mikä on mielestänne paras asento synnyttää?mietin tässä jos tekisi toisen lapsen niin mikä olis paras ponnistusasento,viimeksi olin vaan kyljelleen kun ei siinä ehtinyt miettimään paljon ja paikat repes niin pahasti.jos olisi sellainen asento millä voisi välttää repeämiä ja epistomiaa???
asennot
avantasia
3293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihmisen rakenne on sellainen, että paras asento ponnistamiselle on mahdollisimman pysty, hieman eteenpäin kallistava asento. Sujuu yleensä paremmin kun on painovoima apuna, helpompi hallita kipua eikä tule niin helpolla repeämiä kun vauvan pää työntyy oikeaan suuntaan eikä välilihaa kohti kuten puoli-istuvassa.
Itse ponnistin polvillani niin, että mies oli edessäni halaamassa ja pitämässä minua pystyssä (oli hyvä kun ei tarvinnut keskittyä kannattelemaan itseään, kun oma tuki ja turva huolehti siitä).
Kannattaa kuitenkin muistaa, että epiduraali saattaa viedä jaloista tunnon ja silloin hyvään ponnistusasentoon voi olla vaikea päästä. Ei siis kannata automaattisesti ottaa niin tujua puudutusta, vaan kokeilla ensin lievempiä vaihtoehtoja ja tunnustella omaa oloaan. Itselläni toimi hyvin kun menin sikiöasentoon supistusten aikana (ihan samalla tavalla kuin menkkakivuissakin) ja otin ilokaasua.
Tsemppiä sinulle synnytykseen! Muista, että vaikka kätilöt ehkä haluavatkin sinut sängylle makaamaan (oman työnsä helpottamiseksi), niin se ei ole sinulle paras. Kerro oma-aloitteisesti, mitä haluat.
No se kyllä vaihtelee. Yksi tuttu sanoi revenneensä pahasti nimenomaan pystyasennosta synnyttäessään, koska lapsi tuli liian vauhdikkaasti ulos. Toinen oli saanut vaikean ponnistusvaiheen helpottumaan kun oli vaiston käskemänä kääntynyt kyljelleen kesken kaiken. Itse olen kokeillut kylkiasentoa, en tykännyt kun se jalan pitely oli ylimääräinen vaiva. Seisaaltaankin olen synnyttänyt, ja lapsi pulahti ulos helposti kuin mikä... Siitä tykkäsin, mutta jos on iso lapsi voi tosiaan tulla pahaa jälkeä sellaisessa vauhdissakin. Puoli-istuva oli kaikista hallituin, mutta se oli esikoisen synnytys joten ponnistus oli pitkä ja raskas, eikä ihan vertailukelpoinen.
No se kyllä vaihtelee. Mä oon sen verran tylsä, että lähetyssaaarnaaja on ihan hyvä. mutta joskus homma on mukava tehdä hiukan tuhmemmin eli mies tulee takaapäin. Se tuntuu jotenkin paremmalta vaginassa. Muuten mulla ei ole niin väliä, tärkeintä et kumpikin saa joko yhtä aikaa tai suulla stimuloiden.