Mulla oli kans narsistinen exä (miespuolinen), joka teki minun ja lasteni(ei tämän miehen lapsia, Luojan kiitos!!!) elämästä yhtä helvettiä. Hän alkoi heti suhteemme alussa määräillä elämääni, mutta silloin en osannut kiinnittää siihen huomiota, koska hän teki sen niin hel...tin taitavasti ja yhtäkkiä huomasin asuvani lasteni kanssa, hänen kanssaan.
Työskentelimme samalla työpaikalla ja hän kohteli minua siellä, kuin olisin ollut aivan aivoton olio, joka ei ymmärrä mistään mitään! Hän neuvoi ja opasti minua kokoajan.
Minulla ei saanut olla minkäänlaisia yhteyksiä kehenkään muuhun ihmiseen, kuin häneen. Vain HÄNESSÄ olisi turva minulle!! Luulin tulevani hulluksi hänen kanssaan.
Hän pahoinpiteli minua sekä ruumiillisesti että henkisesti. Masennuin ja sairaslomakierre alkoi. Sain keskusteluapua ja sitä kautta voimia lähteä pois tästä suhteesta, mutta tämä kaikki piti tehdä salaa tältä mieheltä. Olin ostanut uuden asunnon salaa itselleni ja lapsilleni. Kun hän sai tämän selville, kävi hän muuttoa edeltävänä yönä särkemässä keittiön ikkunan uudesta kodistani. Paikalle soitettiin poliisit, mutta toinen poliiseista vain naureskeli ja sanoi, että tuollaisia ne miehet ovat, tekevät kaikenlaista vitun takia. Toinen poliisi kuitenkin käyttäytyi asiallisesti. Soitti exälleni ja sai hänet tunnustamaan tekonsa puhelimessa ja lopulta kävi niin, että exäni korjautti ikkunan ja se siitä. Tämä asialllisempi poliisi kyllä kysyi, haluanko mitään rangaistusta exälleni, mutta en halunnut, koska ajattelin, että hän jättäisi minut nyt rauhaan, kun muutin lasteni kanssa pois yhteisestä talostamme (jota ei voi sanoa kodiksi, koska se ei tuntunut koskaan siltä). Hän osti minut ulos talostamme, vaikka siinäkin käytiin aikamoista henkien taistelua.
Niin, saahan sitä luulla, että hän jätti minut rauhaan....meni noin kolmisen kuukautta ja helvetti alkoi jälleen. Hän saattoi tulla yhtäkkiä kotiimme, jos ulko-ovi ei ollut lukossa ja alkoi esim. laittaa ruokaa. Eikä lähtenyt millään pois. Uhkasi vaan, että jos soitan poliisille, niin hän tekee elämästäni vielä helvetillisempää.
Hänellä ei ollut aikomustakaan jättää minua rauhaan. Aloimme pelätä lasteni kanssa kotona oloa. Sen jälkeen pidimme oven aina lukossa. Emme avanneet ovea, vaikka ovikello soi. Lasteni kavereille kerroimme tilanteen ja sanoin, että pitää ensin soittaa, jos aikoo tulla meille, niin uskalletaan avata ovi. Tätä jatkui melkein vuosi, kunnes menin poliisin puheille pyytämään apua ja se olikin elämäni SUURIN virhe. Vaikka näytin poliisille kaikki tekstiviestit puhelimesta, häiriköintisoittoajat, kirjeet, joita hän oli lähettänyt ja lääkärintodistuksen pahoinpitelystä, niin he eivät voineet kuulemma tehdä mitään, kun minulla ei ollut TARPEEKSI NÄYTTÖÄ häiriköinnistä, paitsi lääkärin todistus oli sellainen paperi, että juttu meni käräjille. Minkäänlaista tuomiota tämä exäni ei pahoinpitelystä saanut. Lopputulos oli, että hänen päätään vain siliteltiin ja todettiin, että olitpa rohkea kun uskalsit noin tehdä (oma tuntemukseni käräjiltä).
Mutta eihän tämä vielä tähän loppunut, vaan exäpä otti ja haastoi minut kokemistaan (keksityistä)henkisistä kärsimyksistä käräjille. Ei tarvinnut olla näyttöä poliisille. Olisi pitänyt olla käräjät, mutta tuomari vaati meitä sovitteluun ja minut KIRISTETTIIN tekemään sopimus, jossa joudun maksamaan tälle exälleni useamman kuukauden ajan tietyn summan rahaa/kk. Summa on minulle iso, koska ei ole noita tuloja oikein, sillä jouduin jäämään töistä pois ja jouduin kuntoutustuelle eli määräaikaiseläkkeelle kaiken tämän takia! Ja vielä kaiken päätteeksi JOUDUIN PYYTÄMÄÄN ANTEEKSI exältäni tuomarin edessä!!!!!!!!!!! Näin minusta syyttömästä ihmisestä tehtiin syyllinen ja toinen sen kun nauroi vaan, kun käveli käräjäsalista pois. Arvatkaa olenko katkera....KYLLÄ!
Tämä kaikki alkoi vuonna 2002, erottiin 2004 ja käräjiä ja kiusaamista on kestänyt tähän päivään saakka, siis vuoteen 10/2009, jolloin tuli tämä edellä kertomani "sopu". Jokohan se on jättänyt minut rauhaan vai vieläkö se keksii jotakin?? En voi olla varma, mutta koetan uskoa niin. Siis seitsemän helvetillistä vuotta!
Olen seurustellut välillä yhden miehen kanssa ja menimme naimisiinkin, mutta avioliittomme päättyi eroon 7/-09. Tämä aviomieheni (siis sekin exä) ei jaksanut kaikkea sitä paskaa, mitä näinä vuosina oli.
Nyt asun yksin, lapset ovat maailmalla, mutta voinko/kykenenkö enää minkäänlaiseen suhteeseen. Minulta on viety kaikki, minun elämäni ja uskoni suomen oikeuslaitokseen ja poliisiin
Työskentelimme samalla työpaikalla ja hän kohteli minua siellä, kuin olisin ollut aivan aivoton olio, joka ei ymmärrä mistään mitään! Hän neuvoi ja opasti minua kokoajan.
Minulla ei saanut olla minkäänlaisia yhteyksiä kehenkään muuhun ihmiseen, kuin häneen. Vain HÄNESSÄ olisi turva minulle!! Luulin tulevani hulluksi hänen kanssaan.
Hän pahoinpiteli minua sekä ruumiillisesti että henkisesti. Masennuin ja sairaslomakierre alkoi. Sain keskusteluapua ja sitä kautta voimia lähteä pois tästä suhteesta, mutta tämä kaikki piti tehdä salaa tältä mieheltä. Olin ostanut uuden asunnon salaa itselleni ja lapsilleni. Kun hän sai tämän selville, kävi hän muuttoa edeltävänä yönä särkemässä keittiön ikkunan uudesta kodistani. Paikalle soitettiin poliisit, mutta toinen poliiseista vain naureskeli ja sanoi, että tuollaisia ne miehet ovat, tekevät kaikenlaista vitun takia. Toinen poliisi kuitenkin käyttäytyi asiallisesti. Soitti exälleni ja sai hänet tunnustamaan tekonsa puhelimessa ja lopulta kävi niin, että exäni korjautti ikkunan ja se siitä. Tämä asialllisempi poliisi kyllä kysyi, haluanko mitään rangaistusta exälleni, mutta en halunnut, koska ajattelin, että hän jättäisi minut nyt rauhaan, kun muutin lasteni kanssa pois yhteisestä talostamme (jota ei voi sanoa kodiksi, koska se ei tuntunut koskaan siltä). Hän osti minut ulos talostamme, vaikka siinäkin käytiin aikamoista henkien taistelua.
Niin, saahan sitä luulla, että hän jätti minut rauhaan....meni noin kolmisen kuukautta ja helvetti alkoi jälleen. Hän saattoi tulla yhtäkkiä kotiimme, jos ulko-ovi ei ollut lukossa ja alkoi esim. laittaa ruokaa. Eikä lähtenyt millään pois. Uhkasi vaan, että jos soitan poliisille, niin hän tekee elämästäni vielä helvetillisempää.
Hänellä ei ollut aikomustakaan jättää minua rauhaan. Aloimme pelätä lasteni kanssa kotona oloa. Sen jälkeen pidimme oven aina lukossa. Emme avanneet ovea, vaikka ovikello soi. Lasteni kavereille kerroimme tilanteen ja sanoin, että pitää ensin soittaa, jos aikoo tulla meille, niin uskalletaan avata ovi. Tätä jatkui melkein vuosi, kunnes menin poliisin puheille pyytämään apua ja se olikin elämäni SUURIN virhe. Vaikka näytin poliisille kaikki tekstiviestit puhelimesta, häiriköintisoittoajat, kirjeet, joita hän oli lähettänyt ja lääkärintodistuksen pahoinpitelystä, niin he eivät voineet kuulemma tehdä mitään, kun minulla ei ollut TARPEEKSI NÄYTTÖÄ häiriköinnistä, paitsi lääkärin todistus oli sellainen paperi, että juttu meni käräjille. Minkäänlaista tuomiota tämä exäni ei pahoinpitelystä saanut. Lopputulos oli, että hänen päätään vain siliteltiin ja todettiin, että olitpa rohkea kun uskalsit noin tehdä (oma tuntemukseni käräjiltä).
Mutta eihän tämä vielä tähän loppunut, vaan exäpä otti ja haastoi minut kokemistaan (keksityistä)henkisistä kärsimyksistä käräjille. Ei tarvinnut olla näyttöä poliisille. Olisi pitänyt olla käräjät, mutta tuomari vaati meitä sovitteluun ja minut KIRISTETTIIN tekemään sopimus, jossa joudun maksamaan tälle exälleni useamman kuukauden ajan tietyn summan rahaa/kk. Summa on minulle iso, koska ei ole noita tuloja oikein, sillä jouduin jäämään töistä pois ja jouduin kuntoutustuelle eli määräaikaiseläkkeelle kaiken tämän takia! Ja vielä kaiken päätteeksi JOUDUIN PYYTÄMÄÄN ANTEEKSI exältäni tuomarin edessä!!!!!!!!!!! Näin minusta syyttömästä ihmisestä tehtiin syyllinen ja toinen sen kun nauroi vaan, kun käveli käräjäsalista pois. Arvatkaa olenko katkera....KYLLÄ!
Tämä kaikki alkoi vuonna 2002, erottiin 2004 ja käräjiä ja kiusaamista on kestänyt tähän päivään saakka, siis vuoteen 10/2009, jolloin tuli tämä edellä kertomani "sopu". Jokohan se on jättänyt minut rauhaan vai vieläkö se keksii jotakin?? En voi olla varma, mutta koetan uskoa niin. Siis seitsemän helvetillistä vuotta!
Olen seurustellut välillä yhden miehen kanssa ja menimme naimisiinkin, mutta avioliittomme päättyi eroon 7/-09. Tämä aviomieheni (siis sekin exä) ei jaksanut kaikkea sitä paskaa, mitä näinä vuosina oli.
Nyt asun yksin, lapset ovat maailmalla, mutta voinko/kykenenkö enää minkäänlaiseen suhteeseen. Minulta on viety kaikki, minun elämäni ja uskoni suomen oikeuslaitokseen ja poliisiin
Vastaukset 25
Vanhimmat
Varmasti olet katkera ja pitkään. Hyvin tyypillinen tarina narsisista ja uhrista. Uhriksi joutuva on useimmiten nainen ja naisen kertomaa ei tässä maassa vieläkään uskomatonta kyllä oteta oikein vakavasti, ilman suuria näyttöjä. Miehen sanaan uskotaan helpommin, koska miehen ei katsota olevan turhasta valittaja kuten naisen.
Lähestymyskiellon hakeminen miehellesi olisi varmasti ollut yksi tapa toimia oikein sinun tilanteessasi. Väkivaltaiselle ja uhkailevalle narsistille kannattaa aina hakea lähestymiskieltoa. Tälläinen lainvoimainen kielto antaa paremman suojan narsistia vastaan kun vain oma kertomus ja näyttö siitä, että narsisti on tullut rikkomaan kotirauhaa. Poliisien valta perustuu lakiin, jos heillä ei ole näyttöä, että lakia on rikottu, niin aika vähän voivat auttaa.. poliisit ovat lainvalvojia ja heidän valtansa perustuu hyvin paljon lakiin.
Jos, teillä ei ollut erillisiä sopimuksia esim. lapsien tapaamisista, niin silloin exäsi katsoi varmasti oikeudekseen tulla lastensa varjolla kotiisi ( muka lapsia tapaamaan?). Moni uhri on heikoilla, koska heillä ei ole tietoa laista, eikä siitä miten turvata oma ja lastensa elämä, niin ettei narsisti pääse siihen kovin helposti vaikuttamaan. Uhrin, varsinkin naisen olisikin syytä ottaa selvää kaikista itseään suojaavista lainsallimista toimenpiteistä, lähestymiskielto on yksi niistä.
Toivottavasti kertomasi "sopu" pitää ja saat olla rauhassa. Narsistille tuollaiset sovut vain tahtovat olla hyvin yksipuolisia ja väliaikaisia.
Olet kokenut kovia ja rankkoja asioita ja siksi on varmasti luottamus mennyt moneen asiaan. Kokemuksesi kautta olet varmasti saanut myöskin uusia ajatuksia miten voit jatkossa toimia ja miten tämä maa makaa. Yksilön on vaikea hakea pelkkää moraalista tukea yhteiskunnassamme, koska kaikki täällä perustuu lakeihin ja säädöksiin. Harva ihminen vain kriisissään osaa ja ymmärtää toimia oikein.
Uutta suhdetta on vaikea alkaa rakentamaan raunioituneelle pohjalle, jos raunion pohja on vielä puhdistamatta. Kun, asia ei enää vaikuta elämässäsi ja elämä alkaa taas sujumaan, niin silloin on mahdollista taas kyetä rakentamaan uutta tervettä suhdetta. Varovainen kannattaa olla, sillä näitä kaiken maailman Auervaaroja on paljon vapaina edellisten uhrien jäljiltä.
Voimia, uskoa ja toivoa sinulle. Vielä ei peli ole menetetty!
vaikka väkisin ja nuorena se on aloitettava! Lue linkki ja lopeta ihmettely, miksi naisten uskottavuus on niin kehno.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1769663
En jaksa lukea, noita iltasnomien lööppejä. Niitä, kun ei voida soveltaa automaattisesti joka juttuihin, kuten sinä ehkä teet. Iltasanomien jutussakin kyse oli pikkulapsista, eikä aikuisten ihmisten väärintekosista. Tuon ikäiset lapset eivät ymmärrä vielä seuraamuksia. Minä en mitään ihmetellyt, vaan totesin asian olevan niin. Miestä uskotaan helpommin kuin naista vielä tänä päivänäkin.
Voi, olla, että nainen on itse ollut vaikuttamassa uskottavuutensa menetykseen. Onhan naisella helpommin tapana valittaa ja olla tyytymätön. Mutta onko tuo naiseuden kokokuva, tuskinpa vaan.
On myös väärin lähteä syyttämään uhria aivan kuin hän yksin olisi väärässä ja vastuussa puolison valinnasta. Osaahan narsisti alussa olla hyvinkin hurmaava ja esittää ihan toista mitä on. Totuus paljastuu vasta yleensä paljon myöhemmin, sitten kun on sitouduttu ja narsisisti pääsee käyttämään paremmin valtaansa.
Kuka olisikaan vastuussa enemmän naisten puolison valinnasta kuin naiset itse?
Mielenkiintoinen ajatus, että vapaaehtoinen valinta olisi pieleen mentyään jonkun toisen syytä.
Kuinkahan paljon tuo ajatuksesi sisältää narsismia?
Mihin perustat ajatuksesi, että yli 10-vuotias ei ymmärrä valehteleeko vai ei!??
Minulla ei ollut yhteisiä lapsia tämän miehen kanssa, vaan lapset olivat edellisestä liitostani. Ja lähestymiskieltoa yritin hakea, mutta minut tyrmättiin täysin tässä asiassa, joten se siitä laista ja oikeudesta...
Niin, se taisi olla, että yhteisiä lapsia ei teillä ollut, mutta lapsia kuitenkin. Miten et voinut saada lähestymiskieltoa exällesi? Miten sinut tyrmättiin? Lähestymiskiellon voi tehdä poliisi, sosiaaliviranomainen tai sinä itse, jos tunnet itsesi uhatuksi. Olihan näyttöä, että mies oli rikkonut ikkunan ja häiriköinyt. Otitko yhteyttä sosiaaliviranomaisiin, vai ainoastaan poliisiin?
Ihan v*tun kieroutunutta ajattelua sinultakin.
Mikään väärä valinta tms. oikeuta rikkomaan toisen kotirauhaa ja särkemään paikkoja toisen kodissa!!!!!
Saa**nan idiootti!
Pieni paikkakunta, mies "silmäätekevä", arvaappa mitä mahdollisuuksia minulla oli? Ei mitään. Sosiaalitoimistossa neuvottiin muuttamaan pois ja koettamaan pärjätä, että sellaisia neuvoja... Olen muuttanut "tapahtumapaikalta" pois, mutta mieltä särkee.
Aion pärjätä, periksi en anna ja tulen maksamaan "velkani", mutta anteeksi en pysty antamaan moista kohtelua tai on tosi vaikeaa ainakin tällä hetkellä.
neuvostasi, näin lyhyesti.
"Sen sijaan, että kysyisit itseltäsi miksi, kysy itseltäsi minkä vuoksi valitsin silloin, niin kuin valitsin?"
Itse en ole ollut avo- tai avioliitossa luonnehäiriöisen kanssa, mutta joutunut muuten vuosien terrorin uhriksi. Luulin tunnistavani luonnehäiriöisen kaiken kokemani jälkeen. Ehei, en tunnistanut.
Päin vastoin, luulin henkilöä mukavaksi, luotettavaksi, sellaiseksi, jonka kanssa voisin tulla hyvin toimeen. Onneksi sain tietää muuta ja osaan olla varovainen.
Ystävättäreni tapasi ihanan miehen, kertoi, että oli ihme, että niin ihania miehiä vielä löytyy keski-iässä, kaikin puolin "unelmavävy". No, "unelmavävy" näytti oikeat karvansa muutaman yhdessäeletyn vuoden kuluttua. Ei olisi uskonut, itsekin tapasin ko. "unelmavävyn".
Itse olen ainakin oppinut ottamaan etäisyyttä ihmisiin, olen äärimmäisen varovainen.
Koira on ihmisen paras ystävä, sellainen on kaverina :-))
nimimerkki "saatanan idiootti".
Onko narsistilla muitakin ongelmia kuin itsetunnon ja luetun ymmärtämisen kanssa?
Samaa voisi kysyä sulta!! Ensinnäkin nimimerkkini sijaitsee siellä missä kuuluukin, viimeinen lause on esitetty edelliselle puheenvuorolle.
Missä kohtaa voi väittää että olisi luetun ymmärtämisessä ongelma?!? Aloitusviestissä todettiin "kävi hän muuttoa edeltävänä yönä särkemässä keittiön ikkunan uudesta kodistani."
Taitaa itselläsi olla ongelmia ymmärryksen kanssa ja siihen vielä pätemisentarve päälle!
Niin että lakkaa sinä saivartelemasta!
ollutkaan kyse oikeutuksesta, arvoisa nimimerkki "saatanan idiootti!"
Kyse oli omasta vastuusta, jota narsisti luonnollisestikaan ei kykene ymmärtämään miltään taholta. Narsistillehan on tyypillistöä syyttää aina muita - tapahtuipa sitten mitä tahansa.
On tietysti minulta todella kieroutunutta ajattelua ajatella, että jokainen on itse vastuussa omista vapaaehtoisista valinnoistaan - kuten puolison valinnasta.
:D
Mustavalkoista ajattelua Ikikurimus. Otetaanpa tsunamin uhrit v. 2004. Perhe tekee valinnan lähteä jouluksi Thaimaahan, odottaa lomalta ihan normaalia mukavaa perhelomaa. Mieleen ei tule edes vaihtoehto, että kaikki päättyisi tragediaan jättimäisen hyökyaallon tappaessa koko perheen ja monia muita. Oliko perhe vastuussa valinnastaan, pitääkö heitä syyttää miksi lähtivät, pitääkö heidät tuomita ja syyllistää valinnastaan, joka näytti upealta, mutta olikin katastrofi. vai oliko kyse onnettomasta yhteensattumasta ja "kohtalosta", jota ei osannut odottaa, eikä aavistaa.
Kuten sanottu, normaali ihminen ei tiedä yleensä mitään luonnehäiriöistä, eikä tajua, mikä häntä odottaa, jos hän normaalilta vaikuttavan ihmisen kanssa menee naimisiin.
Puoliso kyllä valitaan vapaaehtoisesti, mutta valinta tehdään aivan samalta pohjalta, kun mikä tahansa valinta, joka tuntuu sillä hetkellä oikealta. Kukaan ei voi ennustaa tsunamia, milloin se iskee.
Tälläisissä tapauksissa uhri ei ole vastuussa, eikä häntä pidä syyllistää. Vastuu ei ole kummankaan. On vain onneton tapahtuma, jonka olemassa oloa ei osannut odottaa.
Ihminen on aina vastuussa omista vapaaehtoisista valinnoistaan - ei ikinä kenenkään muun valinnasta - tai luonnonkatastrofista.
Mikset muuten käytä sitä tutumpaa nimimerkkiäsi? Nämä ääliömäiset vertaukset paljastavat sinut.
Älä sinä siitä huolehdi, pidä sinä vaan ne ääliömäiset luulosi ystäväni.
Huolehtimiseen on vielä pitkä matka.
Kerroin vain sen, minkä selvästi huomaan.
Luuloja ne eivät ole - tiedämme sen molemmat!
:D
ihan samalla tavalla tulisi sitten ajatella tekijän henkilökuvasta. On vain hänelle sopimaton puoliso, jonka persoona laittaa esim. lyömään. Mutta tästä tuskin olet samaa mieltä.
Ehkäpä ajattelet, että tulivuoren laavat niskaansa saanut ei ole kuolemastaan vastuussa, vaikka kiipesi vuoren huipulle, koska tsunamialueelle matkustaminenkin ja tietoisen riskin ottaminenkaan ei mielestäsi ole ottajansa vastuulla.
Noooh, meitä on moneksi. Sinä ajattelet asioista narsistisesti ja sen kyllä huomaa.
tarinaa ja siitä pitää selvitä eteenpäin. Vaikka kyse on ilmeisimmin narsismista( voi olla mukana muutakin luonnehäiriö(i)tä)Se kannattaa muistaa, että myös naisista löytyy narsismia. Arvellaan että ainakin kolmannes kaikista narsisteista on naisia. Usein jopa niin, että toinen narsisti imeytyy toisen vetopiiriin. Enkä syyllistä enkä tarkoita, että sinä olet/olisit narsisti. Joissain tapauksissa on totta, kun ajatellaan että tietyt piirteet ominaisuudet yhdistävät ja vetävät toisiaan kohti. Se yhdistävä tekijä voi olla narsistiset ominaisuudet ja asiat jotka sitä ruokkivat. Itse kukin voi pohtia tahoillaan kun pohtii miksi haksahdin juuri tuohon ihmiseen...
Luonnehäiriöisen kanssa menee usko sekä poliisiin, että oikeuslaitokseen. Et ole yksin.
Nämä luonnehäiriöiset osaavat puhua asiat edukseen, eivät tunne omantunnontuskia valehdellessaan, esittävät asiansa uskottavasti, vaikka asioilla ei ole mitään todellisuuspohjaa.
"Mutta eihän tämä vielä tähän loppunut, vaan exäpä otti ja haastoi minut kokemistaan (keksityistä)henkisistä kärsimyksistä käräjille."
Jälkiviisaana voisi kysyä: Oliko exällä näyttöä? Ei varmaan, joten sopiminen oli epäedullista sinulle.
Katkeruus on normaalia, sisimmässään ei tarvitse koskaan antaa anteeksi - kaikki eivät ole samaa mieltä, mutta itse en tule koskaan antamaan anteeksi luonnehäiriöiselle (ei aviopuoliso).
Aika auttaa. Luonnehäiriöstä lukeminen voi auttaa ymmärtämään.
Narsistien Uhrien Tuki ry:n sivulla on hyviä artikkeleja (ja keskustelua).
http://www.narsistienuhrientuki.info/
Ymmärtääkseni heiltä saa myös lakiapua (jäsenet).
Uhreille annettava neuvo: lähde välittömästi pois luonnehäiriöisen vaikutuspiiristä, älä ole missään tekemisissä hänen kanssaan, pakene! Pitää paikkansa. Jos ko. henkilö vielä yrittää häiritä, keinolla millä hyvänsä, muuta! Muuta ja salaa KAIKKI osoite- ja puhelintietosi.
Tekstiviestihäirintä katsotaan uuden lainmuutoksen myötä kotirauhan häirinnäksi - laki tullee voimaan piakkoin. Jos tätä esiintyy, säästä viestit!
Kaikkea hyvää jatkossa!
Mulla oli myös nuoruuteni poikaystävä aivan selvä narsisti, en vain tajunnut sitä silloin. Hän sanoi heti ensi minuuteilla rakastavansa minua, toi kukkia ja niin edelleen. Lopulta hän alkoi puhua minua ympäri sen suhteen, että kaverini käyttävät minua hyväkseni ja niin edelleen (vaikkei asia ollut todellakaan niin). Hän yritti jopa perheestäni minua vieroittaa. Hän yritti saada minut uskomaan etten näe joitain tiettyjä tuntemattomia ihmisiä kahta kertaa, koska heitä, ja koko tätä maailmaa, ei oikeasti ole, vaan kuvittelen sen.
Kaksi kuukautta hän maanitteli minua sänkyyn ja kun lopulta sai, hän haukkui ulkonäköni pystyyn. En tänä päivänäkään pysty harrastamaan seksiä ilman pimeyttä ja peittoa päällä ja sekin on työn ja tuskan takana. Exäni saattoi vetää riitoihimme mukaan sen, miten naurettavan jutun olin tehnyt 1,5-vuotiaana ja hän oli tallentanut aivan vieraan ihmisen numeron kännykkääni (todennäköisesti keksi puhelinnumeron omasta päästään) ja väitti minun pettävän häntä. En edes tuntenut ketään sen nimistä eikä minulla todellakaan ollut kenenkään sen nimisen numeroa kännykässä!
Lopulta hän veti minua turpaan koska olin kaksi kuukautta aiemmin ivannut häntä jostakin mitättömästä asiasta. Hän vetosi aina äitinsä kuolemaan kun hän teki aivan outoja asioita loukaten minua ja hän yritti kerjätä sillä sääliä. Hän muun muassa haukkui ulkonäköäni kun riitelimme jostain mitättömästä asiasta.
Onneksi minulla on nykyään terve parisuhde, vaikka kahden ja puolen vuoden suhteen aikana olen vasta vähitellen alkanut luottaa siihen, ettei mieheni vietä aikaa kanssani vain siksi että etsii jotakin parempaa.
tosiaankaan ole normaalia! se on tosi epänormaali tila normaalien ihmisten keskuudessa. Toisaalta mistäs sen narsistien uhrien tuen sivuilla oppisi.
Ottakaa vastuu omista teoistanne ja opetelkaa käsittelemään vihaanne niin ettei siitä synny katkeruutta ja unohtakaa narsistien uhrien tuki!
Miksi sinä sitten olet noin katkera ja riiput menneisyydessäsi ja entisessä puolisossasi kiinni? Opettele ensin itse käsittelemään vihaasi ja mene sitä oppimaan vaikka nutin sivuille.
tunnen syvää myötätuntoa sinua kohtaan "särjetty ihminen".Olen itse eronnut jo kerran(sillon toisten naisten takia).Erehdyksekseni menin uudelleen naimisiin aluksi niin IHANAN miehen kanssa.tiesin hänellä olleen kova lapsuus,epäonnistuneita suhteita,joissa naiset pettivät ja luulin kykeneväni auttamaan häntä uskomaan,etteivät kaikki naiset ole sellaisia.Hän jopa oppi luottamaan minuun.Viime kesänä hän sitten sairastui masennukseen,autoin hänet sieltä ylös jälleen kerran.Hän työskentelee toisella paikkakunnalla viikot ja istuu oluttölkkien kanssa viikonloput.Humalaan tullessaan alkaa huorittelu ja haukkuminen,erosta hän ei halua puhua lainkaan,vaikka tietää meidän olevan siinä tilassa,ettei muuta vaihtoehtoa ole JOLLEI HÄN TEE MUUTOSTA,mutta halua muutokseen ei hänellä ole. Nyt olen laittamassa eropapereita menemään,mutta hän ei luovuta asuntoni avaimia ja sanoi minun katuvan,jos elämääni tulee mies.Olen ollut työelämästä pois 4v.kuntoutustuella selkäni vuoksi ja elän hyvin yksinäistä elämää,kun en uskalla aloittaa minkäänlaisia uusia suhteita(onneksi on ystäviä).Toivoisin kuitenkin uusia ihmissuhteita,mutta kuinka uskallan?Lapeni ovat aikuisia ja maailmalla,elän vain pienen koirani kanssa onnettomana.
En minäkään luota enää poliiseihin enkä oikeuslaitokseen, En jaksa nyt kertoa miksi, mutta asia liittyy tyttäreeni, joka joutui hirveän kaverinsa pahoinpitelemäksi tässä joku vuosi sitten.
Voin hyvin kuvitella mitä olet käynyt läpi. Jaksamista!