Alkoholi on hieno harrastus.
Itse käytän termiä "alkoholi-ihminen", toiset on ulkoilmaihmisiä tai koiraihmisiä, minä olen alkoholi-ihminen. Viihdyn alkoholin seurassa.
Ei saa sekoittaa alkoholistiin, ero vähän sama kuin kodittomalla ja ulkoilmaihmisellä.
Itse käytän termiä "alkoholi-ihminen", toiset on ulkoilmaihmisiä tai koiraihmisiä, minä olen alkoholi-ihminen. Viihdyn alkoholin seurassa.
Ei saa sekoittaa alkoholistiin, ero vähän sama kuin kodittomalla ja ulkoilmaihmisellä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kuin narkkarien sepustukset huumeiden ihanuudesta.
Lanttu pitää saada sekaisin, ja sitten alkaa kova selittely ja perustelu omalle heikkoudelle.
joka ei ole kokenut tai nähnyt, mitä alkoholi voi tehdä. Luultavasti nuoren ihmisen.
viinamäenmies. Jotkut olivet juoppoja, jotkut kaappijuoppoja, pultsareita, dokuja, happoja, onhan noita nimityksiä.
Vielä tiedostamattomalla tasolla oleva alkoholismi saa ihmisen keksimään itselleen kaikenlaisia työnimikkeitä. "Alkoholi-ihminen" on yksi niistä, kekseliäs ja oikein sopiva - juopon itsensä mielestä siis. Voi olla, että hänen lähipiirinsä näkee asian eri tavalla, mutta ovat juopon mielestä tietenkin kaikki väärässä.
Olet oivaltatanut ensimmäisen kerran, että olet koukussa alkoholiin. Se määritellään rairaudeksi ja johtaa varmaan kuolemaan. Tautiin ei ole parannuskeinoa, lääkärit eivät sitä kylläkään heti ensi vaihessa kerro. Käskevat rajoittaa juomista tai lopettaa sen kokonaan. Asiakkaat eivät yleensä usko lääkäriään vaan jatkavat juomistaan. Lopulta lääkärit, fatta ja kytät ovat vittumasita sakkia jotka eivät ymmärrä alkoli-ihmistä lainkaan.
Alkoholi-ihminen on oikeassa ja kaikki muut väärässä. Näin se vaan on.
Aloittajahan korostaa, ettei ole alkoholisti vaan nauttii alkoholin tuomista iloista. Miksi emme uskoisi häntä?
Ei kaikki alkoholia juovat ole alkoholisteja, mikä näyttää joillekin täällä oleville aivan mahdotonta ymmärtää.
Alkoholi johtaa varmaan kuolemaan,voi vitjanpoo kyl sen alkoholia liikaakäyttävä tietää hyväneaika saatathan sä kuolla alkoholistii aikasemmin vaik joisit vettä,vaik söis mansikoita niin kyl seki johtaa varmaan kuolemaan koska kaikkihan täs joskus kuolee se on vaan millo halut kuolla ja kuinka tuskaisesti tupakoitsijat puolustaa tupakan polttoaan kahvin juojat juontiiaan kaljan killietteliät kans onhan sitä pahempiakin asioita niin joo no huumeet on kyl sellasia ehkäpä.Olen ollut alkoholisti varmaan teidän mittapuiden mukaan jos juon kaljaa vähän välii vaikka se on vaan pelkkää kusvettä silti on kolme ammattii yks laps ja tiukka vittune akka vähä pötsi kohollaan mut kaikkihan täs vanhettuu kohdusta kuoppaan on ihmisen tie se on ihan sama mite sitä elää unholaan jäät jossain vaihees kuitenkin paremmin tälläset boheemi henkilöt muistiin jää jotka ottaa vähä niinku juice leskiset,baddingit,irwinit jotka osaa muuta kuin fiksuilla eikä osaa kunnolla edes sitäkään. :)
Eli ihan sama miten elää.. Niinkö?? Kysyppä vaikka lapseltasi tai siltä akaltasi heidän mielipiteet jos yhtään kiinnostaa..
työnnä löylykauha perceeseesi