Vihdoin ja viimein olen todennut että kaikki ei ole hyvin. Olen jatkuvasti ärsyyntynyt, asiat jotka ennen toivat mielihyvää eivät nykyään kiinnosta enkä löydä uusia kiinnostavia asioita niiden tilallekaan. Kyllästyn nopeasti, olen jatkuvasti väsynyt eikä puhtia riitä oikein mihinkään. Olen usein itkuinen ja alakuloinen, ja toisinaan mietin että haluaisin joutua onnettomuuteen. En halua kuolla, mutta jostian syystä ajatus silti käy mielessä, jotta saisin syyn vain olla. En ole oikein ikinä tullut itseni kanssa toimeen, joten itsetunto ja -luottamus on pyöreä 0. Olen huono tekemään päätöksiä ja ottamaan vastuuta, sillä tuntuu ettei minulla ole omaa mieltä ollenkaan - teen kuten muut tahtovat.
Minulla ei siis mene kovin hyvin. Enkä voi lakata pohtimasta syitä olotilaani.
Olen reilun parikymppinen ja ollut suhteessa 16-vuotiaasta saakka. On ensimmäinen ja tähän mennessä ainut suhteeni. Meillä on ollut 2 suurta kriisiä jotka ovat johtaneet miehen uskottomuuteen tai johtuneet tästä. Näiden kriisien osuutta pohdin todella paljon, sillä kyllä ne musersivat ja varsinkin ensimmäisestä kesti useita vuosia toipua. En ole vieläkään täysin siitä toipunut vaikka siitä on jo kohta 6 vuotta. Toinen oli helpompi käsitellä. Pohdin usein hakkaanko vain päätäni seinään, tuleeko tästä mitään, särkyykö sydän vielä kolmannenkin kerran. Kauan jaksoin olla positiivisin mielin ja uskoa että tämä on juuri sitä mitä haen, mutta viimeisen vuoden olen oikeasti vain hakannut päätä seinään. Miehelle en ole ajatuksistani puhunut, sillä en tiedä mistä ne tulevat. Johtuuko masentunut oloni parisuhteestani, vai kärsiikö parisuhteeni masentuneisuudestani. Rakastan miestä, mutta en halua olla suhteessa joka saa minut tuntemaan oloni masentuneeksi. Ja sitten taas en halua jättää rakasta jos saan hoidettua masennuksen ja sen jälkeen olo on taas mainio.
Viikko sitten aloin miettiä e-pillerien osuutta asiaan. Nehän voivat vaikuttaa mielialaan. Aloin syömään niitä vuoden seurustelun jälkeen ja muistan että noihin aikoihin aloin ärtyä joka asiasta. Laitoin sen iän piikkiin, mutta tuo ärtyneisyys on kuitenkin jatkunut koko ajan. Lopetin pillerit 1½ vuotta sitten, mutta olen edelleen ärtynyt. Olisivatko pillerit sekoittaneet hormonit ja ajatusmaailmani aivan tyystin, voiko se vaikuttaa vielä näin pitkälle? Söin niitä kuitenkin noin 5 vuotta...
Olen niin sekaisin näiden ajatusten kanssa etten saa tähän viestiin mitään tolkkua. Voisin kirjoittaa aiheesta esseen, mutta tila on rajallinen, joten suonette anteeksi tekstin sekavuuden. Yritän vain tiivistää mietteitäni. Pääpointti koko jutussa on kuitenkin se, että en tiedä olenko masentunut ja sen vuoksi elämä on niin hemmetin vaikeaa nykyään. Vai masentaako se minua ja se asia helpottuisi ihan vain omaa elämää korjaamalla (joka tässä tapauksessa kattaisi lapsuuden traumoja, sosiaalisia paineita ja epävakaan parisuhteen). Jotenkin tuntuu että masennus olisi niin helppo vastaus että olisi ihanaa jos kyse olisi vain siitä, joten pohdin että tuudittaudunko nyt sen turviin että ei elämässäni ole mitään vikaa, vain minussa itsessäni... Yritänkö turhaan korjata aivokoppaani vaikka vika onkin epätyydyttävässä elämässä, vai tekeekö tuliko elämästä epätyydyttävää sen jälkeen kun aivokoppa alkoi voida huonosti?
Minulla ei siis mene kovin hyvin. Enkä voi lakata pohtimasta syitä olotilaani.
Olen reilun parikymppinen ja ollut suhteessa 16-vuotiaasta saakka. On ensimmäinen ja tähän mennessä ainut suhteeni. Meillä on ollut 2 suurta kriisiä jotka ovat johtaneet miehen uskottomuuteen tai johtuneet tästä. Näiden kriisien osuutta pohdin todella paljon, sillä kyllä ne musersivat ja varsinkin ensimmäisestä kesti useita vuosia toipua. En ole vieläkään täysin siitä toipunut vaikka siitä on jo kohta 6 vuotta. Toinen oli helpompi käsitellä. Pohdin usein hakkaanko vain päätäni seinään, tuleeko tästä mitään, särkyykö sydän vielä kolmannenkin kerran. Kauan jaksoin olla positiivisin mielin ja uskoa että tämä on juuri sitä mitä haen, mutta viimeisen vuoden olen oikeasti vain hakannut päätä seinään. Miehelle en ole ajatuksistani puhunut, sillä en tiedä mistä ne tulevat. Johtuuko masentunut oloni parisuhteestani, vai kärsiikö parisuhteeni masentuneisuudestani. Rakastan miestä, mutta en halua olla suhteessa joka saa minut tuntemaan oloni masentuneeksi. Ja sitten taas en halua jättää rakasta jos saan hoidettua masennuksen ja sen jälkeen olo on taas mainio.
Viikko sitten aloin miettiä e-pillerien osuutta asiaan. Nehän voivat vaikuttaa mielialaan. Aloin syömään niitä vuoden seurustelun jälkeen ja muistan että noihin aikoihin aloin ärtyä joka asiasta. Laitoin sen iän piikkiin, mutta tuo ärtyneisyys on kuitenkin jatkunut koko ajan. Lopetin pillerit 1½ vuotta sitten, mutta olen edelleen ärtynyt. Olisivatko pillerit sekoittaneet hormonit ja ajatusmaailmani aivan tyystin, voiko se vaikuttaa vielä näin pitkälle? Söin niitä kuitenkin noin 5 vuotta...
Olen niin sekaisin näiden ajatusten kanssa etten saa tähän viestiin mitään tolkkua. Voisin kirjoittaa aiheesta esseen, mutta tila on rajallinen, joten suonette anteeksi tekstin sekavuuden. Yritän vain tiivistää mietteitäni. Pääpointti koko jutussa on kuitenkin se, että en tiedä olenko masentunut ja sen vuoksi elämä on niin hemmetin vaikeaa nykyään. Vai masentaako se minua ja se asia helpottuisi ihan vain omaa elämää korjaamalla (joka tässä tapauksessa kattaisi lapsuuden traumoja, sosiaalisia paineita ja epävakaan parisuhteen). Jotenkin tuntuu että masennus olisi niin helppo vastaus että olisi ihanaa jos kyse olisi vain siitä, joten pohdin että tuudittaudunko nyt sen turviin että ei elämässäni ole mitään vikaa, vain minussa itsessäni... Yritänkö turhaan korjata aivokoppaani vaikka vika onkin epätyydyttävässä elämässä, vai tekeekö tuliko elämästä epätyydyttävää sen jälkeen kun aivokoppa alkoi voida huonosti?
Vastaukset 1
Vanhimmat
ihan masennukselta kuulostaa. Itse olen kyllä vasta 16-vuotias, mutta olen käynyt läpi vaikeita asioita viimeisen parin vuoden aikana. Siitä seurauksena masennus, jota parasta aikaa selvittelen. Oireet tuntuvat erittäin tutuilta. En ole mikään lääkäri, mutta olen kuullut e-pillereiden vaikuttavan mieliaan. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että sinulla on ollut paljon kaikkea viime aikoina. Pillereiden lopettamisesta on kulunut niin paljon aikaa ettei niiden luulisi enää olevan syy mielialaan.
Kannattaa yrittää päästä juttelemaan jonkin ammattilaisen kanssa, silloin asiat selkenevät entisestään. Hän voi todennäköisesti tehdä jonkinlaisen masennustestin, vaikka se ei kerrokaan aivan kaikkea.. Toivottavasti saat apua oloosi :)