Auttakaa..

Eli.. Mä olen syönyt 3 lääkekuuria akneen. Ensimmäisen lääkekuurin nimeä en valitettavasti muista. Ssamaan aikaan käytin Dalacin-nimistä emulsiota ja Humektan-kousteusvoidetta. Heti sen kuurin loputtua sain Isotretinoin Ratiopharm- nimisen (En ole varma kirjoitetaanko se noin) lääkekuurin. Käytin edelleen Dalacinia. Ensimmäinen kuuri en tehonnut näkyvästi oikein mitenkään. Isotretinoin Ratiopharm- kuuri tehosi hyvin ja näkyivä tuloksia alkoi tulla lyhyessä ajassa. Sitten akne hävisi kokonaan, ja pysyi poissa puoli vuotta. Sitten tuli lievä akne. Sain taas kolmen kk:n Isotretinoin Ratiopharm- kuurin ja akne lähti taas. Nyt viime kuurista on kulunut n. kolme kuukautta, ja on tullut taas vähän näppyjä (ei aknea). Aknen myötä on tullut myös kasvojen paikottainen punoitus ja helposti punastuminen. Mikä neuvoksi? Miten saisin noita finnejä kuriin, että ei taas tulisi aknea? voiko sen estää jotenkin? vastailkaa, kiitti :)
2219726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

pistä kaikki voiteet ja purkit ja pillerit ja KAIKKI pois.joka aamu pese kylmällä vedellä naama hyvin,ja jos finnejä purista heti pois, ja pese kylmällä vedellä. pian tulos on niin hyvä että ett todeksi usko. tämä on tosi. kokeile, ja kerro sitten tälle palstalle viikottain miten on mennyt. muista siis ,purkit pois,puristele joka aamu, ja pese ja kuivaa hyvin. se on siinä.

Äänestä

Sanon taas, että täysin näpytöntä ihmistä ei ole olemassakaan, valitettavasti ei edes isoretinoidikuurin jälkeen :-(

Näppyjen kanssa taistelu on aikaa vievää puuhaa ja vaatii toden totta pitkää pinnaa ja kykyä kestää lääkehoidot edes miten kuten positiivisella mielellä.

Olet syönyt 2 kuuria isoretinoidia, se ohentaa kasvojen ihoa joten siitä syystä se punoitus. Ihoa ei saisi liikaa hoitaa sillä ihon kyky palautua heikkenee entisestään. Eli perusvoiteita apteekista (kuten humektan, ja pesuun aqualania, sillä lähtee meikkikin) ja kaikki kalliit monivitamiinisysteemit roskikseen. Niitä tarvii vasta 30 jälkeen sitten.

Voi olla myös että ihosi on herkkä - kyllä rasvainenkin voi olla- ja näppyilemällä iho ilmoittaa että esim. jokin kasvovoiteen tai meikin ainesosa ei sovi. Kokeile muuttaa näitä ja katsoa tilannetta uudestaan. Esimerkiksi lumenen uusi tender drops-päivävoide tehoaa itselläni oikein hyvin punoitukseen ja ärtyneisyyteen, omaan nääs juuri herkän ihon vielä tämän aknen lisäksi.

Yleensä isoretinoidilla (ratiopharm tai rochen roaccutan) hoidon jälkeen suositellaan ylläpitäviä hoitoja, esim skinoren/differin. ja aika näille jotain 5 v. Ja siltikin on vain hyväksyttävä se tosiasia että joskus tulee näppy tai kaksi.

Samoin hormonaalinen ehkäisy (e-pilsut) saattaa hävittää isoretinoidihoidon hyvät tulokset jo kuukaudessa taivaan tuuliin :-( Mikäli syöt ehkäisyä, saattaa osasyy löytyä siitä.

Akneen eivät valitettavasti mitkän pesut auta, liika ihon kuoriminenkin on pahasta kun iho on ohut. Näppyjä en suosittele puristelemaan, ettei ihonalaiskerrokseen pääse taas bakteereja. Käy mielummin vaikka kosmetologilla.

Huuhtelu viileällä vedellä aamupesun jälkeen auttaa myös vähän, kuten edellinen sanoi. Teho tosin perustuu siihen että jos on pessyt kuumalla vedellä, joka liuottaa ihon luonnollista rasvaa iholta, niin iho tuottaa taas lisää talia joka taas tukkii. Viileällä huuhtaisu supistaa ihohuokosia ja vähän eliminoi talintuotantoa. Mutta vain vähän. Mutta jatkuva kylmällä peseminen ei ole muutoin mikään onnen tae. Joskus hanaveteen lisättävät kemikaalitkin saattavat aiheuttaa iho-ongelmia. En toki tarkoita että lähdevedellä nyt pitäisi alkaa pesemään ;-)

Mutta kyllä se siitä, ja lekurille vaan jos tilanne alkaa pahentua. Joillekin ei edes isoretinoidi-hoito tuo apua finneihin :-(

Äänestä
  • Kuten sanoin ,PURISTELE NE FINNIT HETI POIS KUN NIITÄ TULEE, ÄLÄKÄ JÄTÄ NIITÄ NAAMAAN IHOA TULEHDUTTAMAAN , PESE, JA KUIVAA. IHOSI ON PIAN TODELLA HYVÄ . MUISTA EI MITÄÄN RASVOJA, VAAN NOUDATAT ANTAMIANI OHJEITA. KOKEILE NÄIN VAIKKA 2 KUUKAUTTA JA KERRO AINA VÄLILLÄ MITEN MENEE. TV NEUVO

    Äänestä

  • Kiitti muuten vastauksestasi, older. :)

    Äänestä

  • www.ebay.com myynnissä akne lääke Accutane/Isotretinoin. onko kukaan ostanut? uskaltaako noita pillereitä syödä?

    Äänestä

yleislääkäriltä vai pitääkö olla erikois eli ihotautilääkäri joka sen reseptin voi kirjoittaa?

Äänestä
  • Eli aina ihotautilääkärillä täytyy käydä, yleislääkärieillä ei ole oikeuksia määrätä näitä.

    Äänestä

  • Older kirjoitti:

    Eli aina ihotautilääkärillä täytyy käydä, yleislääkärieillä ei ole oikeuksia määrätä näitä.

    Mä olen kuullut paljon positiivista Diane Nova e-pillereistä. Niillä on akne häipynyt. Sitä määrätään nuorille tytöillekin akneen. Kyseleppä lääkäriltäsi Diane Novasta, jos kiinnostaa.

    Äänestä

  • Zippora kirjoitti:

    Mä olen kuullut paljon positiivista Diane Nova e-pillereistä. Niillä on akne häipynyt. Sitä määrätään nuorille tytöillekin akneen. Kyseleppä lääkäriltäsi Diane Novasta, jos kiinnostaa.

    Persoona on kuin vuoristorata ja ruoka maistuu. Paino noussut ryminällä. Lopetan nekin e-pilsut heti kun roakuuri loppuu enkä ikinä enää koske kyseisiin tabuihin. Akne jonkin verran nyt parempi mutta ei parantunut,sivuoireuta senkin edestä?
    Nytkin suunpielet ihan auki huulet korpulla vaikka Bepanthenea laitan joka välissä. Nenä kuiva ja verillä. Ikenet vuotaa verta yms.
    Vedetään nyt nämä muutama päivä loppuun ja sitten voi sitä ilon päivää kun ei tarvitse Diane novaa ja Roacuttania popsia.
    Sitä mieltä miehenikin on että saa akne olla. Palautuu vaimokin normaaliksi ja himot hyrrää,on iloinen oma itsensä. Kaikille nuo ei näköjään sovi. Yritys oli kova mutta kiitän ja kumarran,ei kiitos enää....

    Äänestä

  • kohta ex-käyttäjä kirjoitti:

    Myös mulla Diane nova pillerit auttoi aluksi, mutta myöhemmin ajatellen, kun olen jo kauan sitten lopettanut niiden syönnin, ne teki mun mielialat tosi vaihteleviksi, itkin ja raivosin turhista asioista.

    Äänestä

Sitten vielä semmonen juttu, että pilaako meikkivoide ihon? Jos sen pesee joka ilta pois? Kertokaa tietämättömälle.. :)

Äänestä
  • Jos käyttää meikkiä, pitää vain muistaa pestä illalla meikki pois hyvin, aqualan perusvoide pesee hyvin senkin... Ohjeena kosmetologit ja ihotauti-ihmiset sanovat että meikittömiä päiviä pitäisi viikossa olla vähintään se 1, niin iho saa hengittää ja levätä. ja kesällä ei tarvi niin pakkeloida kun rusketus hoitaa senkin :-)

    Meikkiaineet pitää myös olla laadukkaita, siis mielellään ihotautilääkäreiden valvonnassa edes mitenkuten tutkittuja. Tuotteet ei saa olla myöskään vanhoja. Ripsari esimerkiksi kestää hyvänä 3 kuukautta ja sen jälkeen se on täynnä bakteereja, meikkivoide rasvojensa takia noin suurinpiirein 2 maksimissaan 3 kk. Se on aika vähän eikös?

    Meikkivoidetta ei pitäisi koskaan levittää käsin, ettei kynsien alla ja käsissä muutenkin loisivat mikrobit pääse tuubiin ja niihin rasvoihin käsiksi. Eli tee vaikka niin että puristat tuubista meikkisienelle tarvitsemasi määrän (kolmiomallisessa sienessä sille lyhimmälle sivulle), levität sillä kasvoille ja:

    -tässä tulee se tärkein tieto-

    kun homma on valmis, leikaat saksilla siitä meikkisienestä sen osan pois jossa sitä meikkivoidetta vielä on jäljellä. Eli kun leikkaat pari- kolme milliä siitä sienestä pois joka kerta niin yksi sieni kestää viikon tai vähän yli.

    Bakteerit päätyy roskikseen eikä takaisin naamalle kun seuraavalla kerralla laitat meikkivoidetta. Samoin siveltimet pitäisi joko vaihtaa tai pestä 3 - 4 viikon välein ja pitää meikkipussit yms. säilytysjutut puhtaina.

    Sillä pärjää :-)

    Äänestä

  • Older kirjoitti:

    Jos käyttää meikkiä, pitää vain muistaa pestä illalla meikki pois hyvin, aqualan perusvoide pesee hyvin senkin... Ohjeena kosmetologit ja ihotauti-ihmiset sanovat että meikittömiä päiviä pitäisi viikossa olla vähintään se 1, niin iho saa hengittää ja levätä. ja kesällä ei tarvi niin pakkeloida kun rusketus hoitaa senkin :-)

    Meikkiaineet pitää myös olla laadukkaita, siis mielellään ihotautilääkäreiden valvonnassa edes mitenkuten tutkittuja. Tuotteet ei saa olla myöskään vanhoja. Ripsari esimerkiksi kestää hyvänä 3 kuukautta ja sen jälkeen se on täynnä bakteereja, meikkivoide rasvojensa takia noin suurinpiirein 2 maksimissaan 3 kk. Se on aika vähän eikös?

    Meikkivoidetta ei pitäisi koskaan levittää käsin, ettei kynsien alla ja käsissä muutenkin loisivat mikrobit pääse tuubiin ja niihin rasvoihin käsiksi. Eli tee vaikka niin että puristat tuubista meikkisienelle tarvitsemasi määrän (kolmiomallisessa sienessä sille lyhimmälle sivulle), levität sillä kasvoille ja:

    -tässä tulee se tärkein tieto-

    kun homma on valmis, leikaat saksilla siitä meikkisienestä sen osan pois jossa sitä meikkivoidetta vielä on jäljellä. Eli kun leikkaat pari- kolme milliä siitä sienestä pois joka kerta niin yksi sieni kestää viikon tai vähän yli.

    Bakteerit päätyy roskikseen eikä takaisin naamalle kun seuraavalla kerralla laitat meikkivoidetta. Samoin siveltimet pitäisi joko vaihtaa tai pestä 3 - 4 viikon välein ja pitää meikkipussit yms. säilytysjutut puhtaina.

    Sillä pärjää :-)

    ...niin ja sellainen meikkivoide on parempi, joka ei sisällä valmiiksi puuteria.

    Äänestä

-Pese ihoa 2 kertaa päivässä saippuan kanssa, koska sillä rasva lähtee (esim. LV). Mun iholääkäri sanoi saippuasta. Säännöllisyys antaa hyvän pohjan.

-Käytä vain vesipohjaisia kosteuvoiteita, jos käytät.

-Roaccutan on A-vitamiinipohjainen lääkekuuri, jolla pahakin akne lähtee, ja pitää sen poissa.

-Lenkkeile ja ole aktiivinen. Käytä aika, jonka olet nyt peilin edessä, lenkkeilyyn. Säännöllisyys antaa hyvän tuloksen.

- Nuku enemmän.

- Itselläni talvella auttaa solarium (en ota kantaa sen muihin haittoihin)

- Rusketusta saa myös porkkanoista, jotka ainakin mulla vähentävät aknea. Esim. 2-3 porkkanaa päivässä, ja viikossa olet ruskea.

Äänestä
  • Mä olen syönyt porkkanaa kohta 30 vuotta enkä vieläkään ole ruskea ;-) Porkkanan sisältämän beetakaroteeni on a-vitamiinin esiaste, joka auringossa muuttuu iholla väriksi. Eli se vaatii kyllä sen auringon, itsekseen ei kukaan porkkanaa syömällä rusketu.

    Roaccutan on isoretinoidi, joka lisää a-vitamiinin tuotantoa elimistössä, eli maksassa. Tällöin tulisi välttää kaikkea muuta a-vitamiinilisää ettei maksa ylikuormitu. Siitä voi tulla pahoja seuraamuksia. Myös oluessa on kovasti b- vitamiinia .. ;-) Roaccutan tehoaa toisille paremmin kuin toisille. Käytännössä osalle se ei kuitenkaan anna pysyviä tuloksia. Ja näppy silloin tällöin tulee kaikille. Mutta ei kahtakymmentä kerralla ;-)

    Saippuasta sen verran että kaikille vesipesu ei todellakaan sovi. Saippua liottaa talia iholta kyllä, mutta sitten pitää myös pesun jälkeen muistaa kosteuttaa ihoa, tai iho alkaa tuottaa lisää talia korvatakseen sen pois pestyn. Ja sitten sitä tulee liikaa ja naama kiiltää ja huokoset on tukossa. Itse en pese koskaan vedellä vaan käytän herkkäihoisena puhdistusmaitoa ja alkoholitonta kasvovettä ja vain kosteuttavaa voidetta. Ei siis rasvaa ollenkaan.

    Lenkkeily ei vaikuta akneen, mutta happihyppely vaikka kävellen virkistää kyllä varmasti mieltä ja kehoa. Samoin nukkuminen ei vaikuta akneen, tosin riittävä lepo auttaa elimistä pysymään kunnossa. Väsynyt iho reagoi helpommin.

    Toisille auttaa myös auringonvalo (solarium) mutta se voi myös toisilla pahentaa aknea. On olemassa aurinkoakne. Oikeastaan rusketuksella voidaan vain parantaa ihon väriä, punoitus ei niin kovasti näy vähän väriä saaneessa naamassa kuin talvenkalpeassa. Väriä saa myös sävyttävistä päivävoiteista tai itseruskettavasta voiteesta.

    Äänestä

  • Older kirjoitti:

    Mä olen syönyt porkkanaa kohta 30 vuotta enkä vieläkään ole ruskea ;-) Porkkanan sisältämän beetakaroteeni on a-vitamiinin esiaste, joka auringossa muuttuu iholla väriksi. Eli se vaatii kyllä sen auringon, itsekseen ei kukaan porkkanaa syömällä rusketu.

    Kyllä vaan aknen syyt ovat monesti syvemmällä kuin "ihossa", eli elintavoilla, nukkumattomuudella, yksipuolisuudella, passiivisuudella ja stressillä on vaikutusta.

    Lenkkeilyllä ja säännöllisillä fyysisillä ponnistuksilla saa muuta ajateltavaa aivoille ja keholle.

    Sä uskot näköjään vaan just "ihon hoitoa", mutta usein syyt on muualla, kuten ajatuksissa ja yksipuolisessa elämässä, joka pyörii aknen ympärillä.

    Stressi, tuskaisuus ja vaivaavat asiat aiheuttavat aknea, ja niistä voi päästä eroon tekemällä päivittäin juoksulenkin, käymällä kuntosalilla tai uimassa.

    Mä kyllä rusketun pelkästään porkkanoista, ... lucky me.

    Kumman absoluuttisesti sanot, että "lenkkeily ei vaikuta akneen", "nukkumattomuus ei vaikuta akneen".

    Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen!

    Itse olin lukioaikana koulun orja, ja luin vain sängynpohjalla koulukirjoja, ja paha akne vaivasi. En tehnyt juuri mitään muuta. Mutta kun uskaltaa lähteä ulos ja pitää itsensä liikkeellä, niin kummasti ajatusmaailma kirkastuu ja ihokin voi paremmin...

    Äänestä

  • Freshboy kirjoitti:

    "Lenkkeily ei vaikuta akneen, mutta happihyppely vaikka kävellen virkistää kyllä varmasti mieltä ja kehoa. Samoin nukkuminen ei vaikuta akneen, tosin riittävä lepo auttaa elimistä pysymään kunnossa. Väsynyt iho reagoi helpommin"

    Eli pelkkä lenkkeily ei tee onnelliseksi, ulkoilu muutoin ajaa aivan saman asian.

    Nukkuminen ei vaikuta akneen, tosin riittävä lepo on tärkeää tuolle psykofyysiselle kokonaisuudelle josta mainitsit.

    Älähän hätäänny teksteistä, ei ne ole arvostelua, halusin vain tuoda esiin että myös muita vaihtoehtoja on ja jotkin asiat vaikuttavat myös toisinkinpäin.

    Monilla hyvinkin urheilullisilla ihmisillä on myös akne. Joten haluan tuoda esiin että aknen hoidossa myös ulkoinen hoito ja yleinen hyvinvointi voivat kulkea käsi kädessä tai sitten ei. Jokainen on oma yksilönsä, se mikä tepsii sinuun ei välttämättä tepsi keneenkään muuhun. Esimerkiksi nyt tuo porkkanan syöminen...

    Stressi toki vaikuttaa ihon yleistä hyvinvointia haittaavasti, mutta tuskaisuus... noh, monella masennuspotilaalla ei ole finnejä. Ja osalla on. Samoin tupakointi vaikuttaa, tietokoneruudusta lähtevä säteily, kännykän kuoressa oleva "kakkakerros", likaiset tyynynliinat, hanaveden kemikaalit, alkoholi, pähkinät, suklaat, aurinko, ihonhoitotuotteiden kemikaalit, lemmikkieläimet...

    Jatkanko listaa vielä?

    Äänestä

  • Older kirjoitti:

    Mä olen syönyt porkkanaa kohta 30 vuotta enkä vieläkään ole ruskea ;-) Porkkanan sisältämän beetakaroteeni on a-vitamiinin esiaste, joka auringossa muuttuu iholla väriksi. Eli se vaatii kyllä sen auringon, itsekseen ei kukaan porkkanaa syömällä rusketu.

    Roaccutan on isoretinoidi, joka lisää a-vitamiinin tuotantoa elimistössä, eli maksassa. Tällöin tulisi välttää kaikkea muuta a-vitamiinilisää ettei maksa ylikuormitu. Siitä voi tulla pahoja seuraamuksia. Myös oluessa on kovasti b- vitamiinia .. ;-) Roaccutan tehoaa toisille paremmin kuin toisille. Käytännössä osalle se ei kuitenkaan anna pysyviä tuloksia. Ja näppy silloin tällöin tulee kaikille. Mutta ei kahtakymmentä kerralla ;-)

    Saippuasta sen verran että kaikille vesipesu ei todellakaan sovi. Saippua liottaa talia iholta kyllä, mutta sitten pitää myös pesun jälkeen muistaa kosteuttaa ihoa, tai iho alkaa tuottaa lisää talia korvatakseen sen pois pestyn. Ja sitten sitä tulee liikaa ja naama kiiltää ja huokoset on tukossa. Itse en pese koskaan vedellä vaan käytän herkkäihoisena puhdistusmaitoa ja alkoholitonta kasvovettä ja vain kosteuttavaa voidetta. Ei siis rasvaa ollenkaan.

    Lenkkeily ei vaikuta akneen, mutta happihyppely vaikka kävellen virkistää kyllä varmasti mieltä ja kehoa. Samoin nukkuminen ei vaikuta akneen, tosin riittävä lepo auttaa elimistä pysymään kunnossa. Väsynyt iho reagoi helpommin.

    Toisille auttaa myös auringonvalo (solarium) mutta se voi myös toisilla pahentaa aknea. On olemassa aurinkoakne. Oikeastaan rusketuksella voidaan vain parantaa ihon väriä, punoitus ei niin kovasti näy vähän väriä saaneessa naamassa kuin talvenkalpeassa. Väriä saa myös sävyttävistä päivävoiteista tai itseruskettavasta voiteesta.

    Isotretinoiinihan on a-vitamiinille sukua, mutta ei kuitenkaan johdannainen?

    Eli möllereitä ei pahemmin kannata popsia kuurin aikana...

    Ja oluthan (alkoholi) tuhoaa juuri b-vitamiinia elimistössä, juopoillehan annetaan usein b-vitamiinipiikki kovan putken jälkeen ettei aivot surkastu...
    b-vitamiinin puute kun tappaa aivosoluja aika rankasti.

    Äänestä

  • Older kirjoitti:

    "Lenkkeily ei vaikuta akneen, mutta happihyppely vaikka kävellen virkistää kyllä varmasti mieltä ja kehoa. Samoin nukkuminen ei vaikuta akneen, tosin riittävä lepo auttaa elimistä pysymään kunnossa. Väsynyt iho reagoi helpommin"

    Eli pelkkä lenkkeily ei tee onnelliseksi, ulkoilu muutoin ajaa aivan saman asian.

    Nukkuminen ei vaikuta akneen, tosin riittävä lepo on tärkeää tuolle psykofyysiselle kokonaisuudelle josta mainitsit.

    Älähän hätäänny teksteistä, ei ne ole arvostelua, halusin vain tuoda esiin että myös muita vaihtoehtoja on ja jotkin asiat vaikuttavat myös toisinkinpäin.

    Monilla hyvinkin urheilullisilla ihmisillä on myös akne. Joten haluan tuoda esiin että aknen hoidossa myös ulkoinen hoito ja yleinen hyvinvointi voivat kulkea käsi kädessä tai sitten ei. Jokainen on oma yksilönsä, se mikä tepsii sinuun ei välttämättä tepsi keneenkään muuhun. Esimerkiksi nyt tuo porkkanan syöminen...

    Stressi toki vaikuttaa ihon yleistä hyvinvointia haittaavasti, mutta tuskaisuus... noh, monella masennuspotilaalla ei ole finnejä. Ja osalla on. Samoin tupakointi vaikuttaa, tietokoneruudusta lähtevä säteily, kännykän kuoressa oleva "kakkakerros", likaiset tyynynliinat, hanaveden kemikaalit, alkoholi, pähkinät, suklaat, aurinko, ihonhoitotuotteiden kemikaalit, lemmikkieläimet...

    Jatkanko listaa vielä?

    Älä viisastele...

    Teksteistäsi huomaa ainakin sen, että SÄ et lenkkeile ja syöt varmaan suklaata.

    Tottakai jokin tepsii toiseen ja jokin toinen ei! Koskee varmaan lääkkeitä, ja kotikonsteja. Mutta silloinhan ei voisi suositella kellekään mitään!

    Jokainen voi kokeilla, mikä tepsii ja mikä ei.

    Olet näköjään itse "faktojen" orja ja hyväksynyt oman tilanteesi, mikä se sitten onkaan. Ja uskot sen mitä haluat uskoa, eli että "ei mun tarvi lenkkeillä", "ei sillä ole vaikutusta". Eli joku hyväksyy tilanteensa, ja elää mukavaa elämää, kun ei muuta kaipaa.

    Miksi väittelet just tuosta lenkkeilystä, ja tuputat "happihyppelyä"?! Siinä on suuri ero. Eli voi kokeilla säännöllistä fyysistä ponnistelua, niin lähtee aineenvaihduntakin liikkeelle, ja mieli kirkastuu ---> akne vähenee.

    Urheilijan akne voi johtua esim. syödyistä hormoneista.

    Vielä sanoisin aknea poteville, että omani väheni silloin, kun vaihdoin rasvattomaan maitoon. Eli ruokaan mahdollisimman vähän rasvaa, ei suklaata, ei sipsejä. Pidä säännöllisyys.

    Aknehan voi johtua geeneistä, kuten omani, eli talihuokosilla on luontainen taipumus olla liian tiukkoja, jolloin tali ei pääse ulos, vaan huokonen tulehtuu = akne.

    Kun leikon sipulia, huomaan, että huokoseni avautuvat varsinkin nenän pinnalla, ja talia voi helposti kynsäistä pois. Jälkeenpäin kuulin Ruotsin tv:stä, että "visste du att lök torkar ut akne". En sitten tiedä, onko sipulin käytölle mitään menetelmää aknen hoidossa, ei varmaan.

    Eli hiki pintaan ja rasvattomat ruoat. Elintavoista se alkaa!

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Isotretinoiinihan on a-vitamiinille sukua, mutta ei kuitenkaan johdannainen?

    Eli möllereitä ei pahemmin kannata popsia kuurin aikana...

    Ja oluthan (alkoholi) tuhoaa juuri b-vitamiinia elimistössä, juopoillehan annetaan usein b-vitamiinipiikki kovan putken jälkeen ettei aivot surkastu...
    b-vitamiinin puute kun tappaa aivosoluja aika rankasti.

    Mulla loppu näppylät ku jätin maidon tyystin pois ja vähensin juuston syöntiä... Aina ku innostun kaljottelemaan, niin johan parin päivän päästä on näppylöitä pukannu sinne sun tänne. Olut on pahasta jos on näppyläherkkä :)

    Äänestä

  • Older kirjoitti:

    "Lenkkeily ei vaikuta akneen, mutta happihyppely vaikka kävellen virkistää kyllä varmasti mieltä ja kehoa. Samoin nukkuminen ei vaikuta akneen, tosin riittävä lepo auttaa elimistä pysymään kunnossa. Väsynyt iho reagoi helpommin"

    Eli pelkkä lenkkeily ei tee onnelliseksi, ulkoilu muutoin ajaa aivan saman asian.

    Nukkuminen ei vaikuta akneen, tosin riittävä lepo on tärkeää tuolle psykofyysiselle kokonaisuudelle josta mainitsit.

    Älähän hätäänny teksteistä, ei ne ole arvostelua, halusin vain tuoda esiin että myös muita vaihtoehtoja on ja jotkin asiat vaikuttavat myös toisinkinpäin.

    Monilla hyvinkin urheilullisilla ihmisillä on myös akne. Joten haluan tuoda esiin että aknen hoidossa myös ulkoinen hoito ja yleinen hyvinvointi voivat kulkea käsi kädessä tai sitten ei. Jokainen on oma yksilönsä, se mikä tepsii sinuun ei välttämättä tepsi keneenkään muuhun. Esimerkiksi nyt tuo porkkanan syöminen...

    Stressi toki vaikuttaa ihon yleistä hyvinvointia haittaavasti, mutta tuskaisuus... noh, monella masennuspotilaalla ei ole finnejä. Ja osalla on. Samoin tupakointi vaikuttaa, tietokoneruudusta lähtevä säteily, kännykän kuoressa oleva "kakkakerros", likaiset tyynynliinat, hanaveden kemikaalit, alkoholi, pähkinät, suklaat, aurinko, ihonhoitotuotteiden kemikaalit, lemmikkieläimet...

    Jatkanko listaa vielä?

    miten lemmikkieläimet vaikuttaa AKNEEN KERTOKAA =DDDDD

    Äänestä

Tiedän että tämä ketju on vanha, mutta vastaan silti koska se Googlesta löytyy tietyllä haulla yhä...

Kaikki liikunta, ruokavalio sun muut puheet on täyttä paskaa, jos puhutaan ihan rehellisestä aknesta tautina (tulehduksena)...

Liikunta ja vähähiilihydraattinen ruokavalio voivat auttaa hormooneista johtuvaa aknea ja ehkä vähän lievittää tulehduksesta aiheutuvaa aknea.

Itse kaikki keinot käyttäneenä ja Roaccutan kuurin syöneenä voin sanoa että Roa-kuuri kyllä kannattaa syödä jos vaan sen saa. Ne v***umaiset sivuvaikutukset ovat pientä siihen verrattuna että paranee.

Jos aknesi on ns. tulehduksesta johtuva eli sitä ei aiheuta mikään hormooneista riippuva tekijä niin silloin se on mahdollista parantaa Roa-kuurilla tai parilla sellaisella. Tietenkään se Roa-kuuri eli ole mikään ihmeparannuskeino. Toisilla se auttaa hyvin ja toisilla vain vähän.

Jos harrastat liikuntaa punttisali/kuntosali tyylisenä niin voit vain pahentaa aknea, koska kunnon punttireeni vaan sekoittaa normaalia hormoonitasapainoa. Samaten liika pesu yms. on haitaksi.

Itselläni on monta vuotta kestänyt sitkeä keskivaikea akne joka lähti vasta Roa-kuurilla ja jätti arvet lähtiessään. :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta

niksu kirjoitti:

Eli.. Mä olen syönyt 3 lääkekuuria akneen. Ensimmäisen lääkekuurin nimeä en valitettavasti muista. Ssamaan aikaan käytin Dalacin-nimistä emulsiota ja Humektan-kousteusvoidetta. Heti sen kuurin loputtua sain Isotretinoin Ratiopharm- nimisen (En ole varma kirjoitetaanko se noin) lääkekuurin. Käytin edelleen Dalacinia. Ensimmäinen kuuri en tehonnut näkyvästi oikein mitenkään. Isotretinoin Ratiopharm- kuuri tehosi hyvin ja näkyivä tuloksia alkoi tulla lyhyessä ajassa. Sitten akne hävisi kokonaan, ja pysyi poissa puoli vuotta. Sitten tuli lievä akne. Sain taas kolmen kk:n Isotretinoin Ratiopharm- kuurin ja akne lähti taas. Nyt viime kuurista on kulunut n. kolme kuukautta, ja on tullut taas vähän näppyjä (ei aknea). Aknen myötä on tullut myös kasvojen paikottainen punoitus ja helposti punastuminen. Mikä neuvoksi? Miten saisin noita finnejä kuriin, että ei taas tulisi aknea? voiko sen estää jotenkin? vastailkaa, kiitti :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu