Maailma liian pieni
käsiesi kaarelle
värit loppuvat kesken
on vaikeaa nähdä unia
suudelmasta luopuminen
hiljainen kirjasimen ääni
käsiesi kaarelle
värit loppuvat kesken
on vaikeaa nähdä unia
suudelmasta luopuminen
hiljainen kirjasimen ääni
Taivaan edessä
Miekko
7139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tämä on hieno runo!
tuli sellainen mieleen,että jokainen rivi
voisi olla myös otsikko omalle runolleen
hyvää sunnuntain jatkoa ja lisää
hyviä runoja :)
Kiitos. Tätä se aina tietää... ennen viikonloppua tuntui että sanomiset on sanottu, runous loppui kuin seinään... nyt runoa suoltuu taas enemmän kuin pitäisi.. hmm... tai kyllähän niitä ideoita aina mielessä pyörii, mutta ei yleensä niitä välkyimpiä.. nämä tuntuvat kumma kyllä julkaisukelpoisislta.. tai katsotaan, kaduttaako huomenna...
Tässä runossa kävi vähän niin, että ajattelin tämän olevan runonalku jollekin, jota hioisin sitten myöhemmin... mutta ajattelin sitten, että tuntuu valmiilta tällaisenaan.. parempi jos ei liialti sanoja. Siitä ehkä osaltaan tuo 'otsikkomaisuus', josta mainitsit.
Hyvää pyhäpäivän jatkoa sinulle myös. Ja eivät ne runot kirjoittamalla lopu :)
olet viimein luopunut suudelmista,
kun niin jossain kirjoitit aiemmin ?
Hieno runo jälleen Sinulta
' maailma liian pieni
käsiesi kaarelle
värit loppuvat kesken '
Vitsit, olisinpa minä keksinyt tuon.
Sinä sen keksit ja kirjoitit, lukija kiittää !
' hiljainen kirjasiemn ääni ' hitsinhitsit mikä päätös - magee.
Niin tosiaan taisin uhota jossain :) Suudelmista luopuminen.. suudelmasta.. tuo yksikkömuoto saa jotenkin romanttisemman kaiun, siitä yhdestä tietystä suudelmasta luopumisen haikeus ja vaikeus...
Sinänsä pitäisi kyllä sanastoa uudistaa.. vieläkin enemmän 'näköiseksi', kuten sanot.. en nyt koe niinkään olevani halipusihellivä mies.. tietysti runomaailma on omanlaisensa ulottuvuus.. mutta ehkä sitä on liikaakin sanonut tiettyjä asioita vain siksi että ne nyt kuuluvat rakkausrunouteen olennaisena osana.. tai ei ole osannut asioita muutenkaan ilmaista. Jos nyt suudelmasta kirjoittaa, se olkoon sen vuoksi että sitä todella tarkoittaa, eikä siksi että niin nyt vaan on tapana sanoa.
Maailma liian pieni.. ajatuksissani oli itse asiassa pienet kädet.. pienoinen käden kaari joka yrittää kuvata maailmaa.. käännettynä runossa ylösalaisin.
Värien kesken loppuminen... osana tätä teemaa.. sanojen, mahdollisuuksien loppuminen.. ei ole tapaa kuvata mitään.. ei voi sanoa enää mitään.
Kirjasimen ääni.. tuohon liittyi alun perin muutakin, selittävää.. mutta mielestäni se oli parempi lopussa noin, mielikuvia luovana, ei loppuun selitettynä.. Tämä on minunkin mielestäni jotenkin 'mystinen' lopetus runolle :)
Kiitos kommmentista:)
Maailman äärellä,
reunalla,
odotan.
Syöksy sisään,
yhteiseen vallattomuuteen.
Ikuiseen harmoniseen yhteyteen.
Sävyjen sekasortoon.
Tyyni huokaus.
Kosketuksen kaipaus.
Huulten väsisevä herkkyys.
Odotan.
Keskellä valtamerta.
huulten värisevä herkkyys.
Heh...on niin luonnollista olla oma itsensä, epätäydellisenä :)
Olla oma itsensä, luonnollista ja jotenkin rentouttavaa.. mukavaa vaihtelua, sanoisin.
Maaailmojeni ääri
jotakin vailla,
vallattomuutta
ennalta-arvaamattomuutta.
Sävyt ovat tässä
hetken mentyä ohi.
Odottavat huulet
aaltojen lomassa
valtameren syleily.