Olen ehdottomasti kokenut elämäni parhaimmat hetket alkoholin vaikutuksen alaisena, tai sitten juuri amfetamiinia otettuani.
Huumeidenkäytön olen lopettanut, (avopuolison painostukesta) mutta alkoholista en halua luopua. En koskaan. Miten ns.normaalit ihmiset? Minkälaiset hetket ovat teidän elämässänne olleet parhaita?
Huumeidenkäytön olen lopettanut, (avopuolison painostukesta) mutta alkoholista en halua luopua. En koskaan. Miten ns.normaalit ihmiset? Minkälaiset hetket ovat teidän elämässänne olleet parhaita?
Vastaukset 10
Vanhimmat
No varmasti sellaiset jolloin en ole ollut humalassa. Varmaan mun parhaita hetkiä on kun valmistuin, sain lapseni, pääsin arvostettuun työpaikkaan, menin naimisiin, vietin ihanimman häämatkan ja kaiken ilman viinaa. Humalassa en edes kovin usein ole, ehkä maksimissaan kerran kaksi vuodessa. Siltikään, elämäni ilman alkoholia ei ole ollenkaan tylsää. Miksi tuhlata rahansa viinaan, tai huumeisiin? Varmaan mukavaa sullakin olla sitten vanhempana kamalan näköinen ja tuolla menolla täysi deeku. En voi kun sääliä sua ja sun kaltaisia. Mulla ei järki riitä yhtään tajuamaan miten joku voi käyttää huumeita, tai olla jatkuvasti humalassa. Vankilaan saisivat joutaa suoraan. Idiootit. Hankkikaa elämä.
Älä sääliäsi tuhlaa, koska en sitä kaipaa. Toistaiseksi (?) Suomessa on ihmisellä oikeus tuhlata osan rahoistaan viinaan. toiset tuhlaa sen jonnekkin muualle.
huumeidenkäyttö ei todellakaan ole viisasta, varsinkaan amfetamiinin.
Nuo kuvailemasi hetket ovat varmasti hienoja, ja juuri tuollaisia ajattelinkin niiden hetkien suurimmalla osalla ihmisistä olevankin.
Muuten, kukaan ei voi olla jatkuvasti humalassa. Kuolema tulee viimeistään vuoden putken jälkeen. Itselläni pisimmät putket ovat olleet neljä päivää.
Vielä: onko se elämää, kun menee naimisiin, hankkii lapsia, maksaa asuntolainaa ja vanhenee? Onko se ainoa hyväksyttävissä oleva elämä mielestäsi?
En ole missään vaiheessa sanonut, että se olisi ainoa mielestäni oikea vaihtoehto, mutta minulle se on ja oman mielipiteeni kerroinkin. Minulle tämä on ainakin ns. oikeaa elämää, jonka olen tietoisesti valinnut ja siihen pyrkinyt. Jos olisin alkoholisti ja narkkari, luulisin että pitäisinkin nykyistä elämääni tylsänä, itseäni kalkkiksena ja nynnynä täysin pelkkää kateuttani. Tosin, kyllä nytkin löytyy aina jotain valittamisen aihetta, kun en muista, että sinunlaisiasi on olemassa.
Ja tiedän ihmisiä, jotka ovat suurinpiirtein jatkuvassa humalatilassa tai hörhentelevät nuppi sekaisin. Vietin lapsuuteni ympäristössä, jossa känniläiset naapurit tunkivat nenän eteen joka kulman takaa kertoen tyhmiä ja irstaita juttujaan. Edelleen, reilut 20 vuotta myöhemmin siellä nämä samat ikäloput, itseään kymmeniä vuosia vanhemman näköiset ukot ja akat jaksavat heilua humalassa. Minäkin olisin varmasti ollut tervetullut tuohon joukkoon, tiesinpähän vain etten sellaista koskaan halua, vaikka se tavallaan olisi ehkä helpompaa ollutkin, kuin kasvattaa lapsia ja maksaa lainaa lähemmäs 30 vuotta. Sellaiseksiko sinäkin haluat tulla? Tuhlata elämäsi juomiseen ja sen mukanaan tuomiin "parhaisiin hetkiin"? Jos sinulla ei kolmenkymmenen vuoden päästä ole mitään muuta kuin huonokuntoinen vuokrakämppä, pullo, mahd. huonoimmassa tapauksessa hiv tai joitain muita sairauksia, niin ihmettelen edelleen jos se on sinusta tavoittelemisen arvoista ja sitä mielestäsi oikeaa elämää.
Pakostakin tunnen sääliä, jos ihmisellä ei ole mitään halua muuttaa elämänsä suuntaa.
Vielä: onko se elämää käyttää huumeita, joutua hyväksikäytetyksi, tehdä rikoksia, olla useampana päivänä humalassa eikä sen jälkeen muistaa yhtään mitään... Ainakaan jos tämän kaiken vielä tietoisesti valitsee.
Enkä tarkoittanut tätä sinulle mies 27v. mitenkään henkilökohtaisesti, vaan lähinnä kaikille alkoholisteille. Nämä asiat ovat vaan niitä, jotka edelleen aiheuttavat inhoa ja usein kai liitetään juoppoihin ja narkkareihin. Tsemppiä kuitenkin, itse sinä teet valintasi ja luultavammin ne ovat silloin sinulle oikeita.
Pakko nyt vähän Minnille kommentoida...
On toi sun juttu kyllä aikalailla sitä "ihanne unelmaa" jota eletään ympäristön paineesta ja täyttääkseen tietyt kriteerit...
-En nyt syytä sinua suorastaan tämmöiseksi.En itse kyllä ole toinenkaan vaihtoehto,eli mikään juoppo,mutta en käsitä miten esimerkiksi valmistuminen,arvostettuun työpaikkaan pääsy jne voivat olla hienoja hetkiä elämässä?Siis niissähän vaan verrataan itseään toisiin,siis suoritetaan,mikä on se hyvän olon tunne joka sinut täyttää päästyäsi nimenomaan arvostettuun työpaikkaan?Eikö normaali työpaikka riittäisi?Kaipaat siis arvostusta ulkoisten seikkojen muodossa?
Niin tekee kyllä moni muukin tässä maassa nykyään.Mutta en minä ELÄMÄKSI sitäkään sanoisi,jos en sitten jatkuvaa päihteiden alaisuudessakaan oloa.
En myöskään ymmärrä ihmisiä ketkä sanovat...Olisihan se varmasti helpompaa ollut...kuten toisessa kommentissasi sanot puhuessasi lapsien kasvatuksesta,lainasta ym...Mitä,ja kenelle yrität todistaa sillä,että et valitse helpompaa väylää,vaan selviät ns."ei pakollisista",itse valituista koettelumuksista,jotka ovat vaikeampi tie kuin se toinen?
Itse olen "pienen" elämän kannattaja.Inhoan kilpailuun ja kaksinaamaisuuteen perustuvaa yhteiskuntaa,jossa pitää jaksaa olla joku muu kuin on.Perseen nuolentaa joka puolella ja "halua" mennä sieltä mistä se aita ei ole ihan matalin,jotta kaikki varmaan näkevät....
En kyllä ymmärrä täyttä päihteistäkään elämää,jossa kenties tuhotaan terveys parissa vuodessa(alkuperäinen kirjoittajahan ei kyllä ilmeisesti näin eläkään,hän on vaan päihteissä kokenut parhaat hetkensä,kuten moni muukin kuka ei vaan tunnusta),mutta päihteiden käyttö on usein nauttimista,hauskan pitoa,"vauhtia",toisin kuin pitkäjänteinen puurtaminen,Statusten hankkiminen ym ja on siten paljon inhimmillisempää ja ihmiselle luonnollisempaa käytöstä kuin "naamarin" pitäminen viisi päivää viikossa seitsemästä neljään.
Mielestäni ihmiset vertaavat itseään yleiseen mielikuvaan liikaa,antavat sosiaalisen kontrollin rajoittaa/luoda vaatimuksia itselleen....ei se sekään ole mielestäni kunnon elämää...ja se kuka väittää "normaalia" arjen pyöritystä ja lainanlyhennysten kanssa kamppailua täydeksi ja hyväksi elämäksi,puhuu paskaa.Ihminen on jo menettänyt pelin,jos uskottelee itselleen elävänsä hienoa ja hyvää elämää ollessaan tiukasti ruodussa arkena,ja repäisee sitten joskus hassusti jollain pikkutuhmalla,yleisesti hyväksytyllä tavalla saadakseen vaihtelua.
Mielestäni ihminen voi kysyä itseltään,että "mitä muuttaisit elämässäsi,jos saisit nyt tietää kuolevasi puolen vuoden päästä?"
-mikäli vastauksessa ilmenee,että tekisi kovin erilaisia asioita kuin nyt,niin voi vetää johtopäätöksiä,että elämän langat eivät sittenkään taida olla tiukasti omissa käsissä,vaikka on se arvostettu duuni,"hienot"ystävät ja aina hieno akateeminen kiire jonka avulla tuntee itsensä niin,ah,tärkeäksi.
Mitäs vittua tänne sitten onnestas kirjoittelet..mikset pysy noissa "onnela" foorumeilla.
Täällä ongel
maiset purkaa sisintään!
Minulla ja avopuolisollani on omistusasunto, rivitalohuoneisto. Tai pankkihan sen omistaa. Haluan asunnosta eroon heti, kun se verotuksellisisita syistä on mahdollista, eli kahden vuoden omistuksen jälkeen.
En pidä ollenkaan huonona vaihtoehtona vuokrakämpässä asumista vanhoina päivinäni. Omistusasuminen on yliarvostettua, pankkien propagandaa.
Minä ymmärrän kyllä Minni inhosi alkoholin suurkuluttajiin hyvin. Tämä yhteiskunta antaa suositukset, että heitä pitää ja kuuluu inhota.
Mutta, usko pois, kaikki ihmiset jotka eivät ole valinneet lapsia, asuntolainaa 30 vuodeksi ja avioliittoa, eivät ole kateellisia sinulle siitä, että sinulla ne on. Saattaa olla aivan uusi ajatus, mutta maailma ei todellakaan ole niin mustavalkoinen.
SAMOIN ,olen myös viettänyt kaikki elämäni parhaat hetket enenmmän tai vähemmän juovuksissa.
Tietysti myös huonotkin tapaukset ovat tässä tilassa koettu, kuten lukemattomat krapulat ja masennukset sekä tehty väärät päätökset, joilla on ollut koko elämään vaikuttavat vaikutukset.
"Viinasteluun" on valitettavasti mennyt muutaman omakotitalon ja mersun hinta. Mutta ,kuten eräs konkurssin kokenut tuttava tokaisi, valitukseeni rahanmenosta. "Älä välitä, saithan ainakin ryypätä "
Eipä sikseen, kyllä silti on pärjäilty ja oltu fyysisesti terve!
kanssasi mies 27v,päihteissä elämän parhaat hetket.
Sitä en tosin missään tapauksessa uskalla sanoa isoon ääneen (mitä naapuritkin ajattelis....).
En ainakaan duunissani -olen päiväkodin pomo-enkä juuri missään muuallakaan.
Onneksi minulla ei minkäänlaista tarvetta rehennellä viinan ja aan ottamisella vaan pidän sen omana pikku salaisuutenani.
"oma suu on tikanpojan surma"
Jos elämä on ollut parhaimmillaan kännätessä, niin millaista se on selvänä? Kun meikäläisessä kulttuurissa aikuinen ihminen joutuu esim. työnsä tekemään selvin päin, niin onko se yhtä kärsimystä?
Liittyvätkö huonoimmat hetkenne krapulaan vai selvänä olemiseen?
Millä mittarilla hyvät ja huonot hetket mitataan? Aika kruunaa muistot ja krapula tunnetusti unohtuu nopeasti.
Tietysti "hölmöilyt" pysyvät muistilokeroissa ja niitä on taipumus joskus ehkä romantisoida...ehkä minän puolustusmekanismit toimii eduksemme.
Mielestäni elämäänsä pitäisi mitata kokonaisuutena,eikä ehkä"pienien" tapahtumien valossa. Eli mitenkä ja mihinkä olen nyt päätynyt tai ehkä päädyn?