pennun käytös,apua kaivattais??

**-tyhmä-***

Eli mulla on 4kk chihu pentu jolle on nyt alkanut tulemaan ikävä tapa. Kun pennun jättää huomiotta (menee suihkuun,tekee ruokaa,tekee töitä,siivoo yms.) niin pentu menee heti istumaan petiinsä ja alkaa polkea etutassuilla petiä ja samalla "lutkuttaa" hampailla pedin reunaa. Itselle tuli ensimmäisenä mieleen että pentu olisi tylsistynyt, mutta kun leluja/luita on enemmän kun koira voi toivoa ja sen kanssa leikitään päivät mutta ei kukaan koiran kanssa leiki 24/7 kun on omiakin asioita hoidettavana. Toisaalta tuli mieleen olisiko pennulla emoa ikävä (ollut minulla luovutusiästä asti,eli luulis kyllä jo tottuvan ettei emoa nyt ole paikalla). Onko kellään kokemusta asiasta, mistä johtuu ja mitä sille voisi tehdä? aluksi se ei haitannut kun ei tehnyt sitä niin usein mutta nykyään se tapahtuu melkein heti kun sylistä nostat pois niin koira menee tuota tekemään : [

8

2013

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1vaan

      Ettei vain koira alkaisi pomottelemaan teitä?
      Turhat lelut pois, pentu tarvitse kuin pari lelua. Miksi luita koko ajan esillä? Antakaa luu vaikka vain joksikin aikaa päivässä, niin säilyy kiinnostus sitä kohtaan paremmin. Itse en pidä koiria sylissä oikeastaan silloin, kun vain kun on pakko, saa huomiota ihan lattialla ollessaan.
      Jos koira saa huomion takaisin itseensä tuolla tavalla, niin se tekee sitä ihan vain sen takia...

      En nyt tiedä miten teillä on, mutta valitettavan usein on pienten koirien kohdalla näin: meinataan ettei sille tarvitse asettaa kunnon rajoja, kun se on niin pieni. Chihu on pieni, mutta ei todellakaan helpoimmasta päästä. Se tarvitsee hyvän koulutuksen... Siitä voi tulla oikea kiusankappale ja kunnon pomo, jos ei sille pistetä rajoja ja näytetä paikkaa.

      • koirakuisk.

        Ihan allekirjoitan kanssa tämän viestin. :) Lisäsin vaan alempaan viestiin pointtina "epäitsenäisyyspointin" mikäli pentu liian varhain luovutettu uuteen kotiin. Mutta se vain yhtenä lisäpointtina hommaan, kaiken kaikkiaan tilanteen hoito kuitenkin samalla linjalla.

    • koirakuisk.

      Minkä ikäisenä chihu tuli teille?

      Chihun suositeltu luovutusikä on n. 12 viikkoa, alimmillaan 9 viikkoa. Aina parempi mitä lähempänä on 12 viikon ikää, fyysinen ja henkinen kehitys hyvissä raameissa. Oma meksikolainen tuli 12- viikkoisena ja sillä ei koskaan ollut mitään eroahdistuksia, mitään itkemisiä yöllä, oli potra poika tullessaan. Muut saman pentueen koiranhankkijat olivat hakeneet koiransa aiemmin pois kasvattajalta, ruinanneet pentua kotiin koska kyse oli joulunajasta ja halusivat koiran jouluksi kotiin...

      Mutta tuo pesän rakennus ja pesäpaikan kuopiminen ja siihen kätkeytyminen on tyypillistä chihulle, on esitetty jopa erinäisiä teorioita siitä, että tapa periytyisi chihujen historiasta jolloin koira olisi asunut mahdollisesti joissain luolissa ja siellä kaivanut pesäkoloaan itselleen. Ken tietää, mutta kiintoisaa.

      Ja tuo että lutkuttaa pesäpaikkansa kulmaa on tuota pentukäytöstä, tosin pitäisi nähdä millaista toimintaa on ja onko ihan hermostunutta pakkomielteen omaista käytöstä, jolloin voisi ajatella että mikäli pentu on tullut teille allle luovutusikäisenä, käytös juontaa siitä - ei ollut tarpeeksi itsenäinen vielä.

      Älä poista pennulta kaikkia leluja, voit laittaa pesäpaikkaansa vielä pehmonalleja tutimaan viereensä, luo turvallisuutta. Mutta totta on, että kaikkia leluja ja nameja ei kannata pitää esillä.

      Kannattaa suhtautua pentuun kuitenkin reippaasti, eikä tukea sen epäitsenäistä käytöstä liikaa, elikkä viedä pentua ulos ja muualle ja sosiaalistumaan ja ottaa omaan asenteeseen ja energioihin reippautta ja vankkaa vanhemmuuta/johtajuutta. Eikä huomioida pentua liikaa. ->

      Sinun ei tarvitse leikkiä koko ajan pennun kanssa ja antaa sille jatkuvasti huomiota, tämä on klassinen erhe jonka tunnollinen koiranomistaja tekee etenkin ensimmäisen koiransa kanssa. Laumanjohtaja luo turvaa ja järjestystä sillä, että on rauhallisestikin ja tekee omia juttujaan eikä anna pennun "pomottaa" leikkiin yhtenään, vaikka se tulisi hakemaan huomiota. Kyllähän pikkulapsikin koettaa kaikenlaista ja maksattaisi vanhemmilla kaupan kaikki karkit ja söisi niitä kotona päivät pääksytysten ja mässingin välissä hyppyytttäisi vanhempiaan yömyöhään trampoliinilla kanssaan.

      Hyvä kirja huomioimisen psykologian kannalta on kirjastosta saatava Jan Fennelin Kuuntele koiraasi-teos, kantsii hakea ja lueskella. Ihan päivässä voi hakea pääpointit teoksesta, ei liian suuritöistä, hyvä kirja.

      • edell.

        Ja tuohon huolenaiheeseesi, että pentu menee usein pedillensä, niin ihan normikäytöstä, etenkin jos olet leikkinyt sen kanssa paljon. Pennut ja koirat muutenkin nukkuvat paljon, usein menevät lepopaikallensa lepäilemään, kyttäilemään sieltä puuhiasi mikäli näkevät sieltä sinut tai vaan ottamaan torkkuja. Pennut usein voivat myös väsyä nopsaan vähän kuin pikkulapset - yhtenä hetkenä ollaan tuulispäänä ja toisena torkahdetaan suoraan siihen paikkaan.

        Jos pentu seurailee sinua talossa/kämpässä mennessäsi eri huoneisiin jne, sekin normikäytöstä pennulta ja aikuiseltakin mikäli aikuinen koira persoonaltaan omistajaan kovin kiintyvä ja epäitsenäinenkin. Chihu on (yleistys) omistajaan vahvasti kiintyvä mutta osaa olla itsenäinenkin.
        Hauskoja tapauksia, odotas kun yhytät meksikaanolta sen salaisesti viljelemän palvovan katseen, yhtäkkiä kesken mitättömän arkipuuhan vaikkapa näprätessäsi teippirullaa turhaan auki tai vaihtaessasi telkan kanavaa kaukosäätimestä.. vilkaiset taaksesi tai viereesi ja koira katsoo sinua kuin ruudinkeksijää, avoimesti palvoen. Eipä mennäkään nyt sitten ns. mulkoilukatseeseen tai tillin tallin-katseeseen tai .... no näitähän riittää kun on ilmeikkäästä vekkulikoirasta kyse!

      • ***-tyhmä-***
        edell. kirjoitti:

        Nonii selvitetäänpäs hieman:

        - koira tuli meille normaalissa luovutusiässä, oli n.9vko mutta empä ole kenenkään chihun kuullut olevan kovin paljoa vanhempi tullessaan :)
        - jokainen kasvattaa koiran tavallaan, meidän koira tietää kyllä kuka on pomo mutta sille halutaan antaa paljon hellyyttä ja sen kanssa halutaan leikkiä ja olla paljon, sen takiahan se meille hankittiin. Koiralla on puruluita jotta se saa kalvaa niitä kun ikeniä kutittaa enkä aio ottaa siltä leluja pois, kuka nyt lapseltakaan alkaa leluja viemään? en usko ongelman olevan leluissa ja luissa.
        - ja ei,koira ei hae tällä huomiota, se ei edes halua syliin jos meinaa sen ottaa kesken tämän polkemisen, se on hieman kuin käpertyisi omiin ajatuksiinsa ja sillai
        - Kieltämättä siihen syyllityn että vaikka olisi jotain hommaa niin haluankin mielummin olla koiran kanssa ja näin se onkin melkein koko päivän kanssani tekemässä kaikkea. Lukuunottamatta työpäiviä jolloin se joutuu olemaan yksin.
        - Ja ei siinä olekkaan mitään vikaa että pentu petiin menee mutta se mitä se siellä tekee on eriasia :)

      • koirakuisk.
        ***-tyhmä-*** kirjoitti:

        Tuo polkeminen on chihuille tyypillistä, polkevat ja kuin kuopivat petiään ja tekevät tätä usein hurmiossa. Chihut menevät asioihin mukaan niin sydämestään, kiihkeitä meksikaanoja. Jos keskeyttää pesäpaikkappuuhat, saattavat rimpuloida. Ennen levolle käyntiä yleensä suorittavat tuon polkemisen eli pesäpaikan hyväksi valmistelun. Saattavat myös olla "epätyytyväisiä" poljennan tulokseen ja pyörähtää ympäri sijoillaan ja aloittaa hivenen uuteen kohtaan saman pesäpaikan poljennan, pää usein aivan hullun keskittyneenä maassa melkein kiinni. :D
        Joskus olen kiusallani mennyt viereen ja tehnyt samaa, pennumpana ukko siitä oikein intoutui ja kilpaa pöyhittiin peiton alusia kuntoon, välillä närkästyneenä ukkeli katsoi minuun "Luuletko olevasi asiantuntijaa parempi hä?"-katsella.

        Chihuista on tullut nykyään niin muoti-ilmiö että noi luovutusiät alkavat mennä alemmaksi, aikoinaan kymmenisen vuotta sitten hommatessani koiraani yhdeltä Suomen pitkän linjan kasvattajalta, asia oli toinen. Nykyään on jalostuksen suunta myös huono, pitäisi pyrkiä takaisin meksikolaisten juurille ja nehän ovat olleet vahvemmat kuin nykychihuilla.

        Kuulostaa siltä, että teillä on siellä kaikki ok periaatteessa. Älä sitten häkelly kun murros/mörköikä tulee ja chihusta voi kuoriutua viimeistään siinä vaiheessa oikea gremlini ja helvetin esikartanoista karannut örkki. Silloin ei pidä pelästyä tai antaa periksi ja kantsii silloin muistaa, että chihut ovat show-tyyppisiä pörhistelijöitä, että vaikka antaisvat näytöksiä Manaajan kohtauksista, eivät ole vielä seonneita. Silloin muistaa yhä olla pomo ja ottaa räyhähengen esimerkiksi rauhoittavaan otteeseen, sitten ollaan taas coolisti. Kunnes!

      • ***-tyhmä-***
        koirakuisk. kirjoitti:

        Kiitos koirakuisk. tästä viimesimmästä viestistä oli apua. Tiedänpähän että koiralla ei ole mikään hätänä ja että se ei ole mikään pakko-oireinen. Ja etten turhaan mene häiritsemään joka kerta : ) Onneksi on teitä kokeneempia joista on apua : )

      • koirakuisk.
        ***-tyhmä-*** kirjoitti:

        Kiitos koirakuisk. tästä viimesimmästä viestistä oli apua. Tiedänpähän että koiralla ei ole mikään hätänä ja että se ei ole mikään pakko-oireinen. Ja etten turhaan mene häiritsemään joka kerta : ) Onneksi on teitä kokeneempia joista on apua : )

        Joo, ei kannata mennä häiritsemään pesäpaikkarituaaliaan. :)

        Mutta ei täälläkään kaikki ole selvää kuin pläkki, eläinten ja ylipäänsä elollisen elämän/olioiden kanssa näin ei koskaan päässe käymään. Tässä viimeisin ihmetys tuli tämän pappaikään ehtineen meksikon ukon kohdalta siinä, että sai elämänsä "kiihkopäivät" lähistöllä olleen nartun juoksuista ja ulvoi kuin susi hississä, sitten sisällä, sitten kulkuvälineessä... Nyt on taas rauhoittunut pappara.

        Ja muistan hyvin senkin ajan, kun ukko oli pentu ja itselle tuli uutena juttuja vastaan ja senkin, kun kasvattajan eivätkä koirakirjojen neuvot päteneet jukuripää-kauhukakaraan. Kuitenkin koiraa tarvii kasvattaa myös sen persoonan mukaan, eri jutut voivat sopia eri koirille. Käytäntö sitten näyttää hommia myös.

        Hyviä jatkoja sinne ja terveisiä täältä meksikon hetelmältä myös :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4541
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2420
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1981
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1779
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      79
      1543
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1505
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      11
      1061
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      93
      900
    9. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      39
      827
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      118
      818
    Aihe