elaisi kuolemassa. Joka yo kun menen nukkumaan (laakkeiden voimalla), toivon etten enaa heraa, ja kun heraan, luulen olevani yha unessa, unessa joka on painajaista.. uni tarjoaa armahduksen hetkeksi. Samoin alkoholi. Kannissa on ainoa hetki kun tuntuu edes vahan hyvalta, vaikka juomiseen ei olisi varaa.
En tieda voiko tasta tilanteesta syyttaa terapian loppumistakaan. Vai voiko? Ennen kaikki oli hyvin, oli toivoa ja unelmia tulevaisuudesta, nyt tuntuu etta on vain ongelmia.. eika mitaan saa purettua ulos, en muista milloin viimeeksi itkin. Varmaan 5-6 vuotta. Paiva paivalta tuntuu silta, etta todellisuus lipsuu vahitellen pois, ja jaljelle jaa vain mustaa.. paiva paivalta tuntuu enemman silta, etta lopullisesti paassa napsahtaa.
Joo, pahoittelen tata tilityksenomaista viestia, mutta hetken mielijohteesta paatin kirjoittaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
sairas ja tarvitset apua. Onko sinulla lääkitys? Alkoholi ei ole lääke. Se vie joskus vain syvemmälle pahaan oloon. Yritä vielä saada kontakti lääkäriin tai hoitajaan. Jos asut lähellä psykiatrista poliklinikkaa pyri edes sinne.
Tiedäthän, ettet ole yksin pahanolosi kanssa, meitä on muitakin. Joskus on pahoja päiviä ja joskus pahempia. Jokunen tunti silloin tällöin voi olla hyvä ja niistä kannattaa pitää kiinni.
Kaikkien elämässä on väistämättäkin hyviä ja huonoja aikoja. Nyt ehkä sinusta tuntuu, että onni ei olekaan puolellasi, mutta olisiko mitään mitä voisit tehdä asialle?
Mieti vähän tulevaisuutta ja mennyttä elämää. Mieti mitä haluat, mitenkä voisit päästä lähemmäksi tavoitettasi ja unelmiasi. Jos koulutus, johon nyt opiskelet ei miellytä, mieti olisiko jokin toinen ala sitten. Muista, että on elämässä tärkeämpiäkin asioita kuin työ. Käy tuttujen luona, ja miettikää yhdessä mitä voisitte tehdä, voisivatko he ehkä auttaa. Puhuminen helpottaa.
Sitten teet vain siltä kuin parhaalta tuntuu ja unohdat kaikki neuvot. Kyllä se elämä joskus muuttuu, mutta se ei tapahdu nopeasti, vaan siihen tarvitaan aikaa ja aikaa voi mennä puoli vuotta, vuosi tai useampikin. Itse olen käynyt aika pohjalla, mutta kun olen sallinut itseni itkeä ja puhunut asioista tuttujen kanssa, olo on helpottunut. Nyt voin sanoa, että elämä hymyilee minullekin ja olen onnellinen.
Hei!
Mieleeni tuli kans, että onko sulla lääkitystä. Viina vaan pahentaa masennusta, vaikka hetkellisesti rentouttaakin. Siitä ei siis ole missään tapauksessa hyötyä.
Psykiatrian päivystykseen tai mielenterveystoimistoon kannattaa ottaa yhteyttä. Sieltä saat apua, jos on itsetuhoajatuksiakin.
Maennuksesta voi toipua, muistathan sen. Kun et päästä itseäsi liian sairaaksi.
Koita miettiä hyviä asioita elämässäsi.Jos jaksat, lähde ulos kävelylle, se piristää.
toivoo yksi masentunut kans
Ekaksi tulee kyllä mieleen että lääkityksesi ei varmana ole kunnossa.
Ei siitä terapiasta yksinään läheskään aina ole hyötyä, rinnalle tarvitaan oikea lääkitys jonka turvin paraneminen jatkuu myös terapian päätyttyä. Jos masennus on ehtinyt vaikuttaa aivojen välittäjäaineiden toimintaan, ei siinä mikään terapointi enää auta vaikka kestäisi kymmenen vuotta.