Ortodoksisen (kreik. ortho´s ’oikea’ doksa ’mielipide’) kirkon joulupaasto on menossa. Myös ”ainoiden oikeiden uskovaisten” olisi syytä paastota. Miksi?
Evankeliumiteksti Matt. 17: 14-23 kertoo, kuinka Jeesus paransi sairaan pojan, jota hänen opetuslapsensa eivät kyenneet auttamaan. Miksi opetuslapset eivät voineet tehdä mitään lapsen hyväksi? Ensinnäkin uskon vähäisyyden vuoksi ja toiseksi sen vuoksi, että ”tämä laji ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla”.
Paastota pitää sen vuoksi, että itse Herramme näytti siinä esimerkkiä. Paastota pitää sen vuoksi, että synti on lannistettava myös fyysisellä elintavan muutoksella. Paastota pitää siksi, että se auttaa meitä aloittamaan katumuksen tien kulkemisen ja hengellisen elämän. Paastota pitää myös siksi, että me siten puhdistamme irti sen, mikä meissä on kuolemaa, pystyäksemme jälleen elämään niin avarasti, syvästi ja intensiivisesti kuin mihin olemme kutsutut.
Siksi paasto ei ole vain ruokapaastoa, vaan siihen kuuluu myös rukous ja askeettinen kilvoitus, sillä Jumalan valtakuntahan pitää kilvoitellen valloittaa. Kristillinen opetus on aina ollut se, että ensin ihmisen pitää etsiä Jumalan valtakuntaa ja hänen kirkkauttaan ja sitten hänelle annetaan armo. Jumalan valtakunnan armo ei vain sattumanvaraisesti ja ilman muuta tipahda laiskana ja joutilaana odottavan päälle, vaan sitä pitää haluta, sitä pitää etsiä.
Jokaisessa ihmisessä on myös pahuutta, joka tekee hänen sielunsa rumaksi. Kirkkoisä sanoo, että Jumala ei paljasta meille kuitenkaan sielumme rumuutta, ennen kuin näkee meissä riittävästi uskoa ja toivoa, jotta emme kerta kaikkiaan musertuisi oman syntitaakkamme alle. Kun sitten Jumala avaa ihmisen silmät näkemään oman tilansa, ei siis toisten ihmisten syntisyyttä, niin silloin hän antaa ihmiselle armonsa ja se panee ihmisen toimimaan, tekemään parannusta. Siinä ovat erinomaisina apukeinoina paasto ja rukous.
Paasto ja rukous eivät ole päämäärä, vaan välineitä parannuksen tekemiseen. Näitä välineitä on muitakin: Jumalan sana ja pyhät sakramentit sekä yhteinen palveluksemme, liturgia. Päämäärä on pelastus, joka annetaan armosta, mutta jota ei tule ilman kovaa taistelua itseään ja omaa syntiään vastaan.
Ihminen, joka taistelee omaa pahuuttaan vastaan, ei joudu enää latelemaan muille kadotustuomiota. Omissa synneissä riittää kylliksi katumista.
Evankeliumiteksti Matt. 17: 14-23 kertoo, kuinka Jeesus paransi sairaan pojan, jota hänen opetuslapsensa eivät kyenneet auttamaan. Miksi opetuslapset eivät voineet tehdä mitään lapsen hyväksi? Ensinnäkin uskon vähäisyyden vuoksi ja toiseksi sen vuoksi, että ”tämä laji ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla”.
Paastota pitää sen vuoksi, että itse Herramme näytti siinä esimerkkiä. Paastota pitää sen vuoksi, että synti on lannistettava myös fyysisellä elintavan muutoksella. Paastota pitää siksi, että se auttaa meitä aloittamaan katumuksen tien kulkemisen ja hengellisen elämän. Paastota pitää myös siksi, että me siten puhdistamme irti sen, mikä meissä on kuolemaa, pystyäksemme jälleen elämään niin avarasti, syvästi ja intensiivisesti kuin mihin olemme kutsutut.
Siksi paasto ei ole vain ruokapaastoa, vaan siihen kuuluu myös rukous ja askeettinen kilvoitus, sillä Jumalan valtakuntahan pitää kilvoitellen valloittaa. Kristillinen opetus on aina ollut se, että ensin ihmisen pitää etsiä Jumalan valtakuntaa ja hänen kirkkauttaan ja sitten hänelle annetaan armo. Jumalan valtakunnan armo ei vain sattumanvaraisesti ja ilman muuta tipahda laiskana ja joutilaana odottavan päälle, vaan sitä pitää haluta, sitä pitää etsiä.
Jokaisessa ihmisessä on myös pahuutta, joka tekee hänen sielunsa rumaksi. Kirkkoisä sanoo, että Jumala ei paljasta meille kuitenkaan sielumme rumuutta, ennen kuin näkee meissä riittävästi uskoa ja toivoa, jotta emme kerta kaikkiaan musertuisi oman syntitaakkamme alle. Kun sitten Jumala avaa ihmisen silmät näkemään oman tilansa, ei siis toisten ihmisten syntisyyttä, niin silloin hän antaa ihmiselle armonsa ja se panee ihmisen toimimaan, tekemään parannusta. Siinä ovat erinomaisina apukeinoina paasto ja rukous.
Paasto ja rukous eivät ole päämäärä, vaan välineitä parannuksen tekemiseen. Näitä välineitä on muitakin: Jumalan sana ja pyhät sakramentit sekä yhteinen palveluksemme, liturgia. Päämäärä on pelastus, joka annetaan armosta, mutta jota ei tule ilman kovaa taistelua itseään ja omaa syntiään vastaan.
Ihminen, joka taistelee omaa pahuuttaan vastaan, ei joudu enää latelemaan muille kadotustuomiota. Omissa synneissä riittää kylliksi katumista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
syntiä, joka ei lähde synninpäästöllä vaan jonka karkottamiseen tarvitaan rukousta ja paastoa?