ennenens os

osannut myöntää itselleni, että heilläkin on hyviä kykyjä. tarkotan sitä että olen hyväksynyt oman vaillinaisuuteni että minä en ole täydellinen, en huonompi enkä parempi vaan olen löytänyt tasapainon elämääni. ei minun tarvitsekaan osata ihankaikkea.jo jos minä ja vanhempi työkaveri on taitavampi niin eihän se ole ihmekään, minähän olen 10 vuotta nuorempi. jostain tuo ajatus kumpusi mieleeni, että minun tulee osata kaikki nyt ja heti. ei tietenkään sen tarvitse olla niin, hyvänen aika, miksi pitäisi ? pinnahan siinä katkeaa jos yrittää aina olla kaikkein paras ja revetä kaikkeen. meitähän on täällä paljon muitakin jotka osaavat samat asiat kuin minäkin. olen oppinut katsomaaan itseäni peiliin ja avaamaaan suuni. Osaan siis avata suuni ja tarvittaessa pyytää apua.olen niin onnellinen kun olen tämän oivaltanut. ulkonäkö on tosiaan sivuseikka ainaski työpaikalla. itse olen aivan ok:n näköinen. toiset käyttävät liikaa puhumiseen aikaa ja eivät saa niin paljoa aikaan.minä olen mielestäni tavallinen työntekijä, ehkä liiankin tavallinen, haluaisin keksiä jotain räväkämpää tyyliä itseeni.ehkäpä laitan ulkonäkööni jotain vaihtelua.
seuraavan kerran kun kateuden peikko iskee minuun täytyy ajatella että kukaan ei ole täydellinen ja aina löytyy jokaisesta jotain vajavaisuutta. sehän on aivan varma asia.pitkään olin kateellinen myös pikkusiskolleni joka sai nuorempana paljon huomiota isältänsä , tunsin itseni ulkopuoliseksi. se oli hirveää. mutta olen päässyt yli myös siitä ja suhtaudun nykyisin perheenjäseniimme kuin aikuisiin ihmisiin.minä en todellakaan halua elää menneessä.ennen tein niin , mutta kyllä tuosta on nyt mentävä eteenpäin ja aloitettava puhtaalta pöydältä.menneisyyteen kuuluu myös se että olen kadehtinut sukulaisiani heidän laajasta sosiaalisesta verkostostaan kunnes tajusin että kaikkihan on itsestä kiinni, että minäkin voin aivan samalla lailla pitää yhteyttä heihin.niin aion tehdä, hehän ovat aika tärkeitä kuitenkin, minulle ainaskin. tässäpä tällä kertaa !
0485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

vfrewqa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu