Joku tarvitsee

etkä viimeinen, joka luulee että oma terapia antaa näkemystä tulla itsekin terapeutiksi. Käy vaan terapiassa ja pidä sylisi rakastetulle. Ei hyvä idea ehdottaa. Jos joku asia oikeasti painaa mieltä ei kannata ehdottaa netin kautta purettavaksi. Kannusta todellisen ihmisen luo, äläkä koneen syliin.

Minulla oli elämäni ensimmäiset 20-vuotta päällä jatkuva masennus. Elin yksinäistä elämää ja tunsin itseni erilaiseksi ja ulkopuoliseksi kaikesta ja kaikista. Enpä usko että sellainen epätoivoinen elämä olisi Jumalankaan tahto, voimia ei riittänyt oikein mihinkään kun oma ahdistus vei kaiken energian. Sitten tulin ulos kaapista ja löysin elämänkumppanin, ja vaikka harjoitankin nyt homoseksuaalisuutta, uskon että Jumala ei pidä minua sen syntisempänä kuin ennen, sillä olen nyt onnellinen, on voimia muuhunkin kuin vain oman ahdistuneisuuden pohtimiseen, jaksan esim. tehdä vapaaehtoistyötä ja ilahduttaa läheisiäni iloisella olemuksellani, vanhempani eivät enää joudu kantamaan huolta ahdistuksestani, taakka on nostettu pois heidänkin hartioiltaan. Uskon vakaasti että Jumalakin katsoo minua suopeasti, sillä olen ottanut elämän niinkuin se kuuluukin ottaa, eli Jumalan lahjana, eikä taakkana. Itse kävin myös hyvin lyhyen aikaa terapiassa, mutta kohdallani suurin apu oli kyllä omasta asennemuutoksesta, asioita on pohdiskeltava ennen kaikkea itse.