Hei!
Tuossa alempana on vuosia vanha palsta missä neuvotaan asioissa oinaan kanssa.
Kertoisin nyt omani jos joku asiantuntija osaisi neuvoa.
Meillä pääasiallisesti menee hyvin, mutta nyt on tullut kausi, jolloin olemme olleet liikaa kimpassa, eli viettäneet aikaa yhdessä. Ilmoitin oinaalle, päättäväinen vesimiesnainen, että hän saa nyt viettää muutaman päivän itsekseen omiaan touhuten ja minä teen omiani, jos alkaa tuntua että päiviä on liikaa, muutetaan vähän, mutta katsotaan nyt näin aluksi. Oliko näin hyvä ilmoittaa asiasta?
Kummatkin olemme sellaisia, että tahdomme myös omaa aikaa, emme sido, vaan kun toinen ilmoittaa lähtevänsä, itsekseen jäävä antaa hänen mennä eikä siinä sen kummempia kommentteja tarvita.
Ongelma on siinä, että tässä lähiaikoina olisin antanut hänelle omaa aikaa muutaman päivän, mutta oli sanomassa että tahtoo minut syliinsä. Ääh, olisi kai pitänyt kieltäytyä ja sanoa että teen nyt omiani. Eli lienee parasta, että annan hänelle enemmän omaa aikaa, vaikka soittaisi tai ilmoittaisi että tulen hänen luokseen. Toimisiko?
Ehkäpä tiivis yhdessä olo aiheutti meille ongelmia. Minä tosiaankin tarvitsen omaa aikaa ja olen siitä erikoinen, että liian kauan saman ihmisen kanssa vietetty aika "tukehduttaa" minut. Minulla oli kausi, jolloin olin henkisesti aika väsynyt ja surumielinen, olimme tällöin aika paljon päiviä yhdessä.
Toinen ongelma on siinä, kun tahdon että asioista sanotaan minulle heti eikä kuukausien päästä. Oinas tässä tokaisi minulle eräs päivä jotain piirteitä mitä oli minussa huomannut, sen suuntaisia että asiassa pitäisi tehdä muutos. Suora puheisena ihmisenä en pitänyt siitä, että hän sanoi vasta silloin, vaikka oli asian huomannut jo aikoja sitten, eikä voinut sanoa jo silloin, kun oli asian huomannut.
Hän ehkä pelkää minun loukkaantuvan ja pahoittavan mieleni. Olen sanonut hänelle, ettei välittäisi tästä, mutta ilmeisesti siitä huolimatta sama jatkuu eikä hän viitsi sanoa heti, kun joltain tuntuu, ja se raivostuttaa minua.
Eli, miten saisin oinaan puhumaan suoraan ja sanomaan asiat silloin kun joku alkaa olla ongelma ja vaivata mieltä? Tämä on ehkä nyt se suurin asia, mihin tahtoisin suhteessamme muutosta. Osaan kyllä selvitä tuosta ajankäytöstä, kun yllättäen alkaakin mennä niin, että vietän omaa aikaa ilman häntä :)
Uskoisin tämän toimivan, mutta kuinka suhteessamme asiat voisivat alkaa mennä siten, että oinas sanoo heti miltä tuntuu, eikä myöhemmin?
Lukaisin tuosta keskustelua, että oinaan pitää antaa olla saalistaja. Kuinkas tämä voisi toteutua suhteessamme?
Oinas on muuten todella ihana ja mahtava kumppani. Hän välittää ja on huolissaan jos en voi hyvin ja hänen on paha olla jos minä voin huonosti. Suhteemme takia haluaisin nämä asiat kuntoon, koska tahdon suhteestamme toimivan ja hyvin voivan. Joten olisi kiva kuulla, mitä voisin tehdä?
Neuvoa oinaan kanssa
Vesimies-N
1
688
Vastaukset
- oinainen
kannattaa varmaan puhua oinaan kanssa rauhassa asiasta, ja lähestyä aihetta hänen näkökulmastaan.
korosta varovasti, miten oinas hyötyy siitä, että teette välillä muutakin, mutta toisaalta sano myös, että sinä tarvitset enemmän tilaa. luulisi menevän perille, ja jos mietit sanasi tarkkaan etukäteen, ei siitä voi oinaskaan suuttua :)
käsitin, ettette kuitenkaan ole eroamassa, eli sekin kannattaa sanoa, oinasmiehet (varsinkaan) ei aina tajua :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1765027- 151670
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1221470Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91353Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491080Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760