Yli viisi vuotta olen yrittänyt saada Kotkan kaupungilta itselleni kuuvia asiakirjoja, mutta vasta sitten asia lähti rullaamaan eteenpäin, kun perusuomalaiset Juho Eerolan johdolla tarttuivat Jari Taipaleen alulle laittamaan asiaan.
Oli ja on edelleen ihailtavaa seurata kuinka Eerola ja perussuomalaisten valtuustoryhmä pysyi rikosepäilyjen uhallakin asialinjalla puolustaessaan yksilönoikeuksia suurta sortokoneisteoa vastaan.
Nyt kun kaikki Kotkan kaupunginhallituksen persusuomalaisista tekemät keinotekoiset rikosilmoitukset ovat todettu aiheettomaksi, on Eerolan ryhmästä tullut sankareita, koska pitivät päänsä oikeaksi katsomassaan asiassa poliittisesta painostuksesta huolimatta.
Edellä mainitusta olisi tullut vääryydentekijöille riemuvoitto ilman Juho Eerolan oikeudentuntoa ja lujaa johtajuutta. Tässä mielessä perussuomalaisilla on Kaakkois-Suomessa hyvin pullat uunissa eduskuntavaaleja ajatellen. Tietotaitoa on ja periaatteet kunnossa.
Perussuomalaisissa on dynaamisuutta ja oikeaa aatetta ja siksi he ansaitsevat hyvän johtajan. Juho Eerola on osoittautunut kyvykkääksi johtajaksi ja hänellä on myös hyvät mahdollisuudet nousta kansanedustajaksi.
Asko Kervinen
Persut anaitsevat hyvän johtajan
Asko Kervinen
1
249
Vastaukset 1
- Juho Eerola
Onhan tämmöistä paljon mukavampi lukea, kuin alituista haukkumista. Kiitos!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400