PERUNA

http://www.google.fi/search?q= green.potatoes solanine

Heti alkuun lähdeviitteeksi googlen löytämät tuhannet sivut, jotka osoittavat että kyse ei ole banaaninkuori-tyyppisestä urbaanilegendasta. Solaniinin viihdekäytöstä on kuitenkin harmillisen vähän (jos ollenkaan) tietoa netissä.

Eli kun perunoita (mukuloita) jättää auringonvaloon, tai huoneenlämmössä lamppujen alle, niihin alkaa muodostua lehtivihreää, mutta lisäksi entsyymitoiminnan tuloksena kitkeränmakuista solaniini-nimistä glykoalkaloidia (hiukan samansukuinen alkaloidi joita on myös daturassa ja muissa Solanaceae-suvun kasveissa, hulluruoho, villikaali, yms). Pienenähän itse kutakin on todennäköisesti varoiteltu syömästä vihreitä perunoita.

Solaniinin sanotaan myös aiheuttavan pahoinvointia, hallusinaatioita ja lentämisen tunnetta, joten se onkin ollut entisajan noitien käyttämä lentoyrtti ja unien voimistaja. Itse olen kiinnostunut lähinnä vihreiden perunoiden vaikutuksista unien elävöittäjänä, onko kenelläkään tästä omakohtaista kokemusta? Montako perunaa on sopiva annos, kauanko niitä kannattaa säilyttää valossa, mitkä lajikkeet sisältävät eniten solaniinia muodostavaa entsyymiä?
92761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Meneekö kaikki aikasi miettiessä miten voisit saada pääsi sekaisin?

Äänestä

Tuotatuota...

Minä en ainakaan hirveän helposti lähtisi natustelemaan vihertäviä pottuja, siinäkään tapauksessa että niillä olisi jotain tajuntaa laajentavia vaikutuksia. Nimittäin varjopuolena tuossa touhussa lienee ruokamyrkytyksen vaara, ja ainakin minusta hinta mahdollisesta extreme-kokemuksesta tulee liian isoksi, jos varjopuolena on mahdollinen piinallinen kokemus sairaalassa kiinni letkuissa. Ärhäkkä ripuli on kaikkea muuta kuin kivaa.

Enkä edes tykkää perunasta muutenkaan.
:o)

Naapurin äijä
myönteinen kannabis, eikun kannabis myönteinen
hörhöseköpäähihhulilowlifeunderestimatedpotheadweedlovagoddamnfreakwithoutanyrespectlawbreakerjailbirdinthadeathrowinyourwildestdreamsnevaknowwheregonnabumpintoincaseoranotherhigherthanthosenarrowmindedoneswhohaventexperiencedthetruth

Äänestä

Parhaiten saat vihreätperunat kolahtamaan curettamalla niitä huolella. Tämä siis tapahtuu pitämällä niitä ensin valossa, sitten pimeässä. Näin huumaavat ainesosat imeytyvät perunan aktiiviseen pintakerrokseen.

Äijän mainitsema paha ripuli on jokaisen vihreänperunansyöjän tuntema haittavaikutus. Tähänkin löytyy ratkaisu.

Parasta on nauttia vihreät perunat rektaalisti. Kannattaa käyttää jotakin öljyä (esimerkiksi oliiviöljyä) sillä silloin vihreänperunan huumaavat ainesosat liukenevat parhaiten. Useimmat nauttivat vihreetperunat kylmänä, mutta mikään ei estäne käyttämästä vastakeitettyjä perunoita. Kokeilemallahan se selviää. Kuka mistäkin tykkää. Sopiva annos riippuu perunan koosta. Joillekin yksi iso peruna voi johtaa tuskaisiin övereihin kun taas joillekin 20 pienen pientä perunaa ei tunnu vielä missään.

Äänestä
  • ..nauraen..tämä kertoo kaiken..

    "20 pienen pientä perunaa ei tunnu vielä missään."

    B-rappu kunniaan.. *täydellinen repsahdus, kikattelua, hihittelyä, korinaa*

    Äijä naapurista joka hiisaa

    Äänestä

  • Naapurin äijä kirjoitti:

    ..nauraen..tämä kertoo kaiken..

    "20 pienen pientä perunaa ei tunnu vielä missään."

    B-rappu kunniaan.. *täydellinen repsahdus, kikattelua, hihittelyä, korinaa*

    Äijä naapurista joka hiisaa

    Hauskaa, että viesti meni perille.

    Miellyttäviä hetkiä perunoiden kanssa kaikille tasapuolisesti, perunan väriin katsomatta...

    (Joo-o, nyt alkaa olemaan AIKA levotonta tekstiä...)

    Mutta ei juma, VASTAKEITETTYJÄ perunoita...

    Äänestä

  • löy-tyy kirjoitti:

    Jos tästä viestiketjusta jotain tulee päätellä, niin ilmeisestikin alkuperäisen kirjoittajan nimimerkki "Lentoperuna" kertoo kaiken, käyttötavasta riippumatta. "Lentoperunalla" lienee laaja yleissivistys aiheesta, vaikkei sitä halua myöntääkään. Kaikkea ne ihmiset kokeilee :-)

    Äänestä

  • Perunat voi myös ruutata valmiista perunajauhosta, kuten Mummon muusista, jolloin vaikutuksen pitäisi olla nopeampi ja voimakkaampi.

    Tarvikkeet:
    - Haluttu määrä perunamuusijauhoa
    - Nestettä (vettä tai maitoa)
    - Kattila
    - Siivilä
    - Ruutta

    Tee näin:
    - Sekoita perunamuusijauhot nesteeseen huolellisesti. Varo jättämästä kokkareita.
    - Lämmitä kattilassa desinfioinnin takia.
    - Valuta mönjä siivilän lävitse ruuttaan. Roskat ja kikkarat jäävät siivilään, eivätkä tuki ruuttaa tai joudu elimistöön.
    - Työnnä ruutta päättäväisesti mutta rauhallisesti hanuriin. Varmista, että ruutan pää on hanurissa vaikka pieraisemalla ruuttaan. Ruutassa pitäisi tuntua selvä takapotku.
    - Purista ruutan sisältö peräsuoleesi. Ensin kannattaa puristaa vain osa ruutan sisältöä, sillä nousut voivat olla rajut. Purista lisää tarpeen mukaan.

    Perunamuusin pitkäaikaista interanaalia käyttöä on syytä kuitenkin välttää.

    Äänestä

nykyajan vouhotuksia. Ettekkö te poijat oo oppinna senvertaa ruuanlaittotaitoa , että osaisitte pottukiljun panna käymään ?? !!

Pottukilju se paras lääke on, voipi kadotaa kokonaisia vuorokausia.

PS. Jokainen panna osaa, mutta saada se vaahtoamaan...Aah

Äänestä

Tykkään jauhoisesta perunasta...sopii keittoon, muusiin, siltänään keitettäväksi kun keitän höyryssä...höyrykattila on yes...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lentoperuna kirjoitti:

http://www.google.fi/search?q= green.potatoes solanine

Heti alkuun lähdeviitteeksi googlen löytämät tuhannet sivut, jotka osoittavat että kyse ei ole banaaninkuori-tyyppisestä urbaanilegendasta. Solaniinin viihdekäytöstä on kuitenkin harmillisen vähän (jos ollenkaan) tietoa netissä.

Eli kun perunoita (mukuloita) jättää auringonvaloon, tai huoneenlämmössä lamppujen alle, niihin alkaa muodostua lehtivihreää, mutta lisäksi entsyymitoiminnan tuloksena kitkeränmakuista solaniini-nimistä glykoalkaloidia (hiukan samansukuinen alkaloidi joita on myös daturassa ja muissa Solanaceae-suvun kasveissa, hulluruoho, villikaali, yms). Pienenähän itse kutakin on todennäköisesti varoiteltu syömästä vihreitä perunoita.

Solaniinin sanotaan myös aiheuttavan pahoinvointia, hallusinaatioita ja lentämisen tunnetta, joten se onkin ollut entisajan noitien käyttämä lentoyrtti ja unien voimistaja. Itse olen kiinnostunut lähinnä vihreiden perunoiden vaikutuksista unien elävöittäjänä, onko kenelläkään tästä omakohtaista kokemusta? Montako perunaa on sopiva annos, kauanko niitä kannattaa säilyttää valossa, mitkä lajikkeet sisältävät eniten solaniinia muodostavaa entsyymiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu