Märklin veturit tomimaan kunnolla

Pappa ja poikanen

Kaivoimpa lapsenlapselle vanhan Märklinin pienoisrautatien ja homma muuten pelais, mutta veturit hiemen nihkeitä kulkemaan, Ovat olleen naftaliinissa 20 vuotta, mutta tomivat silti jotenkuten. Tiedustelen, olisko kellään ideaa verureiden kunnostuksesta tai paikasta johon voisi viedä ne huollettavaksi.

2

963

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puhistus

      Kokeile ensimmäiseksi avata kuori ja tipauttaa tippa öljyä rattasiin ja akselien päihin. Kaikenlainen pöly ja moska kannattaa myös puhdistaa pois. Sen pitäisi auttaa jos eivät liiku kunnolla. Jos ei auta, vika on muualla. Korjauttaminen on hankalaa koska korjaajia ei ole paljon ja saattaa olla aika kallista.

      • Märklin fani

        Ei kannata vaan lisätä öljyä, vaan yrittää ensin puhdistaa liukulaakerit esimerkiksi Isopropanolilla (jäänestoaine, ja useimmiten melko puhdasta sitä itseään, eli alkoholia).
        Vasta kun rattaat alkaa liikkua vapaasti voi lisätä tipan öljyä akseleille joka sitten kapillaari-ilmiön avulla imeytyy akselin ja liukulaakeri väliin.
        Itselläni on Märklin vetureita 50-luvun lopulta, ja ne toimii ok, mutta mm yksi digitaaliveuri 80-luvun lopulta ei lähtenyt edes liikkeelle. Eri aikakausilla on käytetty eri voiteluaineita, ja osa niistä sitkastuu melkoiseksi tervaksi, ja jos näin käy, pitää se vanha sitkas voiteluaine ensin poistaa, ennen kuin alkaa lisäämään öljyä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1550
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      101
      767
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe